Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

Onnea helmimama pienestä prinsessasta. Kiva kun tulit kertomaan kuulumisia. :) Vauhdilla tosiaan pieni neiti päätti tulla maailmaan, mutta onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Ihanaa vauva-arkea teille sinne, nauttikaa ja rakastakaa. <3

sebu08 onko supistukset helpottaneet? Täällä pari viikkoa ollut sitä pientä supistelua ja nyt viikonloppuna enemmän. Mukaan tuli myös pieni menkkajomotus alavatsalle ja rusehtava niukka lima (jota tosin tuli vain eilen). Soitin tänään äippäpolille ja pääsinkin sinne näytille. Olen aika herkkänä sen 10 viikon kohdunsuun tilanteen vuoksi. Nyt kuitenkin kaikki oli kunnossa. :) Sydän löi, vauva oli kasvanut ja vastasi mittoja, kohdunsuu oli kiinni ja kiinteä. Ottivat myös verikokeet tulehdusten poissulkemiseksi, niiden tulokset saan myöhemmin. Vaikuttaa siltä, että tavallisia ja harmittomia harjoitussuppareita siis ovat. Suosittelen käymään näytillä, jos siltä tuntuu. Oma fiilis ainakin on helpottunut ja tietää, että voi elellä normaalisti.

Täällä ei vieläkään ole tehty juuri mitään hankintoja muutamaa kirpparibodya lukuunottamatta. Yksi päivä käytiin katsomassa vaunuja, mutta ihan pihalla niistä vielä olen, enkä tiedä ollenkaan, millaiset olisivat hyvät. Mutta eiköhän tässä ehdi vielä pohdiskelemaan ja hankintoja tekemään hiljalleen. :)
 
helmimama onpas siellä tapahtunut kaikki nopeasti! Ihana kuitenkin kuulla että olet toipunut niinkin nopeasti, vaikka sektio takana. :) Tsemppiä tulevaan viikkoon, kaikki menee varmasti oikein hyvin. :heart:

Täällä supistelee edelleen.. työpäivä meni ihan ok, mutta heti kun kumarruin tai tein jotain että maha erilaisessa asennossa niin alkoi supistella. Työpäivän jälkeen kävin Prismassa ja jouduin kävelemään rautaosastolle, joka oli kaupan toisessa päässä. Matkalla sinne tuntui jo siltä kun vauvan pää tulisi läpi alapäästä, sen verran kova paine heti jos kävelen edes vähän pidemmän matkan. Muuten supisteluja on tullut tänään vähemmän, tai ne ovat tauonneet tunneiksi välillä. Saa nähdä miten huomenna käy kun olen koko päivän kotona kahden ikiliikkujan kanssa. Varaan huomenna ajan lääkäriin, jos vielä tämä touhu jatkuu. Onneksi pääsen viimeistään torstaina klinikallemme lääkärikäynnille.
 
Helou!!
Helmimamalla tosiaan nopeaa toimintaa!!! Hienosti on toipuminen lähtenyt käyntiin myös :) Onnea vielä kovasti ja nauttikaa :) :heart:
Ja tosiaan, näyttäs silt että ehkä olis tullu selvyys vuotoihin.. Lääkäri ei tosin ollut varma, eli tääkin oli vähän niinku veikkaus... Mut kuha pikkuisella kaikki olis hyvin, ni ei haittaa vaikk tuliski välillä vähän vuotoa...

Missähän Ambrosia on?? Toivottavasti kaikki on hyvin :)

Tänään on muuten siiten huomattu että en enää pysty käyttää farkkuja jotka ovat olleet käytössä viimeisen vuoden :D kyllähän nää menee vielä siis päälle ja jalkaa mut puristavat tosi paljon!! :( ja tää muutos on mun mielestä tapahtunu nyt viikossa, ja päätin et laitan ne kaappiin odottamaan.. Olivat siis toissaviikollaki jo hieman kireet mut nyt eritoten...
Oon myös epätoivoisesti koittanu kuunnella kehoa josko tuntisin liikkeitä, mut enhän mä mitään vielä tunne :(
Vatsassa tuntuu ainoastaan väänteitä, ja sattuu ja särkee, mistää kuplista tai perhosen siiepien havinasta ei oo mitää...
Ja sit sellanen jännä mistä oon aiemmin tainnukki jo mainita, eli kun makaan selälteni, jalat suorassa, tuntuu ihan kuin siltä et joku painais mahaa niinku selkärankaan päin. ja vähä ku se venyis tuolt mahan sisältä....
Hassua :D
Mutta kai ne jossai kohti alkaa tuntua sitte...
 
Helmimamalle Onnittelut pikkuisesta! :) <3:flower:

Mites Sebun kivut?

