Lapsen saannin ajankohta

[Miimis]

Kyllä tekee silloin tällöin ruokaa ym., pihatyöt hyvinkin pitkälti, siivoaa ainakin omaa huonettaan yms. Siinä olen samaa mieltä kuin "mitä mitä :O", että äidin pitäisi olla vähän jämäkämpi. Tässä taas yksi aivan liian hyvänlainen äiti, jonka pitäisi myös ymmärtää rohkaista miestä katkaisemaan napanuora. Itse jos joskus poikia saan, aion toimia toisin ja kehotan muitakin!

 

[kainovieno]

Kuulostaa kyllä uskomattomalta että joku äiti pitää poikaansa vielä kotona kolmikymppisenä ellei tämä poika ole kykenemätön elämään omillaan. Kyllä tämä pari tarvitsisi napanuoran katkaisua ja pikaisesti.

Kuulostaa ihan viisitoistavuotiaalle; tekee silloin tällöin ruokaa, pihatyöt ja siivoaa peräti oman huoneensa. Mitäs sitten kun te muutatte yhteen? Odottaa takuulta sinulta äitimäistä otetta, ruoanlaittoa ja ylläpitoa.

En ymmärrä tuotakaan että vastustaa vuokralla asumista niin paljon ettei voi lähteä äidin helmoista. Ei kuitenkaan vastusta loisena oloa. Ennemmin vuokralla kuin toisen elättinä. Elatusvelvollisuus loppuu täysi-ikäisyyteen.

Ihmettelit miksi toiset asuvat yhdessä ja eivät ole samaa mieltä lapsiasiasta. Ehkä kyse on pariskunnista jotka ovat muuttaneet yhteen hyvin nuorina ja silloin olleet sitä mieltä että lapsia hankitaan. Todellisuus voi olla karua ja mieli lapsen hankinnan suhteen muuttua. Voisihan olla että omakin miehesi muuttaisi mieltään, kun huomaisi kuinka paljon työtä omillaan selviytyminen voi aiheuttaa.

Nyt pistät kovan kovaa vastaan ja patistat miehesi irti äidistään. Lapsia ei kannata misssään nimessä hankkia ennenkuin miehellä on käsitystä omillaan toimeen tulemisesta ja itsenäisestä elämästä.

 

[hihii...]

Kuulostaa kyllä uskomattomalta että joku äiti pitää poikaansa vielä kotona kolmikymppisenä ellei tämä poika ole kykenemätön elämään omillaan. Kyllä tämä pari tarvitsisi napanuoran katkaisua ja pikaisesti.

Kuulostaa ihan viisitoistavuotiaalle; tekee silloin tällöin ruokaa, pihatyöt ja siivoaa peräti oman huoneensa. Mitäs sitten kun te muutatte yhteen? Odottaa takuulta sinulta äitimäistä otetta, ruoanlaittoa ja ylläpitoa.

En ymmärrä tuotakaan että vastustaa vuokralla asumista niin paljon ettei voi lähteä äidin helmoista. Ei kuitenkaan vastusta loisena oloa. Ennemmin vuokralla kuin toisen elättinä. Elatusvelvollisuus loppuu täysi-ikäisyyteen.

Ihmettelit miksi toiset asuvat yhdessä ja eivät ole samaa mieltä lapsiasiasta. Ehkä kyse on pariskunnista jotka ovat muuttaneet yhteen hyvin nuorina ja silloin olleet sitä mieltä että lapsia hankitaan. Todellisuus voi olla karua ja mieli lapsen hankinnan suhteen muuttua. Voisihan olla että omakin miehesi muuttaisi mieltään, kun huomaisi kuinka paljon työtä omillaan selviytyminen voi aiheuttaa.

Nyt pistät kovan kovaa vastaan ja patistat miehesi irti äidistään. Lapsia ei kannata misssään nimessä hankkia ennenkuin miehellä on käsitystä omillaan toimeen tulemisesta ja itsenäisestä elämästä.

