Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

Onko muuten ihan ok että välillä päivittelen tota listaa kun huomaan päivityspyyntöjä? Vai onko se jonkun tehtävä, en halua astua kenenkään varpaille? Mulla vaan on paljon luppoaikaa tässä kotona ollessa

Mikä TanZZZkun tilanne on, menitkö tänään lääkäriin? Tuuhan kertomaan tilannetiedotetta!!

Inkkunen onnittelut hyvistä ultrauutisista! Miten isovanhemmat otti ilouutisen vastaan?? <3

miles ja Scarleth älkää huolestuko "oireettomuudesta", olkaa vaan tyytyväisiä ja nauttikaa olostanne vielä kun kerkeette! Ihanaahan se on ettette kärvistele pahoinvoinnin kourissa! Mulla itsellä oli täysin oireeton koko alkuraskaus, oikeastaan siihen asti kunnes vauva alkoi liikkua ja selkäkivut tulivat kuvioihin ja kun maha alkoi kasvaa, sillon vasta tunsin itseni raskaana olevaksi eli joskus lähempänä rv 20 Nyt osaan kyl arvostaa sitä vaikka alussa just pelotti et voiko olla kaikki hyvin kun ei missään tunnu eikä näy, mut olishan tää ollu paljon rankempi matka tähänkin asti jos alusta asti ois ollu huono olo tms...

Eemiliinalle myös onnittelut hyvistä ultrauutisista =) Ihanaa kun hyviä uutisia satelee!

Tervetuloa Sannuliinu ja onnittelut =)

Tänne ei kuulu mitään uutta tai erikosita, nukkuminen on edelleen haastavaa ja pätkittäistä, mut muuten mahassa ainakin voidaan hyvin ja vilkkaasti

helmimama ja maha 30+0 POKSSS :heart:

 

Heissan, täällä ilmoittautuu jälleen yksi onnekas lisää

Olen palstaa lueskellut jo muutaman viikon plussattuani, mutten aiemmin uskaltanut lähteä kirjoittelemaan. Halusin odotella ar-ultraa ja se oli nyt viime maanantaina ja pikkuinen sydänhän se siellä sykki :heart:

Tuttuja täällä on jo muutama, mutta lyhyesti kerron, että hoidoissa oltu n.1,5v ja meidän 2.icsin viimeinen alkio toi elämämme ensimmäisen plusssan. Kaikkiaan 7 alkiota/siirtoa, joista viimeinen sitten tarrasi kiinni! Ja aivan uskomattomalta tuntuu

Tämä siirto oli lääkkeellinen pas, joten lääkitys jatkuu vielä reilu pari viikkoa. Verenvuotoa on ollut aika ajoin, mutta ilmeisesti kun ultrassa kaikki oli hyvin, niin se johtunee lääkkeistä ärtyneistä limakalvoista.. Aika lailla kyllä tuo Tanzzzkun tilanne säikäytti, rupesi itseäkin pelottamaan tuo lääkkeiden vähentäminen.. toivotaan tanzzzku parasta

Oireita mulla on ollut joka päivä: aivan uskomaton väsymys, kuvotus/etova olo ja monet ruokajutut ei mee alas sitten millään. Neuvolan varasin vasta ultran jälkeen, joten se meni viikoille 9+. Tänään siis viikkoja 7+6!

Päivittäisiko joku minut ystävällisesti listalle, kiitos
20.7
nuppuska/30/1.lapsi/naistenklinikka

ja 1.neuvola 19.12

 

Hei,
Miles ja Scarleth mulla on kanssa tähän asti ollut oikeastaan täysin oireetonta. Olin niin ällikällä lyöty,kun ultrassa oli kaikki hyvin. Olin ihan varma,ettei siellä voi olla elämää,kun ei mitään oireita. Ekan lapsen odotuksessa voin jo Rv 5+ viikolta pahoin ja jouduin tiputukseenkin. Ainuastaan meidän neljässä aikasemmassa epäonnistuneessa raskaudessa olen ollut melkolailla yhtä oireeton,joten näköjään raskaudet voivat todellakin olla todella erilaisia.

Toki onhan tämä hetkittäin niin epätodellista,mutta ei auta kuin odotella np-ultraan,jos sinne asti päästään ja toivoa parasta

TanZZZku,mikäs on vointis?

Sannuliinu ja papunen 7+1

 

nuppuskalle paljon onnea, muistan sinut tuolta lapsettomuuspuolelta

 

Hurjasti tullut uusia nimiä tänne Onnittelut kaikille tasapuolisesti :heart:

TanZZZkun kuulumisia minäkin jännäilen. Toivottavasti kaikki on kunnossa!

Lumi kiva blogi sinulla! Taidankin ruveta seuraamaan sitä ihan vakkaristi

Joku jossakin vaiheessa (oon jo ihan sekasin, että kuka) laitto että toinen munasarja oli ultrassa suurentunut... Itsellä oli ar-ultrassa sama tilanne. Lääkärin mukaan tämä suurentunut puoli jotenkin ylläpiti raskautta. Nyt vasta mietin että pitäiskö sitä jotenkin kontrolloida, rupeeks sekin lepäämään jossakin vaiheessa vai säilyykö se suurentuneena koko raskaus ajan? Toisaalta kyllä kai se lääkäri ois sanonu jos jotain huolta tuohon asiaan ois liittyny. Muistan vain, että tuolloin lääkäri totesi, että voin vähitellen ruveta elämään normaalia raskaana olevan arkea. Jotenkin onnihuuruissa ei ees tajunnu kysyy, et mitä se varsinaisesti sillä tarkoitti

Sairaslomista on ollu myös puhe. Ite oon töissä päiväkodissa ja meillä taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että kukaan ei voi olla "loppuun" asti töissä. Onneks se on hyvin pomojen (jotka suurimmaksi osaksi ovat myös itse äitejä) tiedossa. Neuvolalääkärikin kysyi heti, että minkä ikäisten ryhmässä olen töissä ja kun totesin, että mun ryhmässä on myös alle vuosikkaita niin sanoi, että pitää sitten miettiä miten pitkään voi töissä olla. Mut päivä kerrallaan mennään ja töissä ollaan oman voinnin mukaan

Amele muistelenko oikein, et sullekin tuli etovaolo aika myöhään? Miten oot jaksellu? Mietin vaan kun mullehan tuli huono-olo vasta rv12 ja nyt oikeestaan viime viikkoina se pahentunut. Edelleenkin oon päässy helpolla mut selkeesti nyt syöminen ei oo parantanu oloo vaan joskus jopa huonontanut. Koko ajan pitäis olla liikkeessä tai ulkona, ettei ois sellasta pikkuöllötystä. Ehkäpä se kuuluu asiaan Ja jotakin hyvääkin, viime yönä en ekaa kertaa syöny mitään eikä öllötystä kuitenkaan tullu Vaikka en oo ollu päivisin juuri lainkaan väsyny niin nyt yks ilta tajusin, et oon useempana iltana jaksanu valvoo yli 10! Alussa ei puhettakaan, että ois pysyny tolpillaan 9 jälkeen eli varmaan mun väsymys näyttäytyi tuollaisena ylitsepääsemättömänä iltaunisuutena.

