Heippa vaan kaikille!
Ajattelin nyt tulla kirjoittamaan, kun huomenna alkaa sitten viikon nettipimento ja matka kohti Saariselkää.
Odotan kyllä innolla reissua. Pitäis alkaa pakkaamaan. Olen kovasti miettinyt viime päivät miten tuo meidän vanha kissaressu pärjää, kun ollaan pois. Aluksi olin viemässä häntä hoitolaan, mutta koska hän pelkää toisia kissoja, niin luovuin ajatuksesta. Myös sulkeminen pieneen häkkiin ahdistaa sekä minua, että kissaa. Onneksi nyt sain veljeni hoitamaan kisua. Hän tulee aina tänne meille kotiin katsomaan ja ruokkimaan kissan, niin kisu saa olla omassa tutussa ympäristössä. Ja toi vanhus kyllä nukkuu muutenkin pitkin päivää, ettei sillai seuraa kaipaa.
Sitten tänään huomasin, kun olin lähettämässä liittoon päivärahalappuja, että työnantaja on maksanut mulle 2 kertaa saman ajanjakson palkan! Olen siis pätkätöissä ja välillä työtön. Yritin sitten soittaa palkanlaskentaa, mutta on lomalla. Nyt sitten pitää maanantaina yrittää selvittää asiaa. Ärsyttää!! :kieh: Ihmettelinkin miten palkkaa tuli niin paljon ja nyt sitä sit joutuu maksaa takasin. Sitten liitonkin rahoja saa taas odottaa ainakin kaksi viikkoa, kun tarviin sellaisen palkkatodistuksen, missä palkkatiedot on korjattu. Eli loppukuu kitkutellaan taas.
Inhottavaa kun muutenkin matka syö kustannuksia ja vaavillekin on kaikki hankkimatta. Saa tuo ukkokulta hoitaa nuo hankinnat sitten. itsekin tarttisin jo ne imetysliivit ja kesäks ainakin kivat pellavahousut. No pitää katsoa sitten miten rahaa on. Ei meinaan viitsi visaakaan vinguttaa, kun ei tiedä noista tuloista mitään.
No nyt loppuu valitus! Viime yö meni osittain valvoessa. Jotenkin mulla aina menee ylikierroksille, kun tiedän että matkaan olen lähössä. Vaavikin potki aktiivisesti koko alkuyön. Tais aistia mun levottomuuden.
Sain myös keskiviikkona viimein vietyä kelaan äippälomalaput. Aioin aloittaa ä-loman varhennettuna 1.6, niin jää hyvin aikaa laittaa kotia kuntoon. Mun laskujen mukaan muutenkin alkais 13.6. Eli en viitsi sit enää olla kahta viikkoa työttömänä. Kesäksi kun harvoin muutenkaan ottavat sijaisia.
Sitten 1.6 eteenpäin ainakin tietää milloin rahaa tulee ja miten paljon. Ei tartte miettiä mitä saa. Summa kuitenkin pitäis vastata samaa, kuin mun työttömyyskorvaus suunnilleen kuukaudessa. Tähän asti on hyvin pärjätty, jos olen ollut koko kuun työttömänä, kun raha tulee säännöllisesti ja summa on vakio. Osa-aikatöissä palkka hieman nostaa kuukausi tuloja, mut sit taas liitto ei maksa täyttä päivärahaa. Esim. jos olen kaksi viikkoa työssä ja kaksi työttömänä, niin saan työttömyyskorvauksen madallettuna. Korvaus on normaalisti noin 46e/päivä ja sit madallettuna 26e/päivä. Systeemi on kyllä mielestäni tosi surkea. kun työssä saan kahdessa viikossa melkeen sen minkä saan kokonaan työttömänä, niin katsovat, että pärjään. Sit saa tosiaan vaan hiluja työttömyys ajasta. Mieluummin olisin koko ajan työssä.
Mites muut, oletteko miettineet miten kauan olette ä-lomalla? Mulla olis ajatus, että aloittaisin työt aikaisintaan elokuussa 2011. Ja tietysti niin, että tiedossa olis kunnon työpätkä. Ei mikään viikon homma. Nyt on juuri kaupungillamme haussa 2 lastenhoitajan toimea. Ajattelin laittaa hakemukset, vaikka en pysty hommia aloittamaan. Yksi työkaveri sai juuri viimeisillään raskaana paikan ja minä tein hänen sijaisuutensa viime vuonna. Että ajattelin yrittää.
Mandelle: lohtu :hug: vielä. Tosi ikävä tuo sinun tilanteesi. Kovasti voimia teille! Onneksi jo luottavaisesti odotat tulevaa ja uutta hoitoa. Ja ehkä jos pikkuisella oli sitten jokin vakavampi vika, niin ei olisi selvinnyt kuitenkaan tai elämä olisi voinut olla todella haastavaa. Se että tälläistä tapahtuu noinkin varmoilla viikoilla tuntuu pahalta, mutta jos pikkuisella ei ole ollut kaikki kunnossa, niin se tuo kuitenkin lohtua menetykseen. Serkullani nimittäin kuoli kohtuun täysiaikainen vauva, ilman mitään syytä. Vikaa ei löytynyt. Ehkä vaan istukka lopetti toimintansa. Siksi itsekkin pelkään loppuun asti pahinta.
Nyt hyvät viikonloput kaikille! Tulen sitten viikon päästä lukemaan juttajanne!
Terveisin: Miukula ja pikku-ukko 26+4