Kieltämättä huvittavalta kuulostaa tuo että 3-kymppinen siivoaa oman huoneensa . Nyt ap-nainen, järki käteen ja mies omilleen ja nopeasti! Vauvat kannattaa ehdottomasti jättää toistaiseksi tekemättä, ainakin siihen asti kun mies on itsenäistynyt.

 

[Miimis]

Kyllä mieheni enemmän kotitöitä tekee kuin moni muu mies. Heidän perheessään & suvussaan on muitakin, jotka ovat asuneet ylikin 30-vuotiaiksi lapsuudenkodissaan ja silti ovat nopeasti pois muutettuaan olleet hyvinkin aikuisia ja perheen perustaminen tullut ajankohtaiseksi samantien. Itse en osaisi kuvitella vanhempieni kanssa asumista enää tällä iällä, vaikka meillä on hyvin läheiset välit, mutta heillä tuo toimii. Tosiaan ovat enemmänkin keskenään asuvia aikuisia kuin "äiti-lapsi"-suhteessa. Jokainen hoitaa omat asiansa, kuten esim. huoneidensa siivouksen.

Kyllä voi asunnon löytäminen olla vaikeata. Onko kellään muulla vai miten te olette yhteisen asunnon löytäneet? Olemme myös vuokra-asuntoja käyneet katsomassa. Ei mieheni nyt aivan täysin vastaan ole, jos vain löytyisi riittävän sopiva. Mutta en ole itsekään pitänyt mistään. Onneksi meillä on aika samanlainen maku. Ne asunnot, jotka ovat olleet lähellä tärppäämistä, ovat olleet sellaisia mitä olemme kumpikin pitäneet varteenotettavina. Mutta ainoa ongelma nyt tosiaan on se, että yhteen voisimme muuttaa mutta mihin ihmeen asuntoon???

 

[????? mieti]

Missä sinä asut ap? Ettekö voi asua sinun asunnossasi sen aikaa että löydätte oman (paremman?)? Ihan oikeasti, miehen olisi todellakin hyvä muuttaa pois lapsuudenkodistaan, vaikka sitten sinun luoksesti että voitte edes kokeilla yhteistä elämää (ennen vauvoja).

Asuimme mieheni kanssa 3 vuotta 25 neliön yksiössä ja vaikka oli ahdasta niin taatusti voittaa jos vaihtoehtona on asuminen vanhempien luona!

 

[vielä...]

Ja lisäyksenä että vaihdoimme yksiöstä kolmioon siinä vaiheessa kun odotimme viimeisillään esikoistamme.

 

[Miimis]

Asun pienessä vuokrayksiössä. Ehkä siinä voisi koittaa vähän aikaa kahdestaan mahtua asumaan, jos oikeasti mitään muuta vaihtoehtoa ei löydy. Se kuitenkin on viimeinen vaihtoehto. Olisi parempi, jos päästäisiin yhdessä muuttamaan asuntoon, jossa kumpikaan ei ole asunut aiemmin. Minun asuntooni ei kuitenkaan mahdu paljon lisää tavaraa ja koska lähes kaikki olisivat minun tavaroitani, minä olen siellä tähänkin asti omalla tavallani siivonnut ym. voisi olla vaikeampaa kummankaan osata suhtautua asiaan, miten mies siellä paikkansa ottaisi. Vaikka hän siellä nytkin paljon aikaa viettää. Ja sitten kun paljon hänen tavaroitaan jäisi kuitenkin hänen lapsuudenkotiinsa, siellä kävisimme edelleen saunassa ym., muuttuisiko tilanne riittävästi tästä nykyisestä...

