Lapsen hankkiminen yksin/ilman parisuhdetta. Keskustelua, mielipiteitä kokemuksia. :)

En ole koskaan ajatellut, että olisi millään tavalla edes kyseenalaista, jos on raskaana ja päättää pitää lapsen vaikka tietää ettei isä ole kuvioissa. Oikeasti hämmästyin, että sekin voi jonkun mielestä olla väärin.

Sitten taas jos ajatellaan noita hedelmöityshoitoja, en niitä oikein ehkä ymmärrä pariskunnillakaan. Siis en tietenkään tuomitse, mutta en vain oikein tajua miksi sellaiseen halutaan lähteä. Toki helppohan minun on sanoa, kun kaksi luomulasta tuolla tuhisee.

Adoption kohdalla taas en näe mitään ongelmaa.

 

Mun mielestä kyllä lapsen hoito ja kasvatus (johon sisältyy hyvinkin paljon asioita) on koko lapsen elämän perusta. Eihän molemmat vanhemmat omaava lapsi voi automaattisesti paremmin kuin yksinhuoltajan lapsi. En tarkoita tietenkään, että mikään yksittäinen asia (kuten varhainen päivähoito) olisi tässä jokin ratkaiseva tekijä, mutta voihan sitä tehdä hyvinkin paljon lapsen kannalta huonoja valintoja, jotka kasautuessaan vaikuttavat paljonkin lapsen elämään.

Kukaan ei väitä, että automaattisesti tapahtuisi yhtään mitään ja että isän omaava lapsi esim. olisi automaattisesti yltiöonnellinen. Mutta ei nyt tarvitse olla ihan hirveän suuri ja nerokas kehityspsykologi ymmärtääkseen, että ihmiselle on ihan järjettömän tärkeä olemassaolon peruskysymys se, mistä hän on tullut ja ketä hänen vanhempansa ovat.

On sanottu, että lapsi tarvitsee juuret ja siivet, ja vanhemmat mitä suurimmassa määrin edustavat sitä juuret-osastoa. Se, ovatko vanhemmat hyviä tai huonoja, on tässä asiassa sivuseikka. Olennaista on heidän olemassaolonsa.

 

täydellinen isättömyys ei kyllä vaikuta lapseen oikeastaan millääntavalla itsessään - paitsi jos ympäristö ei sitä jotenkin lapselle tuo esiin ( sääliä, voivottelua tms ) . mä olen itse isätön, enkä koe sitä taakkana tai rasitteena tms.
tänä päivänä on muuten aika extremeä olla ihan perustavallinen ydinperhe

ja se on muuten mielenkiintoista, että me kaikki miltei tässä oletetaan, että yskinhankkiva on nainen. entä se mies joka tahtoo lapsen ,muttei äitiä ? onko se "pahempi" ? onko lapsen oikeus äitiin suurempi kuin isään ?
vaikeita asioita.
itse edelleen sitä mieltä,että lähtökohasesti ne lapset kuuluu aina parisuhteeseen.

No tämä nyt on täyttä kukkua! Ihan varmasti isättömyys vaikuttaa lapseen, oli ympäristö sitten mitä mieltä tahansa! Minäkin olen siis sitä mieltä, että lapsi olisi pyrittävä saamaan tilanteeseen, jossa sillä olis rakastavat vanhemmat.

 

[QUOTE="vieras";26879575]Ai. Kyllä mä näen asian niin että moni nainen etsii parisuhdetta siksi että ihmisellä on sellainen luontainen läheisyyden ja rakkauden kaipuu. Ihminen haluaa rinnalleen turvallisen toisen ihmisen. Ja sitten niitä lapsia tehdään, kun halutaan perhe sen miehen kanssa.
Ja kyllä, on paljon parempi vaihtoehto tehdä lapsia oman miehen kanssa ja sitten vaikka erota, koska silloin lapsilla on olemassa se isä. Etäisänä tai miten vaan, mutta kuitenkin elämässä on isä.
Veikkaan, että loppupeleissä täydellinen isättömyys vaikuttaa ihmiseen paljon pahemmin kuin vanhempien avioero.[/QUOTE]

Itse asiassa monesti naisille on lasten saaminen tärkeämpää kuin parisuhteen löytäminen, miehillä toisinpäin. Yleistettynä siis.

