Lapsettomuuden surusta voi selvitä ilman lastakin...

Heippa 83yrittäjä. Olen tosi pahoillani krempoistasi, kuulostaa tosi ikävältä! Itselläni on 3 autoimmuunisairautta, joista yksi on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja epäilen neljättä. Ei pitäisi muka olla este raskaudelle, mutta taitaapi kuitenkin olla, koska muutakaan syytä ei ole ja kohtu&munasarjat on kunnossa. Lisäks mulla on ikävä hormonaalinen pahoinvointi ja hormonaalinen akne... Ainiin, ja ainakin ollut PCO ja endokin...tällä hetkellä ne poissa *koputtaa puuta*. Olen menettänyt terveyteni ja täyden huolettomuuteni elämässä jo lapsena, mutta jotenkin olen aina onnistunut syyttämään siitä maailmaa, en itseäni. Samoin lapsettomuudesta.

Sellainen asia tuli mieleen, että tutullani oli "eri pituiset jalat", mutta kun selkä saatiin suoristettua(kiropraktikko tms?) olivatkin jalat yllättäen samanpituiset... Onhan sinulla asianmukainen selänvenytys "kone" ja/tai muut hoidot skolioosiin? Kipujen kanssa on varmasti ikävä elää. Toivon sulle hyvää vointia ja antoisaa kuntoilua kroppasi rajoissa! Ja sitä plussaonnea, pieniä ihmeitä tapahtuu jatkuvasti...

Nippe81, kovasti onnea matkaan nyt vaan!! Minustakin sulla on hauska murre, mistähän päin olet? Pohjoisestako?

|O Öitä toivottelee Saigon.

 

Sharlin! Huippua kun pulpahdit tänne. :wave:

Tuli sun postauksesta mieleen, että enpä ole tainnut itse täällä kummemmin esittäytyä. Mutta siis: pk-seutu, 4 v yritystä, selittämättömiä, 2. ivf. Noin se on kuitattu muutamalla sanalla koko kakka!

83yrittäjälle postailin kommenttia blogiin. Huhuilen täältä sulle kannustushuutoja.

Nippe, Kirppu ja Kirpumpi: myötätuulen puhinoita ja monta pötköä vauvaliimaa teille! Tuo murre on siis ihan parhautta, aivan mainio tuulahdus jostain, jossa on kuulaita elokuun öitä, vaaramaisemia, hiljaisuutta, kyläkauppoja ja lehmiä. Ehkä asutkin Stadissa Vaasankadulla tms., mutta äläpä huoli tarkentaa. (Keksin muuten tästä sen vihonviimeisen ketjun, joka täältä vielä puuttuu: lapsettomien murreketju. Siäl vois sit ite kuki oma syränt lähel oleval murteel kertto et mite mont alkiot tuli ja et testataks ny si klierbluul vai mammaksil.)

Ja sitten yleisesti siitä lapsen saamisen "auvosta". Olette varmaan aika moni jo lukeneet tämän jutun: Ilonpilaaja | Ylioppilaslehti ..? Muistan itse lukeneeni tuon viime talvena pariinkiin otteeseen. Liekö ollut sitten jotenkin terapeuttista - en enää muista.

 

Heips :wave:

Kiitos Saigon, kun et täysin tyrmännyt minua, vaikka tulin tänne avautumaan. On totta, että monella täällä on lapsettomuutta takana monia vuosia ja meillä vasta niin vähän aikaa, mutta monet teidän ajatuksistanne ovat silti tuttuja. Miten sitä ihminen osaakin tämän homman...

PCO ja vähähiilihydraattinen ruokavalio. Minäkin olen aiheesta jonkun verran lukenut ja tullut siihen tulokseen, että monia se auttaa. Itse aloitin keväällä pikkuhiljaa; vähensin leivät, perunat, pastat, riisit ja sokeriset herkut/juomat minimiin. Tänä päivänäkään en hirveästi syö leipää, pastaa, riisiä tai herkkuja, mutta perunaan sorrun toisinaan. En kuitenkaan ota siitä huonoa omatuntoa, koska tämä tapahtuu ehkä kerran viikossa tai kahdessa.

Painoa ei ole pudonnut kuin 3 kg, mutta vyötäröltä on lähtenyt senttejä ja sellainen yleinen turvotus on vähentynyt. Kun vertaa keväällä ja kesällä otettua kuvia minusta, niin kyllähän mie olin tosi turvoksissa vielä toukokuussa! Nyt jo vaatteetkin istuu paljon paremmin päällä.

Aion jatkaa tällä samalla linjalla, koska voin henkisesti paljon paremmin.

Mutta mie jätän teidät keskustelemaan tänne, koska teillä on ihan toisenlaiset elämäntilanteet, hoidot ym. verrattuna meikäläiseen. Teidän tuskannekin on ihan toisenlaista.

Toivotan teille oikein paljon voimia ja jaksamista!

 

Ei sun Hennu mun puolesta ainakaan tarvi mihkään haihtua! Aikalailla samassa veneessä tässä keikutaan, samoissa syvissä vesissä - vuosista viis.

