Lapset. Ja erityislapset.

Kävipä tässä että..

Oltiin muksujen ja naapurin muksujen kanssa tossa hiekkiksellä ja naapuritalosta tuli sitten äiti työntäen poikaansa rullatuolissa. Poika selvästi oli jollain lailla vammainen. Noh, me aikuiset moikattiin ja mun muksun (6-v) kaveri(myöskin 6-v) sitten kuiskasi että katso. Tarkoitti sitä poikaa tietenkin. No pojat molemmat hetken katsoivat ja jatkoivat leikkiään. Kumpikaan ei nauranut, osoitellut sormella tai muutakaan mun mielestä epäkohteliasta tai sopimatonta.
Noh, naapurin täti sitten ihan yhtäkkiä tosi vihaisesti alkoi mun muksua ja kaveriaan tenttaamaan että "Kommentoitteko te tuota poikaa äsken jollain lailla? Niin ei saa tehdä!!" Samaan syssyyn jatkoi että kun hänen veljensä on vammainen niin hän herkästi antaa noottia jos joku lapsi osottelee tai kyselee tai kommentoi vammaisuutta, nousee kuulemma kiukku ja karvat pystyyn ja vaikka mitä. Mä sanoin ja kaverin isäkin sanoi ettei pojat mitenkään kommentoineet, katsoivat vaan. Mutta kun kuulemma katsoakaan ei saisi. Kun se loukkaa. Että erityisyydestä ja vammaisuudesta pitäis lapsille kertoa.

Mutta mä sitten totesin että lapset on uteliaita ja uteliaisuuttaan katsoivat, eivät pahalla, saati sitten nauraneet mitenkään. Tässä ois mun mielestä ollut hyvä sauma sitten kertoa että miksi joku istuu rullatuolissa ja on erilainen kun pojat selvästi olivat kiinnostuneita. Mutta kun naapurin rouva suuttui että asiasta alettiin puhua. Kun siitä ei saisi tehdä numeroa.. kun vammaisuutta ei ymmärretä ja pidetään tabuna..

Eikös se jatkukin tabuna jos ei siitä lapsille saa silloin kertoa kun asiaan törmää? Näin mä olen toiminut tähän asti ja kun lapset on vastauksensa saaneet niin ovat olleet tyytyväisiä ja hymyilleet ja jatkaneet touhujaan. Esim. tyttöni 3-vee tässä taannoin ihmetteli erään vanhemman sedän mopoa ja kysyi multa että mikä tuo on ja miksi setä ajaa sillä niin vastasin etten tiedä. Setä kuuli tytön kysymyksen ja selitti juurta jaksain asiat ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Siispä te kenellä on erityislapsia, sellaisia että päältäpäin ja käyttäytymisestä huomaa että on erityinen, loukkaako teitä se että erityisyydestä puhutaan vai pitäisikö todella olla kuin ei huomaisikaan?

 

Missä vitun rullatuolissa ???

 

Muuten, tuli tästä nyt mieleen, että eikö enää saa käyttää sanaa kehitysvammainen tai vammainen? Ovatko kaikki "erityislapsia"?

Minusta nuo eivät ole mitään loukkaavia ilmaisuja ketään kohtaan. Lapsia syntyy vammaisena ja ihmisiä vammautuu.

 

Niin. En mäkään enää tiedä mikä on korrektia ja mikä ei. Mitä ilmaisuja saa käyttää ja mitä ei. Siksi mä kysynkin nyt niiltä kenellä henkilökohtaista kokemusta on. Erityinen on vaan lapselle helpompi ymmärtää, ainakin meillä, siksi mä käytän sitä sanaa.

Ja sulle ggg, just siinä vitun rullatuolissa..

 

Kerrohan mulle missä tuolissa on rullat ??

 

Ite oon aatellu et jos tulee joku selvästikin vammautunut, esim. pyörätuolissa vastaan niin en jää töllöttää mut en sitten myöskään tahallaan ole katsomatta, eli suhtuaudun mahd. neutraalisti ja oon koittanu lapsillekin opettaa että ei oo kohteliasta osoitella ketään eikä nauraa tms.

