Lapsen saannin ajankohta

[Miimis]

Onko teille muille ollut lasten ajankohta itsestäänselvyys vai oletteko asiaa kuinka paljon pohtineet? Olemme seurustelleet useita vuosia, ikää molemmilla n. 30 v. Emme kuitenkaan asu yhdessä, koska riittävän sopivaa asuntoa ei vain ole löytynyt. Asumme kuitenkin lähekkäin ja lähes joka päivä olemme yhdessä. Itse kovasti haluaisin asua yhdessä, mutta miehen mielestä näinkin on ihan hyvä. Tarvitsisi ilmeisesti riittävän hyvän syyn yhteenmuutolle, jotta voisi tinkiä asunnon vaatimuksista. Lapsi tietysti olisi sellainen. Onko tyhmä ajatus muuttaa yhteen ja yrittää lasta samaan syssyyn? Onko ketään, jotka olisivat saaneet lapsia ilman, että ovat ensin asuneet yhdessä kahdestaan? Miten onnistui? Olemme innokkaita matkailijoita ja sekin tuo oman lisänsä pohdinnalle, olemmeko jo valmiita hetkeksi rauhoittumaan vauvanhoidolle. Mutta ikä alkaa painaa, jos ei nyt niin koska sitten! Onko lapsen saamisen helppous/vaikeus esim. yhdestä vuodesta kiinni. Eli jos pelkkää ikää ajattelee, onko 30-vuotiaana yhtä helppo tulla raskaaksi kuin 29-vuotiaana? Molemmat haluamme ehdottomasti lapsia, joten jos asiaan voi itse vaikuttaa, en minä ainakaan haluaisi turhaan lykätä asiaa. Miten saisin miehenkin tajuamaan tämän? Kiitos kaikista mielipiteistänne!

 

[pööh]

Eli jos pelkkää ikää ajattelee, onko 30-vuotiaana yhtä helppo tulla raskaaksi kuin 29-vuotiaana?

On, ellei sairastu vakavasti tms. Yhtenä päivänä olet vielä 29 ja seuraavana päivänä 30 vuotias, eikä lapsensaannin helppous/vaikeus katso fyysistä ikää noin tarkasti. Joillakin raskautuminen tuottaa ongelmia jo 20 vuotiaana, toiset taas raskautuvat kerrasta vielä yli 40 vuotiaina.

Olemme innokkaita matkailijoita ja sekin tuo oman lisänsä pohdinnalle, olemmeko jo valmiita hetkeksi rauhoittumaan vauvanhoidolle.

Kannattaa ottaa kuitenkin huomioon että hetken kestävän vauvavaiheen jälkeen tulee taaperovaihe, leikki-ikä, koululainen, teini-ikä... Hetki ei ihan riitä tuohon ja lapsen kanssa matkustaminen tuo jonkin verran lisävaivaa kahdestaan matkusteluun verrattuna. Mielummin kannattaa juosta ja mennä tukka putkella siihen asti kunnes oikeasti alkaa tuntua että voisi "vakiintua".

 

[Miimis]

Kiitos! Tällaisia fiksuja vastauksia saa tulla lisääkin! Nyt mietinnässä on ensi talven matkat, joten siinä tapauksessa vauvahaave siirtyisi vähintään sen jälkeiselle ajalle. En haluaisi ottaa mitään riskiä ja lähteä raskaana minnekään kauas matkalle.

Ei sitä osaa ajatella, millaista matkustaminen lapsen kanssa on, kun ei ole kokemusta. Mutta varmasti tuo lisävaivaa. Olemme kuitenkin miettineet, että sitäkin voisi sitten jossain vaiheessa kokeilla. Ei ihan pienen vauvan kanssa kuitenkaan. Kouluikäisten kanssa on tietty se hankaluus, kauanko heidän on järkevää olla pois koulusta, ettei koulunkäynti pahasti kärsi. Jos haluaisi vaikka lähteä pariksi viikoksi jonnekin, muulla ajalla kuin koulujen lomilla. Eräs tuttu on ainakin hyvin tiukka tässä asiassa. Kouluissa mennään kuulemma nykyään sellaista tahtia eteenpäin, että huh huh. No, tiedän kyllä niitäkin, jotka lähtevät lomailemaan kouluaikana...