 

Hennu, oon täysin samaa mieltä polkan kanssa, minua ainakin kiinnostaa kuulla miten asianne etenee... samassa veneessä tässä kaikki ollaan ja kyllä se lapsettomuus tuntuu pahelle ihan alusta asti, ei se v#tutus ainakaan loputtomasti vain kasva ja kasva, vaan jossain vaiheessa taittuukin parempaan päin, tuli se lapsi tai ei. Hieno homma tuo ruokavaliojuttu. Kävin itse taas eilen pitkästä aikaa ultrassa ja kyselin samalla, onko monirakkulaiuutta ja ei kuulemma ollut mitään merkkiä siitä. Jesss!

Sharlin, olen pahoillani pitkästä taipaleestanne. Elämä jatkuu, onneksi. Kommenttisi olivat hyviä!!! Olen miettinyt itse samaa ja suhtaudun nykyään realistisemmin ajatukseen perhe-elämästä. Myös Polkalle:hug: , en jotenkin arvannut, että tekin jo niin kauan olette yrittäneet.

En nyt muista pitikö mun kommentoida muille...

Mä joudun tähystysleikkaukseen muutaman kuukauden kuluessa, myooma poistetaan (jonka en usko vaikuttavan mihinkään, kun se on kohdun ulko-, eikä sisäpuolellla) ja samalla endotilannetta katsotaan. Ahdistaa suunnattomasti pelkkä ajatuskin, että joku viiltelisi alavatsaani!!! Mutta kai se siinä menee... Kyllä siitä ehkä jotain hyötyäkin voi olla, mutta mä en usko, että fyysiset ominaisuudet ois syy kemiallisiin raskauksiin, vaan hormoonit, tukostaipumukset tai jotain vastaavaa. ARGH. Täytyy mennä, kuulaan taas!

 

Polkka siä oot sit niin hauska!

Saigon Hienoa, että monirakkulaisuus on vähentynyt/hävinnyt kokonaan! Mulla oli kanssa kaksi vuotta sitten tehdyssä ultrassa rakkuloita paljon, mut nyt niitä on ollut vähemmän.

ON: Noista ruokavaliojutuista: mun meni vähän överiksi, kun lopetin herkut, hiilarit, alkoholin ja aloin pöpertämään kaikkea terveellistä. Ja niinhän siinä sit kävi, et kilahtelin ihan joka jutusta. Ja olin jopa niin väsynyt, etten jaksanut lähentyä miestäni. Yks päivä itkua väänsin, et ei tästä karkkilakosta oo mitään hyötyä, en kuitenkaan tuu raskaaksi....(miehelleni). Hän sitten miesmäiseen ajattelutyyliin tokaisi, että kyllähän siitä karkkilakosta on heikosti hyötyä, jos sen seurauksena on niin väsynyt ettei jaksa harrastaa seksiä....(Olin vähä, et HuuuUps......ja menin ostamaan karkkipussin.)

 

Kyllä itse kannatan myös vähä hiilarista ruokaa, mutta usein herkut vie voiton. Mutta ei niistä kyllä haluihin ole apuja, välillä tuntuu olevan aika kateissa koko halut vaikka mitä poronsarvia söisi..

Siitä usein viljellystä kommentista, että kun lopetatte lapsen yrittämisen, niin sitten voitte tulla raskaaksi.. Ha haa..nyt voin todennäköisesti näyttää pitkää nenää niille, jotka meille silleen kommentoi.. nimittäin lääkärin mukaan mulla saattaisi olla sellainen geenivirhe, joka aiheuttaa lapsettomuutta ja sepä ei sitten poistukkaan, vaikka kuinka lopetettaisiin yrittäminen.

Joku kommentoi aikaisemmin sitä kuinka on puhunut paljon lapsettomuudesta avoimesti ja sillä tavalla kokenut saavansa helpotusta.. Olen samaa mieltä ja itse olen myös tosi avoimesti kertonut.. Mutta sitten on sellaisia tilanteita, että tuntuu, että on vatvonut asioita vähän liikaakin ja haluaisi unohtaa ja pitää lomaa aiheesta, niin eikö silloin joku muu tule kyselemään asiasta. Mulla on kaksi kertaa käynyt niin, että olen ollut ihan kivoissa illanistujaisissa ja ajatellut, että nyt irrotellaan ja otetaan vähän viiniä, niin kaverin miehet (joiden kanssa en muuten ole paljoakaan tekemisissä) tulee mulle humalapäissään surkuttelemaan, että voi voi kun ovat pahoillaan ja miten jaksan ja kyllä ansaitsisit lapsen.. siinä vähän tunnelma latistuu.

Polkka ootko sä jostain varsinaisesta Suomesta? kummalt puolt jokkee..?

 

Toi oli hyvä Sharlin toi latistuvan tunnelman kuvaus... Mutta nyt ihan superlyhyesti vaan: juu, alun pitäen olen Turust, ja tois pualt. Siit on kyl jo aikka, mut kuitenki.

Kiesus kun unettaa... Eikä ihme, kun katsoo kelloa. Huomenta vaan kaikille, tää menis nukkumaan.

 

Heipparallaa jälleen!

Mulla meinaa unohtua tämän ketjun idea, kun taas joutuu ajattelemaa lapsettomuutta niin paljon ja ravaamaan kokeissa... Kun juuri sitä en halua, että livun tas keskittymään lapsettomuuteen ja sitä kautta tiedostamaan mitä puuttuu. Meiltä ei mieheni kanssa puutu mitään ollaksemme onnellisia. Siis oikeasti. Mä haluan nauttia elämästä, matkustella, nauraa ja luoda uutta. En surra jotain, mitä en ehkä koskaan saa. Enhän sure sitäkään, etten pääse kuuajelulle... Tai etten ole voittanut lotossa, enkä tiedä voitanko koskaan. Kaikki nämä asiat voivat tapahtua tai sitten eivät, turha niitä on aktiivisesti surra, eiks niin?