 

No siinä on äiti ollut katkerana. Ehkä syyttää itseään, että poikansa istuu pyörätuolissa. Ja on siten tuollainen. Pyörätuolia kai moni sanoo rullatuoliksi siksi, että sitä rullataan eteenpäin. Ei minusta niin nokonuukaa, kummaksi sitä kutsuu.

 

Ei ehkä sulle mutta kyllä niille, jotka siinä istuu.

 

kehtaakin tulla yleisille paikoille rullatuolilla, tulkoot yön pimeinä tuntena kun normaalit on nukkumassa.

 

Ite oon aatellu et jos tulee joku selvästikin vammautunut, esim. pyörätuolissa vastaan niin en jää töllöttää mut en sitten myöskään tahallaan ole katsomatta, eli suhtuaudun mahd. neutraalisti ja oon koittanu lapsillekin opettaa että ei oo kohteliasta osoitella ketään eikä nauraa tms.

No juurikin näin mä olen myös toiminut. Ja jos mun lapsista joku jotain kysyy asiaan liittyen niin en mä ymmärrä miksi mun pitäisi hyssyttää lasta hiljaiseksi että "Hyshys, ei saa puhua siitä." Mä olen myös sitten parhaan kykyni mukaan selittänyt että ihmisiä on erilaisia ja eri syistä eivät pysty itse kävelemään, siksi on olemassa apuvälineitä. Ei mulla ole käynyt mielessäkään että tällainen voisi loukata jotakuta.

Ei pienet lapset katso siksi että ne mielessään ivaisivat ketään, ihan vaan rehellisesti ovat uteliaita. Enkä ymmärrä miksi ei voisi korrektisti vastata jos jokin asia askarruttaa.

 

Ei ehkä sulle mutta kyllä niille, jotka siinä istuu.

Sinä siis ilmeisesti istut pyörätuolissa kun hermostut noin kovasti? Olen pahoillani loukkasin, se ei toki ollut tarkoitus. Kuten varmaan huomasit tekstistäni (toki luit sen alusta loppuun ajatuksella) kysyin nimenomaan kommentteja ja neuvoja niiltä ihmisiltä kenellä on henkilökohtaista kokemusta vammaisuudesta ja erilaisuudesta, että miten asiaan pitäisi suhtautua ettei se loukkaisi. Puhumalla vai vaikenemalla?

 

Kiesusprkl...naapurin rouvalle siis.

Näkee varmaan syrjintää, pilkkaa ja sen sellaista kaikkialla, etenkin siellä missä sitä ei ole.

Jos vammaisiin pitää suhtautua luontevasti - kuten minusta pitää - niin mitä luontevuutta se on, jos heitä päin ei saa edes katsoa? Sellainen on erityiskohtelua, hyssyttelyä, ja tekee asiasta lapsille taatusti kiinnostavamman kuin se, että sanoo kuten asia on: XXX istuu pyörätuolissa, jotkut ihmiset tarvitsevat pyörätuolia liikkumiseen.

 

En istu, mutta tunnen niitä jotka istuu. Voisitte mennä muualle selittelemään ne asiat, eikä siihen nokan eteen jäädä höpöttelemään. Vammaiset ei ole mitään kovin ihmeellinen asia, että niitä jäädään toljottelemaan irmapettereiden kanssa.

 

En istu, mutta tunnen niitä jotka istuu. Voisitte mennä muualle selittelemään ne asiat, eikä siihen nokan eteen jäädä höpöttelemään. Vammaiset ei ole mitään kovin ihmeellinen asia, että niitä jäädään toljottelemaan irmapettereiden kanssa.

Siis mun ois pitänyt raahata muksut siitä hiekkalaatikolta nurkan taakse voidakseni kertoa asiasta..? Onpa luontevaa suhtautumista. Sun sisälukutaidossa taitaa muutenkin olla vähän feilua joten jätän sun kommentit nyt ihan omaan arvoonsa.

