Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat

Plussatuulia Vilijonkalla ja Miukulalle! Toivottavasti saadaan hyviä uutisia :)

ON: Tuhruvuoto alkoi eilen ja odotetusti tänään raskaustestiin nega. Lääkäri soittelee huomenna tai perjantaina ja kuullaan, miten hoidoissa edetään: ovulaatioinduktio tai inseminaatio, riippuen siitä mitä miehen verikokeesta selvisi. Vituttaa ja ahdistaa, mutta helpottavaa toisaalta, että raskautumiseen saadaan lisäapuja jo ensi kuussa.
 
Tähän mennessä oli pelkkää hyvää sanottavaa julkisen puolen hoidoista, ja keväällä ajateltiin että kolmessa kuukaudessa ensimmäiseen tapaamiseen pääseminen oli ihan kohtuullinen aika. Nyt hommat sitten alkavatkin tökkiä. Miehestä elokuussa otetuissa verikokeissa on selvinnyt, että hänellä on testosteroniarvot alarajoilla, mihin pitää aloittaa lääkitys, jonka vaikutus sitten tarkistetaan parin viikon päästä. Minulle ei sitten aloitetakaan letroja saati sitten päästä inseminaatiohoitoihin, kun miehen sperman määrää yritetään parantaa eli taas odotellaan. Ottaa aivan suunnattomasti päähän, että tiedot ovat maanneet elokuun alusta asti polilla eikä asialle ole tehty mitään. Kun saatiin lähete maaliskuussa, soitin ja kysyin jos mies kävisi viemässä spermanäytteen mutta se oli kuulemma turhaa ja katsotaan sitä sitten ensi tapaamisella. Jos nämä tiedot olisi ollut jo ensi käynnillä, olisi usealta turhalta yritykseltä ja pettymykseltä säästytty. Juuri nyt tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään - niin kuin ei ole tullut tähänkään mennessä että ei sinänsä mitään uutta. Voi byrokratia: hoitaja sanoo lääkärin antavan minulle ja miehelle ohjeet puhelimessa, lääkäri sanoo että miehelle että minun ohjeeni antaakin hoitaja, joka sitten ei tajua mitään lääkärin kirjauksista, lupaa kysyä lääkäriltä taas ja soittaa joskus takaisin. Harkitsen lainan ottamista ja siirtymistä yksityiselle.
 
Perppermint Tämä ei ehkä lohduta, mutta voisin kertoa meidän "tarinan" vastaavasta tilanteesta. Ekassa näytteessa miehellä ei juuri ollenkaan simppoja ja testotaso alhanen. Seuraava kontrolli otettiin 3 kuukauden päässä kun ajateltiin, että tilanne "voi parantua itsestään". No näyte samanlainen eli ei parantunut. Sen jälkeen kromosomitukimukset, joissa ei poikkeavaa ja kokeiltiin lääkettä alhaiseen testoon. Ja taas odotellaan 3 kuukautta simppojen uusintaa... Miehelläni tamofen-kuuri puri ja 3. näyte normaali ja testotaso noussut. Eli yli 6 KUUKAUTTA meni ennen kuin aloitettiin "mun hoitaminen" letrozoleilla ja kokeiltiin ovulaationinduktioita. Nyt tehtiin eka inssi tähän kiertoon ja siitä kun lapsettomuuspolin asiakkaiksi tultiin on jo yli vuosi. Ja ei varmaan yllätä, että kerron olevamme julkisella hoidossa. Hidasta, mutta toisaalta ollaan kyllä saatu asiantuntevaa hoitoa. Mutta jos nyt vielä inssien jälkeen joudutaan IVF/ISCI-hoitoihin ja sinne erilliset puolen vuoden jonot, niin sitten kyllä sapettaa! Toivon todellakin, että teidän prosessi on nopeampi. Muista kuitenkin, että turhaan syöt hormoneja, jos raskaus ei miehestä johtuen ole mahdollista. Kyllä niitä hormoneja ehtii sitten myöhemminkin popsimaan.
 