Mitä teile muille kuuluu? Hyvää alkanuta viikkoa toivottelee Saigon!

P.S. Mulla on maailman paras mies ja oon siitä NIIN onnellinen.:heart:

 

Jotenki ymmärrän sinua Saigon, että välilä on hankala keskittyä niihin mukaviin asioihin kuten elämään ylleensä! Mullaki on ollu nyt vähän haastavvaa sen siiron jäläkeen. Jotenki tuon mahan tiedostan koko ajan, sitä painaa. Ja rinnat on arat, juostesa tuntuu "pahalta". Yritä siinä sitten liikunnan kautta hakia nautintoa ja lieventää stressiä / keskittyä siihen liikuntaan. Ainahan sitä siirron jäläkeen kehotettaan elämään "normaalia" elämää, mutta nyt ku olen tämän kuntosalitreenauksen alottanu, niin mietin, että mitä se normaali elämä on? Kuuluuko normaaliin elämään kyykätä usiammala kymmenelä kilola rautaa?!? Ko. asia on vaivannu minua nyt ihan liiallisuuksiin asti! Mies oli sitä mieltä, että asia ok, kuhan ei lissää sitä rautaa siihen tankoon ja ala pinnistelemmään niin, että suoni pullistuu päästä.. Ja toivottavasti kukkaan ei minua eilen nähäny juoksemasa.. Ois nimittäin voinu vähän aiheuttaa hämmennystä, ku yks juoksee ja samala painaa ittiä rinnoista, ettei se heiluminen tunnu pahalta.. Hauskan tästä toiminnasta itele tekkee se, että en toelakkaan ole mikkään Dolly Parton.. Piäppä täsä sitten järki pääsä ja ajatukset jossain muisa asioisa ku lapsettomuuesa.
Ja osut niin naulan kantaan ku puhut tuosta lottovoiton suremisesta, eihän sitä tosiaankaan senkään voittamattomuutta sureta.. Ainakkaan ku ei ees lottoa

Voi kiesus, menis ja ostas elämän taas..

 

Nippe eiköhän sali ole täysin ok, kunhan ei ihan maksimaalisesti rehki, eli ehkä hyvä tosiaan ottaa vähän pienmpää vastusta. Itsekin salilla käyn ja kun raskaana olen ollut, niin heti vaistomaisesti ei haluakaan enää revitellä kun pelkää... Mutta perjaatteessa raskaus kestää kaiken maailman liikunnat. Kun ihminen oli vielä hetki sitten metsästäjä/keräilijä, ei paljon paikoillaan makoiltu. Voi että kunpa plussaisit, olisin NIIN vilpittömästi onnellinen puolestasi.

Ja sama juttu muiden tänne kirjoittaneiden kanssa!

 

Olette tytöt niin oikeassa siinä, että vähän paha on tätä lapsettomuutta unohtaa, kun pitäisi koko ajan muistaa joku hormoni ottaa. Et eka illalla ajattelee, et en ajattele olevani lapseton ja sitten muistan, et ai niin aamuksi pitäisi ottaa ne napsut valmiiksi, et varmaan muistaa ottaa...päivällä ajattelee, et en ajattele lapsettomuuttani ja valmiiksi on oksu olo jostain lääkkeistä. Eli älä ajattele, mutta unohda! He hee! Aika sarkastinen yhtälö. Mä en oo ainakaan saanut sitä toimimaan.

 

Lumileopardi, totta! Mutta vaikka sitä lapsettomuutta onkin "pakko" ajatella, niin mulla ainakin hieno muutos on, etten ole koko ajan masentunut asiasta. Sen eteen olen tehnyt töitä paljon, eikä tietynlainen irti päästäminen ole ollut helppoa. Mutta nyt jälkikäteen ajatellen hukkasin elämää suruun ja vihaan, ja tämä muutos positiiviseen suuntaan oli ainoa oikea siirto.

Mulle lapsettomuus on aikaansaanut sen, että olen lopulta tajunnut, että mun täytyy miettiä mitä muuta elämässä haluan saavuttaa kuin ne lapset. Siis tosissaan, eikä mitään oheistekemisiä. Nyt olen päässyt tosissani vähitellen toteuttamaan itseäni ja se on upea juttu. Samalla huomaan, etten halua sittenkään olla vain 24/7 äitinä vuosikausia, vaan haluan myös olla muutakin: vaimo, hauska ystävä, alani ammattilainen jne. Tuon asian tajuaminen toi lohtua vuosia äidiksituloon keskittyneen naisen elämään, joka olin. Samalla olen vihdoinkin alkanut ajatella lapsiperheen arjesta realistisemmin. Aina se ei ole auvoista ja minusta meillä lapsettomuudesta kärsineilläkin on täysi oikeus kirota menetettyjä yöunia ja muita perheellisyyden haittapuolia siinä missä helposti raskautuneetkin, jos sellainen ihana ihme joskus tapahtuisikin. "Järkeistymisestäni" huolimatta haluan edelleen lapsen!

