Lapsen isä käynyt lapseen kiinni tapaamisella :(

Toi siis pojan 8v kotiin tänään ja selvis, että pariinkin otteeseen käynyt tukkaan kiinni vkl aikana!! |O |O

Helvetti vieköön, että sieppas!! Sanoin, etten missään olosuhteissa hyväksy, vaan hänpä hyväksyy :headwall: :headwall:
 
heti
Ja ei kun yhteydenottoa johonkin tahoon, joka tekee miehellekin säännöt selviksi. Mun isällä oli muuten aikanaan tapaamisoikeus vain mummolassa, isovanhempien silmien alla, ettei käy mitään.
 
Poitsu käy perheneuvolassa säännöllisesti ja huomenna on seuraava käynti, jolloin on menossa isänsä kanssa. Ajattelin aamusta soittaa sinne ja kertoa asiasta.

Ja oli siis yhtä lailla napannut tukasta toistakin poikaansa, joka on vajaa 4 vuotias (ei siis mun, vaan seuraavan exänxä kanssa hankittu, jota tapaa samoina vkl:na).
 
heti
Toivottavasti miehellä riittää itseluottamusta sen verran, ettei sitten ala käskyttää/pelotella lapsia, etteivät saisi sulle kertoa, mitä tapaamisissa on tapahtunut. Mutta kai se sen verran aikuinen on, ettei moiseen ala?
 
No tuo kun käy siellä perheneuvolassa muutenkin, niin eiköpä ne siellä saa kaivettua kaiken esiin.

Ja tuskin tuohon nyt niin "pelottelut" vaikuttaa.

On pariin otteeseen ilmoittanut, ettei halua iskän luo mennä jne. Joten eiköpä tuo mahda kertoa mitä iskän luona tapahtuu.
 
Miä
Mutta jos joku miun lasta pahoinpitelee niin miä potkisin sen hampaat niin syvälle kurkkuun että se ylettää puremaan omaa peräsuoltaan. Typerää uhoa mutta mur silti :snotty:
 
No jo helkkarissa te ootte fiksuja :headwall: :headwall:
Parempi, että lapsi menettää isänsä kokonaan kuin, että asiaan puututtais muulla tavalla :eek:
Johan kirjoitin, että aamulla soitan perheneuvolaan, minne poika on menossa huomenna isänsä kanssa ja kerron asiasta sinne.

HUOM HUOM!! En siis millään tavalla hyväksy asiaa! Yritän vaan miettiä ratkaisua, muunlaista kuin se, ettei poika tapaisi isäänsä lainkaan!!
Koska se ei mun mielestä ole se paras tai ainoa ratkaisu asiaan.
 
kusipää:( sorry.. mä pelkään tota samaa.. mies on minuaki kohtaa ollut.. siks erottu.. tässä muutenkin pohdin meijän tilannetta.. kun vein lapsen isil, soitin sen parkkipaikalt et tuu hakee lapsi.. en ota lasta tänää.. sen vuoro oli kyl.. me ajettii tommonen 35km.. 2v laps on, mut ei se saa tota tehä kauan enää... on tehny noit yhtäkkisii perutuksia useinkin. Älä anna mennä sen hullun luo enää..ei missää tapauksessa..
 
väkivalta poikki
Alkuperäinen kirjoittaja Black Sheep:
No millä helvetillä mä sen estän? |O
Lasten pahoinpitelystä on aina ilmoitettava poliisille tai lastensuojeluun. Sinä olet nyt vastuussa, koska tiedät lastasi pahoinpidellyn ja kuka lastasi pahoinpitelee. Äijälle tuosta tulee sakkotuomio ja pahoinpitely loppuu siihen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Sheep:
No jo helkkarissa te ootte fiksuja :headwall: :headwall:
Parempi, että lapsi menettää isänsä kokonaan kuin, että asiaan puututtais muulla tavalla :eek:
Johan kirjoitin, että aamulla soitan perheneuvolaan, minne poika on menossa huomenna isänsä kanssa ja kerron asiasta sinne.

HUOM HUOM!! En siis millään tavalla hyväksy asiaa! Yritän vaan miettiä ratkaisua, muunlaista kuin se, ettei poika tapaisi isäänsä lainkaan!!
Koska se ei mun mielestä ole se paras tai ainoa ratkaisu asiaan.
No kuka helkkari tässä nyt on sanonut että lapsen pitää menettää isänsä kokonaan? :eek: Ei se ls-ilmo sentäs sitä tarkoita, että isä menettää lapsensa tai lapsi isänsä vaan sitä, että isä ei saa tehdä lapsellensa mitä vaan, että asiaan puututaan. Hyvä että kerrrot asian perheneuvolaan, mutta melko varmastihan he sieltä tekevät ls-ilmoituksen joka tapauksessa jos lapsta tukasta riepotellaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:

No mistä mä tiedän noista ls-ilmoista ja kun porukka vaahtoo, että älä anna lapses mennä sen hullun luo yms. :kieh:
Katotaan nyt mitä sanovat siellä perheneuvolassa, soitan sinne aamuselta. Ovat menossa yhdeksi sinne. Ex hakee pojan koulusta.
 
Yhteistyössä