Tanzzzku mäkin tunsin liikkeet esikoisesta vasta 20 viikon hujakoilla :)

(.) Tänään käyty mielenrauhaultrassa, ja siellä meidän pieni ihme potkunyrkkeili niin kovin :) <3 Sain kuunnella sykettäkin siitä ultralaitteesta :) Hyvin oli kasvanut. Vastasi nyt 9+5, ekan ultran mukaan nyt olis 9+4, oviksesta laskettuna olis vasta 9+2 joten pitää olla tyytyväinen että pieni kasvaa hyvin :) Seuraava etappi on sitten se np ultra 21.2... Dopplerilla en saa ite vieäkään ääniä kuulumaan... mutta pääasia että näin että kaikki on hyvin :)

Annabella ja Ihme 9+4
 
Helmimama pikkuinen päätti haluta nähdä vanhempansa hiukan aikaisemmin :heart:

Annabell onnittelut ultra kuulumisista. Ihana kuulla, että kaikki hyvin

Minäkin pääsin ensimmäiseen neuvolaan viime viikolla. Eipä siellä mitään ihmeellistä, odotellaan kutsua np ultraan. Menee varmaan rv 12+. Tänää ollut mitä mainioin päivä. Normaali olotila pitkästä aikaa. Jopa karkki on maistunut :p Toki pientä väsymystä mutta ei ole ollut pahemmin pahoinvointia. Toivottavasti ei enää tulekkaan. Koska teillä muilla helpotti pahoinvointi?
 
Meriann: Mulla on alkanut vasta nyt helpottaa pahoinvoinnin kanssa. Tosin pitkään se on ollut lähinnä aamuista vain. Väsymys sen sijaan ei ole lähtenyt vielä(kään) mihinkään. :attn:

Onko vielä kiinnostuneita liittymään salaiseen fb-ryhmään? Meitä on vasta kourallinen siellä, joten kiva olisi saada lisää juttuseuraa sinne(kin)! Yoslenelle ykstyisviestiä, jos löytyy kiinnostusta. :)

Vienda 16+4
 
heissan pitkästä aikaa...:wave:
ainakin TanZZZku ja olisko ollu jadekivi jo kyseli mun kuulumisia..
olen kyllä melkein päivittäin käyny lukemassa muiden kommentteja mutta olen ollu itse vaan niin laiska kirjottaan yhtään mitään.
en edes muista koska olen viimeksi tänne kirjotellu..
nyt olen ollu viikon suomessa, maalla ja vähän huonojen nettiyhteyksien päässä, mut nyt tuntuu pelittävän et jospa saisin jotain tänne rustattua..

omaa napaa ensin:
eli olin "neuvolassa" siis gynellä rv 16 paikkeilla ja silloin myös ultrattiin. jotenkin näyttää siltä että siellä maassa missä asutaan, ultraavat joka kerta, mut se on vaan mun mielestä kiva et näkee pikkusen.
siellä se köllötteli pää alaspäin ja liikkui. siltä lääkäriltä saatiin poika lupaus ja itekin nähtiin et "piikki" oli jalkojen välissä, mutta sukupuoli siis varmistuu vasta 11.2. eli viikon päästä kun mulla on se 4D ultra hesassa.

ihan hurjalta tuntuu että kohta olis jo puoliväli.... siis oikeesti. vieläkin välillä miettii et olenko oikeesti raskaana ja kestääkö loppuun asti vaikka kaikki on menny siis tosi hyvin tähän asti.

liikkeitä tunsin kunnolla ekaa kertaa pe-la välisenä yönä jolloin oli rv 18+3. kävin vessassa yöllä ja sit menin mahalleen nukkuun. niin alkoi sellasta kuplintaa sarjana, sit hiljasta ja taas uudestaan ja välillä kutitti alavatsaa. näitä oli noin 4 "sarjaa" et kyllä mä jotenkin ajettelin et kerta ilmavaivoja ei ollu niin pakko olla pikkusen liikehdintää :heart: oli kyllä ihana tunne ja siinähän sitä meni sitten reilu tunti yöllä kun niitä liikkeitä tunsi ja ihmetteli.
pari kertaa niitä tuntui myös sitten päivällä.

Hankinnoista muutaman vaatteen ja sellaset söpöt pikku niken lenkkarit olen hankkinut. kauheesti tekis mieli ostaa kaikkee varsinkin vaatetta kun ne on niin ihania, mut mun ei kannata. koska jos varmistuu et on poika niin saan mun veljen perheeltä tosi hyviä poikien vaatteita ostettua.
mitään muuta vaunuja tai huonekaluja ei olla vielä kateltu eikä suunniteltu, jotenkin sitä odottaa että on toi 4D ultra eka ja ehkä sit sen jälkeen.

hemoglobiini
mulla on koko ajan laskenut arvo. miten teillä muilla? oletteko joutunu alottaan rautatabletit? ootteko löytäny hyvän lääkkeen mikä ei sekoita mahaa? kun moni mun kaveri sanoo että vaikee löytää sellasta joka olis mahalle hyvä.