 

no tuo nainen on ollut selvästi katkera ja ei ole sinut toisen vamman kanssa. toki lapset on uteliaita, ja sille ei voi mitään.

 

No enhän minäkään lapsieni kanssa jää arvostelemaan kenenkään perseitä, hoh hoijaa !

 

Kiesusprkl...naapurin rouvalle siis.

Näkee varmaan syrjintää, pilkkaa ja sen sellaista kaikkialla, etenkin siellä missä sitä ei ole.

Jos vammaisiin pitää suhtautua luontevasti - kuten minusta pitää - niin mitä luontevuutta se on, jos heitä päin ei saa edes katsoa? Sellainen on erityiskohtelua, hyssyttelyä, ja tekee asiasta lapsille taatusti kiinnostavamman kuin se, että sanoo kuten asia on: XXX istuu pyörätuolissa, jotkut ihmiset tarvitsevat pyörätuolia liikkumiseen.

Näin minustakin. Siksi yllätyinkin melkoisesti kun naapurin täti siitä lasten katsomisestakin niin suivaantui. Ja korostan nyt että KUKAAN ei TUIJOTTANUT, saati sitten osoitellut sormella. Vaan vilkaisivat, ihmettelivät hetken ja jatkoivat hiekkaleikkejään.

 

No enhän minäkään lapsieni kanssa jää arvostelemaan kenenkään perseitä, hoh hoijaa !

Aivan. Oliko tämä nyt sama asia? Kuinka paljon sun lapsia kiinnostaa toisten perseet?

 

No enhän minäkään lapsieni kanssa jää arvostelemaan kenenkään perseitä, hoh hoijaa !

Kuka tässä on ARVOSTELLUT jotakuta?

Minusta on kermaperseilyä keneltä tahansa, jos ei lasten, luontaista, _hillittyä_ kiinnostusta kestä. Opetteluunhan nekin hetket ovat ihan omiaan, jos tenava murjaisee jotain jonkun perseestä kassajonossa seistessään, unohdettuaan, että kotona oli puhe, että suu pidetään kiinni ja kysellään sitten myöhemmin.

Sormella osoittelua ei tarvitse sietää, mutta jotain sentään. Olen mäkin seissyt kassajonossa ja joku lapsi on kysynyt milloin mitäkin, että "äiti, miksi tolla tädillä on...?" Miten siitä VOI ottaa nokkiinsa?

 

Jos vammaisiin pitää suhtautua luontevasti - kuten minusta pitää - niin mitä luontevuutta se on, jos heitä päin ei saa edes katsoa? Sellainen on erityiskohtelua, hyssyttelyä, ja tekee asiasta lapsille taatusti kiinnostavamman kuin se, että sanoo kuten asia on: XXX istuu pyörätuolissa, jotkut ihmiset tarvitsevat pyörätuolia liikkumiseen.

Ennen kaikkea se on minusta kurjaa vammaista henkilöä kohtaan. Jos muutenkin on epävarma itsestään ja mm. siitä pyörätuolistaan (kutes eräs tuntemani henkilö teini-iässä) niin onpa kiva kokea, etteivät muut edes kärsi katsoa päin. Ei kai vammaistenkaan tarvitse olla näkymättömiä?

 

Mun mielestä nimenomaan tällainen asioista kertominen ja puhuminen niistä niiden oikeilla nimillä, lapsen ikätaso toki huomioiden, kasvattaa lasta tulevaisuudessa ymmärtämään erilaisuutta. Ja sen mä toivon voivani omilleni opettaa.

Se että ollaan hiljaa ja sivuutetaan asia olan kohautuksella tukee sitä mallia millä asioista tehdään tabu.

Mun mies aikanaan pöyristyi kun kuuli että aion kertoa yhdelle yhteiselle ystävälle että syön masennuslääkkeitä. Kysyin että miksen voisi kertoa niin vastaus kuului että "No koska se voi säikähtää kun ei tiedä asiasta mitään." Tietämättömyys ja erilaisuus pelottaa monia, siksi vaikeistakin asioista pitäisi puhua. Möröt lakkaa olemasta mörköjä kun niille annetaan nimi..