 

[äitix1]

Meillä on vain positiivisia kokemuksia lapsen kanssa matkustamisesta. Oltiin matkusteltu kyllä aika paljon ennen lapsen saamistakin, mutta nyt kun lapsi on n. vuoden ikäinen ollaan tehty yhteensä kaksi kaukomatkaa lapsen kanssa. Ja muutaman päivän kuluttua lähdetään Meksikoon (lapsi myös mukana). Toki matkustaminen on sillä tavalla erilaista, että lapsen ehdoilla mennään, iltamenot jää väliin, kaikkia aktiviteetteja ei voi pienen lapsen kanssa tehdä yms.

 

[niinpä niin.]

Kyllä mun mielestä yhdessä asumista olisi hyvä kokeilla ennen lasta... Siinä voi tulla yllättäviäkin puolia toisesta esiin. Vähän huolestuttavaa että mies on ihan tyytyväinen erillään asumiseen - voi olla siis ettei valmis lapseenkaan. Ja olisi tietty hyvä jos kumpikin olisivat yhtä innostuneita vauva-ajatuksesta. Ja tosiaan ei sitä koskaan tiedä kauanko yrittämiseen menee. Mitä enemmän näitä palstoja lukee sitä enemmän tajuaa kuinka vaikeaa se voi olla. Jo tässä vaiheessa ehdotan että jätät mahdollisen hormonaalisen ehkäisyn pois...jos vaikka vuoden päästä vauvaa alatte yrittämään.

 

[joopa joo jopatijoo]

Mä olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että yhdessä asumista kannattaisi kokeilla etukäteen. Asumalla yhdessä näkee toisesta yllättäviäkin piirteitä, on pakko olla oma itsensä koska "ei pääse pakoon" oman asunnon rauhaan. Yhdessä ollaan hyvinä ja huonoina päivinä. Myös vastuunottoa näkee ihan eri tavalla kuin erillään asuessa.

Miettisin myös tuota miksi mies ei halua asua yhdessä? Onko takana kuitenkin joku sitoutumiskammo vai mikä? Yleensä kun toista rakastaa haluaa yhteisen kodin ja kaiken hänen kanssaan. Onhan kahdessa asunnossa asuminen kuitenkin aika vaivalloista.

Itse ollaan myös kolmikymppisiä ja lasta toivottu yli vuosi aktiivisesti. Joten siihenkin hyvä varautua ettei kaikki käykään nopeasti. Toisaalta voihan teillä käydä tuuri ja tärpätä ekasta kierrosta, toivottavasti niin. Kuitenkin itse kokemuksen rintaäänellä voin sanoa että liian paljon elämää ei kannata suunnitella mahdollisen raskauden mukaan, olisi meiltäkin jäänyt useampi matka tekemättä...

Toivottavasti asiat selkiytyvät. Tsemppiä.

 

[Miimis]

Niin, kyllä kai mieskin yhdessä haluaisi asua. Mutta hän on todella vastaan vuokra-asumista ja sopivaa omistusasuntoa ei vain ole vielä löytynyt. Aika lähellä on kyllä ollut eli mm. tarjouksia on jätetty. Eli sikäli uskon, että mies on kyllä tosissaan. Hän on todella pihi, joten on iso kynnys muuttaa lapsuudenkodistaan. Heillä on kyllä sikäli tosi vapaa ilmapiiri, että ovat ikään kuin vain yhdessä asuvia aikuisia - esim. äiti ei pahemmin kysele menemisiä ja tulemisia.

Miksi e-pillerit pitäisi jättää pois jo aikaa ennen lapsen yrittämistä? Minulle on ainakin lääkäri sanonut, että heti voi alkaa yrittää, kun lopettaa pillerien syönnin. Mielestäni on kuitenkin järkevää odottaa yhdet menkat, eikös laskettu aikakin ole helpompi laskea tällöin?

 

[outik]

Yleensä kai sanotaan että e-pillerit voi sekoittaa naisen hormonitoiminnan vielä lopettamisen jälkeenkin pahimmilaan puoleksi vuodeksi. Itseni kohdalla tosin olen enemmän sitä mieltä että siinä meni reilusti yli puoli vuotta, ehkä yhdeksän kuukautta on lähempänä, ennen kuin tämä kroppa alkoi toimia kunnolla. Tämän päättelen mm. oviksen tuntemisesta, menkkoihin liittyvästä migreenistä ym. Eli kyllä nyt kun yritystä on takana 14 kuukautta, toivoisin että olisin ne pillerit ymmärtänyt heittää mäkeen jo pari vuotta sitten...

 

[mitä mitä :O]

Siis miehesi on 30v ja asuu vielä vanhempien luona :O? Ei ole totta!!! Toivottavasti ymmärsin väärin. Ehdottomasti kannattaa asua yhdessä jonkin aikaa ennen kuin rupeatte vauvoja tekemään.

 

[pööh]

Toisaalta myös sanotaan, että ensimmäisenä kuukautena pillereiden jälkeen on parempi tärppäämistodennäköisyys kuin muutama kuukausi sen jälkeen. Ei sitä voi tietää miten oma kroppa toimii. Varsinkin jos on endometrioosi vaara (=on ollut kuukautiskipuja ennen pillereiden aloitusta, ei välttämättä diagnosoitu) niin kannattaa jättää lopettaminen vasta yrityksen aloittamisen alkuun. Endo saattaa alkaa kasvaa ja tehdä tuhoa ja samalla hankaloittaa raskautumista...

Suosittelen kyllä tosiaan yhdessäasumisen kokeilemista ennen raskauden yrittämistä. Jos mies ei ole asunut yksin, hän ei tiedä kuinka paljon rahaa pelkkä eläminen vie. Kotona asuessa sitä vaan ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon rahaa saa laittaa siihen että jääkaapista löytyy terveellistä ruokaa, juustoa, leikkeleitä, hedelmiä, täysjyväleipää yms. Teille saattaa pahimmassa tapauksessa tulla isoja riitoja rahasta ja nuo riidat olis parempi riidellä ennen kuin olet raskaana tai lapsi on maailmassa kuuntelemassa niitä.

 

[Miimis]

Kyllä, mieheni on kolmekymppinen ja asuu äitinsä kanssa. Tiedän, että tilanne kuulostaa oudolta. Mutta parempi tämäkin kuin ne monet tapaukset, joissa äidit holhoavat aivan liikaa pois muuttaneita poikiaan. Mieheni äiti sentään ymmärtää, että meillä on oma elämä, eikä puutu liikaa. Useimmiten jos mieheni on kotonaan, myös minä olen siellä.

 

[ohoohooho]

Jos miehesi asuu vielä äitinsä kanssa niin ehdoton edellytys lapsen hankkimiselle on napanuoran katkaiseminen äidistä. En pysty käsittämään miksi joku edes piheyksissään haluaa asua tuossa iässä vanhempiensa kanssa... Ettei olisi tekosyynä äidin passaaminen?

Miehesi äidin ei välttämättä tarvitse puuttua koska miehesi asuu tämän valvovan silmän alla.

Älä missään nimessä ala suunnittelemaan lasta ennen kuin miehesi on kokeillut asumista pois lapsuuden kodistaan.

 

[eieieieiei]

Mies ensin omilleen asumaan! Ehdottomasti!

Saat ottaa äidin paikan joka tapauksessa kun muutatte yhteen tuli lapsia tai ei.

 

[Harkintaa...]

Kyllä mua kanssa mietityttäisi alkaa vauvantekopuuhiin kolmekymppisen miehen kanssa, joka haluaa asua yhä äitinsä kanssa... Eli eiköhän miehen kannattaisi harjoitella ensin sitä "omaa elämää" omassa kämpässään, tai sitten muutatte yhteen ja kokeilette miten se sujuu ennen vauvaa. Saattaapi muuten olla miehelle liian iso muutos samalla kertaa muuttaa pois äidin helmoista ja tulla itse isäksi.

 

[Muusa76]

Suosittelisin yhteen muuttamista ennen kuin alatte yrittää vauvaa. Ihmisestä oppii kaikenlaista uutta, kun jakaa arjen kokonaan. Tietysti olette varmasti paljon matkustelleet, jolloin reissuissakin olette tutustuneet toisten tapoihin. Kuitenkin suosittelisin ensin jakamaan arjen.

Minusta on turha kauhistella miten joku voi asua 30-vuotiaana vanhempiensa luona. Suomalaiset muuttavat kansainvälisesti katsottuna poikkeuksellisen nuorena pois kotoa. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa asutaan usein kotona niin kauan kuin mennään naimisiin/perustetaan perhe. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Siellä voidaan samalla lailla kauhistella, kun täällä muutetaan jo 17-18 vuotiaina.

Mielestäni sinun olisi parempi katsoa arkea yhdessä, ettei vaan pääse käymään niin, että miehesi olettaa sinun olevan samanlainen ja toimivan samalla tavalla kuin oma äitinsä. Kun vauva tulee taloon ovat uuden äidin ja isän roolit muutenkin vähän aikaa hakusessa ja se on aina pienoinen kriisi parisuhteelle. Itselläni on kaksi lasta.

 

[Miimis]

Kiitos vastauksistanne! Erityisesti Muusa76 kiitos, kun löytyy ymmärrystä! Pitäisin varmasti itsekin tilannettamme outona, jos katselisin sitä ulkopuolisena. Mutta tosiaan, vaikka tämä erillään asuminen ja erityisesti mieheni asuminen äitinsä kanssa välillä ahdistaa/tuskastuttaa/raivostuttaa, tiedän paljon pahempiakin tilanteita. Varmasti tähän asumisjuttuun on vaikuttanut sekin, että mieheni äiti jonkin verran passaa miestäni, ei se ainakaan helpota sieltä pois muuttamista. Mutta kyllä mieheni on yllättävän itsenäinen ja huolehtii myös muista. Samoin hänen äitinsä.

Olen laittanut mieheni tiukalle ja käskenyt sanoa, jos ei ole valmis kanssani enempään. Mutta kyllä hän haluaa. Olemme monissa tähän liittyvissä asioissa samaa mieltä, mm. mieheni huomautti eräästä parista, jotka menivät nopeasti naimisiin, että tod. näk. ovat jo eronneet. Haluamme kumpikin, että tästä tulee lopunelämää kestävää. Olemme molemmat ehjistä, onnellisista "perusperheistä", joten sikäli ei voisi olla paremmat lähtökohdat. Mutta ikinä ei tietty voi elämästä tietää. Jotkut voivat olla onnellisesti elämänsä yhdessä, vaikka etenisivät hyvinkin nopeasti, toiset taas eroavat yllättäen, kun ovat ensin vuosikausia edenneet hitaasti. Mielestäni se kertoo aika paljon mieheni olevan tosissaan, kun yksi asunto oli jo niin lähellä, että mieheni suunnitteli innoissaan muuttopäiviä. Hän puhuu muutenkin aina kaikesta hyvin suoraan, eikä taatusti puhu sellaista, mitä ei tarkoita.

Lisäkommentit enemmän kuin tervetulleita!

 

[ou nou!]

Varmasti tähän asumisjuttuun on vaikuttanut sekin, että mieheni äiti jonkin verran passaa miestäni

Ehdottomasti suosittelen ensin yhdessä asumista pari vuotta, sitten vasta lapsen tekoon. Vauva tuo valtavan määrän työtä ja vastuuta, josta on usein kahdellekin tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Jos mies on tottunut passaamiseen, ei hän siitä ihan hetkessä totu pois, saati että kykenisi ottamaan kanssasi täyden vastuun avuttomasta ihmisenalusta.

Lisäksi jos mies on niin pihi, että pyörii äitinsä nurkissa vielä kolmekymppisenä, hänellä on tosiaan totutteleminen myös siihen mitä eläminen oikeasti maksaa. Lapsi vie rahaa sitä enemmän, mitä isommaksi hän kasvaa.

 

[Miimis]

Tuo yhdessäasuminen pari vuotta ennen lasten miettimistä taitaa olla täysin mahdoton yhtälö. Olen aina ajatellut, että lapset pitää tehdä nuorena. Nyt kun ikääkin alkaa olla se 30 v. pitäisi alkaa toimia, ennen kuin on myöhäistä. Vuodet vain ovat vierineet niin huimaa vauhtia. Yhdessä olemme kuitenkin olleet jo tosi monta vuotta ja koko ajan asuneet aika lähekkäin.

 

[järkikäteen]

Niin kyllähän se on fakta, että hedelmällisyys laskee kahdessa vuodessa 100% ;D

Mikä tämän palstan naisia vaivaa, kun elämän pitäisi mennä niin yksoikoisesti tietyllä kaavalla viis siitä, mikä on järkevää kunkin OMASSA tilanteessa.

Juuri kirjoitinkin toiseen ketjuun siitä, miten itse en lastenteon kanssa hoppuile, vaan nautin ensin muusta elämästä. Nykyään on täysin normaalia synnyttää YLI 30-vuotiaana mm. pitkien opiskeluaikojen vuoksi. Sitä paitsi nuoruusaika on yleisesti ottaenkin pidentynyt ja parikymppiset äidit ovat hädintuskin omaa teini-ikäänsä selvittäneet...

 

[mitä mitä :O]

Voi ei, siis oikeasti!!! Ehdottomasti parasta olisi jos mies asuisi ensin yksin jonkin aikaa ennen kuin edes yhteen muuttaisitte, (se nyt ei kyllä varmaan enää onnistu). En kerrassaan voi käsittää että miehesi mielestä vuokralla asuminen olisi huonompi vaihtoehto kuin äidin kanssa asuminen :O, voi pyhä jysäys!!! Oma mieheni oli asunut tuossa iässä omillaan jo 10v! Itse olen ollut 19v kun muutin omaan (vuokra)-asuntoon, ehdottomasti mukavampaa kuin "kotona" asuminen vaikka minulla on lämpimät välit vanhempiini.

Siis sano nyt edes että miehesi tekee ja maksaa itse ruokansa ja maksaa jonkinlaista vuokraa äidilleen, pliis... Jos ei niin en edes harkitsisi vauvojen "hankkimista" tuollaisen miehen kanssa. Sitten on todellakin aivan liian pihi ja rahasta tulee taatusti ongelma.

 

[Miimis]

"järkikäteen" olen miettinyt kanssasi samaa, miksi kaikilla pitäisi mennä saman kaavan mukaan elämä. Eli miksi ei voisi onnistua suht nopeasti yhteenmuuton jälkeen lapsen hankinta, kun olemme kuitenkin olleet yhdessä jo vuosia eli toista on aika hyvin oppinut tuntemaan. Miksi pitäisi ensin seurustella, sitten muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja vasta sitten miettiä lapsia...

Mieheni ei maksa vuokraa äidilleen, mutta hoitaa kyllä tiettyjä kuluja & asioita, eli ei ole pelkästään äitinsä elättinä. Esim. matkoilla kun olemme olleet kahdestaan, ei ole ollut ongelmia kulujen maksamisessa.

 

[mitä mitä :O]

"järkikäteen" olen miettinyt kanssasi samaa, miksi kaikilla pitäisi mennä saman kaavan mukaan elämä. Eli miksi ei voisi onnistua suht nopeasti yhteenmuuton jälkeen lapsen hankinta, kun olemme kuitenkin olleet yhdessä jo vuosia eli toista on aika hyvin oppinut tuntemaan. Miksi pitäisi ensin seurustella, sitten muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja vasta sitten miettiä lapsia...

Mieheni ei maksa vuokraa äidilleen, mutta hoitaa kyllä tiettyjä kuluja & asioita, eli ei ole pelkästään äitinsä elättinä. Esim. matkoilla kun olemme olleet kahdestaan, ei ole ollut ongelmia kulujen maksamisessa.

No te ette ole eläneet sitä tavallista arkea yhdessä, se on hieman eri asia asua yhdessä kuin erillään vaikka olisittekin seurustelleet jo vuosia. Ja ihmeellistä että jos olette yhdessä olleet pitkään niin miksi ihmeessä ette ole jo asuneet yhdessä kun ikä ei ainakaan ole este ollut?

