Hei kaikki ja ihan alkuun kiitos
Saigonille tästä ketjusta
Kerron oman tarinamme!
Me olemme olleet viisi vuotta yhdessä, minä olen 33vuotta ja mieheni 42vuotta. Miehelläni on edellisestä liitosta jo kaksi isompaa lasta, jotka ovat meillä joka toinen viikonloppu. Meillä on enemmän ja vähemmän yritystä takana kolme vuotta. Muutamia hoitojakin on kokeiltu ja yksi raskaus saatiin myös alkuun, joka meni kesken kolme kuukautta sitten rv6+3.
Me olemme olleet mieheni kanssa myös sijaisvanhempina väliaikaisesti pikkusiskoni kahdelle lapselle puolen vuoden ajan. Kokemus oli äärimmäisen rankka, mutta antoisa!
Luin aika pitkälle teidän muiden tarinoita ja haluankin kannustaa täällä monia olevia omalla tarinallani!
Täällä monelle biologisuus äitinä on ainoa vaihtoehto kun taas minulle se on oikeastaan melkeinpä päinvastoin. Olen aina halunnut adoptoida lapsen, se on ollut unelmani jo siitä asti kun ensimmäisiä kertoja pystyi omalta osalta ajattelemaan äidiksi ryhtymistä. Lapsettomuushoidot eivät ole olleet minulle oikeastaan millään tavalla rankkoja eikä oma keskenmenokaan juurikaan maailmaani ravisuttanut. Monet ovat kysyneetkin, että miten minä jaksan, vastaan, että on täysin omasta itsestään kiinni, miten annat "negatiivisten" asioiden vaikuttaa omaan elämääsi.
Minä käännän negatiivisetkin asiat kokemukseksi ja niistä opin aina olemaan vahvempi ihminen. Jos en omaa biologista lasta saa, saan joka tapauksessa olla ÄITI! Ja se on minulle tärkeintä! Saan olla äiti lapselle, joka sitä tarvitsee äärimmäisen paljon. Itse saan voimaa jo pelkästään siitä ajatuksesta, että minä omana itsenäni pystyn pelastamaan pienen viattoman lapsen elämän ja antamaan hänelle mahdollisuuden tulla paremmaksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi.
Adoption olemme hylänneet jo siitäkin syystä, että meillä molemmilla on sen verran ikää ettei yksinkertaisesti ole aikaa lähteä jonottamaan.
Tällä hetkellä olemme sijaisvanhemmuus-kurssilla, josta valmistumme helmikuussa. Ensi kesänä meillä saattaa jo olla ihana pikkuinen meidän paijattavana! Saan tehdä lasten huoneen, ostaa lapselleni vaatteita, työntää kuin kuka tahansa äiti pientä kaupungilla rattaissa ja tuntea olevansa ehjä :heart:
Ja miksi en ole kovin surullinen siitä, että en todennäköisesti tule koskaan raskaakasi (vaikka emme ole edes kaikki hoitomuotoja vielä kokeilleet), on syynä siihen se, että minulla on elämässäni kaikki asiat todella hyvin! Olen saanut kaiken sen, mitä olen unelmoinut ja kaiken päälle saan nyt myös olla äiti.
Minulla on ihana, rakastava aviomies, meillä on yhteinen yritys. Saan tehdä työtä, joka on ollut unelma-ammattini, meillä on hyvä taloustilanne, kaksi vuotta vanha koti ja kolme viikkoa sitten sain aivan uuden autonkin
Minulla on ystäviä ja iso suuri suku, paljon sisaruksia, joiden kanssa pidän yhteyttä lähes päivittäin.
En ole antanut oman mieleni katkeroitua, vaikka neljällä siskollani kaikilla on lapsia! Olen täti yli kahdelle kymmenelle lapselle. Sisaruksillani on lapsia, mutta minulla on taas paljon sellaista, mitä he haluaisivat minun elämästäni. Kenelläkään heistä ei ole esim. työtä, jota rakastaa tehdä ja minusta se on aika tärkeä asia.
Kannustan teitä harkitsemaan sijaisvanhemmuutta! Siinä on todella paljon hyviä puolia ja lupaan, että se tulee antamaan teille aivan yhtä paljon ellei jopa enemmänkin kuin oma biologinen lapsi antaisi.
Itse olen ihan innoissani tästä kaikesta ja mikä parasta, mieheni on myös! Hän lupasi, että saan tapetoida lasten huoneen juuri sellaiseksi kuin itse haluan :heart: Meille on ostettu jo autoon lapsen turvaistuin....
Hirmuisen paljon voimia kaikille, jotka taistelevat oman lapsettomuuden kanssa! Toivottavasti minun tarinani antoi jollekin voimaa uskoa parempaan huomiseen :heart: