aa
Se oli jotain ällömakeeta mansikkajuomaa! En muista nimee..Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:Hei mitä se oli se vaaleenpunanen jauhe jota sekoitettiin maitoon?
aa
nyt vanhempana olen jo ymmärtänyt mistä sen jäden nimi tuli *hakkaa päätä seinään* jokes- nimistähän se oliAlkuperäinen kirjoittaja vieras:sit oli niitä jäätelöitä joissa oli siinä tikussa joku vitsi
vieras
Tiimari ja hajukumit joita vaihdeltiin. Sad Sam koirahahmo, huoneet tapetoitiin suosikkiyhtyeen julisteilla, korvalappustereot, muoviset korilaukut, kumiset uimasandaalit, tuoksuvat moniväri kuivamustekynät..
Viri-suklaavanukas
Wiener-tuutti
Tom-Cat jätski
Kitaran muotoinen jätski- mikä ihme sen nimi oli?
Pax-pastillit
Suklaapopcornit
Korvalappustereot
Kameroissa oli vaihtosalamat
Pellefantti-lehti
Lauantaitanssit ja Naapurilähiö TV-sarjat
Avaruusasema Alfa TV-sarja ja olikohan jotain purkkaa tai jotain jossa oli keräilykortti mukana?
Rymd-mehutiivistejauhe
Sipuliteemakkara
Raita-toffee ja Maija-toffee
Pitkävartinen kampa farkkujen takataskussa- varren siis kuului näkyä
Serto-mainos: Nuori tyttö kävelee pihamaalla ja vanhempi nainen sanoo: "Eikös valkoinen ole epäkäytännöllinen?" Tyttö: "Ei, se on Sertolla pesty."
Kolikkopidike, sai laittaa 5 pennistä alkaen kolikoita
Wiener-tuutti
Tom-Cat jätski
Kitaran muotoinen jätski- mikä ihme sen nimi oli?
Pax-pastillit
Suklaapopcornit
Korvalappustereot
Kameroissa oli vaihtosalamat
Pellefantti-lehti
Lauantaitanssit ja Naapurilähiö TV-sarjat
Avaruusasema Alfa TV-sarja ja olikohan jotain purkkaa tai jotain jossa oli keräilykortti mukana?
Rymd-mehutiivistejauhe
Sipuliteemakkara
Raita-toffee ja Maija-toffee
Pitkävartinen kampa farkkujen takataskussa- varren siis kuului näkyä
Serto-mainos: Nuori tyttö kävelee pihamaalla ja vanhempi nainen sanoo: "Eikös valkoinen ole epäkäytännöllinen?" Tyttö: "Ei, se on Sertolla pesty."
Kolikkopidike, sai laittaa 5 pennistä alkaen kolikoita
tiituli-80
piirretyt olivat herttaisia, eivätkä väkivaltaista p"""aa. lapset saivat olla lapsia, kymmenvuotiaskin kehtaisi vielä myöntää katsovansa piirrettyjä eikä siinä ollut mitään kummallista. vaatteet olivat pastellisävyisiä, tarralenkkareita & sammareita. kirjastokortit olivat pahvia ja karkkia ostettiin kioskin sisään luukusta roikkuen "noita punaisia viis..", megakokoisia karkkipusseja ei kaupoista löytynyt. liikkumaan ei tarvinnut käskeä, netin ääressä istumisen sijaan oltiin pihalla keinupolttista ja piilosta. talvet olivat kunnon talvia ja kesät kunnon kesiä. ruoka oli kotiruokaa, taskurahoja ei pistetty mäkin euron juustoon ja pirtelöihin.. tosin piti meidänkin perheen tilata kotipizzasta kun sellainen kaupunkiin tuli & kun muutkin talonyhtiöstä olivat kokeilleet oi niitä aikoja :heart: :heart: :heart:
oi niitä aikoja :heart: :heart: :heart:
vieras
vaikea lapsuus 70-80 luvulla..
Näin se oli!!
Yritä lukea ilman hymyn häivää...
Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on kaikki niin vitun hyvin!
Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat! Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse.
Ei ollut mitään helvetin copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse ruutupaperille materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia!
Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Käsin. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän asti, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon, ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa sekin ihan itse. Arvatkaa oliko helppoa yrittää piilottaa puolen metrin halkaisijaltaan oleva LP-levy takin sisään???
Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Nuorten Sävellahja 2002 tuli lauantai-iltaisin juuri siihen aikaan kun olisit halunnut olla kavereiden kanssa ulkona. Yksi ainoa musiikkiohjelma kerran viikossa saatana!
Levyt saatana olivat mustia isoja muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden ja veivät säilytystilaa hehtaarin. Ne piti kääntää levylautasella itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä niitä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Siis jos oli auto ja varsinkin jos siinä oli ylellisyytenä radiokasettisoitin.
Mono. Ja c-kaseteista hajosivat nauhat luvattoman usein, tai vanha paska mankka vetäisi ne väliin, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi.
Ei ollut saatana mitään varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten jotain koputustoimintoja puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi korvaasi varattua ja sillä siisti. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata!
Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Siinähän istuit sitten eteisen lattialla puhumassa luuriin.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Monesti vittu ainakin kaksikymmentä kertaa kymmenen minuutin välein ennenkuin pääsit läpi.
Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan aina joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen. Joka sitten usein olikin jo lähtenyt jonnekin!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita tai xboxeja ja hienoja 3D- grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen mustavalkoinen tv-peli ja joillakin onnekkailla tietokone Commodore 64!
Kasettiasemalla jossa pelin hakemiseen ja lataamiseen meni aikaa kevyesti puoli tuntia!
Ja koko maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Kaikki perkele olivat erikokoisia neliöitä!
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja taso ikuisuuksiin asti.
Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit.
Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Siinä sitten kurottelit kaulaasi kaksi tuntia sen järkäleen takaa kun perse puutui kivikovalla puisella penkillä!
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Ja ohjelmia tuli vain tiettyinä kellonaikoina pari tuntia illassa. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Ei ollut mitään tekstiteeveetä!!!!! Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Kaikki vitun 15 minuuttia. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko perkeleen viikko nähdäkseen 15 minuuttia piirrettyjä! Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti nousta ylös ja kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin helvetin hyvin!
He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 70-80 -luvulla!
Tuli vaan eilisestä kokouksesta mieleen, että ei muuta kun kalsarit pyykkiin
Perkele!
Näin se oli!!
Yritä lukea ilman hymyn häivää...
Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on kaikki niin vitun hyvin!
Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat! Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse.
Ei ollut mitään helvetin copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse ruutupaperille materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia!
Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Käsin. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän asti, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon, ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa sekin ihan itse. Arvatkaa oliko helppoa yrittää piilottaa puolen metrin halkaisijaltaan oleva LP-levy takin sisään???
Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Nuorten Sävellahja 2002 tuli lauantai-iltaisin juuri siihen aikaan kun olisit halunnut olla kavereiden kanssa ulkona. Yksi ainoa musiikkiohjelma kerran viikossa saatana!
Levyt saatana olivat mustia isoja muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden ja veivät säilytystilaa hehtaarin. Ne piti kääntää levylautasella itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä niitä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Siis jos oli auto ja varsinkin jos siinä oli ylellisyytenä radiokasettisoitin.
Mono. Ja c-kaseteista hajosivat nauhat luvattoman usein, tai vanha paska mankka vetäisi ne väliin, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi.
Ei ollut saatana mitään varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten jotain koputustoimintoja puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi korvaasi varattua ja sillä siisti. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata!
Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Siinähän istuit sitten eteisen lattialla puhumassa luuriin.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Monesti vittu ainakin kaksikymmentä kertaa kymmenen minuutin välein ennenkuin pääsit läpi.
Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan aina joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen. Joka sitten usein olikin jo lähtenyt jonnekin!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita tai xboxeja ja hienoja 3D- grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen mustavalkoinen tv-peli ja joillakin onnekkailla tietokone Commodore 64!
Kasettiasemalla jossa pelin hakemiseen ja lataamiseen meni aikaa kevyesti puoli tuntia!
Ja koko maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Kaikki perkele olivat erikokoisia neliöitä!
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja taso ikuisuuksiin asti.
Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit.
Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Siinä sitten kurottelit kaulaasi kaksi tuntia sen järkäleen takaa kun perse puutui kivikovalla puisella penkillä!
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Ja ohjelmia tuli vain tiettyinä kellonaikoina pari tuntia illassa. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Ei ollut mitään tekstiteeveetä!!!!! Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Kaikki vitun 15 minuuttia. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko perkeleen viikko nähdäkseen 15 minuuttia piirrettyjä! Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti nousta ylös ja kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin helvetin hyvin!
He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 70-80 -luvulla!
Tuli vaan eilisestä kokouksesta mieleen, että ei muuta kun kalsarit pyykkiin
Perkele!
Super, niinpäs olikin! Ja se ruskea oli munkin lemppariAlkuperäinen kirjoittaja aa:
Mä oon syntynyt 74. Olin siis lapsi ja nuori kultaisella kasarilla ja kyllä mulla liittyy niihin aikoihin suurta nostalgiaa. Rakastan esmes vieläkin pastellivärejä ihan tajuttomasti ja kaipaan vaan sitä aikaa kun kaikki, siis ihan kaikki, oli jotain mintunvihreää tai vaalean keltaista. Ja vaaleanpunaista! Kasarilla kaikki oli hauskaa (paitsi mun vanhemmat, mutta se ei liittynyt mitenkään aikakauteen vaan ihan heihin itseensä). Mikään ei pelottanut ja kaikki oli vaan niin helppoa ja ihanaa. Sitten tuli lama, aids, massahuumeet ja ekologiset huolet. Olispa kehitys päättynyt kasarille :attn:
"Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit."
"Ihan kuin elämä!"
Loistava vertaus!
Voi kunpa tosiaan voisi olla vielä lapsi :attn: Ihanaa aikaa tuo kultainen 80luku! :heart:
"Ihan kuin elämä!"
Loistava vertaus!Voi kunpa tosiaan voisi olla vielä lapsi :attn: Ihanaa aikaa tuo kultainen 80luku! :heart:
vm 79
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:kyl noit jauhetikkareita edelleen
Juu on, mutta ei sitä ikiihanaa salmiakkia, ei sitten missään Tyhmää kolaa ja jotain hedelmä juttu vaan.
Sitten oli niitä tikkareita missä oli purkka sisässä. NAM!
ja sitä jätskiä jonka kuori "poksui" suussa. Hih
nämä
purkka oli ruutipuppis
joulukalenterit missä oli "pukaistava" luukku
ystävänkirjat on vieläkin
vihko mihin koko luokka ja kaverit vastas... joka sivulla eri kysymys ja nimi merkillä vastatiin.
ostin tytöilleni juur nilkkapallot kun itselläni oli sellanen
kukkura merkit
joulukalenterit missä oli "pukaistava" luukku
ystävänkirjat on vieläkin
vihko mihin koko luokka ja kaverit vastas... joka sivulla eri kysymys ja nimi merkillä vastatiin.
ostin tytöilleni juur nilkkapallot kun itselläni oli sellanen
kukkura merkit
Olihan tuolloin Väiski, Kelju K. Kojootti, Tipi ja Sylvesteri, Smurffit ynnä muut. Meininki oli siis raakaa silloinkin, vähän toisenlaista vaan.Alkuperäinen kirjoittaja tiituli-80:
Mutta mielessä edelleen erityisesti My Little Pony, erityisesti jakso jossa paha demoni valtasi ponilaakson. Sain traumoja loppuiäkseni
Oliks tää se finger (tms.), semmoinen sormen muotoinen tikkari?Alkuperäinen kirjoittaja Sisu::wave: Kyllä, 80-luvun lapsi täälläkin. Meillä oli aina karkkipäivänä lupa mennä kiskalle ostaa irtokarkkeja, ja lisäksi piti aina saada se pussi, missä oli jotain kamalan väkevää jauhetta, ja tikkari, mitä uitettiin siinä jauheessa. Muistaako muut ne, ja saakohan niitä enää mistään?
tää vaan
Mikäs se jätski oli mis oli "tikkuna" purka?
Me pelattiin hulluuteen asti serkun nintendolla zelda-peliä?
Me pelattiin hulluuteen asti serkun nintendolla zelda-peliä?