Nyt sain mun miehen ylipuhuttuun ja se suostui tilaamaan mulle ennakkojoululahjana sen doplerin En tiedä, tänä aamuna tuli pitkästä aikaa sellanen huolitunne, et onkohan kaikki hyvin. Vielä ois kuitenkin reilu viikko seuraavaan neuvolaan... Näitä tunteita on tullu ennenkin mut jotenkin tää on vaan niin herkkäasia. Tuskin se tietty menettämisen pelko koskaan edes häviää. Toivotaan nyt kuitenkin, et kaikki menis hyvin.

Mukavaa viikonloppua kaikille

 

Lila13: Minä se olin, jolla oli suurentunut munasarja ja toisessakin iso kysta. Lääkärin mukaan oli normaalia, eikä ollut mitään syytä kontrolloida. Kuitenkin itseäni kiinnostaa, mihin suuntaa nuo ovat muuttuneet, siksi varasin ylimääräisen ultran. Vaikka kai se perimmäinen syy oli, että näkee pikkuisen taas...

(.) Katselin äsken katsomosta Erilaiset äidit -ohjelman jakson, jokä käsitteli lapsettomuutta ja olin tyytyväinen, etten katsonut sitä ajallaan miehen kanssa. Itkin nimittäin koko ajan alusta loppuun ihan hillittömästi. Tuttuja tunteita ja pelkoja sekä kovin arka aihe edelleen. :|

Uudempia oireita tänne on ilmaantunut tuo itkuherkkyys muutenkin, saan vähän väliä pureskella kieltäni, etten itke ihan jokaista älytöntä pikkuasiaa. Toinen ärsyttävä oire on hampaiden vihlonta. Olen aina ollut sille herkkä mutta nyt tuntuu vihlovan paljon aiempaa herkemmin kaikki vähänkään lämmin tai kylmä.

Vienda 8+1

 

Kopsaampa elokuisista. tuntuu, että ehkä tää pino on enemmän "mulle"!?

Uskaltasko tulla kurkkimaan..
Vastikään plussasin lapsetomuushoidoista. En ole niitä täällä kirjoitellut, mutta lyhyesti alkioita siirrettiin marraskuussa kaksi ja siitä tein ekan plussan pp8. Takana on monta tuloksetonta hoitoa ja esikoinen reilu kolme vuotias, myös hoidoilla tehty. Matkaan mahtuu muutama lyhyeen loppunut raskausyritys
Viiva vahvistui jollain tapaa, verikoe pp12 oli 100. Kontrolloitiin pp17 ja oli "noussu ok" .. Ei ei mikään huimaava mutta viiterajoissa. Nyt menossa 5+4 ja tein vielä testin. Nyt viiva tuli ennen kontrollia ollen yhtävahva kontrollin kanssa. Toivottavasti se kertoo tarpeellisesta hormonista. Hassua sinänsä että plussa tuli noin aikaisin mutta hormoninousu on kuitenkin aika hidas

Hieman (lievästi sanottuna) siis paniikkia ja pelkoa ilmassa, tuulimunaa ja km pelkään. Klinikka kuitenkin peukutti eikä pitänyt mitään jatkokontrolleja tarpeellisena.

Oireita ei ole juurikaan, ei ainakaan niitä mitä raskauksissa mulla yleensä. Esikoisesta tissit oli jo isot ja kipeät ennen testiä, nyt ne on samanlaiset pehmot kuin 365 päivänä tähän asti. Saa hyppiä ja pomppia ja vaikka lentää mut mitään ne ei tunne. Välillä aavistus kipuilee ja häviää samantien. Samoin etomista oli tähän mennessä jo reilusti. Nyt ainoat oireet on väsymys ja mielialan heittely raivosta itkuun, välillä ailahtaa ällötys. Mut en tiiä. Pelottaa

Ultra on vasta 7+2 eli siihen saakka paniikissa.

Ihanaa pakkaspäivää kaikille! Lueskelen teidän vaiheita tässä ajan kanssa.

Joi ja l.a olisi 6.8 jos kaikki menisi ok

 

Mä saan varmaan nyt lokaa niskaa,mutta en tiiä mihin purkaa tuntojani..:ashamed: lapsi on vaivoilla ja tuskilla saatu alkuun, mutta mä en jostain syystä nauti tästä raskaudesta yhtään..siis lapsesta kyllä pidän ja välitän mutta en tästä raskaana olemisesta. Olis paljon helpompaa jos se lapsi olisi jo syntynyt..tuntuu ikuisuudelta tää aika ennenkuin kevät/kesä tulee..mä vihaan mun painon nousua, isoja rintoja, leveetä persettä ja koko olemusta..en tiiä miks. Esikosta ei ollu tämmöstä.

Mulla ei oo mitään tätä vauvaa vastaan ja se on hyvin toivottu, mutta jotenkin mä en kestä tätä mun kroppaa. Närästyskin jatkuu vielläkin..en ilkee näyttäytyy uimahallissa kun häpeen itteeni..ei huvita käydä kaupungilla vaan haluisin olla kotona piilossa kunnes lapsi syntyy. En tiedä mikä mua vaivaa..:'( älkää nyt käsittäkö väärin et mä jotenki vihaisin tätä tulevaa lasta, niin se ei ole.

kaipa nää selkäongelmat ja kropan kovilla olo saa mut vihaamaan tätä olotilaa..ennen mä juoksin 8km lenkkejä ja kävin thainyrkkeilee..nyt mä hyvä et jaksa ventää esikkoo pulkassa kun on niin nääntnyt ja paskassa kunnossa..ja sit et voi oikein mitään tehä ettei selkä krakaa..

Monta ruokaa joudun jättää välitä, kun ne närästää niin vitusti et taju lähtee ja öisin pitää nukkuu istuma asennossa ja sit on selkä entistä kipeempi..ja kyllä mulla on jo närästyksen estolääkitys päällä mutta silti tää puskee läpi..

