Kävipä tässä että..
Oltiin muksujen ja naapurin muksujen kanssa tossa hiekkiksellä ja naapuritalosta tuli sitten äiti työntäen poikaansa rullatuolissa. Poika selvästi oli jollain lailla vammainen. Noh, me aikuiset moikattiin ja mun muksun (6-v) kaveri(myöskin 6-v) sitten kuiskasi että katso. Tarkoitti sitä poikaa tietenkin. No pojat molemmat hetken katsoivat ja jatkoivat leikkiään. Kumpikaan ei nauranut, osoitellut sormella tai muutakaan mun mielestä epäkohteliasta tai sopimatonta.
Noh, naapurin täti sitten ihan yhtäkkiä tosi vihaisesti alkoi mun muksua ja kaveriaan tenttaamaan että "Kommentoitteko te tuota poikaa äsken jollain lailla? Niin ei saa tehdä!!" Samaan syssyyn jatkoi että kun hänen veljensä on vammainen niin hän herkästi antaa noottia jos joku lapsi osottelee tai kyselee tai kommentoi vammaisuutta, nousee kuulemma kiukku ja karvat pystyyn ja vaikka mitä. Mä sanoin ja kaverin isäkin sanoi ettei pojat mitenkään kommentoineet, katsoivat vaan. Mutta kun kuulemma katsoakaan ei saisi. Kun se loukkaa. Että erityisyydestä ja vammaisuudesta pitäis lapsille kertoa.
Mutta mä sitten totesin että lapset on uteliaita ja uteliaisuuttaan katsoivat, eivät pahalla, saati sitten nauraneet mitenkään. Tässä ois mun mielestä ollut hyvä sauma sitten kertoa että miksi joku istuu rullatuolissa ja on erilainen kun pojat selvästi olivat kiinnostuneita. Mutta kun naapurin rouva suuttui että asiasta alettiin puhua. Kun siitä ei saisi tehdä numeroa.. kun vammaisuutta ei ymmärretä ja pidetään tabuna..
Eikös se jatkukin tabuna jos ei siitä lapsille saa silloin kertoa kun asiaan törmää? Näin mä olen toiminut tähän asti ja kun lapset on vastauksensa saaneet niin ovat olleet tyytyväisiä ja hymyilleet ja jatkaneet touhujaan. Esim. tyttöni 3-vee tässä taannoin ihmetteli erään vanhemman sedän mopoa ja kysyi multa että mikä tuo on ja miksi setä ajaa sillä niin vastasin etten tiedä. Setä kuuli tytön kysymyksen ja selitti juurta jaksain asiat ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Siispä te kenellä on erityislapsia, sellaisia että päältäpäin ja käyttäytymisestä huomaa että on erityinen, loukkaako teitä se että erityisyydestä puhutaan vai pitäisikö todella olla kuin ei huomaisikaan?
Oltiin muksujen ja naapurin muksujen kanssa tossa hiekkiksellä ja naapuritalosta tuli sitten äiti työntäen poikaansa rullatuolissa. Poika selvästi oli jollain lailla vammainen. Noh, me aikuiset moikattiin ja mun muksun (6-v) kaveri(myöskin 6-v) sitten kuiskasi että katso. Tarkoitti sitä poikaa tietenkin. No pojat molemmat hetken katsoivat ja jatkoivat leikkiään. Kumpikaan ei nauranut, osoitellut sormella tai muutakaan mun mielestä epäkohteliasta tai sopimatonta.
Noh, naapurin täti sitten ihan yhtäkkiä tosi vihaisesti alkoi mun muksua ja kaveriaan tenttaamaan että "Kommentoitteko te tuota poikaa äsken jollain lailla? Niin ei saa tehdä!!" Samaan syssyyn jatkoi että kun hänen veljensä on vammainen niin hän herkästi antaa noottia jos joku lapsi osottelee tai kyselee tai kommentoi vammaisuutta, nousee kuulemma kiukku ja karvat pystyyn ja vaikka mitä. Mä sanoin ja kaverin isäkin sanoi ettei pojat mitenkään kommentoineet, katsoivat vaan. Mutta kun kuulemma katsoakaan ei saisi. Kun se loukkaa. Että erityisyydestä ja vammaisuudesta pitäis lapsille kertoa.
Mutta mä sitten totesin että lapset on uteliaita ja uteliaisuuttaan katsoivat, eivät pahalla, saati sitten nauraneet mitenkään. Tässä ois mun mielestä ollut hyvä sauma sitten kertoa että miksi joku istuu rullatuolissa ja on erilainen kun pojat selvästi olivat kiinnostuneita. Mutta kun naapurin rouva suuttui että asiasta alettiin puhua. Kun siitä ei saisi tehdä numeroa.. kun vammaisuutta ei ymmärretä ja pidetään tabuna..
Eikös se jatkukin tabuna jos ei siitä lapsille saa silloin kertoa kun asiaan törmää? Näin mä olen toiminut tähän asti ja kun lapset on vastauksensa saaneet niin ovat olleet tyytyväisiä ja hymyilleet ja jatkaneet touhujaan. Esim. tyttöni 3-vee tässä taannoin ihmetteli erään vanhemman sedän mopoa ja kysyi multa että mikä tuo on ja miksi setä ajaa sillä niin vastasin etten tiedä. Setä kuuli tytön kysymyksen ja selitti juurta jaksain asiat ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Siispä te kenellä on erityislapsia, sellaisia että päältäpäin ja käyttäytymisestä huomaa että on erityinen, loukkaako teitä se että erityisyydestä puhutaan vai pitäisikö todella olla kuin ei huomaisikaan?