laitoin lapseni kaappiin. ei osannut olla hiljaa

Keskustelu? Raivoavan tenavan kanssa? No ihan varmasti

Juu tätä olen yrittänyt ymmärtää. Kukaan ei kerro miten se tehdään.

Olisi kyllä mielenkiintoista ihan nähdä kun joku mammoista oikein fiksusti keskustelee itkupotkuraivarisen lapsen kanssa ja saa siten tilanteen kääntymään parhain päin...

No ei kai kukaan yritäkään keskustelua itkupotkuraivaritilanteessa. Vai? Joku on väittänyt niinkö? Tietenkin lapsi ensin rauhoittuu, joskus sylissä, joskus lattialla huutaen (jolloin voi vieressä odottaa hiljaa että lapseen saa taas kontaktin). Ja sitten yritetään juttelua. Yleensä kannattaa kysyä miksi lapsi niin kovasti suuttui. Ne tilanteet joissa se itkupotkuraivari menee ihan mahdottomaksi huutamiseksi/komeroonlaittamiseksi/riuhtomiseksi jne, ovat kyllä olleet sellaisia, joissa se aikuinen on vähintään yhtä kiukkuinen ja kyvytön sillä hetkellä järkevään käytökseen kuin se lapsi. Olen joskus ihan nolona vieressä seurannut kun lapsi jo alkaa osoittaa rauhoittumisen merkkejä, niin sitten äiti alkaa riidanhaastamisäänellä vinkua "että nytkö sä sitten oot hiljaa, osaatko nyt olla kunnolla vai pitääkö jäähylle laittaa" , kai sellainen ärsyttäisi aikuistakin. EI SE LAPSI VOI SIINÄ TILANTEESSA OLLA SE JOKA ENSIN RAUHOITTUU, AIKUISEN PITÄÄ RAUHOITTUA ENSIN.

 

Keskustelu? Raivoavan tenavan kanssa? No ihan varmasti

Juu tätä olen yrittänyt ymmärtää. Kukaan ei kerro miten se tehdään.

Olisi kyllä mielenkiintoista ihan nähdä kun joku mammoista oikein fiksusti keskustelee itkupotkuraivarisen lapsen kanssa ja saa siten tilanteen kääntymään parhain päin...

No ei kai kukaan yritäkään keskustelua itkupotkuraivaritilanteessa. Vai? Joku on väittänyt niinkö? Tietenkin lapsi ensin rauhoittuu, joskus sylissä, joskus lattialla huutaen (jolloin voi vieressä odottaa hiljaa että lapseen saa taas kontaktin). Ja sitten yritetään juttelua. Yleensä kannattaa kysyä miksi lapsi niin kovasti suuttui. Ne tilanteet joissa se itkupotkuraivari menee ihan mahdottomaksi huutamiseksi/komeroonlaittamiseksi/riuhtomiseksi jne, ovat kyllä olleet sellaisia, joissa se aikuinen on vähintään yhtä kiukkuinen ja kyvytön sillä hetkellä järkevään käytökseen kuin se lapsi. Olen joskus ihan nolona vieressä seurannut kun lapsi jo alkaa osoittaa rauhoittumisen merkkejä, niin sitten äiti alkaa riidanhaastamisäänellä vinkua "että nytkö sä sitten oot hiljaa, osaatko nyt olla kunnolla vai pitääkö jäähylle laittaa" , kai sellainen ärsyttäisi aikuistakin. EI SE LAPSI VOI SIINÄ TILANTEESSA OLLA SE JOKA ENSIN RAUHOITTUU, AIKUISEN PITÄÄ RAUHOITTUA ENSIN.

Niin lapsi oli vaatehuoneessa rauhottumassa ja minä muiden lasten kanssa.

 

jos itse on syntynyt kultalusikka suussa, on turvallinen lapsuus, keinoja oppinut jo pienestä miten käsitellä tunteita. Ei tottakai voi ymmärtää, että kaikilla ei ole tukiverkkoja, kaikilla ei ole turvallista lapsuutta, jossa olisi itse saanut käsitellä omia tunteitaan. on hieman vaikeampi sitten auttaa lastaan. Mutta ei kaikkea voi ymmärtää, ihminen on tyhmä. ja voin kertoa, että apua on väsyneen vaikea saada. Se pyytäminen vaatii voimia. siinä tilanteessa, kun on ylikuormitettu työllä, kuten usein on uusi tilanne, kun pari pientä lasta.,

huom. suomessa on paljon lapsia ja aikuisia, joilla ei ole ollut niin hyvä lapsuus kuin sinulla. se ei tee sinusta parempaa.