4D ultra
onko teistä muut käyny tai aiotteko käydä ?
sebu sulla se muistaakseni jo oli... mitäs tykkäsit?
mitä kaikkee siinä katotaan? saitko siis ihan paperille jonkun selostuksen siitä?
saitko myös kuvien lisäks videota?


helmimamma onnea paljon!! jännää että ekalla meistä on jo vauva syntynyt! oikein ihania hetkiä pikkusen kanssa!! :heart:

tanZZZku tosi kiva että sulla on tilanne vähän rauhottunu! just mietinkin että oletko jo tuntenu liikkeitä mut just kirjoitit siitä viimeisimmässä kommentissasi.

miten toi FB ryhmä toimii?? ollaanko siellä normiprofiililla kun mikä jokaisella normaalistikin on vai miten?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: helmimama
Ensinnäkin helmimama onnea sydämmeni pohjasta :heart: Aivan ihanaa kuulla, että nyytti on saapunut turvallisesti maailmaan :) Niin ihanaa!!

Ja tanzzzku luojan kiitos sullekin löytyi joku mahd. syy vuotoihin.. niinkuin sanoit, pääasia että pikkusella kaikki hyvin :)

Meriann mulla helpotti pahoinvointi joskus 12 viikolla, pysyi reilun kuukauden poissa ja nyt taas vähän ällötellyt viime päivinä.. Ja väsymyksen kanssa sama homma - helpotti tuolloin 12 viikon nurkilla ja nyt viime viikolla nukuin töiden jälkeen joka ilta.. hassua, miten ne fiilikset/jaksamiset huitelee :)

sebu toivottavasti sulla helpottaa supistukset.. mua pelottaa ihan kamalasti se, et rupee supistelee. Ei se kipu, vaan se pelko, et sattuu jotain..

Mä nyt muutenkin saan varmaan jonkun verenpainetaudin tän raskauden aikana, kun stressaan aivan kaikkea mahollista. Kyllä mä oon onneksi osannut nauttiakin, mutta jotenkin takaraivossa kokoajan sellanen pelko, et jotain kauheeta tapahtuu.. Sain tänään antibioottikuurinkin, kun viisaudenhammas on kenkkuillut ja nyt se ien sitten on pahasti tulehtunut :( Eivät voi repiä sitä hammasta veks, kun on vielä ikenen alla ja röntgenkuvia ei oo, niin ei tiedetä missä asennossa se on. Inhottaa syödä lääkkeitä, mutta kaipa kahesta pahasta - tulehdus tai lääke - lääke on se parempi. Ja siis tottakai tää on raskauden aikana sopiva lääke, mut eihän niitä tietenkään ole voitu tutkia raskaanaolevilla.

Mulla alkaa housut kiristää, mun äiti sanoi että näkyy jo (osaa tietty kattoa, kun tietää), mutta ei varmaan kauaa mee, kun kaikki huomaa! On me kyllä monille jo kerrottukin.

Neuvolakin meillä oli pe, ihan perusjutustelua. Sydänäänet kuunneltiin ja kaikki hyvin :heart: Sitten seuraavaks ois kuukauden päästä rakenneultra 5.3, jos joku ihanainen päivittelee listaa!

Hyviä vointeja teille ihanat naiset :)

nuppuska & pikkuinen 16+2 :heart:
 
hemoglobiini
mulla on koko ajan laskenut arvo. miten teillä muilla? oletteko joutunu alottaan rautatabletit? ootteko löytäny hyvän lääkkeen mikä ei sekoita mahaa? kun moni mun kaveri sanoo että vaikee löytää sellasta joka olis mahalle hyvä.
miles, kokeile nestemäisiä rautavalmisteita, näitä on ainakin Kreuterblutsaft sekä IronVital. Molempia saa mielestäni apteekeista (ainakin IronVitalia) ja Kreuterblutsaftia myös luontaistuotekaupoista. Nestemäiset valmisteet ovat vatsaystävällisempiä, mutta niiden huono puoli on se että ovat vähän heikompia kuin tabletti- ja kapselimuotoiset raudat. Omakaan mahani ei ainakaan jatkuvassa käytössä kestä esim. Obsidania joka olisi muuten hyvä ja voimakas rautavalmiste, joten otan sitä silloin tällöin ja muina päivinä IronVitalia. Niin ja hb on siis mullakin laskenut, huomattiin ekan kerran rv22 neuvolassa ja siitä parin viikon päästä kontrollimittauksessa oli yhä laskenut, vaikka olin jo tuon pari viikkoa syönyt lisärautaa. Se oli silloin 107, toivotaan nyt ettei enää tuosta olisi laskenut.

