Jannaliini: Sulla ei voi olla yhtä iso pötsi kun mulla. Mulla siis OLI paino jotakin reilu 40, nyt oli eilen neuvolassa 50. Ja kaikki raskausturvotusta (+lapsivettäkin oli). Eli että on oikea ja iso raskausmaha, muuten tosi hoikalla ihmisellä.
Mitä tisseihin tulee, miun uudet liivit jäi kaikki nyt pieneksi, mutta vielä on kotona kahdet vähän väljemmät, joita voin käyttää kyllä toivottavasti siihen saakka kunnes ostaa imetysliivit. En haluais turhaan ostella mitään välimalleja, tungen kannut näihin vaikka väkisin.
Napsu: Tuo uniongelma on kyllä nähtävästi yhteinen. Ei nukuta ei. Ja kyllä, yöllä heräilen ja pyörin tuntikausia ja aamulla herään ennen kukonlaulua. Mutta mie annan päikkäreille periksi. Ainakin jokainen raskausopas kehottaa, että täytyy levätä kun keho sitä pyytää. Tarkoituksella vaatii energiaa noin, koska uuden elämän kasvattaminen vie voimia niin paljon. Levolla niitä voimia annetaan keholle ja kasvavalle alkiolle. :heart:
Hiukan auttaa kyllä ulkoilu illalla ennen nukkumaanmenoa, sekä akumatto (se on ihana!). Juu, ja se , ettei nälkäinen vatsa pidä valveilla (eli jotain syötävää tai lasi maitoa just ennen petiä). Ja rv 6 lähtien voi odottaa tuota vessarumbaa, eli virtsaaminen tihentyy niin, että tulee käytyä useamman kerran yössä istunnoillakin. :kieh:
Krokodiili: Mutta eikös tuo vähän kuitenkin auttanut kun noin kauan kestit laattaamatta? Eihän yhdellä kerralla vielä mitään ihmeparanemista voi odottaakaan. Miekin oon käyny akupunktiossa aina kuukausia, jos on joku vaiva josta oikeasti tahtoo eroon. Voimia teille!!
Taikapapu: Mistä tommosia ultraavia kavereita saa? Mullekin yks tilaukseen!
Vitamiineista piti sanoa, kun niistä on neuvolan tädin ja apteekin tädin kanssa juteltu. Vertailkaahan niitä vitamiinipitoisuuksia. Multivitassa (ihan tavallisissa) ne on parhaat! Ja hintakin edullisin. Multivitassa ei myöskään ole A-vitamiinia, eikä rautaa (jotka on kielletty raskauden aikana, raudantarvekin katsotaan ja määrätään aina erikseen!).
Sen sijaan monessa äitiysvitamiineissa niitä kiellettyjä vitamiineja on, ja pitoisuudetkin ovat paljon huonommat. Verratkaa ja todetkaa itse!
Toivoopi Bee ja pikku E