Että semmosta..tuntuu että kaikki täällä näuttii raskaudesta, mutta mä en ..mua vituttaa nää olot..anteeksi jos loukkasin jotain, kun meillä kaikilla tää raskaus ei oo helposti tullu. Jotenki tuntuu, et mä en oo oikeututtu valittamaan..mutta mua ahdistaa todella paljon..eikä mieskään sitä tajua..

tyty86 rv15+2

 

Tyty :hug:
Mä tavallani ymmärrän sinua..vaikka mulla oli hieman eritavalla niin silti muistan käyneeni läpi samoja tunteita. Mä ajattelin ennen esikoista, että sitten JOS ja kun koskaan ikinä tulisin raskaaksi, en ikinä valita vaan kuljen naama naurussa. Niin kaivattu ja työn takana raskaus oli. Mutta kuinka kävikään. Mä en osannu ollenkaan olla sellanen mahaa paijaava äitihahmo, olin tosi kipeä, en saanut öisin nukuttua, itkeskelin, joka paikkaan sattui, mielialat heitteli jne. En vaan nauttinu yhtään.
Vaikken mä kroppaani inhonnu tai mitään, niin en silti päässyt mitenkään raskauteen "sisälle". En osannu jutella vauvalle tai "olla raskaana". Hankala selitää, mut ymmärrän sua hyvin.

Mullakin yksi suurin syy oli ehkä just se, että ennen raskautta urheilin tosi paljon. Kivulta ja km pelolta kaikki liikunta jäi enkä tykänny siitä olotilasta yhtään. Hyvä jos postilaatikolle pääsin kun supisteli ja sattui niin että polvet petti alta.

Mullakin kaikki kaverit on ollet onnensa kukkuloilla, hehkuneet raskauden onnea, pitäneet baby showereita ja olleet "niiiiiin raskaana". En mä tiedä miks mulle ei käynytkään niin.

 

Hei naiset,

Lämpimästi tervetuloa uusille. Meitähän alkaa jo olemaan aika plajon väkeä kasassa, kiva. Tekstiäkin syntyy paljon, enkä aina ehdi kommentoimaan ihan jokaisen kirjoituksia, mutta luen toki kaikki ja hengessä mukana kaikkien meiningeissä ollaan täällä suunnilla.

Raastinrauta tsemppiä alkuviikkoihin, ihanaa että hoito tuotti tulosta. Epävarmuus on niiiin tuttua täällä varmaan lähes kaikille, joten ymmärrän kyllä huolesi siitä, että onko kaikki kunnossa. Raskaudet ovat varmastikin aina erilaisista, joten ei varmasti kannata huolestua, vaikkei oireet olekaan samanlaisia kuin esikoisestasi. Pidän peukut pystyssä ja kiva että olet mukana keskusteluissa.

Lila13 mulle tuli jossain vaiheessa jo melko myöhään vähän sellaista etovaa oloa. Lähinnä olo oli sellaista, että jos en syönyt, niin alkoi etomaan. Muutaman viikon ajan piti nousta syömään jotain jopa yöllä. Kertaakaan en kuitenkaan ole oksentanut tms. Nyt voin oikein hyvin ja etomista ei juuri ole, varsinkin jos muistaa syödä säännöllisesti. Tsemppiä sinulle ja onneksi sielläkään ei kovasta pahoinvoinnista kärsitä.

tyty86 ei täällä varmasti kukaan halua sinua ja ajatuksiasi tuomita. Vaikken itse ole kokenut vastaavia tunteita, niin raskausaika voi olla tosi mullistavaa. Aina ei itsekään voi ymmärtää omia tunteita ja ajatuksia. Varmasti myös sun ikävät oireet vaikuttaa fiilikseen; jos koko ajan sattuu tai voi huonosti tai ei saa nukuttua, niin ei siinä paljon naurata, vaikka olisi raskaudesta kuinka onnellinen tahansa. Minusta on vain hyvä, että puhut asioista täällä ääneen. Oletko maininnut fiiliksistäsi esim. neuvolassa?

 

Huomenta!!
Täällä oli moni kaipaillutkin tilannepäivitystä... Sori etten saanu aikaiseksi tulla infoomaan mitään aiemmin, oon ollu nyt muutaman päivän nettipimennossa, ihan tarkoituksella.
Ja niin tylsää ku se onkin, niin mitään muutosta ei oo mihinkään suuntaan :ashamed:
Enkä mennyt lekuriin, en jotenki kehdannut... Ne kun sanoivat että jos tulee menkkamaisesti vuotoa niin sitten vasta lääkäriin.
Eli vuotoa siis on, enemmän ja vähemmän, melkein koko ajan. Muutama verinen hyytymäkin on tullut, ne on ollu kyllä ihan pienen pieniä..(ne veriset siis)
Ja sit yx ihon värinen hyytymä, joka oli jo hieman isompi, sellanen postimerkin kokoinen :ashamed:
Missään kohti ei siis menkkamaista vuotoa mutta vuotoa kuitenki, ja mun mielest enempi kyl näin lääkkeiden lopetuksen jälkeen, aika samalla lailla ku oli pahiten sillon 7:llä viikolla..Tai ehkä vähä vähemmän... Ja anteex taas näin yksityiskohtanen selitys.
En tiä mihin etenee... Kai mä koitan kärvistellä siihen ultraan joka on viikon päästä, jos tää tällasenä pysyy. Ei kai siinä muu auta...
Tai sit pyörrän pääni ja soitan johki ja meen ultrattavax jonneki :kieh: en tiä.

Tyty, ymmärrän hyvin tuon et nyppii, muaki nyppii, tosin eri syistä...
Ja tosiaan ku ei kye liikkuu, nii se on iha perseestä jos liikuntaa on tottunu harrastaa :ashamed: Voimia kovasti :hug: Ja komppaan Amelea, enpä usko et täällä loukkaannutaan sun tuntemuksista, ja on nimenomaan hyvä että sanot ne ääneen!! Siitä olis enemmän vahinkoa, jos pitäisit kaiken sisälläsi!!

 

Raastinraudalle plussaonnittelut ja tervetuloa!