Täällä menee kaikki muuten mukavasti, mitä nyt parhaillaan olen toipumassa pikku vatsataudista. Neljän viikon päästä olisi vielä tarkoitus käydä jenkkilässä, vähän jännittää olenko oikeasti vielä lentokunnossa siinä vaiheessa....

Scarleth 25+4
 
Hurjan Paljon onnea helmimama!

TanZZZku:itse en välttämättä olisi sukupuolta halunnut tietää mut mies olisi.Mutta nyt kun se ei selvinnytkään niin itseäkin jäi vähän kaivelemaan...mutta en usko että mennään erikseen 4D:hen sitä selvittämään.Toisaalta onhan se kutkuttavaa että on jotain jännitettävää:)

Varmasti helpottavaa että sun vuoteluille on löytynyt jotain selitystä:)

Eemiliina ja Annabell onnittelut myös hyvistä ultrakuulumisista!

Sebulla niiiiin söpö massupallo;)Ikävä kuulla että supistlelee jo kivuliaasti.Toivottavsti kaikki on sulla kunnossa eikä vauva päätä tulla maailmaan vielä piiitkään aikaan.Luulen että itselläkin on nyt ollut parina päivänä niitä harjoitussuppareita, vaikka en tarkalleen tiedäkään miltä ne tuntuu.Mut sellasta menkkmaista kiristystä koko vatsalla aika ajoin....Ei kuitenkaan tee kipeää enemmänkin vaan epämiellyttävää....

Hempasta ollut täällä puhetta, itsellä se laski vain hetkellisesti rv 16 paikkeilla mutta nyt taas huitelee päälle 140 eli onneksi ei huolta sen suhteen.Olen myös kuullut että nuo nestemäiset rautavalmisteet olisi parempia vatsalle mutta tosiaan "heikompi" vaikutteisia.

ON:Vointi on ollut hyvä pientä alaselkäjomottelua lukuunottamatta.Paitsi tää VÄSYMYS...Aamut on niiiiin tahmeita että en kohta tiedä mitä keinoja sitä pitäisi alkaa käyttämään että saa itsensä revittyä sängystä ylös.:headwall:Reissutyö tosiaan alkaa tuntumaan ja tässä pitäisi vielä lähteä parin viikon päästä ulkomaille pariksi päiväksi.Jotenkin ei kyllä ihan hirveästi houkuta ja työmotivaatio nyt muutenkin alkaa olla vähä hukassa...

Ensi maanantaina olisi KELA-neuvola.Ihanaa että pääsee kohta hypeltämään äippäpakkauksen ihanuuksia:)

Inkkunen 21+2
 
TanZZZku täällä minä olen :wave: vähän vaan hiljentynyt täällä julkipuolella kun tuo elokuiset on siirtynyt kerhoon ja facebookiin :)
Hienoa että löyty edes jokin syy tuohon sun vuoteluun!


Meillä on huomenna nt-ultra ja mua jännittää aivan kamalasti.
Mulla on raskaus ollut niin vähäoireinen, että veiläkin on hankala uskoa raskautta todeksi, vaikka kolmesti olen jo pienen ultrassakin nähnyt.
Mehän käytiin eka kerta nt-ultrassa jo toissa viikolla, mutta koska pieni vastas varhaisultrassa annettuja viikkoja (kasvanut siis niiden mukaan) niin ei voitu mitään mittoja ottaa.
Sydän äänet sain dopplerilla aika varmasti lauantaina kuulumaan kerran. Kuului oman sykkeen "takana" lähes tuplat nopeempi jumpsutus.
Eilen yritin jälleen ,mutta ääniä ei kuulunut. Suht rauhallisin mielin kuitenkin menen, viikkoja on vähän, ja vatsassa on kuitenkin rasvaa niin paljon että varmasti vaikeuttaa kuulemista. Ja ikävä tosiasiahan se on että jos on kesken mennyt niin sille ei vaan minkään voi :(

