Lapset. Ja erityislapset.

["vieras"]

Muuten, tuli tästä nyt mieleen, että eikö enää saa käyttää sanaa kehitysvammainen tai vammainen? Ovatko kaikki "erityislapsia"?

Minusta nuo eivät ole mitään loukkaavia ilmaisuja ketään kohtaan. Lapsia syntyy vammaisena ja ihmisiä vammautuu.

Tämän mäkin haluaisin tietää. En haluisi loukata ketään

 

[kysyn vaan]

Mistä te tiedätte kuka on kehitysvammainen? Vammainen kun ei sitä välttämättä ole.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";26709237]Tämän mäkin haluaisin tietää. En haluisi loukata ketään[/QUOTE]

Jotkut erityislasten vanhemmista (äideistä?) on noista termeistä todella tarkkoja ja itsekin olen välillä aika pihalla siitä minkä kukakin kokee loukkaavana. Siis kun kehitysvammaistakaan lasta ei saa edes lääkäri sanoa kehitysvammaiseksi tai vammaiseksi koska äiti ei koe lastaan sellaisena.

Mutta siis erityislapsi on laajempi käsite kuin vammainen, se pitää sisällään paljon ei-vammaisia lapsia joilla on jokin sairaus tai muu erityisyys joka tekee heistä erityislapsia. Vammaisia voi taas olla mm kehitysvammaiset tai liikuntavammaiset.

 

[Mahza]

Hmm... No meillä poika joutuu usein käyttämään kyynärsauvoja, koska sairastaa perthesin tautia. Ei myöskään saa juosta eikä hyppiä, eli ei juurikaan osallistu koulun liikuntatunneille.
Me pyydettiin opettajaa selittämään muille luokkalaisille miksi poika kepeillä konkkaa eikä saa liikuntaan osallistua. Kukaan ei kiusannut (sitä poika siis pelkäsi) kun syy oli tiedossa. Ja poika oppi hyvin nopeasti itsekin vastaamaan kysymyksiin kepeistä.

Juu, mä oon siis sitä mieltä että tuijottaa ei saa, pitää kysyä jos asia askarruttaa. Sillä se lapsi oppii erilaisuutta

 

[Miuski harmailee]

Minusta siinä, että lapsen selvästi esiin tulevasta erityisyydestä ei puhuta, loukataan lapsen älykkyyttä. Kyllähän hän näkee ja tietää itsekin, että ei ole samanlainen kuin valtaosa muista lapsista. Jos asiasta ei puhuta, hän saattaa eristäytyä muista, koska ei ole tottunut asiaa itsekään käsittelemään. Vanhemman surun ja tuskan asiasta ymmärrän kyllä, mutta heidänkin täytyy käydä asia läpi itsensä kanssa, että pystyvät tukemaan erityislasta kehittymään parhaaksi siinä, mihin hän pystyy.

Itse työskentelen sellaisten erityisten ihmisen kanssa, joiden erityisyys ei heti ulospäin näy ja he kokevat sen myös tosi hankalaksi, kun kaikki olettavat heidän pystyvän toimimaan samoin kuin valtaosa muista ihmisistä. Väitän, että jokaisella meillä on omat juttumme, joiden kanssa täytyy opetella tulemaan toimeen. Joillakin ne ovat enemmän piilossa kuin toisilla.

Omalle lapsilleni yritän opettaa, että on asioita, joita voi puhua julkisesti ja on asioita, jotka jutellaan omassa kodissa. Jonkun erilaisuus ei ole sellainen asia, josta ei voisi kysyä ja kaikenmoisia ystäviä mahtuu lastemme ystäviin. Esim. ystävä, jolle on jouduttu tekemään elinsiirto;ystävä, joka toipuu syövästä; ystävä, joka on käynyt läpi avosydänleikkauksen jne.

 

[Vesipeto Surku]

Kiitoksia arvoisat ihmiset näistä kommenteista. Menin nimittäin ihan aidosti hämilleni ja kieltämättä vähän alkoi kyrpiimäänkin tämän naapurin tivaaminen mun muksulta että "Kommentoitko tuota poikaa ja ei saa tehdä niin." jnejne. Kun minä mielestäni äitinä olen se kuka ensisijaisesti muksua komentaa jos näen siihen aihetta. Kun mäkin pyrin tulevassa työssäni ja jo opiskelujen tiimoilta kohtaamaan erityiset, erilaiset ihmiset ihan niinku kaikki muutkin ja parhaani mukaan yritän ymmärtää. Ymmärrys helpottuu kun saa tietoa. Näin mielestäni myös lasten kohdalla.

Joten huojentavaa tietää että te ihmiset joilla on omakohtaista kokemusta, tunnutte olevan samoilla linjoilla kanssani.