 

[mielipiteeni]

Annanpas minäkin mielipiteeni.
Todellakin, mies pois äitinsä nurkista ja pian. Hänen omillaan asumisen ehkä voitte unohtaa, jos teillä on kiire tämän lapsiasian kanssa. Toivotaan, että miehesi ei ole aivan pinttynyt tapoihinsa jo, kun on noin kauan asunut kotonaan. Vai onko ollut välillä muuallakin Tuppaa olemaan niin, että nuorena sitä sopeutuu paremmin kaikkeen uuteen kuin näin "vanhana" kolmikymppisenä.

Jos minä olisin te, kumpi vain, ja umpirakastunut ja perhettä suunnittelemassa, niin olisin kyllä muuttanut vaikka siihen yksiöön. Ymmärtäisin jotenkuten, että kyse olisi oman itsenäisyyden säilyttämisestä, että asutte erillään... mutta eihän perhettä voi suunnitella niin, että molemmat säilyttävät itsenäisyytensä. Ja siitä itsenäisyydestä ei ehkä teidän kohdallanne edes ole kyse, kun miehesi asuu äitinsä kanssa eikä omillaan. Miksei hän ole halunnut jo muuttaa luoksesi? Lämpimät välit äitiin pitäisi pystyä säilyttämään, vaikkei kotona asuisikaan! SINUN pitäisi kuitenkin olla se läheisempi ihminen miehellesi nyt, mikäli hän suunnittelee perhettä sinun kanssasi. Suosittelen, että muutatte jonnekin kauemmas miehesi lapsuuden kodista, asutte yhdessä vaikka edes vuoden ennen kuin mietitte vauva-asioita. Ihan vain siksi, että totutte yhdessäoloon omillanne. Vauva mullistaa elämää niin paljon, että on parempi, ettei tule monta mullistusta kerrallaan.

 

[Minunkin mielipiteeni]

Kyllä minunkin mieheni aikoinaan (yhdeksän vuotta sitten) muutti minun pieneen vuokrayksiöön lapsuudenkodistaan, kun olimme seurustelleet vajaan vuoden vuoden. Ja hyvinhän me sinne mahduimme. Osan tavaroistaan hän jätti lapsuudenkotiinsa (mieheni vanhemmilla oli iso talo, jonne tavarat saattoi jättää). Asuimme yksiössä varmaankin vuoden päivät, sen jälkeen ostimme oman kaksion ja nyt asumme jo viiden huoneen asunnossa. Lapsia ei vielä vielä ole, mutta plussaa kovasti odotellaan.

Eli jos ei sitä mieleistä asuntoa nyt millään löydy, suosittelen, että miehesi muuttaisi edes luoksesi. Tottuisitte sitten tiiviimpään yhdessäoloon. Ja kuten edellinen kirjoitti, minustakin kannattaisi mahdollisuuksien mukaan miettiä sitä, että muuttaisitte jonnekin vähän kauemmaksi. Ehkäpä se pojan ja äidin välinen napanuora sitten vihdoin katkeaisi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö poikaystäväsi voisi edelleen säilyttää lämpimiä välejä äitiinsä, mutta pientä "hajurakoa" varmasti syntyisi. Kyllä poikaystäväsi on nyt korkea aika itsenäistyä, etenkin jos jo vauvoista haaveilette.

 

[Miimis]

Joo, mieheni on asunut opiskelujen takia vuosia muualla. Eli kyllä hänellä siitä kokemusta on. Mutta valmistuttuaan muutti takaisin kotiin, mikä oli aika luonnollista, koska työpaikka löytyi aivan kodin vierestä. Kovin pitkälle hänen äidistään emme pääse työpaikkojemme vuoksi. Enkä usko, että sille olisi tarvettakaan, kyllä hän antaa meidän olla rauhassa. Voisi sanoa, että tämä itsenäisyys on heillä liiankin luonnollista, eli eivät näe mitään ihmeellistä yhdessä asumisessa, kun kuitenkin ollaan niin itsenäisiä erillisiä aikuisia. Joskus sanoin mieheni äidin kuullen jotain siihen viittaavaa, että voi harmi kun ei millään meinata löytää asuntoa. Että pitääkö meidän yrittää mahtua yksiööni. Hän sanoi heti, että kyllähän heillä tilaa on. Järjellä ajatellen olisi tyhmää yrittää mahduttaa kahden tavarat pieneen yksiöön ja yksi jäisi isoon taloon yksin. Mutta toisaalta, jotenkin meidän pitäisi päästä eteenpäin suhteessa.