 

[QUOTE="vieras";26879610]Mun mielestä äiti ja isä on lapsen elämän perusta. Eihän sitä elämää herranjumala edes olisi ilman äitiä JA ISÄÄ.
Vitut imetyksestä, päivähoidosta tai perhepedistä, jos lapselta puuttuu kokonaan toinen vanhempi. Kyllä se vanhemman puuttuminen herättää taatusti enemmän kysymyksiä ja mielipahaa kuin se että lasta ei imetetty vauvana.[/QUOTE]

Tämä siis tarkoittaa, että kaikki ydinperheiden lapset ovat onnellisempia kuin yksinhuoltajien lapset? Riippumatta siitä, miten heitä hoidetaan ja kasvatetaan sekä millainen suhde näihin vanhempiin on?

 

Minusta taas tässä viestissä näkyy kapeakatseisuutesi. Asioita voi pohtia laajemminkin kuin yhdestä näkökulmasta ja yhden kulttuurin kautta. Kyllä lapsen elämään vaikuttaa suuresti moni muukin asia kuin isä tai isän puute. Kyse on kokonaisuudesta. Siitä, miten lasta on hoidettu ja kasvatettu, onko hänellä ollut paljon rakastavia ihmisiä ympärillään jne. Vai väitätkö, että yksinhuoltajien lapset ovat automaattisesti onnettomampia? Onko tuo muuten itsekästä vain Suomen oloissa? Mites ne kulttuurit, joissa lapsella on monta "isää"? Jossa lapset elävät useiden aikuisten yhteisössä, missä biologisella vanhemmuudella ei ole samalla tavalla merkitystä kuin täällä. Onko kyse siitä, että lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa vai nimenomaan kaksi biologista vanhempaa?

Eri mieltä kanssasi tai asioita kyseenalaistava=lapsellinen? Okei. Mulla ei ole tapana muodostaa vahvoja mielipiteitä ajattelematta asioita laajasti.

Sä sekoitat nyt yksinhuoltajuuden siihen että tekee lapsen kokonaan yksin. Kyllä yksinhuoltajan lapsi varmasti tietää kuka isänsä on, saattaa olla tekemisissä isän ja isän puolen sukulaisten kanssa ja aikuisena saa olla heidän kanssaan niin paljon kuin sielu sietää. Kun taas jos lapsen tekee YKSIN, niin että isä ei ehkä edes tiedä lapsen olemassaolosta, niin lapsella ei ole sitä isää ollenkaan elämässään, eikä isän sukua.
Muut rakastavat ihmiset eivät korvaa omia vanhempia. Rakastavilta ihmisiltä voi kyllä saada sitä rakkautta, mutta ei se ole silti sama. Omat juuret on ihmisille tärkeä asia, eikä "muut rakastavat ihmiset" korvaa niitä omia juuria ja omaa perhettä.
Ja lapsi tarvitsee nimenomaan kaksi biologista vanhempaa elämäänsä, ei välttämättä saman katon alle mutta elämäänsä kuitenkin.

 

Joskus nuorempana olin aika ehdoton ja pidin lapsen tietoista yksinäisenä hankkimista eettisesti arveluttavana ja itsekkäänäkin vaihtoehtona.
Mutta jos en olisi tavannut miestäni, tai ketään muutakaan, joka olisi halunnut perustaa perheen kanssani . olisikn varmaan kuitenkin saattanut harkita sellaistakin vaihtoehtoa. Jopa hedelmöityshoitoja.

Tosin sanottakoon, että sellaista salaa raskaaksi hankkitumista en hyväksy.
En parisuhteessa, enkä jonkun satunnaisen tuttavuuden kanssa. Onhan toki totta, että jos mies jonkun satunnaispanon matkaan lähtee, tulisi hänen vastuullisena käyttää kondomia. Mutta uskoisin silti, että sellaisiakin miehiä saattaa olla, jotka eivät sitä tee , jos nainen valehtelee huolehtineensa ehkäisystä.


Lähtökohtaisesti minusta olisi toki ideaalitilanne, että lapsella olisi molemmat vanhemmat.
Mutta en suhtaudu asioihin enää niin jyrkästi kun joskus nuorempana.



Ja yksinään hankittu hedelmöityshoito on minusta tavallaan rehellisempi vaihtoehto.. kuin se, että titetenthohten haluaa viedä joltain mieheltä siemenet, vain tavaoitellakseen raskautta ja salaten aikeensa.

 

Tämä siis tarkoittaa, että kaikki ydinperheiden lapset ovat onnellisempia kuin yksinhuoltajien lapset? Riippumatta siitä, miten heitä hoidetaan ja kasvatetaan sekä millainen suhde näihin vanhempiin on?