Painoa on tähän mennessä tullut muutama kilo. Liikkumaan en ole päässyt, sillä vasta tällä viikolla olo on alkanut olemaan oikeasti terve. Tähän asti olen kokoajan ollut milloin missäkin flunssassa ja raskausväsymys on ollut järkyttävä. Eilen sain sentään itseni kaupoille pyörimään :) Josko sitä säiden salliessa alkaisi sauvomaan ja jahka saan uudet uikkarit, niiin vaikka uimaankin :)
Mulla kuppikoko oli jo viikolla 8 kasvanut yhtä isommaksi ja taas pitäis liivikaupolle lähteä. Äitiyshousut otin käyttöön siksi, että olin just uusinut vaatevarastoni kun potkunyrkkeilyssä vaatekoko kutistui kahdella numerolla, eikä ne isommat vaatteet istuisi perseestä eikä jaloista atm.. korkeintaan ehkä vatsasta ;)

Mahahan mulla on jo tullut näkyviin. Perjantaina yks vanha tuttava tuli kysymään kuinka pitkällä olen.. vaikka siis tarkoituksella yritin vähän vatsaa piilotella :D

Sokerirasituksessa oon käynyt sekä neuvolassa. Neuvolalääkäri pisti mut sairaalalääkärille hoitokartotukseen raskausdiabeteksen takia (siis ennen kuin olin edes rasituksessa käynyt). Ilmeisesti mikään ei kuitenkaan sokereissa pahasti vialla ole, koska kukaan ei ole vaivautunut mulle tuloksia ilmoittamaan. Sairaalalääkäri on siis perjantaina. Toivottavasti käynti on turha ja saadaan nauraa neuvolalääkärin hölmöydelle ;)

Nyt vaan pidetään peukalot pystyssä että huomenna kaikki on hyvin ja sydän sykkii ja jumpsuttaa.. Sitten se on varmaan jo uskottava että tässä oikeasti ollaan raskaana :heart:


Omanapa-Ambrosia 11+4
 
Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

15.2.
helmimama / 26 / 1.lapsi

5.5
sekundamamma / 36 / 2. lapsi / TYKS

9.5
Pikkuperho / 30 / 2. lapsi

17.5
Scarleth / 36 / 1. lapsi

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

27.5.
Sebu08 / 33 / 3. lapsi / Naistenklinikka

29.5.
jadekivi / 25 / 1. lapsi / Jorvi?

31.5.
tyty86 / 26 / 2. lapsi / pkssk

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

5.6
Lila13 / 28 / 1. lapsi / KYS

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
TanZZZku / 30 / 1. lapsi / Jorvi/Kättäri
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä?

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

18.7.
Vienda / 28 / 1. lapsi

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Naistenklinikka

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / Kättäri

14.8.
Ambrosia85 / 27 / 1. lapsi / HYS

25.8.
Mörkötys / 29 / 1. lapsi

26.8.
-Gabriela- / 40+ / 1. lapsi

4.9.
meriann / 30 / 2. lapsi / Kättäri
Yoslene / 32 / 2. lapsi / NKL
Nuppu81 / 31 / 1. ja 2. lapsi / KYS

5.9
Annabell-77 / 35 / 2. lapsi


Neuvolat & ultrat
pikku_karhu ~ nt-ultra 4.2.
-Gabriela- ~ nt-ultra 6.2.
Sebu08~ lääkärineuvola 7.2
Lila13 ~ neuvola 7.2.
amele ~ neuvola 8.2.
miles ~ rakenneultra/4D-ultra 11.2.
Sannuliinu ~ neuvola 11.2.
miles ~ neuvola 12.2.
TanZZZku ~ lääkäri ja uä 12.2.
TanZZZku ~ neuvola 13.2
Lumi72 ~ lääkärineuvola + rakenneultra 14.2.
Scarleth ~ neuvola 15.2
Ambrosia85 ~ neuvola 18.2
Vienda ~ neuvola 19.2.
sekundamamma ~ kontrolliultra 26.2.
nuppuska ~ rakenneultra 5.3.
Vienda ~ rakenneultra 7.3.
Sannuliinu ~ rakenneultra 15.3.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe




Syntyneet :heart:

Nimimerkki / Syntymäpäivä / Rv / Sukupuoli / Mitat

helmimama / 26.1.2013 / 37+1 / Tyttö / 3010g & 48cm
 
Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

15.2.
helmimama / 26 / 1.lapsi

5.5
sekundamamma / 36 / 2. lapsi / TYKS

9.5
Pikkuperho / 30 / 2. lapsi

17.5
Scarleth / 36 / 1. lapsi

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

27.5.
Sebu08 / 33 / 3. lapsi / Naistenklinikka

29.5.
jadekivi / 25 / 1. lapsi / Jorvi?

31.5.
tyty86 / 26 / 2. lapsi / pkssk

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

5.6
Lila13 / 28 / 1. lapsi / KYS

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
TanZZZku / 30 / 1. lapsi / Jorvi/Kättäri
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä?

