Lapsettomuushoidoissa olevat

Oltiin yritetty puolisen vuotta, kun kävin yksityisellä gynellä, joka havaitsi alle sentin kokoisen polyypin kohdussani, muuten sisätutkimuksessa kaikki hienosti. Hän suositteli jatkamaan yritystä, mutta määräsi myös kilpparilabrakokeen, jonka tein ja se oli ok. Jatkettiin vajaa puol vuotta yritystä, jolloin ostin Puhdista raskautta suunnittelevan labrapaketin ja mies teetti spermatestin. Nämä kaikki oli viitearvoissa. Ferritiini vähän alakantiin, joten otin rautakuurin. Mentiin takas lääkärille ja taas kaikki muuten ok, mutta polyyppi oli hiukan kasvanut. Tehtiin hoitosuunnitelma: ensin prolaktiinilabra (oli ok), sitten aukiolotutkimus, jonka yhteydessä tähystetään kohtu, jotta nähdään polyyppi paremmin kuin ultrassa ja voidaan tehdä lähete julkiselle sen poistoon (kuulemma kaikki polyypit poistetaan raskautta suunnittelevilta, koska voi häiritä). Sen jälkeen ovulaatioinduktiohoitoa ja lähete julkiselle. Aukiolotutkimuksessa todettiin molemmat johtimet hyvin virtaaviksi, mutta tähystyksessä ei mitään polyyppia ollutkaan (mitähän se lääkäri siellä ultrassa näki?). Säästyinpä siis sen poistamiselta :) Seuraavassa kierrossa aloitettiin sitten ovulaatioinduktiohoidot: söin letrozolia 2.5mg kierron päivät 3-7, siinä ultrattiin, mutta ovulaatio oli jo tapahtunut. Seuraavassa kierrossa söin samat letrot, siitäkin ultrattiin ja oli yksi 2-senttinen johtofollikkeli. Ovulaation jälkeen 2-3 päivän päästä aloitin terolutit, joita söin pari viikkoa negatiiviseen raskaustestiin asti.

Nyt on sitten taas letrot (ja varmaan terolut) mukana inseminaatiossa julkisella. Ens viikolle on aika letrojen vasteultraan, jännittävää nähdä taas, mitä ultra näyttää, täällä on nimittäin julkisella huomattavasti paljon uudempi ultralaite kuin yksityisen lääkärillä.

Rahasta sen verran, että sain ensimmäisen gynen työterveyden piikkiin, sen jälkeen näihin yksityisen käynteihin meni pikkasen vajaa 1000 e. Aukiolotutkimuskäynti oli n. 400e. Muuten yksi normaali käynti ultrineen oli aina n. 220e. Letrot ja terolutit ovat halpoja lääkkeitä, alle pari kymppiä.

AMH:ta ei ole mitattu, eikä yhtäkään hormonia (keltarauhashormoni, testosteroni, estrogeeni). Mietin, kysyisinkö lääkäriltä, kannattaisko tuollaisia testata vielä tässä vaiheessa. Jatkossahan hoidot on sitä, että epäonnistumiset tai onnistuminen hoidossa vähän valaisevat sitä, missä meillä saattaisi olla vika (diagnoosihan meillä on selittämätön).
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
Kiva kun jaoit noin perusteellisesti 🤗

Olisi kiva, jos saataisiin tätä ketjua taas aktivoitumaan ja lisää ihmisiä linjoille, joita hoidot koskettaa. Itsekkäistä syistä tietysti, tässä kaipaa kovasti vertaistukea ja kaikenlaiset tarinat kiinnostaa. Onneksi tässä ketjussa on paljon luettavaa kun selaa taaksepäin 🤭

Meillä on yritystä takana kohta 2 vuotta, ja 1 kemialliseksi jäänyt raskaus alkanut tänä aikana. Kävin toukokuussa -24 yksityisellä tarkastuksessa, ja siellä näytti muuten hyvältä mutta endometrioosia löytyi, mikä tuli vähän yllätyksenä koska en kärsi sille tyypillisistä kivuista. Gyne oli sitä mieltä, että ei kannata aikailla, ja laitettiin lähetettä julkiselle vireille. Otettiin yksityisen kautta lähetteeseen vaadittavat tutkimukset (prolaktiini, klamydia, siittiötutkimus) nopeuttaaksemme prosessia. Näiden lisäksi lähetettä varten piti olla PVK ja kilpirauhasarvot (TSH ja T4V) jotka oli itsellä jo otettuna valmiiksi.