Realistisemmat ajatukset perhe-elämästä ovat erittäin tervetulleita kenelle tahansa, koska niissä pilvilinnoissa leijailevat vauvahaaveiset tulevat pettymään pahiten siihen touhuun. Se ei ole pelkkää ihanaa shoppailua ja kahvittelua vauvan kanssa... Se on mahdollista koliikkia, väsymystä, ärtymystä, jopa mahdollista masennusta, kaikilla ei mies tee puolia kotitöistä, kämppä kuin pommin jäljiltä mikä ahdistaa, jatkuvaa kakkavaippojen vaihtoa, ei lähes ollenkaan enää omaa aikaa jne. Kiva shoppailla kirkuvan vauvan kanssa joka vaatii huomiota KOKO AJAN ja todeta kaiken lisäksi, ettei haluaisi nähdä sovituskopin peilistä sitä roikkuvaa vatsaa/rintoja, vaan sen aikaisemman timmin ilmestyksen. Oli miten oli, itse haluaisin sen lapsen kaikesta realismista huolimatta. Niitä hyviä puoliahan en tähän kirjoittanut lainkaan ja vaikka niitä olisi vain muutama, on ne niin isoja asioita, että ne kumoaa kaikki miinukset.

Omaa napaa: kyllä perjaatteessa vähän ärsyttää, että meillä tutkimukset jo niin vanhoja, että pitää tehdä uudestaan kaikki. ARGH!!! Mutta nyt vaan käyn ja ravaan näytteissä ja otan sen tosi neutraalisti, kuin vaikkapa jonkinlaisena koulutehtävänä joka on vaan pakko tehdä. Ilman odotuksia mistään palkinnosta.

T.Saigon

 

Saigon mulla on hyvin samanlaiset ajatukset kun sulla ja saman olen läpi käynyt, nyt vasta tänä kesänä olen pystynyt oikeastaan päästämään ohjaksista irti, kun ennen yritin tiukasti hallita tilannetta siis lapsettomuutta ja ajattelin, että jos lääkärit eivät tiedä mikä minua vaivaa, ratkaisen sen itse.. Mutta lopulta olen tajunnut, että en pysty hallitsemaan ja kaikkiin asioihin ei saa vastauksia ja sen kanssa pitää vaan oppia elämään. Tuo oli hauskasti sanottu, että suhtaudut kuin koulutehtävään, hyvä asenne! Mua ehkä eniten nykyään ottaa tässä lapsettomuudessa päähän se rahanmeno. Me kun ollaan luovutettujen hoidossa, niin siis kertakaikkiaan kaikki rahat on mennyt vuosikausia niihin. Odotan sitä jo, että jos lopetetaan hoidot, aletaan matkustelemaan ja voi vähän shoppaillakkin..

lumileopardi en myöskään koskaan ole saanut sitä yhtälöä toimimaan.. Vaikea se on unohtaa, mutta en enää suostu siitä itseäni syyllistämään, että jotenkin omalla stressaamisella aiheuttaisin sen, etten tule raskaaksi.

 

Saigon, oon samaa mieltä tosta realistisesta ajattelutavasta lapsiperheen arkea koskien. Se ei todellakaan ole aina mitään auvoista ja ihanaa. Itsekin olen käynyt läpi kaikki "kauhuskenaariot" liittyen koliikkiin, miehen tuen ja avun puuttumiseen ym. Olen jopa jo ajatellut niin pitkälle, että mitä jos minun lasta kiusataan koulussa...

Muistan, kun kesälomalla 2010 kirosin naamakirjassa klo 7.30 että olis tosi ihana nukkua lomalla pidempään kuin puoleen kasiin. Serkkuni (silloin kahden lapsen äiti, nyt kolmen) kommentoi tuohon, että mitä minä valitan, kunpa hän sais joskus nukkua kuutta pidempään. Totesinpa vaan, että mullapa ei ole lapsia ja olen kesälomalla ja haluan nukkua. Miksei meillä olisi ihan samalla oikeutta valittaa asioista?

Olen sitä mieltä, että kun niitä lapsia ei vielä ole, niin kyllä tästä elämästä täytyy nauttia ja tosiaan pitää yllä omaa ammattitaitoa, sosiaalisia suhteita ja muutenkin kehittää itseään. Äitinä olo helpottuu, kun elämässä on lapsen ohella myös jotain muuta. En haluaisi aikanaan havahtua siihen, että olen esim. kahden lapsen äiti, joka hengaa vaan kotona, ei näe ystäviään (tai niitä ei ole ollenkaan) ja elän katkerana elämää eteenpäin.

Eräs ystäväni ihan selvästi tuomitsi minut meidän 8 kuukauden aktiivisen yrittämisen aikana, kun elin kuitenkin suht normaalisti: otin alkoholia, jos siltä tuntui ja se oli kierron kannalta mahdollista. En alkanut elää perhe-elämää ilman lasta. Olenkin hänelle yrittänyt selittää, että tässä voi mennä mooonta vuotta ennen kuin mitään lasta tulee. En ala elämään kuin olisin raskaana/äiti, jos mitään ei kuitenkaan tapahdu tosta noin vain. Sieltä yleensä tulee kommenttina, että kyllä se tärppi käy, kun harrastetaa vaan miehen kanssa paljon seksiä ja lopetan stressaamisen. Yritä siinä taas selittää, että mulla ei toistaiseksi tapahdu ovulaatiota ja ei tässä todennäköisesti millään pyhällä hengellä tulla raskaaksi? En hänelle enää puhukaan näistä asioista. Voidaan olla ystäviä ilman mun ongelmia ja niistä puhumista...