 

Itselläni om kehitysvammainen 7v poika joka istuu välillä pyörätuolissa (tai rullstol niin kuin täällä sanotaan, siitä johtanee sana rullatuoli jota en osaa myöskään pitää loukkaavana nimityksenä vaikka onkin "vanhaa kieltä").

Tottakai lapset kiinnittävät huomioa ja itse pidän parempana avointa uteliaisuutta ja kyselyä kuin tuota "ei saa katsoa"-mentaliteettia. Kyllä on moneen kertaan saatu selittää lapsille miksi poika ei puhu, miksi istuu pyörätuolissa jne, toivon mukaan vastataukset ovat olleet tyydyttäviä. Ainakin siltä on vaikuttanut.

Itse inhoan muutenkin sitä että pyörätuoleista ja muista apuvälineistä tehdään jotain tabuja mihin ei saa koskea ja mitä ei saa katsoa tai olla huomaavinaankaan. Päinvastoin, kun poika viime kesänä sai tuolinsa tuntui kivalta kun leikkipuistossa ja päiväkodin pihassa oli lapsia jonottamassa koeajelulle.

 

Itse inhoan muutenkin sitä että pyörätuoleista ja muista apuvälineistä tehdään jotain tabuja mihin ei saa koskea ja mitä ei saa katsoa tai olla huomaavinaankaan. Päinvastoin, kun poika viime kesänä sai tuolinsa tuntui kivalta kun leikkipuistossa ja päiväkodin pihassa oli lapsia jonottamassa koeajelulle.

Joo, hyvä ystäväni käyttää myös pyörätuolia ja on antanut tuttavien lapsien kokeilla sitä, olen itsekin kokeillut. Erehdyin mainitsemaan työkavereille tuosta kokeilusta ja sain vastaani kauhisteluryöpyn, koska nuo kyseiset, kolmekymppiset, korkeakoulutetut naiset olivat vakaasti sitä mieltä, että "jos pyörätuolia kokeilee, joutuu siihen myöhemmin itse" :-D Uskomatonta, miten vahvassa kaikenlaiset kummallisuudet jaksavatkin ihmisten päässä elää...

 

Joo, hyvä ystäväni käyttää myös pyörätuolia ja on antanut tuttavien lapsien kokeilla sitä, olen itsekin kokeillut. Erehdyin mainitsemaan työkavereille tuosta kokeilusta ja sain vastaani kauhisteluryöpyn, koska nuo kyseiset, kolmekymppiset, korkeakoulutetut naiset olivat vakaasti sitä mieltä, että "jos pyörätuolia kokeilee, joutuu siihen myöhemmin itse" :-D Uskomatonta, miten vahvassa kaikenlaiset kummallisuudet jaksavatkin ihmisten päässä elää...

Tuo on niin yleistä "vanhan kansan" pelottelua. Olen itse hoitoalalla ja tuosta on ollut puhetta monesti työkavereiden kanssa kun alkuun on yhdestä ja toisesta tuntunut oudolta käsitellä ja kokeillakin erilaisia apuvälineitä kun on jo lapsuudesta oppinut ettei niihin saa edes koskea...

 

Minun 6 vuotias tyttäreni käyttää RULLAtuolia (tai rullista, kuten hän itse sanoo) ja hän itse mielellään kertoo kaikille ihmettelijöille, miksi näin. Olen itsekin selittänyt joskus lapsille jotka "toljottavat" ja kyselevät äidiltään että mix toi on tollasessa, jos äiti ei ole osannut vastata. Tyttäreni saattaa itse "toljottaa" jotain joka esim kävelee oudosti ja kysyä että miksi toi on tollanen ja sitten vastaan jos tiedän tai sitten tyttäreni kysyy itse kyseiseltä henkilöltä