Toukokuun alussa oli siis gyne, siittiöanalyysin saamiseen meni yhteensä 4vkoa (sopivan ajan löytäminen+ tuloksien valmistuminen 2vkoa) siinä välissä ehti hyvin saada verikokeen ja klamydiatestin tulokset. Lähete hyväksyttiin julkisella sopivasti juhannukseen mennessä, ja nyt on sen jälkeen vain odoteltu. 🙈
Rahaa babyprojektiin on tähän asti mennyt n 470€. +tietysti yritysajan lukemattomat ovulaatio- ja r-testit joiden arvoa en tohdi laskea😅

Gyne määräsi mulle lugesteronituen lyhyehköön luteaaliin, mutta en rehellisesti pystynyt käyttämään sitä kun alkoi vtuttaa se yöllinen sotkeminen. Sitä en ole sittemmin enää käyttänyt, kun kesän aikana on ollut niin paljon kaikkea reissua, että en ole halunnut niitä hankaloittaa. Ehkäpä nyt voisi taas antaa lugelle mahdollisuuden kun arki on alkanut, jos saisi tallettelut osumaan hyvin oviksen ympärille 😊

Hoitotakuu eli 3kk lähetteenkäsittelystä tulee täyteen lähiviikkoina joten pian pitäisi tapahtua. Elämme jännittävää aikaa 🤭
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ToiveikasToivoton
Itseä kiinnostaisi myös etenkin tuo AMH tietää, ja miksei myös progesteroni. Minkä ikäinen olet? Mietin että kuinkakohan ”vanha” pitää olla että tuota amhta suostutaan tutkimaan. Itse olen 32, ja uskon että ainakaan ikä ei ole enää syy jättää amhta tutkimatta 🙈 takaraivossa on pelko, että mitäs jos munasarjat on alkaneet hiipua ennenaikaisesti…

Mutta kannattaa varmasti kysyä lääkäriltä noista hormonikokeista, kyllähän kaikki nuo on aika oleellisia mittareita kertomaan hedelmällisyydestä! 😊 Luulisi myös että mitä enemmän tiedetään sen parempi!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Letrozoleista kyselisin!!
Yksi letrokierto takana, annos sopi just hyvästi ja kaikki ok. Tulin siitä raskaaksi, mutta meni kuitenkin kesken.
Nyt sit eka letrokierto tuon jälkeen, mutta tuntuu ettei ovulaatiota ole ainakaan vielä tapahtunut. Viimeksi kp13+, nyt mennään kp19 eikä sellaisia samanlaisia oireita kun viimeksi, enkä myöskään testillä ole kiinni saanut (joskin testejä en ole tehnyt kovin ahkerasti).
Niin voisko nyt olla niin että ovista ei tule ollenkaan, vai voiko se vielä tulla?
Hei, mulla keskenmenojen jälkeen (km vuodon alusta laskien) ovis tuli n.kp21. mulla normaalisti 14-17 joten vähän tavallista myöhemmin. Mitä täällä oon muiltakin lukenut niin n. viikon pidempi kierto km jälkeen on ihan tavallinen. Vaihtelua on toki mutta hyvin voi olla ovis vielä tulossa.
-Mimerkki
 
vierailija
Kiva kun jaoit noin perusteellisesti

Olisi kiva, jos saataisiin tätä ketjua taas aktivoitumaan ja lisää ihmisiä linjoille, joita hoidot koskettaa. Itsekkäistä syistä tietysti, tässä kaipaa kovasti vertaistukea ja kaikenlaiset tarinat kiinnostaa. Onneksi tässä ketjussa on paljon luettavaa kun selaa taaksepäin

Meillä on yritystä takana kohta 2 vuotta, ja 1 kemialliseksi jäänyt raskaus alkanut tänä aikana. Kävin toukokuussa -24 yksityisellä tarkastuksessa, ja siellä näytti muuten hyvältä mutta endometrioosia löytyi, mikä tuli vähän yllätyksenä koska en kärsi sille tyypillisistä kivuista. Gyne oli sitä mieltä, että ei kannata aikailla, ja laitettiin lähetettä julkiselle vireille. Otettiin yksityisen kautta lähetteeseen vaadittavat tutkimukset (prolaktiini, klamydia, siittiötutkimus) nopeuttaaksemme prosessia. Näiden lisäksi lähetettä varten piti olla PVK ja kilpirauhasarvot (TSH ja T4V) jotka oli itsellä jo otettuna valmiiksi.