ON: Täällä otetaan tänään viimoinen Terolut ja kp taitaa olla 61? Viikonloppuna voin odotella menkkoja saapuvaksi (toivottavasti). Gyneaika on varattu marraskuun alkuun.

 

Mulle tuli vielä sellainen asia mieleen, että oletteko törmänneet tähän, että kun olette lapsettomia, niin ajatellaan, että voisitte hoitaa muiden lapsia? Siis, että lapsen omat vanhemmat ovat väsyneitä ja heillä on jotakin menoja, niin välillä tuntuu, että ajatellaan, että kun teillä ei ole lapsia, niin voisitte auttaa meitä.. Kyllähän sitä joskus voi auttaa ja pitääkin auttaa ystäviä, mutta ei se todellakaan ole sama hoitaa toisten lapsia, kuin omia..

 

Sharlin :Häätyy kyllä sanoa, että olen välttyny pääsääntösesti muitten ihimisten lasten hoitamiselta. Siskon lapsia olen joskus kattonu, mutta se ei tunnu pahalta ollenkaan. Ne on niin ihania muksuja Kerran olen hoitanu kaverin lasta, mutta se oli semmonen tilanne, että ei sitä voinu oikein vältelläkkään. En tiä kuinka pahalta tämä teän korviin kuulostaa, mutta en varsinaisesti ole semmonen lapsirakas ihiminen. Siis tällä tarkotan sitä, että en ole innosta hihkuen leikkimäsä / hoitamasa muitten ihimisten lapsia. Enkä halua ottaa niitä sylliin ku josaki näkkee tjtn. Se on eri asia, jos lapsi ite haluaa tulla sylliin. En jotenki koskaan ole hirmusti innostunu muitten ihimisten lapsista, vaikka niitä omia haluaisinki.

Tuosta omasta elämästä ja lapsettomuuesta.. Ei se mullekkaan ole heleppoa ollu aikasemmin, eikä tämä kulunu viikkokaan. Mullahan oli oma elämä ihan täysin paussila usiamman vuojen. Nyt sitten kevväälä ku se 3.IVF /ICSI tuoresiirto ei onnistunu. Sillon tuli jotenki semmonen tunne, että olen kaikkeni teheny hoitojen onnistumiseksi; ollu liikkumatta, että tulis lissää painoa ja sitä kautta rasvaa kroppaan, noudattanu pilikulleen hoito-ohojeita ja lääkkeitten ottamisen aikatauluja jne. Mutta ku siitä ei mittään apua tuntunu olevan, niin päätin, että nyt p*kele alan ottamaan oman elämän taas hallintaan. Ja siitä lähtien se on sitä ollukki. Olen ollu palion positiivisempi ja jaksavampi. Tämä voi toki olla jo isosti sitä, että käyn prosessia läpi näitten hoitojen loppumisen suhteen. Mutta ajatus on, että jos en elä tätä elämää jo nyt, niin hoitojen loppuesa vois tulla melekonen kriisin paikka jos ei olis mittään tilale.. Sehän on ihan normaalia, että niitä ei niin ilosia aikakausia tullee, ja niitähän häätyyki olla, kuuluu prosessin läpikäymiseen suruineen ja muine tunteineen. Pääasia kuiten on, että sen jäläkeen pystyy kuitenki suuntaamaan ajatuksia muihinki asioihin, muutenhan sitä on valamis viiltämmään ranteet auki ku hoiot on ohitte..

Saigon : Juu, eihän ne naiset ole aikasempina vuosikymmeninäkkään työn tekemisen tahtia hiastanneet vaikka raskaana olisivat olleekki. Kyllähän sen järki mullekki sannoo, mutta kuten tiättä, niin sitä ei halua vahingosakkaan tehä mittään, mikä vaikuttas hoion epäonnistumisseen..
Ja kiitos onnistumisen toivotuksista, lämmittää kyllä just nyt mieltä oikein kovasti

-Nippe, Kirppu ja Kirpumpi, kera pienen lämmön ja pahan olon- (ja johtuu varmasti lugeista..)

 

Sharlin tuo irti päästäminen on tosiaan vaikea, mutta palkitseva steppi. Rahanmenosta olen TOSI pahoillani! Varmasti on tosi ärsyttävää maksaa paljon hoidoista, jotka eivät ole onnistuneet. :hug: Me kokeillan varmaan jossain vaiheessa jotain hoitoa, tosin suoraan sanottuna mä en edes ehkä haluaisi. Hedelmöityshoidoissahan suoritetaan se itse hedelmöitys, joka meillä onnistuu luomuna. Vois jo etukäteen nousta savu korvista, jos väkisin koitetaan vaativia hedelmöityshoitoja ilman, että syytä miks raskaudet ei jatku, tutkittais.