Mikä v*tun kultalusikka? Mitkä tukiverkot? Henkistä tukea on tullut, juu, mutta kun esikoinen oli juuri täyttänyt 2 v ja kuopus oli vastasyntynyt niin ihan itse mä heidät hoidin, mies opiskeli ja teki kahta työtä eli ei juurikaan kotona käynyt. Lapset olivat ekaa kertaa yökylässä kuopuksen ollessa 8 kk, tokan kerran vuoden kuluttua siitä, ja siinäpä noiden yökyläilyt olivatkin.

Mulla on parikin ystävää, jotka ovat eläneet rikkinäisen lapsuuden/nuoruuden. On alkoholismia, perheväkivaltaa, huostaanotettu, sen sellaista. Toisella on kaksi lasta, toisella neljä, ja kurjista lähtökohdistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) he ovat onnistuneet vanhemmuudessaan erittäin hyvin.

Oli omat lähtökohdat sitten mitkä tahansa, niin lapsia pitää kohdella hyvin.

 

jos itse on syntynyt kultalusikka suussa, on turvallinen lapsuus, keinoja oppinut jo pienestä miten käsitellä tunteita. Ei tottakai voi ymmärtää, että kaikilla ei ole tukiverkkoja, kaikilla ei ole turvallista lapsuutta, jossa olisi itse saanut käsitellä omia tunteitaan. on hieman vaikeampi sitten auttaa lastaan. Mutta ei kaikkea voi ymmärtää, ihminen on tyhmä. ja voin kertoa, että apua on väsyneen vaikea saada. Se pyytäminen vaatii voimia. siinä tilanteessa, kun on ylikuormitettu työllä, kuten usein on uusi tilanne, kun pari pientä lasta.,

huom. suomessa on paljon lapsia ja aikuisia, joilla ei ole ollut niin hyvä lapsuus kuin sinulla. se ei tee sinusta parempaa.

Mikä v*tun kultalusikka? Mitkä tukiverkot? Henkistä tukea on tullut, juu, mutta kun esikoinen oli juuri täyttänyt 2 v ja kuopus oli vastasyntynyt niin ihan itse mä heidät hoidin, mies opiskeli ja teki kahta työtä eli ei juurikaan kotona käynyt. Lapset olivat ekaa kertaa yökylässä kuopuksen ollessa 8 kk, tokan kerran vuoden kuluttua siitä, ja siinäpä noiden yökyläilyt olivatkin.

Mulla on parikin ystävää, jotka ovat eläneet rikkinäisen lapsuuden/nuoruuden. On alkoholismia, perheväkivaltaa, huostaanotettu, sen sellaista. Toisella on kaksi lasta, toisella neljä, ja kurjista lähtökohdistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) he ovat onnistuneet vanhemmuudessaan erittäin hyvin.

Oli omat lähtökohdat sitten mitkä tahansa, niin lapsia pitää kohdella hyvin.

Niin siis se että lapsen laittaa sen elämän aikana kerran pakkaseen 30 sek ja 10 kertaa vaatehuoneeseen huutamaan romuttaa kaikki muut teot? En ole "ylpeä" teoistani, mutta se että 11 kertaa kohtelen lasta huonosti on maailmanloppu?

 

Keskustelu? Raivoavan tenavan kanssa? No ihan varmasti

Juu tätä olen yrittänyt ymmärtää. Kukaan ei kerro miten se tehdään.

Olisi kyllä mielenkiintoista ihan nähdä kun joku mammoista oikein fiksusti keskustelee itkupotkuraivarisen lapsen kanssa ja saa siten tilanteen kääntymään parhain päin...

No ei kai kukaan yritäkään keskustelua itkupotkuraivaritilanteessa. Vai? Joku on väittänyt niinkö? Tietenkin lapsi ensin rauhoittuu, joskus sylissä, joskus lattialla huutaen (jolloin voi vieressä odottaa hiljaa että lapseen saa taas kontaktin). Ja sitten yritetään juttelua. Yleensä kannattaa kysyä miksi lapsi niin kovasti suuttui. Ne tilanteet joissa se itkupotkuraivari menee ihan mahdottomaksi huutamiseksi/komeroonlaittamiseksi/riuhtomiseksi jne, ovat kyllä olleet sellaisia, joissa se aikuinen on vähintään yhtä kiukkuinen ja kyvytön sillä hetkellä järkevään käytökseen kuin se lapsi. Olen joskus ihan nolona vieressä seurannut kun lapsi jo alkaa osoittaa rauhoittumisen merkkejä, niin sitten äiti alkaa riidanhaastamisäänellä vinkua "että nytkö sä sitten oot hiljaa, osaatko nyt olla kunnolla vai pitääkö jäähylle laittaa" , kai sellainen ärsyttäisi aikuistakin. EI SE LAPSI VOI SIINÄ TILANTEESSA OLLA SE JOKA ENSIN RAUHOITTUU, AIKUISEN PITÄÄ RAUHOITTUA ENSIN.