Vilijonkka & Peppermint: Hyvä kuulla teidän jakamia julkisen puolen kokemuksia. Tänään tuli ikävä puhelu kun meidän inssi jää väliin tältä kuulta vain sen vuoksi,kun seurantaultraa ei pystytä tekemään! Lääkäriajat kuulemma täynnä. Taas oli äkäinen kätilö puhelimessa ja tylytti minkä ikäinen olen (?) ja puhelun lopuksi yritti jotenkin vähän paikkailla ja oli oikein yltiöystävällinen ja kiitti puhelusta. Yksityiselle ei vielä haluta lähteä, pääasiassa rahan vuoksi. Ja mahd isommat hoidot on joka tapauksessa yksityiselle lähetteellä mutta niihin ei lähdetä varmaankaan puoleen vuoteen/vuoteen.. tänään siis kp 1. Ajattelin aloittaa clomit joka tapauksessa. Miehellä on alentunut määrä hyviä siittiöitä. Onko kokemuksia että tutkitaanko miestä verikokein missä vaiheessa vai ollenkaan jos siittiöissä on häikkää?
 
Vilijonkka, kiitos teidän tarinanne jakamisesta. Alkupettymyksen jälkeen (kuukautisten alkaminen ja hoitojen alkamisen lykkääntyminen joulukuulle samaan aikaan) asiaa pystyy tarkastelemaan vähän rauhallisemmin. Totta kai hyvä että sperman määrään yritetään vaikuttaa niin myöhemmin toivottavasti saadaan parempia tuloksia, mutta vähittäin herännyt usko että mekin voitaisiin saada lapsi muuttui taas surulliseksi epäuskoksi.

Diadora, meillä mies määrättiin verikokeisiin heti kun spermanäytteen tulokset tulivat. Ja niistä paljastui alhainen testosteronitaso, minkä takia nyt hän aloitti letrot. Juuri tuo minua epäilyttää julkisessa, että vaikka nyt sanotaan, että joulukuussa aloitetaan seuraava vaihe hoitoja niin ei siellä välttämättä olekaan aikoja, joululomat tulee jne. Päätettiin kuitenkin katsoa joulukuulle ennen kuin lähdetään yksityiselle, koska joulukuu tulee kuitenkin tosi nopeasti.
 
Kyllä vaan tuo julkisen toiminta on melko hidasta, mutta asiantuntevaa hoitoa kuitenkin. Ja edullista verrattuna yksityiseen. Itselläkin pamahti kelan lääkekatto täyteen, että jatkossa lääkkeet maksaa sen 1,50e ja polikäynnit sen 30e. Mutta toki julkisella haittaa aina nuo joulu- ja kesätauot ja tietty se, että viikonloppuisin ei voida hoitaa. että jos esim. vaikka inssiaika osuukin lauantaille, niin varmaan jää sitten väliin. Itsellä onneksi on pystytty laskemaan kierron vaiheet niin, että aina on osunut aikoja ultriin.

Nyt menossa dpo 5 ja juilii munasarjoja. Jotenkin mahakin sekaisin ja päätä särkee. En nyt muista olisiko viimeksi piinaillessa tullut tällaisia oireita. Tosin siitä on yli 5 vuotta, että ei ihan lähimuistissa. :)
Oireet kyllä voivat johtua tuosta lugesteronista, tiedä sitten. Malttia kaivataan rutkasti.
Onko täällä jollakin kokemuksia noista oireista varhaisilla dpo päivillä? Tietty näihin aikoihin solu voisi kiinnittyä, mutta enpä usko että sitä ainakaan tuntee.
 
alkaa ihan pelottaa nää kokemukset julkisesta hoidosta... vasta aloitettu käynnit julkisella, toistaiseksi menny hyvin. Onks kukaan täällä sattumoisin Tyksissä hoidossa?

Täällä on nyt toinen luomukierto menossa, koska vatsataudin takia en nyt päässyt verikokeisiin enkä aloittamaan letroja. Ennen teroja ja clomeja kierto oli semmosta 40 päivää, lääkkeellisen avun kanssa ollut kiltisti semmosta 30-31 päivää. Nyt siis toinen luomukierto ja ovistestiin tuli tänään kp 16 selkeä plussa eli luomusta huolimatta ovis tuli ihan "ajallaan", mikä on tietty hyvä uutinen :)

Onko täällä muita, joilla kokoemuksia letroista?? Ois kiva kuulla miten on vaikuttanut jne.

Olen tietysti iloinen, että ovis on (luullakseni ainakin) tullut aikalailla joka kierrossa, putket on auki ja miehen tavara priimaa, mutta mutta... sit tulee tietty vähän semmonen turhautuminen, että jos kerran paikat toimii ni mikä perkele siinä sit on ku ei tärppää sit millään. Aaaargh, tyhmä kroppa!! Nyt olen pyöritellyt ajatusta kilppariarvoista... noh se selviää jahka pääsen niihin verikokeisiin. Ja ylipainoakin mulla on jonkun verran (about 15 kg), mutta ei sit vissiin niin merkittävästi että lääkärit ois mitään asiasta sanoneet.
 