Tuohon lastenhoitojuttuun en ole joutunut, koska harvalla tutulla on lapsia. Olen samoilla linjoilla Nippen kanssa, etten ole kovinkaan innostunut toisten lapsista, pidän kyllä, mutta en jaksa lässyttää/nostaa jalustalle toisten lapsia. Joskus, kun joku lapsi kirkuu kun haluaisin vaikka rauhassa lukea lehteä kahvilassa, mulle tulee sellainen vihainen olo ja mieli tekis sanoa lapsen äidille jotain sentapaista, että : " Itse en saa lasta vaikka vuosia olen yrittänyt ja kärsinyt. Mulla ei oo mitään velvollisuutta kärsiä muiden lapsista!" (<- eihän tossa paljon järkeä oo, mut sillee tekis mieli huutaa!) Musta tuntuu, että kaikki äidit ei tee esim. lapsen itkulle mitään. Jos opetellaan pois liiasta huomioinnista, sen voi mielellään tehdä muualla kuin esim. siellä kahvilassa PRKL!

Hennu olet niin oikeassa! Ei kannata elää raskaanaolevan elämää jo etukäteen, sillonhan luo vaan yhä suuremmat ja suuremmat paineet, että nyt on sit pakko raskautua, kun oon ollut tasan raittiinakin jo vuoden sen takia! Paineet ei varmasti todellisuudssa huononna raskauden mahdollisuutta ainakaan ratkaisevasti, mutta ne huonontaa omaa elämää ja hyvinvointia. Toivottavasti sun menkat alkaa ja pääset uuteen kiertoon!

Mulle sanottiin tosiaan jälleen vajaa viikko sitten, että ei oo enää monirakkulaisutta, mutta on mulla kuitenkin PCO:n muita oireita, kuten hormonaalista aknea ja karvankasvu on mielestäni vähän lisääntynyt joitain vuosia sitten, eikä edelleenkään oo vähentynyt takas " normaaliin". Siis se lisääntyminen ei tarkoita, että kasvais yhtään tiheämmin tms. vaan että kasvaa hentoa karvaa outoihin paikkoihin, kuten jalkapöytään, navan alle jne. terveisin nimimerkki: Olenko mies?

Nippe, oot fiksu, kun ajattelet, että hoitojen loputtua voi jäädä hyvinkin tyhjä olo, ellei keksi tilalle muuta elämää ja tekemistä! Ihan varmasti maailmassa on lapsettomia, jotka oikeasti viiltäneet ranteensa tai pahimmillaan tappaneet toisten lapsia katkeruudesta. Me ollaan kaikki kaukana siitä, jotka täällä kirjoittelemme, mutta on hyvä, ettei ongelmasta vaieta! Ylipäätään jo hoitojenkin aikana muu elämä tekisi hyvää monelle. Tosin juuri silloinhan muu elämä on kaikkein vaikeinta, kun ei halua muuta elämää kuin äidiksi tulemista.

Kun mun pisimmälle jatkunut km selvisi, menin sieltä sairaalasta suoraan kouluun. Se helpotti, että mulla oli se koulu! Kotona olisin vain itkenyt ja itkenyt, enkä ois varmasti keksinyt muuta ajateltavaa. Olihan mulla tyhjä olo, että mitä mä nyt teen kun en saakaan lasta, mutta selvisin pahimman yli kun elämä vei mua "pakosti" eteenpäin, enkä voinut linnoittautua kotiin. Myöhemmin itkin ja surin asiaa pari kertaa, ja sitten se oli käsitelty.

Tsemppii nippelle, koska testaat?

Aurinkoa päiviinne!!!

 

Mulle taas tuli mieleen vähän "lakkaa stressaamasta niin kaikki on helpompaa". Eli sama mitä sanotaan että silleen se lapsikin tulee.
Eli nyt silittelemme toisiamme otsalle, ja ollaan kuin hipit konsanaan 60-luvulla; elämä on lopulta kuitenkin ihanaa.
En ehkä ole aloittajan kanssa samassa synkassa vielä, mutta jotenkin alkoi ottaa päästä.

Kyllä ollaan koitettu ottaa etäisyyttä ja olla iloinen ja rakastaa maailmaa, mutta ei Tämä Asia miksikään muuta vaikka kuinka olisi Sydän Kaikkea Maailmaa Rakastava.
Kun ei kersaa meille tule niin vituttaa.
En halua edes ajatella adoptiota kun ikärajat on paukkunut jo kauan sitten.
Ei koiraa kun allergiaa. Ja naapurin kakarat on naapurin.
Kai se on hyvä, että joku ns. purkaa sisintään ja toivoo parasta, mutta ei se mun oloa paranna kun olen vessassa IVF miinuksen kanssa tai näen työmatkalla Maailma Suloisimman lapsen.

Positiivisuus jees, reaalisuus enemmän.

 

Tuosta ku Hennu86 sano, että hänen kaveri oli tuominnu normaalin elämän elämisestä ku tiesi yrityksestä saaha lapsi.. Entäpä sitten ku juttelin vkl yhen naisen kans, joka nyt viimisillään raskaana, ja hän kerto, että veti kunnon perseet viinala kahta päivää ennen positiivisen testin tekemistä. Ei siinä muuten mittään, mutta sano kyllä tienneensä olevansa raskaana jo ennen sitä, mutta halus käyä ilimeisesti ryyppäämäsä viimisen kerran ennen positiivisen testin tekemistä.. Siinäpä taas meikäläinen kuunteli sen juttua, en osannu oiken vastata mittään ku omat ajatukset meni sekasin. Mutta näitä juttujahan riittää.