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

18.7.
Vienda / 28 / 1. lapsi

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Naistenklinikka

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / Kättäri

23.8.
Ambrosia85 / 27 / 1. lapsi / HYS

25.8.
Mörkötys / 29 / 1. lapsi

26.8.
-Gabriela- / 40+ / 1. lapsi

4.9.
meriann / 30 / 2. lapsi / Kättäri
Yoslene / 32 / 2. lapsi / NKL
Nuppu81 / 31 / 1. ja 2. lapsi / KYS

5.9
Annabell-77 / 35 / 2. lapsi


Neuvolat & ultrat
pikku_karhu ~ nt-ultra 4.2.
-Gabriela- ~ nt-ultra 6.2.
Ambrosia51 ~ nt-ultra 6.2
Sebu08~ lääkärineuvola 7.2
Lila13 ~ neuvola 7.2.
amele ~ neuvola 8.2.
miles ~ rakenneultra/4D-ultra 11.2.
Sannuliinu ~ neuvola 11.2.
miles ~ neuvola 12.2.
TanZZZku ~ lääkäri ja uä 12.2.
TanZZZku ~ neuvola 13.2
Lumi72 ~ lääkärineuvola + rakenneultra 14.2.
Scarleth ~ neuvola 15.2
Ambrosia85 ~ neuvola 18.2
Vienda ~ neuvola 19.2.
sekundamamma ~ kontrolliultra 26.2.
nuppuska ~ rakenneultra 5.3.
Vienda ~ rakenneultra 7.3.
Sannuliinu ~ rakenneultra 15.3.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe




Syntyneet :heart:

Nimimerkki / Syntymäpäivä / Rv / Sukupuoli / Mitat

helmimama / 26.1.2013 / 37+1 / Tyttö / 3010g & 48cm
 
Tulen pikaisesti tänne päivittämään listaa ja kirjoittamaan kuulumisia. Jatkan nyt mielelläni tuota listan päivitystä, kun kerran tämän ketjun aloitinkin. Tuntuu että se on minun velvollisuus. :) Ja mieleläni sitä teen, nyt kun mulla ei ole enää ongelmaa päästä kirjautumaan tänne. Helmimama ja muutkin, saatte ilman muta sitä päivitellä, mutta ajattelin ainakin vapauttaa meidän tuoreen maman keskittymään kaikkein tärkeimpään. :heart:

Moni kyselikin jo supisteluistani, kiitos kun huolehditte. :heart: Pari päivää mennyt täällä huomattavasti paremmin. Johtuu varmasti siitä, että en ole ulkoillut, imuroinut, tai tehnyt mitään fyysistä. Kohta kokeilen kevyttä ulkoilua lasten kanssa ja katsotaan miten käy. Ylihuomenna on onneksi tuo lääkäri ja sitten saan tietää, voinko rasittaa itseäni supistuksiin asti, vai joudunko olemaan sohvaperunana koko loppuraskauden. Helpottaa kuitenkin että näin levossa supiestelut pysyvät poissa.

Miles kyselit 4D-ultrasta. Käytiin siis Femedassa ja tykkäsin. :) Kallistahan tuo on, mutta on se mielestäni sen rahan arvoinen. Saimme mukaan videon, jossa on taltioitu koko ultra. Kuvia saimme myös, niin värillisiä, mustavalkoisia, perusultrakuvia ja 4D-kuvia.

Lisäksi lääkäri antoi mukaan A4:en, jossa pitkä lausunto sikiöstä. Siinä on sikiön mitat ja painoarvio. Lisäksi tarkka selostus kallosta, aivoista, hammaskaarista, kasvonpiirteistä (onko normaalit vai esim. downpiirteiset), ylähuulesta, nenäluusta, selkärangasta,selän ihon eheydestä, vatsanpeitteiden eheydestä, napatyvestä, palleakaarista, vatsalaukusta (sen muodosta ja sijainnista), munuaisista, sydämestä, raajoista, sormista, varpaista, ranteiden ja nilkkojen asennoista, raajojen liikkuvuudesta, istukasta, lapsiveden määrästä ja napavaltimon virtauksesta. Olisin varmasti ollut ihan onnellinen odotuksessani ilman tuota pitkää lausuntoakin, mutta oli sitä ihana lukea. :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Sebu08 hyvä,että supistukset on hellittäneet. Itselläkin ollut tällä viikolla vain parina päivinä kiristelyä.

Täällä ollaan jälleen flunssassa. Tää on jo kolmas flunssa tän raskauden aikana. Kuinkahan monta ehdin vielä sairastaa. Töissä alkavat jo hiukkasen ihmettelemään mun sairastelua. Pitäs vissiin vihdoin sinnekkin kertoa olevan raskaana. Ehkä sen myötä ymmärtäisivät paremmin mistä saattanee johtua mun heikko vastustuskyky.