Mitä sä tässä nyt et tajua? Äidin ja isän ei tarvitse asua saman katon alla, mutta lapsella pitää olla mahdollisuus tuntea molemmat ja olla tekemisissä molempien kanssa!

 

Tämä siis tarkoittaa, että kaikki ydinperheiden lapset ovat onnellisempia kuin yksinhuoltajien lapset? Riippumatta siitä, miten heitä hoidetaan ja kasvatetaan sekä millainen suhde näihin vanhempiin on?

Voit lukea ylempää mitä jo vastasin. Mutta tähän sinun kommenttiisi liittyen täytyy nyt ihan vilpittömästi kysyä: ihanko oikeasti oletat, että isättömien lasten tietoista maailmaan haalimista vastustava ihminen ajattelee näin mustavalkoisesti? Et kai sentään?

Sinä sotket minusta tässä toisiinsa liittymättömät asiat toisiinsa. Nyt ei puhuta ydinperheistä ja yh-perheistä, vaan siitä, onko lapsella ylipäätään mitään tietoa isästään vai ei.

 

Itse asiassa monesti naisille on lasten saaminen tärkeämpää kuin parisuhteen löytäminen, miehillä toisinpäin. Yleistettynä siis.

mihin tämä väite perustuu ?

 

Mä vähän luulen, ettei ihminen aikuisena kipuile sitä, että joutui varhain päivähoitoon.
Tai sillä tavalla ainakaan identiteettiin tuo vaikuta, kuin isättömyys.



On mielipiteitä, mutta ne kohdistan lähinnä itseeni ja siihen, miten haluan itse toimia.
Tietysti haluan tehdä asiat niin kuin ne omasta mielestäni on paras, tiedätkin itse miten..noista luettelemistasi tosin taloudellinen tilanne on surkea, mutta valitsen sen mielummin kuin pitkät päivät päivähoidossa, ainakin toistaiseksi.

Mun mielestä noi imetys, päivähoito ym. on jollain tavalla lapsen oikeuksia niin kuin isäsuhdekin, mutta tuo isäsuhde erillä tavalla, koska sillä on merkitystä nimenomaan tulevaisuudessa, lapsen jo aikuistuttua, mahdollisesti suurin merkitys vasta lapsen ollessa jo aika vanha.

Jos asioita tiedostaa laajemmin niin koko kasvatuksella ja hoidolla on vaikutusta lapsen loppuelämään. Aivojen kehitykseen, kiintymyssuhteisiin, itsetuntoon ja vaikka mihin. Ei niitä varhaisvuosia turhaan korosteta. Se, ettei lapsi voi muistaa niitä asioita, ei estä sitä, etteikö ne tiedostamattomasti vaikuttaisi lapseen vielä aikuisenakin. Osa aivoissa tapahtuvista muutoksista on jopa lähes peruuttamattomia, eli ensimmäisinä vuosina koetut ongelmat/puutteet voivat häiritä elämää aikuisiälläkin. Tunne-elämää etenkin.

 

Mikä ihmen "ihmisoikeus" lapsen hankkiminen parisuhteeseen on? Millä lailla on parempi asia hankkia lapsi parisuhteessa? Kuka tämän määrittelee? Ihan yhtä lailla voisi ajatella, että lapsi on sinun sanojasi lainaten bonus naisen ja miehen kiihkeästä yhteisestä yöstä.

tuo oli minun mielipiteeni ja määritelmäni.
minusta lapsi kuuluu vain parisuhteeseen hankkia.

 

Voit lukea ylempää mitä jo vastasin. Mutta tähän sinun kommenttiisi liittyen täytyy nyt ihan vilpittömästi kysyä: ihanko oikeasti oletat, että isättömien lasten tietoista maailmaan haalimista vastustava ihminen ajattelee näin mustavalkoisesti? Et kai sentään?

Sinä sotket minusta tässä toisiinsa liittymättömät asiat toisiinsa. Nyt ei puhuta ydinperheistä ja yh-perheistä, vaan siitä, onko lapsella ylipäätään mitään tietoa isästään vai ei.

Näin juuri, tätä minäkin tässä yritän elittää että yh on ihan eri asia kuin se ettei isää ole ollenkaan. Mutta sitäpä ei tytsi näytä ymmärtävän, tai sitten ei edes halua ymmärtää.

 

Etkö Tytsi halua nussia miehen kanssa lapsen saamiseksi? Edes jos olisi rakas mies?

