Lapsettomat häät. Ärsyttää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vittuuntunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";28703230]No niinhän nuo lapset tuppaa jossain vaiheessa kouluun joutumaan joo.

Mummola, eli hoitaja löytyy. No, sehän on että mikä huvittaa ja mikä ei... :whistle:[/QUOTE]

Kesäviikonloput ei mummolaan sovi eli arkipäiville menee. Ja häät sattuu yleensä olemaan lauantaisin...
 
Meillä oli vastaava tilanne keväällä, tosin ne oli 50-vuotis juhlat. Ei päästy, koska kaikki lastehoitajaehdokkaat oli myös kutsuttu sinne. Miehen vanhemmat tosin olisi voineet hoitaa, mutta heillä oli muuta aiemmin sovittua samaan aikaan. Meille ei kyllä kukaan loukkaantunut, kun emme päässeet. Minua harmitti myös kovasti. Ei tosin se, ettei lapsia kutsuttu, vaan se, että kerrankin olisi ollut lapsettomat juhlat ja me emme päässeet sinne. Minä kyllä kannatan aikuisten juhlia varsinkin kun nyt olen kotona ja 24h lasten kanssa. Tosin loukkaantumiseen ei ole syytä, jos lapsenvahtia ei saa. Voisiko olla, että ap:n tapauksessa tämä morsian on ajatellut, että ette vain halua tulla, mutta vetoatte lastenhoito-ongelmiin. Siihen nimittäin on helppo vedota silloin, kun pippalot eivät kiinnosta.

Olisiko asian voinut ratkaista niin että jompikumpi teistä olisi mennyt juhlimaan, vaikka se jolle sankari on ns. läheisempi, tutumpi tai sukua?
 
Hääpari kutsukoon ketä haluaa, kutsutuista tulkoon ne ketkä haluaa. Itse en tule hääjuhliin, jolleivät lapset ole tervetulleita.

Muutenkaan ei käydä missään niin että jätettäisiin lapset hoitoon. Töissä käydään ja vapaa-ajan haluan viettää perheen ja lasten kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28703426]Hääpari kutsukoon ketä haluaa, kutsutuista tulkoon ne ketkä haluaa. Itse en tule hääjuhliin, jolleivät lapset ole tervetulleita.

Muutenkaan ei käydä missään niin että jätettäisiin lapset hoitoon. Töissä käydään ja vapaa-ajan haluan viettää perheen ja lasten kanssa.[/QUOTE]

Ajattelen ihan samoin :)
 
On se nyt hitto vaikea ymmärtää joidenkin näköjään, että kaikilla niitä lapsenvahteja ei vaan ole. Maksullista en ala sukujuhlien takia järjestämään. Ihan oikeasti morsiamet, pitäkää ne lapsettomat häänne, mutta älkää loukkaantuko jos ei kaikki pääse älkääkä nyt ainakaan alkako vittuilemaan ja syyttelemään!

Voisin jotenkin kuvitella että näitä keskusteluita käydään joskus periaatteella niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja tyyliin sitä saa mitä tilaa, varsinkin mikäli jompikumpi osapuoli on vähänkään provosoitumiseen taipuvaista tyyppiä.

Kieltäytyähän voi itsekin kauniisti, sanoa ja ilmoittaa vaikka että kiitos kutsusta, yritämme mahdollisuuksien mukaan järjestää tulomme mutta varmaksi emme pysty lupaamaan. Näin luulisi pahimmankin bridezillan käsittävän ettei kyse ole siitä että kutsuttava ei haluaisi tulla ollenkaan.
 
[QUOTE="vieras";28702504]Aloittaja EI valita siitä, että häät ovat lapsettomat EIKÄ edes siitä, ettei pysty järjestämään lastenhoitoa vaan siitä, että joku kehtaa tulla aukomaan päätään siitä, että kutsusta kieltäydytään. Se on kutsu, ei käsky.[/QUOTE]

Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Aloituksen pääpointti oli lienee se, että nyt tuleva morsian ja muu suku on nyreissään kun ap ei pääse häihin. Lapsettomat häät on ok, mutta turha sitten suuttua jos joku ei pääse tulemaan lastenhoito-ongelmien vuoksi.
 
Lapsettomat häät on mukavaa vaihtelua!
Ei voi silti olettaa, että kaikki pääsevät. Niinkuin ei muutenkaan.
Läheisen ystävän häihin pääsemiseksi näkisi varmasti enemmän vaivaa kuin (tunnetasolla) etäisen sukulaisen.
 
[QUOTE="vieras";28703416]Olisiko asian voinut ratkaista niin että jompikumpi teistä olisi mennyt juhlimaan, vaikka se jolle sankari on ns. läheisempi, tutumpi tai sukua?[/QUOTE]

Sitä harkittiin, mutta päädyin siihen, että en lähde ilman miestä. Oli siis minun suvun puolelta juhlat. Eikä siitä sen kummempia traumoja jäänyt, en sitä tarkoita. Juhlia tulee ja menee. Näkökulmani lapsettomista juhlista liittyy juuri siihen, että sinne olisi mukava päästä ihan kaksin rakkaan puolison kanssa. Se oli itseasiassa vähän niin kuin ajatuksena tällä juhlia järjestävällä pariskunnalla. Heillä itselläänkin on 10-vuotias lapsi.
 