Kävin keskiraskauden seulassa eilen. Nyt jännätään tulee mimmoset tulokset. Toivotaan parasta,vaikka ikää onkin jo kiitettävästi. Ens viikolla ois pitkästä aikaa neuvola.

Meriann, mulla on vieläkin välillä yökkäilyä,mutta ei kyllä mitään varsinaista pahoinvointia.

Täällä ei masusta vielä huomaan mitään eroa. Menee edelleen läskin piikkiin. Olen muutenkin sellanen omppuvartaloinen. Ehkä muutaman viikon päästä,kun silloin pullahti ainakin esikoiselta ja potkut tuntui jo kovasti. Nyt liikkeet vielä hyvin pieniä ja pitää maata hiiren hiljaa selällään,jos jotain toivoo tuntevansa.

Sannuliinu ja pikkunen rv 15+5 (16+3)
 
miles: FB-ryhmästä: Eli siellä ollaan ihan omalla nimellä kyllä, mutta ei tarvitse olla kenenkään kanssa fb-kaveri (muuta kuin liittämisen ajan), eli sinun profiiliin muut pääsevät juuri sen verran, kuin olet määritellyt muillekin "ei-kavereille". :D Ryhmän kirjoitukset, se, että kuulut ryhmään tai ylipäätään koko ryhmä EI näy kenellekään sinun fb-kavereistasi. Minusta tämä on kiva juttu, meitä on nyt pieni 8 hengen porukka siellä ja mukavaa olisi saada lisääkin juttuseuraa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: miles ja Yoslene
Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

15.2.
helmimama / 26 / 1.lapsi

5.5
sekundamamma / 36 / 2. lapsi / TYKS

9.5
Pikkuperho / 30 / 2. lapsi

17.5
Scarleth / 36 / 1. lapsi

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

27.5.
Sebu08 / 33 / 3. lapsi / Naistenklinikka

29.5.
jadekivi / 25 / 1. lapsi / Jorvi?

31.5.
tyty86 / 26 / 2. lapsi / pkssk

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

5.6
Lila13 / 28 / 1. lapsi / KYS

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
TanZZZku / 30 / 1. lapsi / Jorvi/Kättäri
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä?

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

18.7.
Vienda / 28 / 1. lapsi

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Naistenklinikka

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / Kättäri

23.8.
Ambrosia85 / 27 / 1. lapsi / HYS

25.8.
Mörkötys / 29 / 1. lapsi

26.8.
-Gabriela- / 40+ / 1. lapsi

4.9.
meriann / 30 / 2. lapsi / Kättäri
Yoslene / 32 / 2. lapsi / NKL
Nuppu81 / 31 / 1. ja 2. lapsi / KYS

5.9
Annabell-77 / 35 / 2. lapsi


Neuvolat & ultrat
pikku_karhu ~ nt-ultra 4.2.
-Gabriela- ~ nt-ultra 6.2.
Ambrosia51 ~ nt-ultra 6.2
Sebu08~ lääkärineuvola 7.2
Lila13 ~ neuvola 7.2.
amele ~ neuvola 8.2.
miles ~ rakenneultra/4D-ultra 11.2.
Sannuliinu ~ neuvola 11.2.
miles ~ neuvola 12.2.
TanZZZku ~ lääkäri ja uä 12.2.
TanZZZku ~ neuvola 13.2
Lumi72 ~ lääkärineuvola + rakenneultra 14.2.
Scarleth ~ neuvola 15.2
Ambrosia85 ~ neuvola 18.2
Vienda ~ neuvola 19.2.
Nuppu81 ~ nt-ultra 25.2
sekundamamma ~ kontrolliultra 26.2.
nuppuska ~ rakenneultra 5.3.
Vienda ~ rakenneultra 7.3.
Sannuliinu ~ rakenneultra 15.3.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe




Syntyneet :heart:

Nimimerkki / Syntymäpäivä / Rv / Sukupuoli / Mitat

helmimama / 26.1.2013 / 37+1 / Tyttö / 3010g & 48cm
 
Päivitin listaan oman nt-ultran. Mellä on aika vasta 25. päivä jolloin ollaan jo viikoilla 12+5. Pitkä aika taas odotella. Kerran kokeilin doppleria mutta en minä saanut muuta kuuluviin kuin viuhviuh ja kaikenmaailman suolistopörinää, joten lopetin ihan alkuun. :D