Saigon : Vasta siinä vaiheesa kannattaa ehkä enempi huolestua ku kasvatat ittelles kunnon tuuhiat ja tummat rintakarvat

Mie testailen vasta viikon päästä, elikkästä ens tiistaina. Olen aina ollu orjallinen näitten testipäivien suhteen. En ole koskaan testannu etukätteen vaikka "joskus" mieli oliski teheny.. Oishan se toki hirmu kiva ku se viikko kulus toooooosi nopiaa ja sais sitten tietää, että misä mennään, mutta kärvistellään, kärvistellään..

Nyt jos menis siirtämmään ajatukset johonki turhuuteen television voimin, jotta unohtas tämän asian ees hetkeksi. Kiitos, nam!

 

Sharlin Meitä ei onneksi pyydetä hoitamaan muiden lapsia ihan vain sen takia, kun ei omia ole Ja mulla on muutenkin todella vähän kokemusta lasten hoitamisesta, etten edes uskaltais ottaa jotain 3-vuotiasta vipeltäjää meille yökylään Tosin nyt veljeni nuorimmaisesta tulee minun kummityttö ja hänellä pääsen kuulemma harjoittelemaan lapsen hoitamista

Saigon Allekirjoitan kirjoittamasi, että ei tässä mikään yltiöpäisen lapsirakas tarvitse olla, vaikka omia haluaakin. Minuakin ärsyttää kaupassa, kun väsyneenä töiden jälkeen yrittää saada ostokset tehtyä ja sitten joku hellanteltta makaa siellä lattialla ja kiljuu kurkku suorana, kun haluaa karkkia, mutta ei sitä saa... Käy oikeasti hermoon ja tekis mieli taluttaa se lapsi ulos sieltä kaupasta...

Ja omasta tuttavapiiristäni löytyy lapsia, joiden ajattelen ihan oikeasti olevan ilkeitä ja manipuloivia. Yksi näistä on 10-vuotias pikkuherra, joka on kietonut kaikki suvun naispuoliset ihmiset (paitsi minut ja anoppini) pikkusormensa ympärille. Saa tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa ja toisinaan ihan selvästi esittää olevansa ressukampi mitä oikeasti on. Tyhmä se lapsi ei ole ja hänet nimenomaan nostetaan jalustalle joka asiassa. Minua ei edes yritä mielestellä, kun olen häntä pari kertaa uskaltanut komentaa ja hän varmasti vaistoaa sen, etten välitä hänestä yhtä paljon kuin muut.

nippe81 Jos on jo aavistanut olevansa raskaana ennen testin tekoa, niin ei silloin pitäisi enää liikenteeseen lähteä... Mulla kun nämä kierrot menee, miten menee, niin perjantaiaamuisin on yleensä sellainen testihetki, jolla saan itselleni mielenrauhan, etten ole raskaana (ja sen kyllä tietääkin jo ennen testin tekemistä) ja voin ottaa pari rentouttavaa lonkeroa viikonloppuna. Mitään perseitä ei tule vedettyä kerta viikkoon eikä välttämättä kerta kuukauteenkaan.

Saigon Mullaki on tota ihanaa karvoitusta naamassa (ylähuulen ympärillä, leuassa, poskissa...), tissien välissä, vatsalla jne... Jalkapohjissa ei onneksi ole , mutta häiritsevää silti. Varsinkin toi naamakarvoitus... Hienoa kuitenkin, ettei sulla ole enää monirakkulaisuutta

ON: Täällä odotetaan viikonloppua, että pääsee rentoutumaan ja lepäämään. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa suorittaa sihteerin ammattitutkintoa loppuun, että saisi senkin pois alta... Stressaa kuitenkin alitajunnassa, vaikkei varsinaista deadlinea olekaan.

 

Muiden lasten hoitaminen on ihan jees... Vielä muutama vuosi sitten pidin sitä taakkana kun siskon ja veljen lapsia olisi pitänyt ottaa hoitoon... Nyt oikeastaan se on kivaa... Osittain myös siitä syystä että nuorinkin on kouluikäinen ja vanhin on jo 16. Nyt hoitolapsilla korjaan sitä omaa tyhjiötäni ja toisaalta myös totuttelen salaa esim sijaisperheenä toimimisen arkeen. Olisiko se sitten muutaman vuoden päästä meidän juttu? Mene ja tiedä....

Itse perhearkea minulla ei ole ikävä. Tiedän mitä se on... Se on raskasta ja huonostipalkattua hommaa. Kuitenkin tuleva elämä ilman jälkikasvua ahdistaa. Jos ei ole perillisiä, niin kellekäs tätä maailmaa rakentaa ja mihin se työllä kerätty omaisuus sitten menee? Pitäisikö sitten vaan opetella elämään ja hassaamaan omat rahansa ihan itse?

Kuntokuurin kuulumisista sen verran että juoksin eilen töistä kotiin. Aikaa meni 45min kun osan matkasta vähän käpyttelin ja tein pienen sivulenkin. Kaikki muut päivät olen polkenut mennentullen... Nyt alkaa tämä juoksentelun herjoittelu jottei tarvitse ostaa talveksi autoa... (säästyypä nekin rahat hoitoihin)

Huomenna soitan kiropraktikolla ja varaan ajan... Olen myös pohtinut akupunktiota, mutta otan ne eriaikaan jotta "vaikutukset" tulisivat selvemmin esiin. Joku tuolla jutteli ruokavalioista ja kaikesta muusta... Veikkaanpa että kaikki markkinoilla olleet konstit on monet meistä käynyt läpi. Muistan popsineeni jotain luontaistuotekapseleita jotka vaikuttaa hedelmällisyyteen.... Litroittain greippimehua kunnes tajusin että foolihappo on se mitä siitä liemestä haetaan joten söin puolivuotta pillereinä sitäkin. Popsittu on pitkään raskausmonivitamiineja ja karppausta pidetty 3kk pätkissä aina kun vaan itsehillintä on antanut periksi.