Toukokuun alussa oli siis gyne, siittiöanalyysin saamiseen meni yhteensä 4vkoa (sopivan ajan löytäminen+ tuloksien valmistuminen 2vkoa) siinä välissä ehti hyvin saada verikokeen ja klamydiatestin tulokset. Lähete hyväksyttiin julkisella sopivasti juhannukseen mennessä, ja nyt on sen jälkeen vain odoteltu.
Rahaa babyprojektiin on tähän asti mennyt n 470€. +tietysti yritysajan lukemattomat ovulaatio- ja r-testit joiden arvoa en tohdi laskea

Gyne määräsi mulle lugesteronituen lyhyehköön luteaaliin, mutta en rehellisesti pystynyt käyttämään sitä kun alkoi vtuttaa se yöllinen sotkeminen. Sitä en ole sittemmin enää käyttänyt, kun kesän aikana on ollut niin paljon kaikkea reissua, että en ole halunnut niitä hankaloittaa. Ehkäpä nyt voisi taas antaa lugelle mahdollisuuden kun arki on alkanut, jos saisi tallettelut osumaan hyvin oviksen ympärille

Hoitotakuu eli 3kk lähetteenkäsittelystä tulee täyteen lähiviikkoina joten pian pitäisi tapahtua. Elämme jännittävää aikaa
Cyclogest sotkee vähemmän kuin Lugesteron, kysy saisiko sitä, käytännössä muuten vastaava lääke
-Mimerkki ☺
 
Toivottavasti @haaveillen pääseette nopeasti ensikäynnille, siitä se varmasti alkaa sitten soljua eteenpäin vauhdilla! Kiva kuulla myös teidän tutkimuksista 😊

Olen 33v. Esikoinen syntyi 3 vuotta sitten melkein heti ja kaikki meni raskaudessa ongelmitta loppuun asti.

AMH:nhan saisi itsekin ostettua Puhdista (113e, ja usein sieltä saa alennuksia), joten ei voisi kukaan estääkään. Oon jotain kuullut, ettei se kerro kaikkea munasolureservistä, että yhtä lailla ultrassa laskettu munarakkuloiden määrä kertoo hedelmällisyydestä. Itselläni oli käsittääkseni ihan reilusti niitä vielä, lääkäri sanoi että näyttää todella hyvältä.

Minkähän takia teillä meni siittiöanalyysissa 2vk, oliko siellä vain jonoa, vai tehtiinkö joku perusteellisempi analyysi, kun meillä tulokset tuli kai seuraavana päivänä :eek:

Onko noi lugesteron, cyclogest ja terolut kaikki samaan tarkoitukseen, eli luteaalivaiheen tueksi? Mutta terolut on synteettinen (ja suun kautta otettava), joten ei välttämättä tehoa yhtä hyvin?
 
Toivottavasti @haaveillen pääseette nopeasti ensikäynnille, siitä se varmasti alkaa sitten soljua eteenpäin vauhdilla! Kiva kuulla myös teidän tutkimuksista

Olen 33v. Esikoinen syntyi 3 vuotta sitten melkein heti ja kaikki meni raskaudessa ongelmitta loppuun asti.

AMH:nhan saisi itsekin ostettua Puhdista (113e, ja usein sieltä saa alennuksia), joten ei voisi kukaan estääkään. Oon jotain kuullut, ettei se kerro kaikkea munasolureservistä, että yhtä lailla ultrassa laskettu munarakkuloiden määrä kertoo hedelmällisyydestä. Itselläni oli käsittääkseni ihan reilusti niitä vielä, lääkäri sanoi että näyttää todella hyvältä.

Minkähän takia teillä meni siittiöanalyysissa 2vk, oliko siellä vain jonoa, vai tehtiinkö joku perusteellisempi analyysi, kun meillä tulokset tuli kai seuraavana päivänä

Onko noi lugesteron, cyclogest ja terolut kaikki samaan tarkoitukseen, eli luteaalivaiheen tueksi? Mutta terolut on synteettinen (ja suun kautta otettava), joten ei välttämättä tehoa yhtä hyvin?
Mulla näkyi gynen tutkimuksessa silloisen kierron lopussa toisella puolella 5follikkelia ja toisella puolella ”jokunen” antraalifollikkeli (oli vaikea sanoa tarkasti kun endo haittasi näkyvyyttä). Oon ymmärtänyt että niitä voisi olla enemmänkin (?), joten ehkä tässä voi sanoa että ei olla enää parikymppisiä 😅 Mutta eipä se määrä, vaan laatu. Toivotaan että niistä saisi tulevaisuudessa jotakin aikaiseksi 🙈 Menisi nyt vaan aika nopeasti että pääsisi tästä epätietoisuudesta…