Niin lapsi oli vaatehuoneessa rauhottumassa ja minä muiden lasten kanssa.

Niin en edelleenkään ymmärrä mikä arvo on siinä että lapsi jätetään yksin. Kyllä siinä voi olla samassa tilassa kuin kiukkuinen lapsi. Kyllä meillä lapset usein saavat kiukkukohtauksia, eikä ketään heistä roudata mihinkään komeroon tai eristetä muista sen takia. Ja olen sitä mieltä että ei tarvitse olla kultalusikka suussa syntynyt halutakseen antaa lapselleen paremman lapsuuden kuin oma lapsuus on ollut. Ehkä on ihan hyvä nähdä että jos on tullut itse jätetyksi tunteiden kanssa yksin, ei tarvitse toistaa samaa virhettä omien lasten kanssa.

 

Niin siis se että lapsen laittaa sen elämän aikana kerran pakkaseen 30 sek ja 10 kertaa vaatehuoneeseen huutamaan romuttaa kaikki muut teot? En ole "ylpeä" teoistani, mutta se että 11 kertaa kohtelen lasta huonosti on maailmanloppu?

Ei se maailmanloppu ole, mutta ei myöskään asia jota voisi kenellekään lastenkasvatuskeinona suositella. Tai asia, jota pitäisi puolustella - olen saanut sellaisen vaikutelman, ennen tätä viestiäsi, että vähättelet koko asiaa.

 

jos itse on syntynyt kultalusikka suussa, on turvallinen lapsuus, keinoja oppinut jo pienestä miten käsitellä tunteita. Ei tottakai voi ymmärtää, että kaikilla ei ole tukiverkkoja, kaikilla ei ole turvallista lapsuutta, jossa olisi itse saanut käsitellä omia tunteitaan. on hieman vaikeampi sitten auttaa lastaan. Mutta ei kaikkea voi ymmärtää, ihminen on tyhmä. ja voin kertoa, että apua on väsyneen vaikea saada. Se pyytäminen vaatii voimia. siinä tilanteessa, kun on ylikuormitettu työllä, kuten usein on uusi tilanne, kun pari pientä lasta.,

huom. suomessa on paljon lapsia ja aikuisia, joilla ei ole ollut niin hyvä lapsuus kuin sinulla. se ei tee sinusta parempaa.

Mikä v*tun kultalusikka? Mitkä tukiverkot? Henkistä tukea on tullut, juu, mutta kun esikoinen oli juuri täyttänyt 2 v ja kuopus oli vastasyntynyt niin ihan itse mä heidät hoidin, mies opiskeli ja teki kahta työtä eli ei juurikaan kotona käynyt. Lapset olivat ekaa kertaa yökylässä kuopuksen ollessa 8 kk, tokan kerran vuoden kuluttua siitä, ja siinäpä noiden yökyläilyt olivatkin.

Mulla on parikin ystävää, jotka ovat eläneet rikkinäisen lapsuuden/nuoruuden. On alkoholismia, perheväkivaltaa, huostaanotettu, sen sellaista. Toisella on kaksi lasta, toisella neljä, ja kurjista lähtökohdistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) he ovat onnistuneet vanhemmuudessaan erittäin hyvin.

Oli omat lähtökohdat sitten mitkä tahansa, niin lapsia pitää kohdella hyvin.

No huh. Et todellakaan osaa arvostaa mitään. nuorin 8 kk ja lapset jo yökyläässä...

 

Keskustelu? Raivoavan tenavan kanssa? No ihan varmasti

Juu tätä olen yrittänyt ymmärtää. Kukaan ei kerro miten se tehdään.

Olisi kyllä mielenkiintoista ihan nähdä kun joku mammoista oikein fiksusti keskustelee itkupotkuraivarisen lapsen kanssa ja saa siten tilanteen kääntymään parhain päin...