 

[QUOTE="vieras";26879945]Mitä sä tässä nyt et tajua? Äidin ja isän ei tarvitse asua saman katon alla, mutta lapsella pitää olla mahdollisuus tuntea molemmat ja olla tekemisissä molempien kanssa![/QUOTE]

Kulta pieni... tässä maassa on paljon miehiä, jotka eivät halua nähdä lapsiaan koskaan. Ikävä pudottaa sinut tuosta haavemaailmastasi.

 

Jos asioita tiedostaa laajemmin niin koko kasvatuksella ja hoidolla on vaikutusta lapsen loppuelämään. Aivojen kehitykseen, kiintymyssuhteisiin, itsetuntoon ja vaikka mihin. Ei niitä varhaisvuosia turhaan korosteta. Se ettei lapsi voi muistaa niitä asioita, ei estä sitä, etteikö ne tiedostamattomasti vaikuttaisi lapseen vielä aikuisenakin. Osa aivoissa tapahtuvista muutoksista on jopa lähes peruuttamattomia, eli ensimmäisinä vuosina koetut ongelmat voivat häiritä elämää aikuisiälläkin. Tunne-elämää etenkin.

Siis miten helvetissä tämä liittyy siihen, onko lapsella oikeus sekä isään, että äitiin? Alkaa taas mennä aika sivuraiteille nämä sun tekstit. Kuulostaa siltä, että olet alkanut epätoivoisena miettiä keinoja hankkia se lapsi jopa ilman miestä ja nyt vain haet siihen täältä hyväksyntää. No, multa sitä et ainakaan saa. Lapsi tarvitsee molemmat vanhempansa ja siten, että hänen elämänsä lähtee rakkaudesta. Ei mistään muusta.

 

[QUOTE="vieras";26880022]Kulta pieni... tässä maassa on paljon miehiä, jotka eivät halua nähdä lapsiaan koskaan. Ikävä pudottaa sinut tuosta haavemaailmastasi.[/QUOTE]

Eiköhän jokainen tuon tiedä. Maailmassa on myös lapsia, joita lapsen äiti ei halua nähdä ikinä. Kyse onkin tässä ketjussa siitä, että mitkä on olosuhteet ennen sen lapsen hankintaa ja yritetäänkö edes tarjota lapselle sitä, mikä on lapselle parasta, eli ehjää perhettä.

 

Joo voisin hommata ns. yksin, koska en voi hommata lapsia mitenkään todellisuudessa... En adoptoida, mitään.

 

[QUOTE="vieras";26880022]Kulta pieni... tässä maassa on paljon miehiä, jotka eivät halua nähdä lapsiaan koskaan. Ikävä pudottaa sinut tuosta haavemaailmastasi.[/QUOTE]

Tottakai on, mutta siitä ei tässä ketjussa puhuttukaan vaan siitä, että hankintaanko niitä lapsia tietoisesti yksin. Tietoisesti yksin on eri asia kuin se, että lapsen saamisen/raskautumisen jälkeen isä ei yhtäkkiä haluakaan olla lapsen elämässä mukana, ja sillehän ei äiti sitten mitään voi.

 

Kukaan ei väitä, että automaattisesti tapahtuisi yhtään mitään ja että isän omaava lapsi esim. olisi automaattisesti yltiöonnellinen. Mutta ei nyt tarvitse olla ihan hirveän suuri ja nerokas kehityspsykologi ymmärtääkseen, että ihmiselle on ihan järjettömän tärkeä olemassaolon peruskysymys se, mistä hän on tullut ja ketä hänen vanhempansa ovat.

On sanottu, että lapsi tarvitsee juuret ja siivet, ja vanhemmat mitä suurimmassa määrin edustavat sitä juuret-osastoa. Se, ovatko vanhemmat hyviä tai huonoja, on tässä asiassa sivuseikka. Olennaista on heidän olemassaolonsa.

Tässä muuten keskusteltiin myös lapsen hankkimisesta parisuhteen ulkopuolella, mutta niin, että lapsella on etäisä (joka on siis äidin tuttu tms.) Lapsihan voi tietää juurensa vaikkei isä olisi hänelle läheinen aikuinen. Isän roolissa saattaa toimia vaikka isäpuoli, eli äidin uusi kumppani.

 

Tässä muuten keskusteltiin myös lapsen hankkimisesta parisuhteen ulkopuolella, mutta niin, että lapsella on etäisä (joka on siis äidin tuttu tms.) Lapsihan voi tietää juurensa vaikkei isä olisi hänelle läheinen aikuinen. Isän roolissa saattaa toimia vaikka isäpuoli, eli äidin uusi kumppani.

Miten selittäisit lapselle että äiti nussi koeputkiloa ja sitten sinä synnyit? Miksi miehet ei kelpaa?