Anteeksi nyt, varmaan joudun itse sen joukkolynkkauksen kohteeksi, mutta mun on pakko kommentoida tytylle, että minä kyllä kai sitten kuulun niiden harvalukuisten (?) joukkoon, joiden on vaikea ymmärtää negatiivista suhtautumista tähän raskauteen jota tosiaan on enemmän tai vähemmän vaivalla yritetty. Mulla itselläkin oli alussa tosi huono olo fyysisesti mutta yritin kyllä itseäni muistutella säännöllisesti siitä, että tätä nimenomaan haluttiin. Ja kyllä se auttoikin, ajatukset ei varsinaisesti olleet negatiiviset missään vaiheessa. Onhan tämä vähän sellainen hyväksymisprosessin paikka kun ei jaksa tavalliseen tapaan yms, mutta kyllä mä ainakin olen ottanut senkin loppuviimeksi nautinnon kannalta ja lorvinut hyvällä omallatunnolla. Toki sulla nuo selkävaivat ynnä muut varmasti pahentaa tilannetta, ja toki niillä iki-ihanilla hormoneilla on varmasti osansa tässä. Mutta ehdottaisin kyllä samaa, että puhut asiasta vaikka neuvolassa ja yrität muistaa myös asian positiiviset puolet, joitahan kuitenkin on paljon. En mä nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi varauksetta nauttia raskauden jokaisesta riesasta, mutta en vaan mahda mitään sille asenteelleni, että lapsettomuustaustalla pitäisi ymmärtää enimmäkseen olla valittamatta. Siis valittamiseen ei mun mielestä ole "varaa / lupaa" kellään, mutta jos lapsi on saanut alkunsa ihan helposti, tavallaan se ajattelematon narina on jotenkin helpompi hyväksyä, kun se kumpuaa silloin siitä ettei ymmärrä miten paljon huonommin asiat olisi voineet olla.

Puuh, sorry avautuminen, tarkoitus ei ollut loukata ketään. Lähinnä nyt vaan tuoda toisenlainen näkökulma pöytään Ja korostan vielä että itselläkin joskus esim. mielialat on ihan maissa, eilenkin itkeskelin jostain ihan turhasta useaan otteeseen. Mutta silti kyllä tunnen nauttivani raskauden joka käänteestä.


ON: Täällä ei edelleenkään erityisiä kuulumisia. Olo on ihan ok ja tässä vaan odotellaan että liikkeet alkaisi tuntua voimakkaammin, ja rakenneultra lähestyisi. Siihen on onneksi enää 3,5 viikkoa, äkkiähän sekin aika menee nyt, kun tätä ei enää sillä tavalla joka sekunti mieti kuin alussa.

Pahoinvoinnista muuten vielä sen verran, että vaikka mullakin se on käytännössä täysin ohi, joskus tulee vielä sellaisia äkkiylläreitä kuten esim. tänä aamuna: olin ollut jo jonkin aikaa hereillä mutta touhunnut kaikkea muuta ja aamiaisen teko vähän venahti, ja yks kaks oli lähdettävä yrjöämään jo entuudestaankin tyhjä maha ihan typötyhjäksi niistä parista vesitilkastakin, jotka olin ehtinyt hörppiä. Sitten taas olo koheni aika nopsaan, kun sain haukattua pari palasta rutikuivaa ruisleipää. Eli mahan tyhjenemistä ja aamiaisen viivästymistä ei tahdo keho oikein sietää, mutta muuten ei juurikaan tarvi enää pahoinvoinneista kärsiä.

Scarleth 17+3, puoliväli häämöttää jo!!

 

Mä olen ottanut sen linjan, että ihan yhtälailla mulla on oikeus olla kajahtanut ja hössöttää tästä raskaudesta kuin ns. normaalisti raskautuneilla. Ja jos olisin kärsinyt voimakkaasta pahoinvoinnista tai muista krempoista, niin mulla olisi ollut myös ihan yhtälailla oikeus valittaa ja marista niistä historiastamme huolimatta. Kyllä sitä voi silti olla kiitollinen vaikka olo olisikin täysin paska, ei se vie sitä raskauden onnea pois.

En toki itse näin oireettoman ja helpon raskauden takia voi täysin ymmärtää mitä tyty käyt läpi, mutta selkä- ja uniongelmaisena mulla on kuitenkin jonkinlainen käsitys, kuinka kurjalta tuntuu :hug:

Ja voin vain kuvitella, kuinka hurjasti raskauden myötä muuttuva keho voi järkyttää jos on ollut hyvin sporttinen ja timmissä kunnossa ennen raskautta. On tämä turpoaminen pienoinen shokki ollut itsellenikin, vaikka tykkäänkin raskauden myötä pyöristyneestä kropastani.


Mä myös vierastan tosi kovasti sitä ajatusmallia, että lapsen synnyttyä lapsettomuustaustaisen pitäisi olla niin silmittömän onnellinen ja ihastunut lapseensa, ettei sen kitinät ja marinat ja vauva-ajan ongelmat saisi häiritä. Kun onhan sitä lasta nyt vuosia toivottu, niin pitäisi olla niiiiiin tyytyväinen siitä että se on vihdoin saatu syliin asti. Ihan yhtälailla ihmisiä me lapsettomuudesta kärsineetkin olemme. Ei se rankka kokemus meistä mitään yli-ihmisiä tee ja samat murheet ja ärsytykset on meilläkin. Ehkä sitä tällä taustalla ei niin pienistä asioista enää stressaa, kuin jotkut, mutta kyllä se vauva-arki varmasti on suurimmalle osalle melko rankkaa valvomisineen ja imetyksineen vaikka kuinka kiittääkin jotain ylempää tahoa siitä, että vihdoin vuosien odotuksen jälkeen on tullut äidiksi.

 

Lapsettomuuden ja pitkän yrityksen jälkeen raskauduttua voi fiilikset varmaan vaihdella moneen suuntaan. Minä itse olen ollut onnellinen ja iloinen ihan kaikesta raskauteen liittyvästä (vielä ainakin toistaiseksi) ja pyöristyvä maha on minusta ihana. Olen kaikista oireista iloinen, sillä ne luovat varmuutta siitä, että tässä oikeasti ollaan raskaana. Olen toki pahoinvoinnin ja kipuilujen suhteen selvinnyt hyvin vähällä. En kuitenkaan halua tuomita tai ajatella siten, että mikäli, joku asia ahdistaa tai on kurja fiilis, ei siitä saisi valittaa, jos on kovasti raskautta toivonut. Toki voi aina pysähtyä pohtimaan sitä, että tämä raskaus on meille kaikille varmasti ihana ja onnellinen asia. Mutta aina omat mietteet / ajatukset / ahdistukset eivät ole järjellä selitettävissä. Siksipä on varmasti hyvä, että tyty tuot ajatuksiasi esille ja puhut niistä jonkun kanssa.

TanZZku np voi höh, eikö se vuotelu voisi sielläkin suunnilla jo loppua!

Scarleth minä olen havainnut saman, että enää sitä ei viikot matele niiiin hitaasti kuin ihan alkuraskaudessa. Tietysti alkuraskauden epävarmuus voi saada päivät tuntumaan viikoilta ja viikot kuukausilta. Ihanaa, kun olet alkanut tuntea noita liikkeitä.