No ei kai kukaan yritäkään keskustelua itkupotkuraivaritilanteessa. Vai? Joku on väittänyt niinkö? Tietenkin lapsi ensin rauhoittuu, joskus sylissä, joskus lattialla huutaen (jolloin voi vieressä odottaa hiljaa että lapseen saa taas kontaktin). Ja sitten yritetään juttelua. Yleensä kannattaa kysyä miksi lapsi niin kovasti suuttui. Ne tilanteet joissa se itkupotkuraivari menee ihan mahdottomaksi huutamiseksi/komeroonlaittamiseksi/riuhtomiseksi jne, ovat kyllä olleet sellaisia, joissa se aikuinen on vähintään yhtä kiukkuinen ja kyvytön sillä hetkellä järkevään käytökseen kuin se lapsi. Olen joskus ihan nolona vieressä seurannut kun lapsi jo alkaa osoittaa rauhoittumisen merkkejä, niin sitten äiti alkaa riidanhaastamisäänellä vinkua "että nytkö sä sitten oot hiljaa, osaatko nyt olla kunnolla vai pitääkö jäähylle laittaa" , kai sellainen ärsyttäisi aikuistakin. EI SE LAPSI VOI SIINÄ TILANTEESSA OLLA SE JOKA ENSIN RAUHOITTUU, AIKUISEN PITÄÄ RAUHOITTUA ENSIN.

Niin lapsi oli vaatehuoneessa rauhottumassa ja minä muiden lasten kanssa.

Niin en edelleenkään ymmärrä mikä arvo on siinä että lapsi jätetään yksin. Kyllä siinä voi olla samassa tilassa kuin kiukkuinen lapsi. Kyllä meillä lapset usein saavat kiukkukohtauksia, eikä ketään heistä roudata mihinkään komeroon tai eristetä muista sen takia. Ja olen sitä mieltä että ei tarvitse olla kultalusikka suussa syntynyt halutakseen antaa lapselleen paremman lapsuuden kuin oma lapsuus on ollut. Ehkä on ihan hyvä nähdä että jos on tullut itse jätetyksi tunteiden kanssa yksin, ei tarvitse toistaa samaa virhettä omien lasten kanssa.

ahaa. No itse en ainakaan tuossa vaiheessa vielä ollut kuullutkaan tunteista tai niidenkäsittelystä, kun omalla kohdalla asiat olivat ajankohtaisia. Että näin.

 

No huh. Et todellakaan osaa arvostaa mitään. nuorin 8 kk ja lapset jo yökyläässä...

Niin, ajattele että olin niin paska, että menin kummitätini 50 v juhliin jonne ei lapsia oltu kutsuttu :'( . Sitä ennen olin ollut vain ja ainoastaan lasten/lapsen kanssa kotona 2 v 8 kk, tuo oli eka lapsivapaa hetki (tai no juu, olinhan mä synnytyssalissa ilman lasta, kun esikoinen oli isovanhempien kanssa ja kuopus vielä mahassa).

Nyt 3-vuotias kuopus onkin ollut yökylässä tasan kaksi kertaa koko elämänsä aikana.

 

Niin siis se että lapsen laittaa sen elämän aikana kerran pakkaseen 30 sek ja 10 kertaa vaatehuoneeseen huutamaan romuttaa kaikki muut teot? En ole "ylpeä" teoistani, mutta se että 11 kertaa kohtelen lasta huonosti on maailmanloppu?

Ei se maailmanloppu ole, mutta ei myöskään asia jota voisi kenellekään lastenkasvatuskeinona suositella. Tai asia, jota pitäisi puolustella - olen saanut sellaisen vaikutelman, ennen tätä viestiäsi, että vähättelet koko asiaa.

Öö.. Etkö ole lukenut viestejäni?
Olin todella loppu ja väkivaltainenkin miestä kohtaan. Käyn psykiatrisella osastolla keskustelemassa. Yritän puolustella itselleni asiaa. En ole maailman surkein äiti vaikka pinna palaa, En ole surkein vaikka en kestä lapsen huutua. En ole surkea vaikka en pysty keskustemaan raivoavan lapsen kanssa. En ole surkea vaikka en pysty elämään omia ajatusteni mukaan.
Tiedätkö mitä on potea syyllisyyttä siitä, että taas paloi pinna. Tiedätkö miltä tuntuu itkeä itsensä uneen vain sen takia että on väsynyt. Tiedätkö miltä tuntuukun tuntee itsensä epäonnistuneeksi äidiksi joka ei kestä edes lapsen huutoa.?