 

Jos asioita tiedostaa laajemmin niin koko kasvatuksella ja hoidolla on vaikutusta lapsen loppuelämään. Aivojen kehitykseen, kiintymyssuhteisiin, itsetuntoon ja vaikka mihin. Ei niitä varhaisvuosia turhaan korosteta. Se, ettei lapsi voi muistaa niitä asioita, ei estä sitä, etteikö ne tiedostamattomasti vaikuttaisi lapseen vielä aikuisenakin. Osa aivoissa tapahtuvista muutoksista on jopa lähes peruuttamattomia, eli ensimmäisinä vuosina koetut ongelmat/puutteet voivat häiritä elämää aikuisiälläkin. Tunne-elämää etenkin.

Tietysti on, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Tuon tiedostaminenhan sisältyy siihen, että pyrkii tekemään asiat niin kuin lapselle on parhaaksi, eikä siis vain niin kun juuri siinä hetkessä olisi helpoin, vaan pidemmällä tähtäimellä.

Kasvatusvalinnat heijastuvat kyllä ihmisen myöhempiin vaiheisiin, mutta niitä ei välttämättä tiedosta.
Isättömyys on tietoista ja monin tavoin painavampaa siinä vaakakupissa.

Mun mielestä imetys, perhepeti ja päivähoito eivät ole verrannollisia lapsen juurien kanssa, vaikka noilla se yhdistävä tekijä onkin, että kaikki noi vaikuttaa lapseen jollain tavalla.

 

[QUOTE="vieras";26879945]Mitä sä tässä nyt et tajua? Äidin ja isän ei tarvitse asua saman katon alla, mutta lapsella pitää olla mahdollisuus tuntea molemmat ja olla tekemisissä molempien kanssa![/QUOTE]

Tämähän toteutuu hedelmöityshoitojen kohdalla. Lapsi saa tietää täysi-ikäisenä alkuperästään. Minusta ihannetilanteessa lapsi saa myös kasvaa biologisen isänsä kanssa, mielellään samassa talossakin. Ei siitä juurien tietämisestä ole välttämättä suurta iloa, jos isä ei juurikaan ole tekemisissä lapsen kanssa. Se on jonkinlainen hylkäämiskokemus. Mielestäni lapsi voi kärsiä jopa enemmän tilanteesta, jossa tietää, kuka hänen isänsä on, mutta isää ei kiinnosta lapsi ollenkaan kuin hoidoista alkunsa saanut lapsi, joka ei ole kokenut hylkäämistä tai isän kylmyyttä.

En ole tyhmä. Ymmärrän, että tässä ajassa ja paikassa, tässä kulttuurissa lapselle on tärkeää tietää biologiset juurensa ja saada kasvaa sekä isän että äidin kanssa. Mielellään niin, että kumpikin on biologisia vanhempia.

 

Hyväksyn. Olen itse 2-vuotiaan yksinhuoltaja, mutta lapsi kylläkin on isänsä kanssa tekemisissä ihan säännöllisesti. Parisuhteessa tuo lapsi "tehtiin", mutta ero tuli melko pian, kun ei isä sitten ollutkaan ihan niin kiinnostunut perhe-elämästä, kun oli antanut ymmärtää. En siis ole tehnyt tieten tahtoen yksin lasta, mutta yksin hänet hoidan ja kasvatan, kun isänsä lähinnä toimii vierailevana viihdyttäjänä.
Nyt viime aikoina olen miettinyt kovasti toista lasta, enemmän lapseni kannalta kuin itseni. Uskoisin, että olisi hyvä, jos hänellä olisi sisko tai veli, ja ehkä tässä lisäksi vielä pientä vauvakuumetta on ilmassa. Olen ajatellut puhua asiasta lapseni isän kanssa, että "tehtäisiinkö" pikkuveli tuolle meidän murulle, mutta en oikein tiedä miten hän mahtaisi suhtautua ajatukseen. Yhteen tämän miehen kanssa en mitenkään voi palata, enkä usko, että hänkään sitä haluaa.

 

[QUOTE="vieras";26879992]Näin juuri, tätä minäkin tässä yritän elittää että yh on ihan eri asia kuin se ettei isää ole ollenkaan. Mutta sitäpä ei tytsi näytä ymmärtävän, tai sitten ei edes halua ymmärtää.[/QUOTE]

Minä taas tarkoitin yh:lla nimenomaan yksinhuoltajaa, jonka lapsella ei ole elämässään isää ollenkaan. Siis konkreettisesti.