Bumpy :mä olen tyksissä hoidossa ja kyllä mulla on kaikki toiminut hyvin siellä. Tän toisen hoitokierroksen kohdalla hommat on edennyt nopeaan. Toukokuun lopussa ensi käynti ja elokuussa alkoi eka hoito. Nyt siis toinen kierto jota piinailen.
 
Me ollaan saatu asiantuntevaa hoitoa ja hyvää kohtelua julkiselta, mutta aikataulujen suhteen joustamaton. Muuten kyllä olen oikein tyytyväinen. Ja suurimmaksi osaksi meidän viivytykset hoidoissa kuitenkin johtui siitä, että jouduttiin odottamaan miehen siemennesteen uusintaa monta kertaa (ja kun se vie sen 3 kk, oli kyseessä yksityinen tai julkinen). IVF/ISCI-hoidoissa toki jonoa julkisella, mutta riippuu varmasti paikasta. Meidän pääsyy julkisen puolen hoitoon on taloudellinen, mutta jossain kohdin saatetaan kyllä siirtyä yksityiselle jos hoitojen aikataulut alkavat liikaa vaikuttamaan mielenterveyteen.
bympy Hienoa, että kroppa ovuloi lääkkeettä, itse en ole sitä kokenut..Letroista mulle ei ole tullut mitään kummempia sivuvaikutuksia, yläselän näppyjä lukuunottamatta. Vähän ehkä myös turvotusta, mutta ei paljoa. Mulla lääkkeet 2 kpl kp 3-7 on toiminut hyvin (noin. 20 mm folli kp 13-17), tai no hyvin vasta sitten kun plussa pärähtää testiin.
Me ollaan myös TYKSissä hoidoissa. Ollaan saatu asiantuntevaa ja hyvää palvelua, yhtä tylyä lääkäriä lukuunottamatta. Ja minä olen tainnut kiertää kaikki tyksin lapsettomuuspuolen lääkärit (ehkä ainakin 6 eri lääkäriä on minua hoitanut). Ajat kyllä on ärsyttävästi myöhässä, mikä hankaloittaa kesken työpäivän käymisen kun koskaan ei tiedä miten kauan kestää...
 
Viimeksi muokattu:
Hei naiset, mielelläni liittyisin seuraanne jos sopii?
Söin viimeiset e-pillerit 9/2013 ja siitä asti yritys ollut päällä. Luomukierrot pillereiden jälkeen oli alkuun venyvää sorttia, 24-48 ja sitten olikin jo jotain 110. En tikuttanut ovista, joten ekat kierrot meni aika harakoille kun yhdynnät ei välttämättä osunu ihan oikeisiin ajankohtiin, aina hölmönä kuvittelin kierron olevan yhtä pitkä kuin edellinen, mutta toisin kävi. Gynellä havaittiin tossa oisko 4.kierrossa mfo eli multifollikulaarinen ovario ja lääkäri määräs letrot. Päätin olla aloittamatta sitä seur. kiertoon vielä (älkää kysykö miksi...), joka sitten paukkui ton yli sadan. Siinä otin jossasin kohtaa terot menkkoja tuottamaan vaan eipä niitä kuulunu ja ultrassa havaittiin vajaa 100kp kohdalla tulossa oleva ovis. Seuraavaan kiertoon aloitin letrot 2tbl kp3-7 ja näin edettiin kolme kiertoa. Ekassa ultrattiin ja vaste hyvä, kaks rakkulaa oli kypsymässä ja ovis tuli kp17, seuraavassa ovis tuli oisko kp26 ja nyt viime kierrossa suureksi pettymyksekseni sitä ei kuulunut ollenkaan ja primoilla saatiin menkat tulemaan. Nyt menossa siis kp8 yk9 ja taas vedetty letroja kp3-7 nyt kolminkert. annoksella. Ens vkolla mies käy viemässä oman näytteensä ja mulla ultra kp12 niin nähdään tuleeko nyt letroilla vastetta. Tää koko prosessi on ollu mulle tosi raskas ja mulla on siinä suhteessa huonoa tuuria (itsekkäästi ajateltuna), että lähipiirini on todella helposti sikiävää sorttia (ei, se ei ole vain mun kokemus asiasta) ja kaikki muksut saaneet alkunsa ekalla tai toisella kierrolla. Biologinen kello tikittää tosi lujaa, ikää nyt 29v ja mun elämäntehtäväni tuntuu olevan vain ja ainoastaan tulla äidiksi. On toki muutakin elämää ja teen mielekästä työtä jne, mut tiiätte kyllä. Ympärillä olevat ihmiset elävät tällä hetkellä mun unelmaa kun ovat saaneet tulla vanhemmiksi tai ovat sellaisiksi juuri matkalla ja me täällä vaan tahkotaan kuukaudesta toiseen. Huuh, tulipas tilitys. Olisi tosiaan mukava liittyä joukkoonne ja saada vertaistukea vastaavissa tilanteissa olevilta naisilta.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille! :)