Hei kuulkaahan, mä olen vieläkin vähän sekaisin siitä, että miten noista raskausviikoista puhutaan. Eli, jos minulla on tänään rv 15+0, niin sanotaanko, että olen raskausviikolla 15 vai 16? Eli tavallaanhan käyn 16:sta raskausviikkoa, mutta...?

 

Tanzzku, tsemppiä. Vuoto ei aina ole pahasta. Esikoisesta vuodin muistaakseni jonnekin rv 11 saakka, välillä ihan lorisemalla. Oli tullu hematooma kohtuun ja myös istukka oli kohdunsuulla osittain joka vuoteli jatkuvasti..

Nii. Mä ainakin koen ikuisesti olevani "lapseton". Siis se, että mulla on yksi elävä lapsi ei poista sitä tuskaa lapsien menetyksestä ja siitä ettei ne lapset tule peittoa heiluttaen. Mä olen ollu kyynärpäitä myöten onnellinen ja kiitollinen jokaisesta raskaudesta mutta silti mä en pelkällä tahdonvoimalla saanut raskaana ollessa sitä onnentunnetta ja auvoista oloa. En vaikka miten yritin. Ehkäpä kärsin jonkuasteisesta raskauden aikaisesta masennuksesta, koska menetyksen pelko oli niin kova jne..

En mäkään osaa samalstua "normiraskautuneiden" suruja yhdestä liika kilosta tai raskausarvista. Ne tuntuu todella vähäpätöisille ongelmille. Mutta silti ne on heille ihan todellisia "ongelmia" ja suruja vaikkei ne musta ole järkeviä koska he eivät suurempia suruja ehkä ole kokeneet.

Toinen suree läskejä ja toinen kipuja. Toinen ei sure mitään vaan nauttii joka hetkestä. Me ollaan ihmisiä, eiköhän kaikki ole sallittua ja oikein taustasta riippumatta.

Jostain joskus luin lauseen, että kriiisi koetaan kun ei saa jotain mitä syvästi toivoo. Toinen kriisi koetaan kun sen yks kaks saakin. Tai jotain sinne päin.

Mä en ymmärrä sitä vihaa jota edelleen lapsettomat kokee lapsen saanutta "lapsetonta" kohtaan. Mä toivon ettei tää pino muutu ihme kuppikunniksi niinku tuolla lapsettomuuspuollella tuntuu käyneen. Lapsettomuuden "taso" on jotenkin kilpailutettu ja vaikeusaste vaikuttaa siihen miten lapseton olet. Eikös tää palsta ole kuitenkin sitä varten että jokainen saa valittaa tai olla valittamatta ilman että se on keltään pois

 

Jostain joskus luin lauseen, että kriiisi koetaan kun ei saa jotain mitä syvästi toivoo. Toinen kriisi koetaan kun sen yks kaks saakin. Tai jotain sinne päin.

Ihan varmasti monella käy juuri näin. Mä luulen että itsellä on se pahin kriisi vielä edessä tän raskauden suhteen. Nyt jo ajoittain välähtää mielessä, että "Onko tää oikeasti sitä mitä mä haluan? Olenko mä todella valmis tähän?". Luulen, että saan paskahalvauksen siinä vaiheessa kun sitä ihan oikeasti käsittää että tässä pitäis synnyttääkin ja valmistautua perhe-elämään :x

Ja siis lapsi on kyllä hyvin toivottu ja isolla rahalla lääkärin avustuksella tehty, mutta silti sitä epäröi. Iso muutos on tulossa ja ei tämä äidiksi kasvaminen kovin kivuttomasti taida ainakaan omalla kohdalla tapahtua, noin siis niikuin henkiseltä kantilta katsottuna.

 

Helmimama , kyllähän ne isovanhemmat oli jo uutista odottaneetkin mutta yllätys se silti näytti olevan, iloinen sellainen

Mulla Tyty ollut vähän saman suuntaisia fiiliksiä,varsinkin nyt viikonloppuna on jotenkin masentanut.Mulla on alkanut alaselkä vihlomaan inhasti ja olen nukkunut todella huonosti.Maha ei näy, mutta muuten on levinnyt ihan silmissä.Olo on kuin turvonneella lehmälläOmalla kohdalla on ollut vaikea hyväksyä kropan muutoksia, mutta olen ajatellut että kyllä siihen ajan mittaan tottuu.Eikä nämä ajatukset todellakaan tarkoita ettenkö olisi onnellinen tästä raskaudesta, mutta olen ehkä jotenkin pettynyt ettei sitä raskauden "hehkua" ainakaan vielä ole näkynyt täällä päin

Ehkä tuota masennusfiilistä lisäs vielä lauantainen vuotelu, jota ei siis ole näkynyt seiskaviikon jälkeen.Tottakai se pelästytti, kun vatsaa juili samalla ihan kunnolla.Ehkä tässä nyppii sekin että kun just ultran jälkeen oli saanut vähän luottavaisemman fiiliksen, niin heti muistutetaan että ei kaikki ole niin itsestään selvää, että ei vaan pystyisi olemaan huolehtimatta hetkeäkään....

TanZZZku paljon tsemppiä, eihän tuo viikko enää pitkä aika ultraan ole mutta voin kuvitella että sun tilanteessa päivät tuntuu vuosilta.Täällä ainakin on kaikki ulokkeet pystyssä sen puolesta että kaikki on sulla hyvin

Raastinrauta tervetuloa mukaan ja isot onnittelut plussasta!

Inkkunen 13+1

Ainiin, mulle voi lisätä rakenneultrapäiväksi 31.1.2013.

 

Onnea nuppuska ja tervetuloa mukaan =) Mä voin päivitellä sut tonne listalle!

