V
"vieras"
Vieras
Tapasin jokin aika sitten mukavan miehen, jota aloin tapailla vaikka tiesin, että välimatkaa meillä on n. 150km. Mietin ja puhuin miehelle ääneen ajatuksia siitä, olenko minä ihminen, joka kestää tuollaista välimaktaa (joka nyt ei sinänsä hirvittävän pitkä ole, mutta kuitenkin) toiseen ihmiseen, jos tapailemisemme johonkin johtaa. Mies niinsanotusti puhui minut ympäri eli vakuutteli, että kyllä kaikki hyvin menee ja kun ei tuo välimatkakaan nyt loppujen lopuksi niin suuri ole.
Tapailumme siis sai luvan jatkua, ja tässä on nyt elelty kaukosuhteessa noin puolitoista vuotta.
Nyt on kuitenkin niin, että kaukosuhde on ruvennut mietityttämään minua.
Näemme miehen kanssa vain viikonloppuisin ja toki joskus on niitäkin viikonloppuja, jolloin emme tapaa lainkaan. Viikolla emme tapaa ollenkaan. Aina yhdessä ollessamme meillä on suurimmaksi osaksi ihanaa, mutta kun jotenkin kaipaisin sitä toisen seuraa arkeeni muutenkin. Lisäksi olen ajatellut sitäkin, että kun nuo meidän viikonlopputapaamisetkaan ei oikeastaan sitä arkea ole, vaan vähän niin kuin sellaista ekstraa mitä tavallisesti päivissämme ei ole. Tai miten sen nyt voisi sanoa, olen hirvittävän huono selittämään tällaisia asioita mutta toivottavasti nyt joku ymmärsi edes jotenkin, mitä hain takaa?
Minulla on kaksi lasta (1v ja 2v1kk) ja heitänkin olen tässä miettinyt. Eli ovat kyllä tavanneet tämän kyseisen miehen, mutta mietityttää vain juuri se, että sen arjen pitäisi suhteessa tulla joskus vastaan jo ihan lapsiakin ajatellen...
Mulla on myös hirveä läheisyydenkaipuu. Tekstareissa voi kirjoittaa helliä sanoja ja puhelimessa puhua vaikka mitä, mutta eihän se nyt korvaa sitä, että toinen on siinä ihan oikeasti.
Koska nämä asiat on vaivanneet mieltäni, otin tietysti puheeksi tämän miehen kanssa. Mies tuumasi, että parin vuoden päästä voitaisiin katsoa, jos jompikumpi muuttaisi toisen luo. Siis parin vuoden!!! Olen melko varma siitä, etten yksinkertaisesti jaksa elää tällaisessa suhteessa kahta vuotta. Mies on kyllä ihana, enkä haluaisi hänestä irtikään päästää, mutta mitä muutakaan minun kannattaa tehdä? Haluan nukahtaa iltaisin miehen, en puhelimen viereen.
Tapailumme siis sai luvan jatkua, ja tässä on nyt elelty kaukosuhteessa noin puolitoista vuotta.
Nyt on kuitenkin niin, että kaukosuhde on ruvennut mietityttämään minua.
Näemme miehen kanssa vain viikonloppuisin ja toki joskus on niitäkin viikonloppuja, jolloin emme tapaa lainkaan. Viikolla emme tapaa ollenkaan. Aina yhdessä ollessamme meillä on suurimmaksi osaksi ihanaa, mutta kun jotenkin kaipaisin sitä toisen seuraa arkeeni muutenkin. Lisäksi olen ajatellut sitäkin, että kun nuo meidän viikonlopputapaamisetkaan ei oikeastaan sitä arkea ole, vaan vähän niin kuin sellaista ekstraa mitä tavallisesti päivissämme ei ole. Tai miten sen nyt voisi sanoa, olen hirvittävän huono selittämään tällaisia asioita mutta toivottavasti nyt joku ymmärsi edes jotenkin, mitä hain takaa?
Minulla on kaksi lasta (1v ja 2v1kk) ja heitänkin olen tässä miettinyt. Eli ovat kyllä tavanneet tämän kyseisen miehen, mutta mietityttää vain juuri se, että sen arjen pitäisi suhteessa tulla joskus vastaan jo ihan lapsiakin ajatellen...
Mulla on myös hirveä läheisyydenkaipuu. Tekstareissa voi kirjoittaa helliä sanoja ja puhelimessa puhua vaikka mitä, mutta eihän se nyt korvaa sitä, että toinen on siinä ihan oikeasti.
Koska nämä asiat on vaivanneet mieltäni, otin tietysti puheeksi tämän miehen kanssa. Mies tuumasi, että parin vuoden päästä voitaisiin katsoa, jos jompikumpi muuttaisi toisen luo. Siis parin vuoden!!! Olen melko varma siitä, etten yksinkertaisesti jaksa elää tällaisessa suhteessa kahta vuotta. Mies on kyllä ihana, enkä haluaisi hänestä irtikään päästää, mutta mitä muutakaan minun kannattaa tehdä? Haluan nukahtaa iltaisin miehen, en puhelimen viereen.