 

Meillä 7v ainaisuhmaikäinen. Äärimmäiset keinot meillä nurkkaan seisottaminen (esim. 10min) tai sitten kirjaimellisesti jäähylle pariksi minuutiksi kelistä riippuen eli terassille sisävaatteissa miettimään. Ei oo varmaan kivaa jos ulkona on -5C...

 

Öö.. Etkö ole lukenut viestejäni?
Olin todella loppu ja väkivaltainenkin miestä kohtaan. Käyn psykiatrisella osastolla keskustelemassa. Yritän puolustella itselleni asiaa. En ole maailman surkein äiti vaikka pinna palaa, En ole surkein vaikka en kestä lapsen huutua. En ole surkea vaikka en pysty keskustemaan raivoavan lapsen kanssa. En ole surkea vaikka en pysty elämään omia ajatusteni mukaan.
Tiedätkö mitä on potea syyllisyyttä siitä, että taas paloi pinna. Tiedätkö miltä tuntuu itkeä itsensä uneen vain sen takia että on väsynyt. Tiedätkö miltä tuntuukun tuntee itsensä epäonnistuneeksi äidiksi joka ei kestä edes lapsen huutoa.?

Olen lukenut, mutta ensinhän sinä vain vähättelit sitä, että olet sulkenut lapsesi vaatehuoneeseen yms. "Kyllä minä laitan lapseni vaatehuoneeseen kiukkuamaan jollei muuten hiljene, uloskin olen heittänyt sisävaatteissa pakkasella"...siihen tyyliin että so what, ei tunnu missään, mitä väärää tuossa muka on. Sellaisen kuvan minä ainakin sain. Vasta nyt selvisi, ettei asia olekaan niin, vaan olet oikeasti tiedostanut että toimit väärin, ja olet hakenut apua. Se on hienoa se
:hug:

 

Öö.. Etkö ole lukenut viestejäni?
Olin todella loppu ja väkivaltainenkin miestä kohtaan. Käyn psykiatrisella osastolla keskustelemassa. Yritän puolustella itselleni asiaa. En ole maailman surkein äiti vaikka pinna palaa, En ole surkein vaikka en kestä lapsen huutua. En ole surkea vaikka en pysty keskustemaan raivoavan lapsen kanssa. En ole surkea vaikka en pysty elämään omia ajatusteni mukaan.
Tiedätkö mitä on potea syyllisyyttä siitä, että taas paloi pinna. Tiedätkö miltä tuntuu itkeä itsensä uneen vain sen takia että on väsynyt. Tiedätkö miltä tuntuukun tuntee itsensä epäonnistuneeksi äidiksi joka ei kestä edes lapsen huutoa.?

Olen lukenut, mutta ensinhän sinä vain vähättelit sitä, että olet sulkenut lapsesi vaatehuoneeseen yms. "Kyllä minä laitan lapseni vaatehuoneeseen kiukkuamaan jollei muuten hiljene, uloskin olen heittänyt sisävaatteissa pakkasella"...siihen tyyliin että so what, ei tunnu missään, mitä väärää tuossa muka on. Sellaisen kuvan minä ainakin sain. Vasta nyt selvisi, ettei asia olekaan niin, vaan olet oikeasti tiedostanut että toimit väärin, ja olet hakenut apua. Se on hienoa se
:hug:

Niimpä... Missään vaiheessa en sanonut että se on "oikein". Halusin kertoa aloittajalle, ettei hän ole yksin tilanteessaan. Muitakin joilla hermot eivät kestä kaikkea eivätkä kaikki ole niitä täydellisiä äitejä.

Apua en varsinaisesti saanut ollenkaan. Siis sitä käytännön apua en kunnalta ole missään vaiheessa saanut, vain tuota keskustelua. Selvitty ollaan toivottavasti pahimmasta ajasta Kyllä tämä taas tästä toivottavasti.

Se vaan että palstalla niin monesti täydelliset hyvin voivat, levänneet äidit tyrmäävät ja syyllistävät meitä,jotka emme voi niin hyvin.

 

höh herran pelko on viisauden alku... tälläinen kasvatus mulla ollut enkä ole siitä kärsinyt ennemmin oppinut paljon. enkä itse pidä ollenkaan pahana vaikka komeroon jne laittaa lapsen rauhottumaan tai ulos. totta kai lapsi saa raivota mut pitää sille olla rajatkin.. eikä mitään ihme pumpuli kasvatusta mitä se nyky-aikana on..