Siittiötutkimuksesta: Uskon että siellä vain kesti jostain syystä toimittaa vastaukset meille asti 🙈 Tehtiin mun käsittääkseni aika perustutkimukset: tutkittiin ulkonäkö, määrä, pH, liikkuvuus, agglutinaatio, valkosolujen määrä, siittiövasta-aineet.
 
  • Tykkää
Reactions: ToiveikasToivoton
vierailija
Onko noi lugesteron, cyclogest ja terolut kaikki samaan tarkoitukseen, eli luteaalivaiheen tueksi? Mutta terolut on synteettinen (ja suun kautta otettava), joten ei välttämättä tehoa yhtä hyvin?
Joo, juuri näin. Mulle kyllä annettiin vaihtoehdoksi cyclogestille myös terolut eikä lääkäri osannut sanoa että se olisi huonompi ainakaan mutta valitsin silti cyclot koska on paikallinen valmiste ja ehkä sivuoireita tulisi vähemmän.
 
  • Tykkää
Reactions: ToiveikasToivoton
Tänään oli eka inseminaatio. Oli kiva, että huone oli sama tuttu, ja operaatio kasuaali, nopea ja kivuton, jopa ultraamistakin vähäeleisempi. Mietin jopa että voittaa sen jyystövaiheen, mikä tällä kertaa jätettiin välistä 🤣 Testipäivä on vasta 16 päivän päästä, joten menkatkin tulee kyllä sitä ennen, mikä ei kauheesti haittaa, koska aattelen et tää on nyt vaan eka kokeilu ja seuraavasta toivon isoa onnistumista.
 
  • Haha
Reactions: haaveillen
Tänään oli eka inseminaatio. Oli kiva, että huone oli sama tuttu, ja operaatio kasuaali, nopea ja kivuton, jopa ultraamistakin vähäeleisempi. Mietin jopa että voittaa sen jyystövaiheen, mikä tällä kertaa jätettiin välistä Testipäivä on vasta 16 päivän päästä, joten menkatkin tulee kyllä sitä ennen, mikä ei kauheesti haittaa, koska aattelen et tää on nyt vaan eka kokeilu ja seuraavasta toivon isoa onnistumista.
Tsemppiä piinailuun! Toivotaan, ettei sitä seuraavaa kertaa tarvittaisikaan. 👍
Testasitko itse ovulaation vai oliko joku piikki käytössä?
 
Kiitos 😊 Testasin itse: kp 8 piti aloittaa ja eilen kp 13 se vihdoin tuli. Jos olis tullut päivän tai kaksi aiemmin, olisi jäänyt tämä kierto viikonlopun takia käyttämättä. Kuulemma jos toistuvasti meinaa mennä viikonlopulle ovulaatio, voidaan ultrata ennen viikonloppua ja käyttää irrotuspiikkiä, jos munarakkula on ehtinyt jo sopivaan kokoon kuitenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
Tänään oli eka inseminaatio. Oli kiva, että huone oli sama tuttu, ja operaatio kasuaali, nopea ja kivuton, jopa ultraamistakin vähäeleisempi. Mietin jopa että voittaa sen jyystövaiheen, mikä tällä kertaa jätettiin välistä Testipäivä on vasta 16 päivän päästä, joten menkatkin tulee kyllä sitä ennen, mikä ei kauheesti haittaa, koska aattelen et tää on nyt vaan eka kokeilu ja seuraavasta toivon isoa onnistumista.
Oon pahoillani tuosta naurureaktiosta mutta romantisoit inseminaation täydellisesti 🤣 inseminaatio on uusi musta, vähät jyystöstä 😆

Mutta tosiaan, toivotaan isoa tärppiä jo tästä ekasta kerrasta 🤞🏼 tuu kertomaan miten kävi 😊
 
  • Haha
Reactions: ToiveikasToivoton
vierailija
Hei,
Liityn taustalta keskusteluun mukaan. Meillä yksi lapsi saatu ovulaation induktiolla + inseminaatio hoidolla, tätä ennen yritystä n. 2 vuotta ja kerran luomuna kemiallinen raskaus.

