Mielestäni hääpari saa pitää lapsettomat häät. Siihen voi olla monia syitä, miksi he ovat päätyneet juuri tällaisiin häihin. Jommankumman suvussa voi olla esimerkiksi muutama vapaan kasvatuksen hedelmä, jotka saattavat ryntäillä kirkossa alttarille ja pitää hirveää huutoa koko seremonian ajan. Jos yksikin tällainen lapsi olisi tulossa paikalle, niin silloin on mielestäni kohteliasta jättää kaikki muutkin lapset kutsumatta. Eihän hääpari voi päättää, kenen lapsi saa tulla ja kenen lapsi ei saa tulla. Se ei olisi reilua häävieraita kohtaan. Myös kirkossa toisinaan esitettävä klassinen musiikki sekä huutavat vapaan kasvatuksen hedelmät eivät sovi yhteen.
Juhlapaikka voi myös olla ahdas tai sen lähistöllä voi olla vaikeakulkuista maastoa. Jos haluaa kutsua esimerkiksi 90 aikuista, niin silloin ei välttämättä ole varaakaan kutsua lapsia. Lapsille pitäisi myös järjestää omaa ohjelmaa, jotta he viihtyisivät häissä. Hääpaikalla ei aina ole erillistä tilaa, jonne lapset voisivat mennä esimerkiksi piirtämään. Sitten on tietenkin sellainen tosiasia, etteivät lapset välttämättä jaksa kuunnella pitkiä juhlapuheita tai katsella aikuisten seuraleikkejä. Myöskään häissä tarjottava ruoka ei välttämättä ole lasten makuun. Ja jos vanhemmat ovat kovin humalassa, niin sekään ei välttämättä ole lapselle kaunista katseltavaa. Eivätkä kaikki vanhemmat suinkaan pahastu, jos saavat kutsun aikuisten juhliin. Tai jos morsian työskentelee vaikka lastentarhan opettajana, niin häntä ei välttämättä voisi vähempää kiinnostaa lasten äänet vapaa-ajallaan. Eli tapoja on monia, mutta hääparin ei pidä pahastua, jos joku ei saa sitä lapsenvahtia. Eikä se välttämättä ole henkilökohtainen loukkaus lapsiperhettä kohtaan, jos lapsia ei kutsuta.
Ylipäänsä häissä on ärsyttävintä juuri se, että kaikilla on muka oikeus loukkaantua puolin ja toisin. Tai se, että teet niin tai näin, niin aina joku loukkaantuu. Jos ei kutsuta lapsia, niin silloin lasten vanhemmilla on oikeus loukkaantua verisesti ja suorastaan olettaa hääparin vihaavan lapsia. Jos jätetään kutsumatta hankala sukulainen, niin siitäkin saa suuttua. Ja jos ei ole tarjolla vegaaniruokaa tai vaikka lihattoman lokakuun mukaista teemaruokaa, niin silloinkin on huomioitu vieraat huonosti. Ja jos lapsi marisee siellä kirkossa, niin hääparin pitäisi muka hyväksyä tilanne ja ajatella, että tuollaisia elämän ääniä sinne heidänkin kotiinsa tulee lasten synnyttyä. Ja jos jätetään pois jotain sukujen perinteitä, niin siihenhän joku sukulainen voi todeta, että "ei meidän suvussa ole tapana tehdä näin". Sitten jos vieraat ovat liian humalassa, niin se on hääparin vika. Ja jos alkoholia ei ole tarjolla, niin siitähän vasta protesti syntyy. Ja lahjatoiveethan ei tietenkään voi miellyttää jokaista vierasta. Eli todella pistää miettimään, miten ne häänsä järjestäisi, että olisi vielä niiden jälkeenkin hyvissä väleissä kaikkien osapuolten kanssa. Tästä syystä en yhtään ihmettele, että moni hääpari jättää isot juhlat väliin ja menee naimisiin vain pienellä porukalla.