minä olin ihan varma yhden lapsen äitinä, etten ikinä koske lapseeni riuhtaisemalla tai muutenkaan ikävällä tavalla, vaan aina rakkaudella ja hellästi. Kun tuli toinen lapsi ja näiden kahden ihanan ja rakkaan mukanaan tuomat tilanteet, olen joutunut pyörtämään noista periaatteistani.
Lapset on tosi erilaisia ja mikä toimii toiselle, ei toimi toiselle. Jos joku luulee, että kaikille lapsille voi selittää asian kuin asian, että näin ei ole. Tai, voihan sitä selittää vaikka kuun taivaalta, mutta ei siitä mitään hyötyä ole, jos kukaan ei kuuntele. Toinen kuuntelee jo yksivuotiaana selityksiä, toiselle on aivan turha selitellä mitään kaksivuotiaanakaan.
En tosiaan kannata fyysistä kurittamista, mutta kyllä se joskus on pakko (luunappi sormille tms.), kun ei kerta kaikkiaan mikään muu mene jakeluun ja hengenlähtö on lähellä, lapsella tai jollakulla muulla. Tosin, se ei ole koskaan se toimiva keino!
Minulla on erittäin vilkas kaksivuotias poika, joka on tehnyt pienen elämänsä aikana enemmän konnuutta kuin koko muu perhe konsanaan. Meillä minä olen yrittänyt laittaa hänet jäähylle pinnasänkyyn, kun on purrut jotakuta. Ensin kiellän ja jos ei usko, vein jäähylle. No, se ei ollut toimiva konsti, koska puolitoistavuotias kiipesi sängystä pois, ei pysynyt siellä. Mietin,e ttä miten saisin hänet keskelle lattiaa niin, ettei hän pystyisi hajottamaan mitään, mutta pysyisi paikallaan hetken, että saisin lohdutettua purtua kaveria tai siskoa. Nyt meillä on käytössä syöttötuoli+valjaat, joihin kannan tyynesti kaverin ja paan munakellon soimaan kahden minuutin kuluttua. Sitten sanon, että jos puret vielä, joudut tähän uudestaan. Eikä mitään muita selityksiä. JA tämä on alkanut toimia vasta nyt kaksivuotiaana. Ja siis en hyväksy yksinjättämistä, vaan haluan, että lapsi näkee minut koko ajan, ei vaan pääse osallistumaan vapaasti.
Puistoon kun menemme, sanon, että jos puret tai tönit jotakuta, lähdemme heti kotiin (kurjaa kyllä, kun koko porukka kärsii). Joskus yritin pitää häntä rattaissa aina kun hän puri, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, kun homma uusi aina.
Mutta nämä keinot on alkaneet toimia vasta nyt n. kahden vuoden iässä, kun hän on jo pikkusen alkanut ymmärtää puhetta. Että ei voi hirveesti yksivuotiaalta vaatia, ei ainakaan meillä ollut silloin toivoakaan, että voisi mikään mennä perille. Meillä poika on niin vilkas ja nopea ja fyysinen, ettei siihen mikään auta. Ihana poika on kyllä ja hirmuisen rakas, mutta on se aivan kamalaa, että on sellainen kannibaali. Meillä ei ole auttanut konnuuksiin ja puremiseen kuin aika, ja siksi toivottelenkin sinulle paljon kärsivällisyyttä! Se tarkoittaa sitä, että on hetkiä, jolloin huomaa selviävänsä jostain katastrofiainekset sisältävästä hetkestä kuin ihmeen kaupalla, kun lapsi ymmärtääkin olla satuttamatta tai könyämättä kuumalle hellalle. Niin, ja siis meillä menee nyt hyvin, ku ukko ei pure kuin 0-3 kertaa päivässä, läpsii kyllä paljon ja tönii.
Minä yritän ajatella niin, että hän on sellainen luonne ja persoona, että jotenkin se sisäinen palo ja älytön energiamäärä vaan purkautuu. Ettei vaan pysty hillitseen itseään, kun on niin kivaa, jännää, pelottavaa, tylsää, ikävää tms. niin onhan se pakko jotenki purkaa. Aika auttaa ja mie uskon kalaöljyihin myös ja siihen, että rauhoittaa elämää muuten. Eli kaikki ylimääräinen hässäkkä minimiin, meillä sellanen rauhottaa myös ukkelia.
Tuon ikäinen kannattaa varmasti vaan nostaa tilanteesta pois ja kieltää ja yrittää huijata huomio muihin juttuihin.
Tämmösiä...Tsemppiä ja paljon kärsivällisyyttä! Tiedän monen monta kertaa sen kokeilleena, että huutaminen, maltin menettäminen, tai fyysinen rankaiseminen ei tuo kuin pahan mielen molemmille! Eikä siitä mitään hyötyä ole. Usein tilanteet, jotka handlaa suht kunnialla on niitä, jolloin kärsivällisyys on riittänyt, niistä jää itellekin vähemmän pahaa mieltä.
Vaikka aina ei siihen pystyisikään. Voimia!