Yritystä takana nyt n. puoli vuotta, ja tulevana perjantaina eka inssi tulossa. Kauhean korkealla eivät odotukset ole, sillä kesken hoitojen iski kauhea flunssa, lisäksi inssi ei ajoitu täysin ovulaatioon vaan käytetään irrotuspiikkiä vknlopun takia. Pelottaa, että olosuhteet eivät näistä syistä hormonihoidoista huolimatta ole optimaaliset. Oma kierto myös edellisestä raskaudesta hieman sekaisin edelleen, välivuotoa pahimmassa tapauksessa jo dpo6.

Jännittää aika paljon lähteä uudestaan tälle matkalle. Piinapäiviä odotellessa...
 
Tsemppiä toiselle matkalle, toivottavasti jää lyhyeksi nopean onnistumisen myötä 😊

Onko teillä jokin todettu syy, ettei ilman hoitoja voi saada lasta, vai onko ylipäätään nopeampaa päästä toisella kerralla hoitoon, jos ekasta kerrasta tuli onnistuminen (eli ei taas vaadita vuoden yritystä)?
 
Kiitos tsempeistä :)

Me ollaan yksityisellä ja ohjeena oli odottaa vähintään vuosi edellisestä synnytyksestä + imetys olisi hyvä saada päätökseen ennen hoitojen aloitusta. Meillä tuo vuosi on täyttynyt ja muutamat kuukautiset tulleet, mutta imetys jatkuu edelleen ja vaikuttaa minulla kiertoon. Oli kuitenkin ok aloittaa hoidot, mutta vaste voi olla huonompi.

Meillä ei ole löytynyt syytä ja pitkään tehtiin vain ovulaation buustamista, kunnes sitten n. vuoden hoitojen (tutkimuksia ja OI) jälkeen edettiin inseminaatioon. Kuukautiset on aina olleet säännölliset ja ovistestiin tulee aina plussa. Olivat pitkään sitä mieltä, että raskaus alkaisi luonnollisesti.

Meillä on ikää 35+, joten ei haluta jäädä odottamaan.

Sinullakin tällä viikolla ollut inseminaatio, jännää! Toivottavasti tärppäisi jo ekalla kerralla :) Minkälainen olo ekan inseminaation jälkeen? Itse plussasin aikoinaan vasta dpo11, ja oireet alkoi yöllä kuukautiskivuilla + syke nopeutui huomattavasti.
 
Tosi hyvä, että yksityisellä pääsee kuitenkin noinkin nopeasti taas yrittämään 😊 Monennellako inssillä onnistuitte viimeksi?

Meillä on aika samanlainen tilanne: säännölliset kuukautiset, ovistestin plussa, lääkäri meinasi että luonnollinen raskaus alkaisi jossain vaiheessa. Toivottavasti ollaan samanlaisia myös inssin onnistumisessa 🤭

Mulla on todella rauhallinen olo, ei yhtään piinatuta vielä 😄 Mulla on lämmöt olleet vähän hassut (ei selkeää oviksenjälkeistä nousua), ja oviskivuiksi olettamiani nipistelyjäkin jatkui keskiviikolle asti, joten maanantain inssi saattoi olla vähän liian aikaisin. Ja koska en nyt tiedä tarkkaa ovulaatiopäivää, enkä voi laskea DPO'ita, niin ei oikein osaa laskea päiviä, että koska voisi jo uskoa raskaustestiin.
 
Kieltämättä kuulostaa samanlaiselta tarinalta :)

Ja on kyllä tosi hyvä että yksityisellä pääsee nopeasti hoitoon. Mietin jo edellisessä raskaudessa, että miten pääsemme uudestaan hoitoihin, jos pitkä imetys, ja sitten kävikin just niin, että saimme vauvan joka ei suostu lopettamaan imetystä. Hoitojen (uudelleen) aloituksesta imetyksen jatkuessa on myös huonosti tietoa ja yleensä kuulee vaan, että imetyksen pitää loppua ensin. Joten olen todella onnellinen että tästä huolimatta pääsimme suht nopeasti aloittamaan taas uudelleen hoidot.

Meillä viimeksi 2. inseminaatio toi toivotun tuloksen.

Nyt on sitten tänään tehty inssi, ja kaikki vaikutti hyvältä. Vielä toistaiseksi suhtaudun ihan rauhallisesti kaikkeen, mutta tunnen itseni ja tiedän, että ensi viikolla jo googlailen kaikkia raskausoireita jne.