Raastinraudalle myös suuret onnittelut ja tervetuloa =)

tyty86 mä osittain ymmärrän sun tunteita mut en kuitenkaan pysty samaistumaan.. Onhan kaikki tunteet sallittuja, ihmisiä kun ollaan, oli sitten kärsinyt lapsettomuudesta tai ei ja voin kuvitella et olis varmasti henkisesti jonkin verran raskaampaa tää raskausaika jos kaikenmaailman krempat alkais jo ihan alussa ja kestäis loppuun asti... Mut sit taas itse kuulun niihin jotka ei kyllä halua valittaa mistään, niin paljon vaivaa ja rahaa tähän "projektiin" on uponnut että iloitsen kyllä jokaisesta kivusta ja särystä jota tämä niin kauan odotettu, ihana, rakas vauvamaha mulle aiheuttaa! Onhan mullekin välillä tullut niitä hetkiä kun mietin esim. että miten kamalan näkönen sitä onkaan synnytyksen jälkeen ja mitenköhän ihan lopussa pystyy edes liikkumaan kun nytkin kivut on välillä niin kovia jne, mut ne ajatukset on onneks tosi harvoin ja menee nopeesti ohi, lähinnä sillonkun väsyttää ja vituttaa kaikki maailman asiat Yleisesti ajattelen kropan muutoksista vaan positiivisesti, mä rakastan tätä mahaa ja musta on ihana esitellä sitä ja olla niiiin raskaana Ja sitten jos ollaan niin kovissa kivuissa ettei edes sängystä nousta niin ei se maailma siihenkään romahda, ei onneks loputtomiin kestäis sekään... Mä aion alottaa kunnolla liikkumisen heti kun se on taas mahdollista, mietin niitä mahdollisesti jääviä kiloja sitten, nyt keskityn täysillä tähän mahan kasvatukseen ja odotukseen... Tää on kuitenkin niiiiin lyhyt jakso elämästä ja niin ainutlaatuista aikaa, että mitä sitten jos ei pysty entiseen malliin liikkumaan tms, kyllä sen oman elämän ja kropan sitten muutamien kuukausien päästä saa takaisin, siks en ymmärrä miten jollain on niin vaikeeta olla epäitsekäs tätä pientä aikaa elämästään ja miettiä vauvan parasta, esim. sellaset äidit jotka ei lopeta röökaamista yms raskauden takia...
Mut tosiaan kannattaa noista tuntemuksista puhua esim. siellä neuvolassa, voihan olla et tollanen enteilee uupumista ja raskaudenjälkeistä masennustakin, hyvä siihen on jo puuttua varhaisessa vaiheessa... Jaksamisia sinne :hug:

TanZZZku, ihan hyvää tekee tuulettaa välillä päätään ja pysyä pois netin ihmeellisestä maailmasta Hyvä ettei sun tilanne ole kuitenkaan "pahempaan" päin muuttunut, ehkä kannattaa sinne ultraan asti odotella kun se kerran jo niin pian on ja kun tosiaan mikään ei ole muuttunut ja viimekskin kaikki oli hyvin... Uskon kyllä vahvasti että siellä kaikki edelleen hyvin on :heart:

jadekivi tosta mä olen kyllä ihan samaa mieltä, että ihankun meillä lapsettomuudesta kärsineillä ei olis oikeus valittaa äitiyden niistä negatiivisista puolista, pitäiskö meidän olla kestohymy päällä hautaan asti vaan sen takia että ei olla raskauduttu niin helposti kun jotkut? Todella käsittämätön ajatus, onneks en oo ikinä törmännyt tollaseen ajatusmalliin ennen enkä usko että ainakaan kovin moni noin edes ajattelee, huh... Ja siis toki näistä raskaudenaikaisista krempoistakin saa valittaa ihan yhtälailla kun "luomuraskautujat", uskon vaan että ainakin suurinosa meistä lapsettomista osaa arvostaa alkanutta raskautta erilailla ja osaa nauttia enemmän tästä ajasta, tai ei välttämättä edes enemmän, mutta ainakin erilailla kun alkuunsaaminen on ollut niin paljon hankalampaa... Mut tosiaan ihan yhtälailla me kasvetaan äideiksi tänä aikana, käydään kaikki samat pelot ja tunnemyllerykset läpi, ei me olla valmiita äitejä ketään (paitsi siis ne jotka oikeesti jo on ) vaikka lasta paljon kauemmin ollaankin yritetty ja haluttu, uusi tilanne tämä meillekin on, yhtä pelottava ja samaan aikaan niin ihana

Amele, sä olet nyt 16. raskausviikolla Raskausviikkoja sulla on 15+0 mutta olet kuudennellatoista viikolla, mullakin meni alussa vähän sekasin noi

helmimama ja Typynen 30+3 :heart:

 

Kirjoittelijat

Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

15.2.
helmimama / 26 / 1.lapsi

5.5
sekundamamma / 36 / 2. lapsi / TYKS

9.5
Pikkuperho / 30 / 2. lapsi

17.5
Scarleth / 36 / 1. lapsi

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

27.5.
Sebu08 / 33 / 3. lapsi / Naistenklinikka

29.5.
jadekivi / 25 / 1. lapsi / Jorvi?

31.5.
tyty86 / 26 / 2. lapsi / pkssk

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

5.6
Lila13 / 28 / 1. lapsi / KYS

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
TanZZZku / 30 / 1. lapsi / Jorvi/Kättäri
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä?

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

19.7.
Vienda / 28 / 1. lapsi

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Naistenklinikka

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / NKL/Kättäri



Neuvolat & ultrat
Lumi72 ~ sairaalaneuvola 12.12.
Vienda ~ tarkistusultra 14.12.
helmimama ~ neuvola 17.12.
Miles ~ neuvola + nt-ultra 17.12.
TanZZZku ~ nt-ultra 18.12.
nuppuska ~ neuvola 19.12.
astrolabe ~ ultra 20.12.
TanZZZku ~ neuvola 20.12.
Sekundamamma ~ rakenneultra 20.12.
Scarleth ~ neuvola 20.12.
pikku_karhu ~ ar-ultra 21.12.
Scarleth ~ rakenneultra 4.1.
Scarleth ~ neuvola 11.1.
Eemiliina ~ rakenneultra 31.1.
Inkkunen ~ rakenneultra 31.1.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe

 

Täällä on käyty mielenkiintoista keskustelua ja pakko itsekin osallistua.

Itse olen aika vankasti sitä mieltä, että lapsettomuutta tai ei, niin ne negatiiviset tunteetkin on hyvä näyttää. On mielestäni vaarallistakin pyrkiä jatkuvasti ajattelemaan, että no tätä minä halusinkin ja se on vaan kestettävä ja hymyiltävä, vaikka olo olisi tosi kurja. Eri asia sitten, jos oikeasti on semmoinen olo, että ei tee mieli valittaa, niin eihän toki tarvikaan. Mutta musta odotusaikana ja ETENKIN vauvan synnyttyä lapsettomien olisi tärkeää muistaa, että mikään superäiti ei tarvitse olla. Vaikka lasta on odotettu ja toivottu vuosia, niin on ihan normaalia tuntea joskus myös negatiivisia tunteita. Se vauva on vaan niin järkyttävän iso muutos. Saati, jos se arki ei olekaan niin helppoa, vauvalla on koliikkia tai muuta. Omista tunteista saa ja pitää puhua, pitää myös uskaltaa avata suunsa vaikkapa neuvolassa, jos tuntuu, että asiat ovat ylivoimaisia. Väsymys voi saada seinät kaatumaan päälle hyvin helposti.

