Y
Yksinäinen äiti
Vieras
Onkohan kohtalotovereita, naisia jotka elävät onnettomassa suhteessa, ihan väenvänkään? Haluan hieman purkaa mieltäni..
Oma tilanteeni on sellainen, että avopuolisolla ja minulla on yhteinen lapsi ja nykyään olemme yhdessä oikeastaan vain lapsen takia. Sukset menevät ristiin jatkuvasti ja sanaharkkaa syntyy joka asiasta.
Mieheni on tosi jyrä luonteeltaan, eikä asiaa helpota se etten minä ole erityisen alistuvainen hänelle, vaikkakin olen huomannut myöntyväni monen monta kertaa miehen tahtoon, mies ei kuuntele juurikaan minun mielipiteitä. Mies on meillä siis se joka sanoo missä kaappi seisoo.. Miehen isä on samanlainen ja anoppini on aina alistunut miehensä tahtoon. Tuntuu että oma ukkoni on saanut tuon perhemallin jo lapsuudestaan, heidän isä on ollut äärettömän tiukka ja kangistanut lapsia tiettyyn kaavaan ja äidillä ei ole ollut sanansijaa mihinkään.
Tällaisessa suhteessa on vaikea elää, lisäksi mieheni saattaa töniä minua rajustikin jos kovasti suuttuu. Hänellä on äärettömän lyhyt pinna ja ääni korottuu turhan helposti myös lapsen kuullen. Meidän välejämme on kiristänyt myös raha. Miehen firma lopetettiin vuosi sitten ja rahapula alkoi. Laskuja sateli joka nurkasta ja rahaa ei tullut. Edelleen on tiukkaa ja molemmilla on mennyt luottotiedot.
Mikä minua vaivaa kun tällaisessa suhteessa pitää väkisin roikkua. Kummallista, aina niitä hetkiä tulee kun vannotaan että erotaan (ja suunnilleen vihataan toisiamme) ja sitten hupsistahei taas vaan sama arki jatkuu ja mies pyytelee anteeksi käytöstään jne..
Itse ehkä tietyllä tapaa jopa pelkään erota. Raukkamaista. Minulla ei olisi oikeastaan mitään eikä oikeastaan minkäänlaista lapsenhoitoapua. Omat vanhempani asuvat eri kaupungissa. Olen seuranhakuinen ja viihdyn aika huonosti yksinäni. Lapen kannalta olisi kuitenkin parempi elää erillään, kunhan hän hieman kasvaa ja ymmärtää kuinka huonosti vanhemmat tulevat toimeen niin taas on yksi murhe lisää.
Oma tilanteeni on sellainen, että avopuolisolla ja minulla on yhteinen lapsi ja nykyään olemme yhdessä oikeastaan vain lapsen takia. Sukset menevät ristiin jatkuvasti ja sanaharkkaa syntyy joka asiasta.
Mieheni on tosi jyrä luonteeltaan, eikä asiaa helpota se etten minä ole erityisen alistuvainen hänelle, vaikkakin olen huomannut myöntyväni monen monta kertaa miehen tahtoon, mies ei kuuntele juurikaan minun mielipiteitä. Mies on meillä siis se joka sanoo missä kaappi seisoo.. Miehen isä on samanlainen ja anoppini on aina alistunut miehensä tahtoon. Tuntuu että oma ukkoni on saanut tuon perhemallin jo lapsuudestaan, heidän isä on ollut äärettömän tiukka ja kangistanut lapsia tiettyyn kaavaan ja äidillä ei ole ollut sanansijaa mihinkään.
Tällaisessa suhteessa on vaikea elää, lisäksi mieheni saattaa töniä minua rajustikin jos kovasti suuttuu. Hänellä on äärettömän lyhyt pinna ja ääni korottuu turhan helposti myös lapsen kuullen. Meidän välejämme on kiristänyt myös raha. Miehen firma lopetettiin vuosi sitten ja rahapula alkoi. Laskuja sateli joka nurkasta ja rahaa ei tullut. Edelleen on tiukkaa ja molemmilla on mennyt luottotiedot.
Mikä minua vaivaa kun tällaisessa suhteessa pitää väkisin roikkua. Kummallista, aina niitä hetkiä tulee kun vannotaan että erotaan (ja suunnilleen vihataan toisiamme) ja sitten hupsistahei taas vaan sama arki jatkuu ja mies pyytelee anteeksi käytöstään jne..
Itse ehkä tietyllä tapaa jopa pelkään erota. Raukkamaista. Minulla ei olisi oikeastaan mitään eikä oikeastaan minkäänlaista lapsenhoitoapua. Omat vanhempani asuvat eri kaupungissa. Olen seuranhakuinen ja viihdyn aika huonosti yksinäni. Lapen kannalta olisi kuitenkin parempi elää erillään, kunhan hän hieman kasvaa ja ymmärtää kuinka huonosti vanhemmat tulevat toimeen niin taas on yksi murhe lisää.