Päädyin siihen samaan mitä täällä joku muukin sanoi... IHAN SAAKELIN SAMA... minä voin elää ja syödä mitä haluan... Niin ne muutkin tekee... Kunhan nyt jonkunmoinen roti on syömisissä ja liikunnassa.... Olen myös oppinut luottamaan siihen että se lääkäri on oikeesti alansa ammattilainen ja tekee työnsä hyvin. Minä en näistä asioista tiedä mitään, joten luotan 100% häneen ja toivon että tulosta tulee... Olen vain se koekaniini...

Mitenkään en pysty sanomaan että olisin jotenkin lapsettomuuteni herra tai päässyt tämän kanssa alkuunkaan sinuiksi. Mörkö elää ja vahvempana kuin koskaan.

Mites täällä olevat vanhat konkarit? Kauanko hoitorubaanne jatkui ensimmäisestä ivf:stä lähtien? Jotenkin yritän jo asennoitua siihen josko nämäkään eivät tulosta tuota, niin kauanko vielä rumbaa sitten on edessä? Vuosi? kaksi?? Monta??

 

Ellenni, mä en oo missään vaiheessa sanonut että lakatkaa stressaamasta ja sieltä se lapsi tulee. Olen sen sijaan sanonut, että stressaaminen tuskin vaikuttaa raskautumiseen mitenkään ratkaisevasti. Lapsettomuus on helvetin rankkaa meille kaikille. Jos ajatuksella luet ketjun, niin ymmärrät mistä tässä on kyse: en halua kärsiä koko loppuelämääni, en jaksa olla masentuneena. Yksinkertaisesti, haluan muutakin sisältöä elämääni. Voiko se olla ärsyttävää?

En myöskään missään vaiheessa ole puhunut tekopirteästä asennoitumisesta (kuten kuvailit), vaan todellisesta itselle tärkeiden juttujen tekemisestä jne.
Ymmärrän hyvin, ettei kaikki voi olla sillä tasolla, vaan elämänilo saattaa riippua täysin lapsiasiasta... Been there done that. Toivottavasti saatte sen oman nyytin niin ei koskaan tarvitsisikaan luovuttaa ja totutella muuhun.

 

Elleni ei minusta tämän ketjun olemassaolon tarkoitus ole maalata vaaleanpunaiseksi jotain mikä nyt vaan on mustaa. Ennemminkin tarkoitus on työntää sitä mustaa möhkälettä sivuun niin, että onnistuisi näkemään ne kaikki erilaiset (elämän) värit, joita sen takana on.

Oli hassusti kuvattu tuo ehkä. Mutta laitetaan vielä lisää symboliikkaa peliin.

Jos rakentaa elämänsä lapsen odotuksen varaan ja näkee siinä elämänsä ainoan tarkoituksen, voi käytännössä päättää päivänsä, kun se viimeinenkin hoito epäonnistuu. Olen tämän ajatteluketjun täysin omakohtaisesti läpikäynyt: keräsin ketjua kelalle ja sain sen pään käsiini. Oivalsin, että mun elämä loppuu tällä logiikalla tässä. Eikä se ollut oivallus, jonka jälkeen vaan mentiin pururadalle tuulettumaan ja huhhei! taas oli ihan kiva olo. Ei, ne ajatukset vaativat viikkojen ja kuukausien käsittelyn. Nyt olen aika hyvin taas tolpillani.

Enkä kaipaa kenenkään silittelyä. Minun viestini on ennemminkin ollut - ja on! - että silitelkää naiset itse itseänne. Arvostakaa itseänne sellaisena kuin olette, vaikka lapsettomana. Pitäkää huolta kropastanne: koivista, sydämestä, aivoista, keuhkoista... Teillä on siinä omanlaisenne, hieno pakkaus, vaikka se ei pystykään pyöräyttämään lasta tuosta vain. Oman itsensä hyväksyminen ja arvostaminen sellaisenaan on mielestäni ainoa kestävä tie ulos lapsettomuuden surusta.

 

Polkka hienoja juttuja! Toi musta möhkäle oli kyllä just oikea kuvaus, se on siis niin iso, et se peittää kaiken muun taakseen. Ei näe enää mitään muuta, kun iso musta lapsettomuusmöhkäle tönöttää koko ajan kasvojen edessä. Jos sitä ei vain pysty/jaksa siirtää, voi aina välillä kurkkia sen vierestä ja nähdä mitä muuta maailmassa on ja ehkä hetken muistaa sen kaiken muun.

Ja sekin on totta, ettei näitä juttuja saa pois kerralla. Ei edes yhdellä maratonilla, vaan se vie ihan kauheasti aikaa.

Joten, ehkä tän voi kääntää jopa niin, että hyvä me, jotka kaikesta tästä kakasta huolimatta jaksamme taistella hyvinvointimme eteen! :saint: