Lapsettomuushoidoissa olevat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mimerkki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihanaa @Annika88 että sait yhden pakkaseen 😍 Harmi, että hyviä uutisia seurannut huonojakin, toivotaan parasta Ukille ❤️

Täällä olisi tarkoitus alottaa taas pitkästä aikaa ovistestaus sunnuntaina 😯 omien laskujen mukaan siirto mahdollinen juhannuksen jälkeen. Toisaalta en yhtään tiedä mitä odottaa. Ensi viikolla on kontrolli, jossa asiat sitten selkiytyy 😊
Hienoa että siirto lähestyy ja pääsee viihdyttymään ovistestailuilla!

ON: Vaikka en hirveän ahdistunut viljelystä nyt olekaan niin silti tää aika vähän matelee. En voi käsittää että se oli eilen kun sain tietää hedelmöittyneiden määrän ja edelleen on kolme päivää pakastusuutisiin.😵 Mulla on tosiaan vahva usko että jotain menee pakkaseen, mutta jos jokin jännittää niin 5-päiväisten määrä. 6-päiväiset ei ikinä ole tuottaneet minkäänlaisia edes hailurahaamukemiallisia tai lupaavia oireita, ja ainoa kerta josta olen suht varma että mulla oli kemiallinen raskaus oli myös toistaiseksi ainoa 5-päiväisen PAS. Osittain siksikin halusin freeze all, ettei paras viisipäiväinen tuhraantuisi tuoresiirrossa. Tiedän ettei tässä nyt oikein ole mitään järkeä kun tutkitustihan kuuspäiväisetkin voi olla oikein laadukkaita, ja tuskin mulla on mitään sellaista erityisominaisuutta mikä tekee niistä mun kohdalla toivottomia tapauksia.
 
@pienitoiveemme hienoa, että pääsette pian taas tositoimiin ❤️

Tuntuu että aina jos tulee jotain hyvää, niin sitten huonoa. Ukilla on keuhkokuume ja ei auta kuin odotella. Niin kovasti toivon, että pääsisi vielä tapaamaan lapseni, on kyseessä sitten nyt pakkasessa oleva tai lahja-alkio 🙏🏼 Mutta onneksi sentään alkio on nyt turvassa, niin ei tarvitse sitä murehtia. Yöllä valvoessa luin tuoretta tutkimusta, jonka mukaan 7-13 -soluiset 3-päiväiset eivät eroa onnistumisen kannalta juuri mitenkään. Sen sijaan alle 7-soluisilla onnistuminen on merkittävästi heikompaa.

Tsemppiä @näännä viikonlopun odotukseen 🙏🏼
 
Voi kurjuus, toivotaan että ukki selviää keuhkokuumeesta, varmasti se on teidän yhteinen tahtotila että ehtisi nähdä sun lapsen ❤️

Okei kiinnostavaa että noita erilaisia solumääriäkin on tutkittu ja hienoa että tutkimustulokset on sun alkion kannalta suotuisat!
 
Yhteistyössä