Toivon meille molemmille nopeaa onnistumista!
 
  • Rakkaus
Reactions: ToiveikasToivoton
Omaa päiväkirjaa: Viikko inseminaatiosta, ja täydellisen normaali olo, ja hyvin rauhallinen mieli :D (täysin oireeton oli myös edellinen kiertoni...) Pohdin jopa tuossa, että ovuloinkohan lopulta ollenkaan, kun katsoin ouran maanisia lämpöjä (just ja just 0,1 tai 0,2 plussalla), mutta kun syötin ne sovellukseen, joka piirtää niistä paremman graafin, näyttää se kyllä ihan ovuloivalta kierrolta ja arvio on että ovulaatio olisi ollut tiistaina. Nyt alkaa sitten jännät päivät, jos aattelee että kiinnittyminen tapahtuisi viikko ovulaatiosta, eli seuraavien päivien oireet ja lämmöt voivat jo jotain vihjailla (toisaalta olen kyllä niin monet kerrat ollut ihan varma, että olen raskaana, kun olen miettinyt oloani ja lämpöjäni, joten kaipa täytyy vaan yrittää unohtaa koko projekti viikoksi).
 
Kirjoittelin jo tuonne haave-keskusteluun, mutta kyselenpä täälläkin kokemuksia aukiolotutkimuksesta. Onko sen jälkeen onnistunut töiden teko vai kannattaako varata loppupäivä vapaaksi? Mulla työt on kevyttä toimistotyötä ja voin olla kotona etätöissä tarvittaessa.
 
Minulla homma vastasi loppujen lopuksi melkein normaalia gynekäyntiä. Jännitin sitä ihan hirveästi etukäteen, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin. Ainut epämiellyttävä on se hetki kun viedään katetria kohdunkaulakanavaan, jostain syystä tunnen itse kipua siitä vaikka useimmat eivät. Mutta se menee niin nopeasti ohi, ettei tunnu suurelta asialta. Olen ymmärtänyt asian niin, että jos röörit auki, on tutkimus usein täysin kivuton. Jos tukkeutumia, voi tuo tutkimus sattua.

Itse olin normaalisti töissä tutkimuksen jälkeen. :)

/Vierailija
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
Sama kokemus, toki en tuntenut yhtään mitään, eli ei vaikuttanut loppupäivään. Ilmeisesti itselläni on aika suora reitti perille, koska inseminaatiostakin oli kirjattu kantaan "helppo inseminaatio". Olin ottanut suositellut kipulääkkeet etukäteen, vaikka tuskin niitä olisi tarvittukaan.
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
vierailija
Omaa päiväkirjaa: Viikko inseminaatiosta, ja täydellisen normaali olo, ja hyvin rauhallinen mieli :D (täysin oireeton oli myös edellinen kiertoni...) Pohdin jopa tuossa, että ovuloinkohan lopulta ollenkaan, kun katsoin ouran maanisia lämpöjä (just ja just 0,1 tai 0,2 plussalla), mutta kun syötin ne sovellukseen, joka piirtää niistä paremman graafin, näyttää se kyllä ihan ovuloivalta kierrolta ja arvio on että ovulaatio olisi ollut tiistaina. Nyt alkaa sitten jännät päivät, jos aattelee että kiinnittyminen tapahtuisi viikko ovulaatiosta, eli seuraavien päivien oireet ja lämmöt voivat jo jotain vihjailla (toisaalta olen kyllä niin monet kerrat ollut ihan varma, että olen raskaana, kun olen miettinyt oloani ja lämpöjäni, joten kaipa täytyy vaan yrittää unohtaa koko projekti viikoksi).
Mitenkäs siellä piinapäivät sujuu? Joko olet tehnyt testin? Hienoa kuullä että vaikutti siltä että ovulaatio tapahtui. Minua kiinnostaisi kanssa alkaa seuraamaan lämpöjä, mutta en oikein tiedä miten siihen ryhtyisi/oppisi.

Täällä vasta dpo6 ja aika matelee. Olen viikonloppuna menossa juhliin ja pohdin pitääkö mennä täysin holittomalla linjalla vai miten siihen suhtautuisi. Tästä syystä tein tänään testin, ja aion tehdä huomenna uudelleen. Ovitrelle näkyy positiivisena testissä 10 vrk, mutta ajattelin että näkee ainakin onko viiva huomenna haaleampi vai voimakkaampi, ehkä siitä voisi päätellä jotain. /Vierailija
 
Yhteistyössä