Eli tekeekö mies itse ruokansa ja pesee pyykkinsä ja ylipäänsä siivoaako "kotiaan" (pesee ikkunat jne)? Jäi epäselväksi. Vikaa on kyllä tässä tapauksessa myös miehen äidissä, hänen olisi pitänyt jo vuosia sitten "potkia" poikansa kotoaan. Tulee mieleen oma naapuri, 5-kymppinen naikkonen joka on niin kiinni pojissaan että hyysää heitä kuin pikkulapsia, tekee ruuat ja pesee pyykit vaikka pojilla on periaatteessa omat asunnot. Viettävät kuitenkin suurimman osan ajasta äitykän kotona...

 

[aarrgh]

Ja ihmeellistä että jos olette yhdessä olleet pitkään niin miksi ihmeessä ette ole jo asuneet yhdessä kun ikä ei ainakaan ole este ollut?

Vastaus on jo ekassa viestissä:

Itse kovasti haluaisin asua yhdessä, mutta miehen mielestä näinkin on ihan hyvä. Tarvitsisi ilmeisesti riittävän hyvän syyn yhteenmuutolle, jotta voisi tinkiä asunnon vaatimuksista. Lapsi tietysti olisi sellainen.

En käsitä miksei rakastettu kumppani ole aivan yhtä riittävä syy. Ap ilmeisesti haluaa äkkiä lapsen, jotta saa sillä "pakotettua" miehen muuttamaan yhteen.

Toivon ap:lle parasta, mutta jos alatte lasta väsäämään heti kun mies pääsee äidin esiliinan nauhoista irti, veikkaan samaa kuin joku muukin jo tässä ketjussa: Sulla on sitten kaksi lasta hoivattavana.
Toivottavasti et kaiken kukkuraksi synnytä kaksosia

Mutta tää koko tarina on niin tajuton, että melkein tekis mieli epäillä provoa.. Toisaalta onhan sitä monennäköistä viheltäjää.

 

[Miimis]

Kyllä tämä täyttä totta on ja kuten jo aiemmin kirjoitin, on maailmassa pahempiakin tilanteita. Itse pitäisin pahempana esim. sitä, että asuttaisiin yhdessä, mutta toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Onhan sellaisiakin tapauksia, eikä ilmeisesti ollenkaan harvinaista. Meillä kumpikin haluaa ehdottomasti lapsia. Enkä voi käsittää, miten tästä asiasta eri mieltä ihmiset ovat ikinä yhteen muuttaneet! Ei tulisi mieleenkään muuttaa yhteen, ennen kuin näinkin tärkeä asia on selvitetty, että ajatellaan asiasta samoin. Toinen meidän tilannetta huomattavasti pahempi tilanne olisi se, että nimellisesti asuttaisiin yhdessä, mutta toinen esim. työnsä vuoksi olisi paljon pois kotoa. Me emme asu virallisesti yhdessä, mutta käytännössä olemme varmasti enemmän yhdessä kuin monet samassa taloudessa elävät. Myös harrastukset ovat pitkälti yhteisiä, vähän on kyllä omiakin kavereita ym. omia juttuja, olemme kumpikin aika itsenäisiä. Mutta esim. baariin ei tulisi mielenkään lähteä yksin, kyllä yhdessä liikutaan.

 

[mitä mitä :O]

Rautalankaa tarvitaan näköjään. Eli olette yhdessä paljon mutta arkea ette jaa, tämä tässä on niin oleellista. Se arki ei ole helppoa, varsinkaan miehille, sen huomaa jo näitä palstoja lukemalla. Arjen jakaminen on aika paljon muutakin kuin "kivaa yhdessä harrastamista" tai matkustelua/baarissa käyntiä. Varsinkin siinä vaiheessa kun vauva on kuvioissa mukana.

Pelkään että sinusta tulee ilmainen piika siinä vaiheessa jos/kun siirrytte saman katon alle. Et vieläkään selventänyt että tekeekö miehesi itse ruokansa ja peseekö itse pyykkinsä jne. Eli ilmeisesti ei

Alan kyllä itsekin jo epäillä provoa, kuulostaa sen verran uskomattomalta.