Intopiukka, millä perusteella sait diagnoosin mfo etkä pco? :) Oliko rakkuloita vähemmän kuin pco:ssa mutta enemmän kuin normaalisti? Mielenkiinnosta kyselen, kun sullakin kuitenkin ei ole ihan helpointa ollut tuo follien kasvattelu. Niin ja sulla ei ilmeisesti ollu pregnyliä kaikissa kierroissa? Mullakin letrokierroilla ovis venyi koko ajan myöhemmäksi vaikka neljännessäkin kierrossa kp 14 oli jo valmis folli. Pitää muistaakin ensi kerralla siitä sanoa polilla, että pregnylin kyllä tarviin..

Muuten ei ole ollut oikein intoa hirveesti kirjoitella, metut kun alotin niin nyt on ollut ällötystä melkein 24/7, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ensi tiistaina pitäisi annosta vielä nostaa ylläpitoannokseen. Taitaa olla yleisin haittavaikutus näillä ja toivon, että rupeaa pian menemään ohi.. Terolut kuurin alotin myös tossa muutama päivä sitten, kun parina päivänä epäonnistuneen menopurkierron jälkeen tuhrutti. Mieli muutenkin ollut aika maassa, kun tuntuu ettei tästä mitään tule, pahaolo ei oikein helpota asiaa.
 
Caro87, juu mfo just sillä perusteella kun arvelitkin, eli enemmän kuin normisti muttei yhtä paljon kuin pco:ssa. Piikkejä en oo pistelly kertaakaan. Ekaa kertaa lääkäri ehdotti sellaista silloin kun havaittiin ylläriovis siinä kp100 paikkeilla, mut koska gyne oli sitä mieltä että aika varmasti irtoaminen tapahtuu ihan just muutenkin niin en ottanu piikkiä kun se tuntui pelottavalta, vaikka nyt kun tiiän siitä enemmän ni oon kyl valmis sen ottamaan. Toisen kerran piikkiä (ovitrelle) ehdotettiin kesäkuun kierrossa ja sainkin reseptin, mut koska ovis tuntui tulevan muutenkin niin en sitä ottanu. Nyt toivon, et saan reseptin siihen halvempaan irrotuspiikkiin (oisko se toi pregnyl?), jos se on tarpeen. Tällä hetkellä on vakaa aikomus, et käyn joka kierrossa gynellä tärppiin asti tsekkaamassa mis mennään ja tietty jos simpoissa havaitaan nyt jotain vikaa niin sit pitää siirtyä yks.gyneltä lapsettomuusklinikalle.

Tsemppiä Caro noiden sivuoireiden kanssa, kuulostaa tosi hurjalta.
 
Mulle on myös lääkäri sanonut että ennemminkin multi- kuin polykystiset munasarjat. Rakkuloita on siis useampia mutta ei vissiinkään niin paljon että pco:ksi ihan luokiteltaisiin. En sit tiedä missä se raja menee...
 
Nyt on menossa dpo 8. Viime yönä heräsin pissalle vaikka yleensä en öisin käy vessassa. Mielestäni en ollut normaalia enempää juonut illalla. Nyt on pregnyl poistunut kropasta kun testasin eilen 10ui raskaustestillä. Eli josko tossa dpo 10-12 uskaltais testata olisko jotain viivaa havaittavissa. Pari päivää on nyt nippaillut ja viillellyt munasarjoissa. Mut en sit tiedä tekeekö se keltarauhanen noita oireita ihan aina ennen kuukautisia. Tosiaan kun ovuloin vain hoitojen yhteydessä. En luomusti.
 
Hei mites teillä menee?
Clomeista en ole mitään kummempaa huomannut, sen verran että välillä tulee kuuma! Ja alamahassa ajoittain tuntuu aavistus vihlontaa joka ei ole tyypillistä kierron alussa. Onneksi sain clomit 5kpl/purkki ettei tarvinnut isoa purkkia ostaa kerralla! Netissä törmäsin idylliseen kuvaan jossa pariskunta oli saanut kuutoset (!!) kun olivat käyttäneet jonkinlaisia lapsettomuuteen liittyviä hormoneja. Tuli nauru ja pikku paniikki, mutta taitaa olla äärimmäisen harvinaista ;-) kun minulla ei sitä seurantaultraa nyt ole...
 
Diadora :D
Eiköhän ne kuutoset oo aika äärimmäisen harvinaisia! Kolmosetkin on vielä harvinaista hoidoillakin. Kaksosia taitaa tulla jo selkeästi enemmän ku ilman mutta sekin taitaa olla yleisempää ivf-hoidossa. Mä olen kyllä miehelle tässä todennut epätoivoissani, että siinähän tulee sit vaikka neloset kunhan vaan tulee! :D
 
Bumpy: Sama juttu, kun tuntuu niin epätodelliselta että voisi ylipäätään raskautua! Mutta kyllä se yksi olisi jo ihan tarpeeksi tällä hetkellä :-D huomenna käyn katsomassa kaverin vauvaa ensimmäistä kertaa ja vasta kuulin että hyvä kaveri on raskaana. Suhtautuminen on ollu mun mielestä aika neutraali, ei surullinen mutta en hypi riemustakaan...
 
Voi esikoinenhaaveissa :hug: ! Ootko tehnyt mitään testiä asian varmistamiseksi? Tuo vuotelu tuntuu meinaan olevan hoidoissa tosi yleistä alkuraskaudessakin..

Mites Miukula, onko sulla parempia uutisia piinapäiviltä? *Peukut pystyssä*

Caro, voi miten ärsyttävä sivuoire noissa metuissa..:( Ällötys on kamalaa.. Oon aina inhonnu vatsatautiakin ylikaiken..

Intopiukka Tervetuloa mukaan keskusteluihin!!:wave:

Täällä yritetään pitää vitamiinikuuria yllä, mutta toistaiseksi ei ainakaan vastustuskyvylle ole ollut mitään hyötyä, kun flunssassa toista kertaa kuukauden sisään..:( Mutta tuntuu olevan ympärillä melkein joka toinen, kamala flunssasyksy..
Eipä mulla taaskaan mitään kummempaa...
 
Pahoitteluni esikoinenhaaveissa. :( Toivon tosiaan, että teidän pikkuinen pakkasessa näyttää ensi kierrossa kyntensä ja kiinnittyy.

Alustavasti näyttäisi siltä, että meidän kohdalla miehen simpat ois kunnossa, lopullista tulosta ootellaan vielä 1,5 vkoa. Mulla taas kp12 ultrassa pari pvää sitten oli 1-3 muita isompaa rakkulaa kehittymässä kolminkert. letrokuurin jälkeen, mut koska vielä olikin liian aikaista sanoa onko joku niistä oikeesti kasvamassa ja irtoamassa niin käyn viel kp17 uusintaultrassa. Ihan hyvä niin tietää missä mennään.
 
Mä oon ihan samaa mieltä, että kyllä käy vaikka niitä vauvoja tulis useempi jos vaan onnistus!

esikoinenhaaveissa :hug: pääsettekö pas:n tekemään heti seuraavaan kiertoon?

Muillekkin tasapuolisesti tsemppiä hoitoihin :)

Mulla ehti olla jo yksi normaali päivä ettei ällöttänyt yhtään, mutta sitten piti vielä annosta nostaa niin ällötys palas :| Aivan ihanaa on ollu viimeset viikot.. Ja toisekseen terolut kuuri mulla loppu mutta eipä näy menkkoja, nyt neljäs päivä kuurin loputtua menossa. Aikaisemmin on alkanut kahden päivän sisällä. Ei kai auta, kun ma soitella polille, että määräis primolutit. Ärsyttää tämä ainainen odottelu! Olis saanu edes menkat alkaa niin pääsis uuteen yritykseen :kieh:
 

Yhteistyössä