 

[Miimis]

Niin, se ei tule ainakaan tällä hetkellä kyseeseen, että me muuttaisimme mieheni kotiin ja hänen äitinsä muuttaisi muualle. Hän on ilmoittanut asuvansa siellä vielä ainakin joitain vuosia, sitten talo myydään, jos ei lapsista kukaan sitä halua. Eikä se välttämättä olisi edes hyvä idea muuttaa taloon, jossa mies on asunut lähes koko ikänsä ja kaikki on totuttu tekemään tietyllä tavalla, tietyssä paikassa on tietyt tavarat jne.

 

[Kummallista...]

Jos ette voi kerran muuttaa sinun asuntoosi eikä miehesi suostu muuttamaan vuokra-asuntoon ennen kuin löydätte sen "täydellisen" kodin, ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että miehesi jatkaa pyörimistä äitinsä helmoissa ja sinä asut yksiössäsi.

Minusta jotenkin kuullostaa, että miehesi keksii vain tekosyitä sille, ettei hänen tarvitse muuttaa pois lapsuudenkodistaan ja sinun kanssasi yhteen. Oletko varma, että miehesi olisi valmis muuttamaan, jos tulisit raskaaksi? Ettei käy niin, että sinä ja vauva asutte yksiössäsi ja mies edelleen äidin luona.Tai niin, että päädytte asumaan kaikki kolme, sinä, miehesi ja vauva, anopin hoivissa. Sehän se vasta kivaa varmaan olisikin...

 

[en ymmärrä kyllä]

Mutta valmistuttuaan muutti takaisin kotiin, mikä oli aika luonnollista, koska työpaikka löytyi aivan kodin vierestä.

Siis mitä?!? Mun mielestä tuossa ei ole mitään luonnollista!

Ja kuten joku tuossa jo aiemmin kirjoitti niin kyllä alkaa pahasti kuulostaa tekosyiltä nuo kaikki "syyt" mitä miehelläsi on olla asumatta kanssasi. Mitä jos tulet raskaaksi ja sopivaa asuntoa ei löydy vieläkään (monen vuoden jälkeenkään ja kovan etsinnän tuloksena)? Meinaatko vuositolkulla asua lapsesi kanssa kahdestaan ja mies äidin luona? En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä teidän suhdettanne. Rakastuneet ihmiset mahtuvat kyllä vaikka yksiöön!

 

[lisää mielipiteitä]

Meillä oli ikävien yhteensattumien jälkeen aikoinaan vaihtoehtoina asua kumpikin mieheni äidin luona tai teltassa. Me valittiin se teltta eikä tarvinnut miettiä kahta kertaa!

Mä en henkilökohtaisesti kykene ymmärtämään naista joka haluaa lapsen miehen kanssa, jonka kanssa ei edes ole asunut yhdessä. Silloin vasta oppii todella tuntemaan toisen.
Jotenkin tämä kuulostaa naisen keinolta sitoa mies itseensä, kun mies ei muutoin suostu muuttamaan yhteen.
Ja kyllä, asuntoja löytyy jos sellaisen tosiaan haluaa.

 

[pihiydestä]

Mieheni ei maksa vuokraa äidilleen, mutta hoitaa kyllä tiettyjä kuluja & asioita, eli ei ole pelkästään äitinsä elättinä. Esim. matkoilla kun olemme olleet kahdestaan, ei ole ollut ongelmia kulujen maksamisessa.

No voi hyvänen aika. Miehellä on varmaan hieman eri tavalla ylimääräistä rahaa käytettävissään jos on töissä eikä maksa edes vuokraa (eikä vissiin edes kaikkea syömäänsä ruokaa). Miten sitten jos ostatte asunnon ja kulut nousevatkin yhtäkkiä ja kaikesta joutuu itse maksamaan ja se vauva tarkoittaa myös lisää rahanmenoa (vaunut, turvaistuimet, vaatteet, vaipat jne jne). Kun ne menot ovat sellaiset kuin normi-ihmisellä (jotka maksavat asumisestaan), rahaa ei välttämättä niin vain jääkään yli!

 

[pöhkis]

Miimis, oletko sinä koskaan asunut avoliitossa kenenkään kanssa? Ei siis kämppiksinä vaan ihan virallisesti avoliitossa. Yhdessäasuminen ei aina onnistu pelkästään niin että tavarat kantaa samaan osoitteeseen.

Voisiko syynä olla siihen ettette löydä haluamaanne asuntoa, että teillä on liian suuret toiveet sen suhteen? Vai minkälainen asunto teillä on hakusassa? On tuossa äidin helmoissa asumisessa tosin ollut myös puolensa, sillä kaiken järjen mukaan miehelläsi pitäisi olla tilillä lähemmäs 100 000e, tosin riippuen kuinka pitkään hän on ollut töissä ja paljonko hän tienaa(esimerkiksi näin: 2500e/kk käteen, n.5v ajan, vähennettynä "käyttörahat" n.10 000e/vuosi. Henk. koht tuo käyttörahamäärä on aika korkea, sillä itse käytän tuon verran vuodessa rahaa vuokraan, laskuihin, ruokiin ja kaikkeen muuhun, sillä menot ovat suhteessa tuloihin). Sillä saa jo ihan hyvän asunnon ostettua eikä lainaakaan tarvitse paljon ottaa. Jos miehesi tilillä ei ole kuin muutamia tuhansia, voit alkaa epäillä peli- tms riippuvuutta...

 

[mielipiteeni]

Hienoa, että miehesi on sentään asunut jossain vaiheessa omillaan! Hän siten tietää, mitä omillaan asuminenkin on. Ymmärrän vanhempien nurkkiin takaisin muuttamisen VÄLIAIKAISENA ratkaisuna. Siis tyyliin maksimissaan vuodeksi. Vaikka tottahan on, että ennen muinoin sitä miehet jäivätkin asumaan kotitilaansa ja vaimo otettiin sinne Niin en sitten tiedä, haluatko muuttaa tuohon talouteen. Kun se ei ehkä samalla tavalla tunnu sitten omalta kuin jos löytäisitte jonkin ihan oman kodin. Koittakaa nyt etsiä sellainen. Ehkä teillä on rima liian korkealla? VArmasti olisi ollut hyvä ratkaisu muuttaa vuokralle etsimään sitä omistusasuntoa, minun mielestäni. Tai siis jopa muuttaa siihen yksiöön...

 

[Miimis]

Kyllä meillä tietyt vaatimukset asunnosta on. Onneksi aika samanlaiset!

Tarkoitukseni ei todellakaan ole sitoa miestä lapsen avulla itseeni. Kyse on vain siitä, että haluamme kumpikin ehdottomasti lapsia. Koska ikää on jo n. 30 v, ei voi enää vuosikausia odotella. Mutta mielestäni olisi tosiaan hyvä asua yhdessä ennen lapsia. Miehet tarvitsevat joskus konkreettisia asioita, jotta ymmärtävät tilanteen.