Mä tykkäisin lapsettomista juhlista kyllä, mutta koska meidän lapsia ei isovanhemmat tm hoida ja lapset ovat niin pieniä etten tuntemattomalle lukiolaistytölle (mll-hoitaja) vielä jätä, ei päästä yhdessä lapsettomiin juhliin. Meistä menee sitten aina vaan toinen.
 
No mä en KOSKAAN ottaisi ventovierasta teiniä (tai aikuista) lapsiani hoitamaan saati kotiini!
Jos ei lapset olisi tervetulleita tai ei saataisi ketään tuttua hoitajaa menisi se meistä yksin jolle hääpari läheisempi on.
 
[QUOTE="vieras";28701478]Minä en kutsu häihini velvollisuudesta yhtään ketään, vaan meille tulee vain läheiset ystävät sinne. Ja tiedän, että myös heille meidän häät ovat tärkeät ja ihan kaikki kutsutut tulevat paikalle, jos ei tule mitään sairastapausta esteeksi. Lapsenvahti kyllä järjestyy kun ystävistä on kyse.[/QUOTE]

Mulle on ystävät sen verran tärkeitä, että myös heidän lapsensa ovat tervetulleita, jos vahtia ei helpolla järjesty. Tärkeä päivä ei ole sama ilman tärkeää ystävää. Tapanani ei myöskään ole vaatia ystäviltäni mitään mitä he eivät halua tai mikä aiheuttaa heille hankaluuksia. Aivan sama vaikka olisinkin se päivän prinsessa, niin en kuitenkaan käyttäydy.
Ystävyyttä on monenlaista.
 
[QUOTE="Joo";28703720]Mulle on ystävät sen verran tärkeitä, että myös heidän lapsensa ovat tervetulleita, jos vahtia ei helpolla järjesty. Tärkeä päivä ei ole sama ilman tärkeää ystävää. Tapanani ei myöskään ole vaatia ystäviltäni mitään mitä he eivät halua tai mikä aiheuttaa heille hankaluuksia. Aivan sama vaikka olisinkin se päivän prinsessa, niin en kuitenkaan käyttäydy.
Ystävyyttä on monenlaista.[/QUOTE]

Minulle on valikoitunut ystäväksi samanhenkisiä ihmisiä, ei tuota heille todellakaan vaikeuksia järkätä lapsenvahtia ja tulla ilman lapsia häihin. Kaikkien elämä kun ei pyöri pelkästään lasten ympärillä ja kaikkia juhlia ei haluta järkätä hoplopissa.
 
Meillä on hyvin selvä linja mieheni kanssa hääkutsuista: lapsia ei ole kutsuttu. Nämä ovat meidän juhlamme ja niillä mennään. Tekosyitä ei tarvitse keksiä, ei suoraan sanottuna kiinnosta. Lähipiiri ja vieraita tulee muutenkin tarpeeksi. Osan jätimme jo kutsumattakin sillä perusteella, kun ajattelimme että he varmaan eivät pääse ilman lapsia.
 
Älä aloittaja suotta tule pahalle mielelle. Luultavasti morsion tarkoitus oli vain olla kohtelias ja ilmaista että olisit ollut toivottu vieras. Vaikka oikeasti varmaan ihan se ja sama menettekö paikalle vai ettekö, kun olette ns. yhdentekeviä ihmisiä...
 
Mielestäni hääpari saa pitää lapsettomat häät. Siihen voi olla monia syitä, miksi he ovat päätyneet juuri tällaisiin häihin. Jommankumman suvussa voi olla esimerkiksi muutama vapaan kasvatuksen hedelmä, jotka saattavat ryntäillä kirkossa alttarille ja pitää hirveää huutoa koko seremonian ajan. Jos yksikin tällainen lapsi olisi tulossa paikalle, niin silloin on mielestäni kohteliasta jättää kaikki muutkin lapset kutsumatta. Eihän hääpari voi päättää, kenen lapsi saa tulla ja kenen lapsi ei saa tulla. Se ei olisi reilua häävieraita kohtaan. Myös kirkossa toisinaan esitettävä klassinen musiikki sekä huutavat vapaan kasvatuksen hedelmät eivät sovi yhteen.
Juhlapaikka voi myös olla ahdas tai sen lähistöllä voi olla vaikeakulkuista maastoa. Jos haluaa kutsua esimerkiksi 90 aikuista, niin silloin ei välttämättä ole varaakaan kutsua lapsia. Lapsille pitäisi myös järjestää omaa ohjelmaa, jotta he viihtyisivät häissä. Hääpaikalla ei aina ole erillistä tilaa, jonne lapset voisivat mennä esimerkiksi piirtämään. Sitten on tietenkin sellainen tosiasia, etteivät lapset välttämättä jaksa kuunnella pitkiä juhlapuheita tai katsella aikuisten seuraleikkejä. Myöskään häissä tarjottava ruoka ei välttämättä ole lasten makuun. Ja jos vanhemmat ovat kovin humalassa, niin sekään ei välttämättä ole lapselle kaunista katseltavaa. Eivätkä kaikki vanhemmat suinkaan pahastu, jos saavat kutsun aikuisten juhliin. Tai jos morsian työskentelee vaikka lastentarhan opettajana, niin häntä ei välttämättä voisi vähempää kiinnostaa lasten äänet vapaa-ajallaan. Eli tapoja on monia, mutta hääparin ei pidä pahastua, jos joku ei saa sitä lapsenvahtia. Eikä se välttämättä ole henkilökohtainen loukkaus lapsiperhettä kohtaan, jos lapsia ei kutsuta.
Ylipäänsä häissä on ärsyttävintä juuri se, että kaikilla on muka oikeus loukkaantua puolin ja toisin. Tai se, että teet niin tai näin, niin aina joku loukkaantuu. Jos ei kutsuta lapsia, niin silloin lasten vanhemmilla on oikeus loukkaantua verisesti ja suorastaan olettaa hääparin vihaavan lapsia. Jos jätetään kutsumatta hankala sukulainen, niin siitäkin saa suuttua. Ja jos ei ole tarjolla vegaaniruokaa tai vaikka lihattoman lokakuun mukaista teemaruokaa, niin silloinkin on huomioitu vieraat huonosti. Ja jos lapsi marisee siellä kirkossa, niin hääparin pitäisi muka hyväksyä tilanne ja ajatella, että tuollaisia elämän ääniä sinne heidänkin kotiinsa tulee lasten synnyttyä. Ja jos jätetään pois jotain sukujen perinteitä, niin siihenhän joku sukulainen voi todeta, että "ei meidän suvussa ole tapana tehdä näin". Sitten jos vieraat ovat liian humalassa, niin se on hääparin vika. Ja jos alkoholia ei ole tarjolla, niin siitähän vasta protesti syntyy. Ja lahjatoiveethan ei tietenkään voi miellyttää jokaista vierasta. Eli todella pistää miettimään, miten ne häänsä järjestäisi, että olisi vielä niiden jälkeenkin hyvissä väleissä kaikkien osapuolten kanssa. Tästä syystä en yhtään ihmettele, että moni hääpari jättää isot juhlat väliin ja menee naimisiin vain pienellä porukalla.
 
Meillä oli lapsivapaat häät ja ei todellakaan olisi ollut ongelma jos joku ei olisi tämän takia päässyt, olisimme sitten kutsuneet muuna ajankohtana kahvitettavaksi jos yhdessä olisi halunnut juhlia. Meidän ohjelma, ajankohta, paikka ja juhlien sisältö olivat sellaisia, että ihan vain varmistettiin kiellolla se, että kukaan ei ole niin typerä, että oikeasti toisi lapsensa sinne. Ei ollut koko perheen juhlat kuitenkaan kyseessä ja jo pelkkä bändikin soitti niin kovaa ja sen verran myöhään, että olisi tullut ongelmia. En hyväksy sitä, että lapsia tuodaan sinne missä aikuiset juhlivat vähän enemmän ja jos joku olisi tuosta vetänyt herneen nenään sillä varjolla, että syjimme lapsia, niin siitä vaan. Kyllä omannäköiset juhlat kuitenkin pitäisi saada pitää.
 
[QUOTE="vieras";28703866]Minulle on valikoitunut ystäväksi samanhenkisiä ihmisiä, ei tuota heille todellakaan vaikeuksia järkätä lapsenvahtia ja tulla ilman lapsia häihin. Kaikkien elämä kun ei pyöri pelkästään lasten ympärillä ja kaikkia juhlia ei haluta järkätä hoplopissa.[/QUOTE]

Oikeesti?
Tiedätkö, kun joillain ei vain ole lapsenvahteja. Me olemme olleet sellaisessa tilanteessa viimeisen vuoden.
Sen lisäksi, meidän lapset ei todellakaan ole vierasystävällisiä. Jotenkin musta tuntuis karulta yrittää lähteä juhlimaan jonkun häitä ja jättää oma lapsi kotiin itkemään jonkun ventovieraan syliin. Olis aika v-mäiset juhlat mullekkin.
Päiväkotiin sopeutuminenkin vei aikaa aika tavalla. Se riitti mulle.
Se ei siltikään tarkoita sitä, ettäkö koko elämä pyörisi lasten ympärillä, mutta se tarkoittaa sitä, että mun lapset on mulle kaikkein tärkeimpiä ja ne menee ihan kaiken muun edelle. Aina.
 

Yhteistyössä