Itse sain helpon vauvan. Se nukkui alusta asti pitkiä yöunia, yösyötöt olivat ihan minimissä ja oli muutenkin aina kaikinpuolin tyytyväinen vauva. Silti olin joskus niin väsynyt, että ajattelin yön pimeinä tunteita kakkavellivaippaa vaihtaessani, että tätäkö mä olen vuosikaudet odottanut. Sanoin tuon joskus ääneen kavereillenikin ja lisäsin, että tuntuu kuin ei olisi oikeutta valittaa, kun toisilla on OIKEITA huolia vauvansa kanssa ja meidän oma on suhteellisen helppo ja sitä on tietoisesti tekemällä tehty vuosia. Kaverit onneksi ymmärsivät ja sanoivat, että mulla on ihan yhtäläinen oikeus olla väsynyt ja purkaa sitä, kuin kellä tahansa muulla äidillä.

Jatkuva "turhasta" valitus on tietty asia erikseen ja mittasuhteet pitää mielestäni olla. Jos joku valittelee, kun ei pääse baariin joka viikko tai edes kerran kuussa kuten ennen, niin silloin multa ei yleensä kamalasti sympatiaa heru. Mutta jos joku kokee olevansa ihan loppu, niin kyllä mä kuuntelen ja koitan auttaa parhaani mukaan, oli se vauva saatu alulle sitten sormia napsauttamalla tai kalliilla hoidoilla. Äidin ei tarvitse olla äidille susi.

Itse olen myös huomannut tuon, että lapsen saanut lapsettomuudesta kärsinyt on vähän eri asemassa kuin totaalilapsettomat. Mutta mä tavallaan ymmärrän sen, monet antaisivat vaikka toisen kätensä, että saisivat sen ensimmäisen lapsen ja tuntuu varmasti epäreilulta, että joku pääsee jo yrittämään tai odottamaan kakkosta.
En ole koskaan tuominnut sekundaarisia tai toista/kolmatta lastaan toivovia, vaikka itsellä ei aikoinaan ollut sitä yhtäkään. Tiesin jotenkin jo silloin, että jos yhden lapsen saan joskus, niin haluan toisenkin ja tulen suremaan sitä, jos en toista saa. En silti kokenut olevani kiittämätön. Minusta lapsettomilla on myös oikeus toivoa tiettyä lapsimäärää, vaikkakin toki kaikilla on ensisijainen halu saada edes se yksi lapsi. Ja olin tuota mieltä jo siis ennen esikoisen odotustani, eli totaalilapsettomana.

Haluaisin vielä toivotella uudet tervetulleiksi minunkin puolestani. Sydämelliset onnittelut kaikille plussista :heart:
TanZZZkun tarinaa olen myös seurannut huolissani taustalla ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki on ultrassa hyvin. Vuodin itsekin tässä odotuksessa ihan kirkasta verta ja jotain pieniä riekaleitakin, mutta silti kaikki oli hyvin. En koskaan ole uskonut (omalla kohdallani) noihin harmittomiin vuotoihin, kun mulla ei sellaisia ole ollut, mutta kerrankin kävi näin.

PP ja pikkuinen rv 19 :heart:

 

Nyt vaan omaa napaa..
Olen niin hermona, tänään illalla tsekkaus ultra.
Muuten en olisi niin huolissaan, mutta tämä oireettomuus stressaa. Olen yrittäny vaan ajatella että mun kroppa on tottunu hormooneihin, mut joskus paniikki ottaa vallan, niinkun nyt.
Joskus kyllä tuntuu että kun on väsynyt ja oikein nälkänen, niin sit tulee sellanen ällö olo mut muuten ei oikein mitään.
Eniten huolestuttaa se, kun rinnat ei ole enää arat, niiden arkuus on kuitenkin ollu alusta lähtien, mut nyt ei ole ollu enää viikkoon. Huolettaa tosi paljon,että onko kaikki hyvin.

 

Mulla on huomenna neuvola, mutta siellä on se vanha haahka jolle ei viiti sanoa mittään ku sen naama on norsun vituilla kokoajan ja muutenkin tosi ärsyttävän olonen nainen. Eli sinne en viiti valittaa..yleensä ne ruppee hokemaan " kasvava mahan on kaunis " jne.liiba laabaa..mä tiedän jo esikon odotuksesta, että mä en todellakaan oo elämäni kunnossa raskaana ollessa..ja mullahan tosiaan tässä selässä on selkärankareuma sekä välilevyn rappeuma. En siis senkään puolesta saisi lihoa paljoa, kun selkä kuormittuu eikä lääkärikään perjantain soittoajalla paljon viitsinyt kommentoida minun tilennetta. Seurataan ja pannaan piikkiä. Verikokeissa reuma arvot nousevat vaan..eli tää toinen lapsi jää meidän viimeiseksi, mulla ei fysiikka riitä jos ikinä edes raskautuisinkaan enää.

Mä en vaan nauti raskaan olosta..vauvan hoito sen sijaan on ihanampaa, sen jo tiedän ennestään ja silloin mä vasta pääsen olemaan oma itseni vaikka en nukkuiskaan ja vauva huutais..mun kroppaa vaan ei oo tehty raskauteen..pelkopolillekkin pitäs saada aika, esikon synnytys oli maailman hirvein ja jouduin lopulta sektioon.

Mä en vaan nää itteeni kauniina..mulla ei kiinnosta seksi eikä mikään muukaan siihen liittyvä..musta tulee ihan seniili sillä saralla raskaana ollessa..voisin valittaa loputtomiin mutta eiköhän tää riitä..huoh..

 

Tsempit Miles ultraan! Oli sulla vaan melkoinen tarina tässä raskaudessa!!

 

Tyty vähän saman oloisia ajatuksia on pyörinyt täälläkin välillä mielessä, tosin ei kaikki päivät mulle ole olleet yhtä tuskaa. Silti on muutamana kertana mielessä käynyt, että menisipä tämä loppuraskaus nopsaan ja koittaisi kesäkuu. Tämä raskaus ainakin näin alussa, on ollut mulle paljon henkisesti haastavampi kuin esikoisen odotus. Varmaan ensimmäisessä raskaudessa oli niin häkellyksissä onnistumisesta vuosien yrityksen jälkeen, että sen voimalla sitä sinnitteli hampaat irvessä kaiken huonon olon ja kremppojen läpi. Ja silloin kaikki oli ihanan uutta ja ihmeellistä, jännittävää, tietty pelottavaakin. Ei uskaltanut tuntea mitään negatiivista, ettei onnea vain otettaisi pois.
Tällä kertaa se ihana "uutuuden viehätys" (no kuulostaapa kolkolta) puuttuu, vaikka onni ja kiitollisuus ovatkin tuntemuksista päällimmäisenä. Lisäksi mun kohdalla ainakin tieto on lisännyt tuskaa: Osaa jo vähän odotella, varmaan välillä ihan turhaankin mörköjä seinille maalaillen, raskausajan vaivojen ilmaantumisia ja kestoa... Vaikeaa on myös minulle tuo, ettei pysty hallitsemaan omaa kroppaansa. Kun olen sellainen ihminen, joka ei tykkää antaa periksi ainakaan mihinkään fyysisiin suorituksiin liittyen. On vaikea hyväksyä sitä, ettei vaan jaksa sitä mitä yleensä, eikä pysty tällä hetkellä tekemään kaikkea. Mutta kuten jo aiemmin täällä onkin todettu, onneksi tilanne on väliaikainen. Välillä aika vaan tuntuu menevän niin hitaasti eteenpäin... Eikä kyse ole ainakaan minun kohdallani mistään itsekkyydestä, vaan puhtaasti siitä, että uskon ihmisen voivan kaikinpuolin paremmin kun itse pitää kunnostaan ja hyvinvoinnistaan huolta. Se auttaa jaksamaan myös henkisesti.
Nuo raskauskilot ja ulkonäön muutos ovat varmasti asioita, jotka jokainen ottaa henkilökohtaisesti. Ymmärrän kyllä jos painonnousu huolettaa terveydellisistä syistäkin, mutta kyllähän ne kilot sitten karisevat synnytyksen jälkeen. Ja mulle moni on sanonut että toista odottaessa painoa pompsahti alkuun reippaammin, mutta tasaantui sitten loppua kohti, eikä loppujenlopuksi kiloja tullut sen enempää.

Pikkuperholla oli ihanat ja oman kuuloiset ajatukset noista äitiyteen liittyvistä negatiivisista tuntemuksista. Niitä vain on ja minusta olisi epänormaalimpaa jos ei olisi. Vauva aika on rankkaa, oli lapsi sitten "helppo" tai haastava, saanut aikansa omassa kammarissa tai vuosien jälkeen klinikan laboratoriossa. Jos kuvitelee lapsettomuudesta kärsineenä pääsevänsä jotenkin helpommalla, ja osaavansa tuntea pelkästään kiitollisuutta niinä hankalimpinakin hetkinä, totuus iskee naamaan kuin märkä rätti. Ehkä lapsettomuuden kokeneena osaa kuitenkin helpommin ammentaa voimia jaksaa jatkaa, kun tietää toisenkin vaihtoehdon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi väsyä tai tarvita apua. Ja kyllä mä ainakin katson vähän, kenen seurassa "valitan" mitäkin. Totaalilapsettomalle ei tee mieli purnata valvotuista öistä tai raskausvaivoista, kun hänen murheensa ovat siinä kohtaa ihan toisenlaiset.

Meitä odottajia on niin monenlaisia, kuten ihmisiäkin. Yksi on elämänsä kunnossa ja toisella on todella hankalat oltavat. Voi kunpa kaikki voisivatkin olla hekeimmillään kaikki 9 kuukautta, mutta se ei vain mene niin. Musta ainakin tuntuu että olen mahdollisimman huono olemaan raskaana. Tää ei vaan ole mun suosikkiolotila, vaikka ihan hullun onnellinen vauvasta olenkin ja iloinen että olen saanut kokea tämän kahdesti. =)
Raskausaika on naiselle niin mullistavaa ja kropallekin haastavaa, että kyllä minusta kaikki tunteet ovat sallittuja ja niistä voi puhua ääneen. Tyty sulla on vielä hankalaa kun perussairaus ja kivut lisäävät keljua oloa. Kipuhan ei tunnetusti mielialaa kohenna. Voisitko vaihtaa terkkaria jollekin sellaiselle, jolle voisit jutella, tai kysellä reumapolilta mahdollisuutta päästä ihan kipupoliklinikalle, jos heillä ei itsellään ole muuta tarjota kuin kortisonia? Tässä ollaan kuitenkin jokseenkin alkutaipaleella masujen kanssa, eikä olo loppua kohti muistaakseni ainakaan fyysisesti helpota. Ja sinne pelkopolille ehdottomasti, jos edellinen synnytyskokemus kummittelee mielessä! Koita ottaa päivä kerrallaan ja muistaa ettei tämä olotila ole lopullinen. Ja se palkinto...:heart: :heart:
Tiedän että me kaikki olemme kuitenkin onnellisiä ja äärettömän kiitollisia siitä, että olemme tässä tilanteessa kaiken hankaluuden jälkeen. Vaikka sitten joinakin päivinä tuntuisikin, että raskaana oleminen on pelkästään hankalaa.

Miles miten ultrassa? Kaikki ok??


Eemiliina 13+0 POKS!!

 

Ultrasta selvitty. Kyllä siellä oli vaan kaikki niinkuin pitääkin :heart: :heart:
pikkunen oli kasvanu hurjasti ja ottanu päiviä kiinni (aikasemmin ollu noin viikon jäljessä)
Eli nyt on rv 10+5 ja ultrassa koko 10+3/4 eli melkein päivälleen kohdallaan.
Sydän sykki, kaksi jalkaa ja kaksi kättä näkyi. Pikkunen myös liikkui tosi paljon, oltiin miehen kanssa ihan haltioissaan varsinkin niistä liikkeistä, heti tuntui paljon todellisemmalta koko raskaus.:heart:
Gyne mittas myös sen niskaturvotuksen, vaikka se otetaankin virallisesti ensi viikolla Suomessa.
Ja siis ei ollu turvotusta, lukema jotain 0,7cm, mutta siis varmistuu viel ens viikol. oli tosi kiva gyne kun katsoi sen myös nyt niin ei tarvi sitä niin paljon jännittää. kaikenkaikkiaan siis loistavia uutisia!!!!
on kyllä kaikin puolin huojentunut olo!

Viikon päästä siis suomeen omalle klinikalle viralliseen Nt ulraan+ neuvolaan.
ihana päästä suomalaisen lääkärin juttusille.

oon ollu kipeenä, flunssassa kohta viikon, yhtenä päivänä oli kuumettakin, ni en oo jaksanu hirveesti kommentoida .. jospa tää olo tästä kohta helpottaa.

miles + sitkeä sissi 10+5