Olemme molemmat hyvin säästäväisiä, joten mitään välitöntä rahapulaa ei ole. Lainaneuvotteluitakin on käyty mahdollisen asunnon eteen, jos vaikka ostamme kunnon kokoisen omakotitalon, ettei tarttisi taas heti muuttaa. Myös uuden auton ostossa mies otti huomioon mahdolliset tulevat lapset, joten kyllä tässä kumpikin ihan tosissaan ollaan. Ehkäpä pitää päätyä yhdessä asumaan edes tilapäisesti vuokrayksiööni, jos ei nyt pian mitään muuta keksitä. Tästä on jo keskusteltu, eikä mies ajatusta tyrmännyt. Minun täytynee alkaa tehdä tilaa hänelle asunnossani...

 

[Chala]

Miettikää ihan tosissanne mihin lähdette sitoutumaan ilman kokemusta yhdessä asumisesta. Varsinkin jos ostatte yhdessä ok-talon ja yhteisen arjen opettelun lisäksi tulee vielä talon hoidon haasteet päälle. Ei voi kenellekään suositella kerralla yhteenmuuttoa juuri yhdessä ostettuun omakotitaloon, miehen itsenäistymistä äitinsä helmoista (missä hän siis kuitenkin asuu vaikka olisikin asunut joskus omillaan ja vaikka kuinka siivoaisi oman huoneensa) ja siihen päälle vielä lapsen hankintaa. Eikö sinustakin kuulostaisi totaalisen tuhoon tuomitulta yhdistelmältä jos joku muu sinulle kertoisi tällaisesta suunnitelmastaan?

Mieti ihan tosissaan miksi miehesi on niin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseenne. Hänellä on halpa täys-ylläpito, voi nähdä sinua sen verran kuin huvittaa, ei tarvitse ottaa vastuuta kuin työstään eikä kohdata maailmaa niin kuin aikuiset ihmiset joutuvat hoitaessaan itse elämisensä ja asumisensa.

Vaikka kuinka kuvittelet kaiken menevän ruusuisesti ja teidän tuntevan toisenne ja toistenne tavat, tulee _aina_ yllätyksiä kun arkea aletaan yhdessä rakentamaan. Poikkeus ei tässä asiassa todellakaan vahvista sääntöä. Ajattele jo mahdollista tulevaa lastannekin mihin tilanteeseen olet valmis hänet asettamaan. Lapsi tarvitsee vakaat olosuhteet ja on epäreilua hankkiutua täysin tieten tahtoen täysin päinastaiseen tilanteeseen.

Yksiöön vaan ja jos siellä pystytte yhdessä asumaan on suhde oikeasti hyvällä pohjalla. Pari vuotta asuttiin alussa näin ja kyllä siinä oppi tehokkaasti toisen tuntemaan

 

[Kokemusta löytyy]

Kummastuttaa myös, miksi ette muka mahtuisi sinun yksiöösi. Uusimmassa KaksPlus-lehdessä oli juttu kahden aikuisen ja kahden lapsen perheestä, jotka asuvat 43 neliön asunnossa. Kuulemma hyvällä ja suunnitelmallisella tilankäytöllä onnistuu mainiosti. Joten kai sinä ja poikaytäväsi nyt kahdestaan mahdutte yksiöön. Yksiöstä minäkin mieheni kanssa lähdin liikkeelle.

 

[Iätön]

Usein tuntuu siltä, että mitä eteläisemmässä osassa Suomea asutaan, sitä pienempiin tiloihin yhdessä mahdutaan Ystäväpiirissäni on useita kaksiossa asuvia akateemisia lapsiperheitä. Mutta kauempana pääkaupunkiseudulta vaatimukset taitavat olla kovemmat!

 

[taitaa olla...]

pääkaupunkiseutu niin kallis... etenkin ihan Helsingin kantakaupunki.
Meitä on nyt neljä henkeä kolmiossa, ja pian muutamme omakotitaloon. Täältä iso okt irtoaa Hgin kaksion/kolmion hinnalla varmaan Ihanaa saada tilaa, etenkin säilytystilaa lisää! Enpä kaipaa pääkaupunkiin ahtaasti kaksioon asumaan, jos saan valita no, väliaikaisesti ehkä, mutta en muuten.