-------------------------------
Pakko tulla vielä päivittämään. Testasin äsken doppleria ja sain kuin sainkin sieltä sellaiset laukkatyyppiset äänet kuuluviin. Löysin kahdesta kohtaa semmoisen tumpstumps (istukat?) äänen ja sitten sellainen kiivaampi laukkamainen tsuptsup ääni löytyi kahdesta kohdasta. Toinen kuului kovemmin kuin toinen. Voi apua, sainko minä pikkaraisten äänet kuuluviin...? :heart:

Nuppu ja SuperPähkinäT 9+6
 
Viimeksi muokattu:
Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

15.2.
helmimama / 26 / 1.lapsi

5.5
sekundamamma / 36 / 2. lapsi / TYKS

9.5
Pikkuperho / 30 / 2. lapsi

17.5
Scarleth / 36 / 1. lapsi

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

27.5.
Sebu08 / 33 / 3. lapsi / Naistenklinikka

29.5.
jadekivi / 25 / 1. lapsi / Jorvi?

31.5.
tyty86 / 26 / 2. lapsi / pkssk

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

5.6
Lila13 / 28 / 1. lapsi / KYS

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
TanZZZku / 30 / 1. lapsi / Jorvi/Kättäri
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä?

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

18.7.
Vienda / 28 / 1. lapsi

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Naistenklinikka

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / Kättäri

23.8.
Ambrosia85 / 27 / 1. lapsi / HYS

25.8.
Mörkötys / 29 / 1. lapsi

26.8.
-Gabriela- / 40+ / 1. lapsi

4.9.
meriann / 30 / 2. lapsi / Kättäri
Yoslene / 32 / 2. lapsi / NKL
Nuppu81 / 31 / 1. ja 2. lapsi / KYS

5.9
Annabell-77 / 35 / 2. lapsi


Neuvolat & ultrat

-Gabriela- ~ nt-ultra 6.2.
Ambrosia51 ~ nt-ultra 6.2
Sebu08~ lääkärineuvola 7.2
Lila13 ~ neuvola 7.2.
amele ~ neuvola 8.2.
miles ~ rakenneultra/4D-ultra 11.2.
Sannuliinu ~ neuvola 11.2.
miles ~ neuvola 12.2.
TanZZZku ~ lääkäri ja uä 12.2.
TanZZZku ~ neuvola 13.2
Lumi72 ~ lääkärineuvola + rakenneultra 14.2.
Scarleth ~ neuvola 15.2
Ambrosia85 ~ neuvola 18.2
Vienda ~ neuvola 19.2.
pikku_karhu ~ rakenneultra 20.2.
Nuppu81 ~ nt-ultra 25.2
sekundamamma ~ kontrolliultra 26.2.
nuppuska ~ rakenneultra 5.3.
Vienda ~ rakenneultra 7.3.
Sannuliinu ~ rakenneultra 15.3.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe




Syntyneet :heart:

Nimimerkki / Syntymäpäivä / Rv / Sukupuoli / Mitat

helmimama / 26.1.2013 / 37+1 / Tyttö / 3010g & 48cm
 
Minäkin päivitin omalta osaltani. Eilen oli nt-ultra ja kaikki oli hyvin. Veriseulan tuloksia vielä odotellaan, mutta niskaturvotusta oli 1,1mm eli hyvin vähän.

Mulla on masu pullahtanut ihan kunnolla esiin. Mulla on ennenkin ollut isokokoinen raskausmasu ja se kasvaa aina vain suoraan eteenpäin. Siltä näyttää nytkin. Mihinköhän mittoihin tämä mahtaa tällä kertaa kasvaa, kun nyt on jo tällainen möhis... ? Liikkeitä odotellessa.

pikku_karhu 13+2
 
  • Tykkää
Reactions: Meriann
Jienoa että kaikki ovat mukana :)
onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista niille, jotka ovat niitä saaneet :)
Täällä oli puhetta fbookin ryhmästä... Itse tällä hetkellä vielä jotenkin vierastan sitä ajatusta.. Mutta pääseehän sinne mukaan myöhemminkin jos mieli muuttuu?? :)

Pikasesti vielä omanapa....
Ens viikon ti on rakenneultra, mikäli siis sinne päästään. mä niin aion kysyy kumpi täällä mun masussa majailee. Itselle kyllä tuli tänä aamuna fiilis että hän on poika. Mietin masujen muotoa ja kaikki ketkä tässä on saaneet poikia, niiden masut ovat olleet alhaalla ja levinneet svuilta, ja mulla on just noin!! Eli me saadaan poika :)
Ja siis muutenkin tuli vaan fiilis et juu, se on poika. :) <3

Tällaista täällä.
Nyt alotan työ. mukavaa päivää kaikille!!

Ja ainii, 19+0, POKS!!!
Ihan käsittämätöntä et näin pitkällä jo, huhhuh!!!!
 

Yhteistyössä