Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset, VOL5

Moikka!
Iso halaus kaikille tätösen yllättämille. :hug: Kyllä se arska meillekin paistaa, pakko kai sen on jossain vaiheessa. :heart:
Mulla kaikki ennallaan, alkukiertoa mennään. Kamala nuha. Niisk. No, jos tää ennen kevättä olis jo ohi! Kyllähän noita fiiliksiä on ollut itselläkin laidasta laitaan. Lähtien siitä, että olen niin huono ihminen, että ei siksi saada lapsia. Tai että jos en alitajunnassa haluakaan lasta tarpeeksi, ja siksi en sitä saa? Ja monta monta muuta ajatusta. Nyt on viimeisen vuoden ajan, kun oli vaikeaa parisuhteessa muutenkin, päässyt vallalle toisenlainen ajatus.
Sellainen ajatus, jossa minä elän, mies elää, rakastetaan toisiamme, harrastetaan, ja lapsi tulee jos on tullakseen. Meillä meni ihan kamalaksi päivien kyttäämiseksi, seksi meni lapsen yrittämisen takia ihan pilalle. :LOL:
Eipä naurun asia sinänsä, mutta nyt toi jo huvittaa. Miten voin olla niin hölmö, että pakerran saksiä vain sen takia, että sataisiin lapsi? Jos ovis edes on, mahdollisia päiviä on ne pari, jolloin on 20% todennäköisyys raskautua. JOS kaikki on kunnossa. Nooh, mullahan ei vissiin ole, joten ilolla eteenpäin. Ja rakkaudella. Jos ei tänä vuonna, niin ehkä ensi vuonna.

Tsemppiä kaikille, ja pitää toki muistaa, että jokaisella meillä on eri vaihe menossa. Ja kaikki kokee lapsen tekemisen/toivomisen erilailla. Mulla nyt ne isoimmat itkut ohi, ja selkä suorana menen, kuului lasta tai ei.

Meillä lähipiiri tietää, että tutkimukset on käyty, clomeja kokeiltu jne. Eli ei tartte juuri kellekään mitään selittää. Tulkoon kun tulee, jos menee naapurille, niin ei voi mitään.
(niinkin kävi, seinänaapuri raskautui pillereitä syödessään, oli 3:lla kuulla kun hoksasi olevansa raskaana...Tsadaa....Läheltä jo liippasi meitäkin. Huh!)
Jos se loppuvuodesta meillekin tytöt vielä suodaan, pienen pieni vaaville tuoksuva paketti. Ihanaa. :heart: :heart:
 
CladoKiitti ehdotuksesta! Söpö tapaus, pitää esitellä miehellekkin! ;) Sharonallemyös kiitos linkistä, pitää käydä testaa! Mies teki jonkun vastaavan yks päivä, ja sai osumaks jonkun kauheen pikku puudelin ;) Sori kaikille, jotka sellesista tykkää, itellä ollut vaan noutajia, ja vannoutunut noutajien kannattaja olen, miehestä ne vaan on liian isoja tähän huusholliin.

Myrtle :hug: tädistä! Samoissa mennään! Mulle voi päivittää kp 1 (tai kp2) ja yk11. En oo varma onko kp1 vai 2, kun tänään alko kunnolla vuotaa ja mahaan sattuu. Mut eilen illalla, tosi myöhään, lorahti hiukan vetisempää ruskeeta, sori mun karkee kielenkäyttö, et en oo varma onko nyt kp 1 vai 2! :$ Jokatapauksessa mullakin hullunlyhyt kierto, joko 25 tai 26 pvä! En tiedä miten se näin sekos!

Iitukkakirjotit tosi kivasti ja ihanan kadehtimatta ketään! Tsemppiä teille! Toivotaan todella että meille tytöt vaavi suodaan!

Itellä on vähän sekavia ajatuksia, kun keväällä on hyvän ystävän häät, ja olen toinen kaasoista. Toinen kaaso on raskaana ja nyt morsian ilmotti, että lopettaa pillerit, siis häihin on enää n.4kk. Oon ihan varma et mun tuurilla morsian on häissä raskaana, en tiedä miten ite siinä tapauksessa selviän. Ilonen tietty oon jos heille pikkunen suodaan, mut aatella morsian ja toinen kaaso raskaana, ja toinen kaaso lapseton, et kivaa! No ei pidä tietty mennä asioiden edelle, mut olen vähän liian hyvä kehittelemään aina kaikkea ikäviä ajatuksia, pitäs yrittää olla hiukan positiivisempi! B)
 
Nii ja delfikselle onnea pikkumiehen johdosta! Mä en saanu kuvaa auki, mut uskon et toooosiiii söpö pikkumies hän on! :heart:

Ni ja Joyan jos kierrot heittelee ja fertestit alottaa "liian" aikaseen, niin ne testiviivat voi heitellä miten vaan, mulla monesti ensin haamua, ja sit negaa ja yhtäkkiä vahvaviiva, älä menetä toivoasi vielä! Joskus mä testaan aamuin illoin, jos on jo muuten ovisoireita, limat ym, eikä vahvaa viivaa tule, niin et saisin oviksen ainakin kiinni, ettei "karkaa", mulla tosin plussa 2 aamuna peräkäin yleensä. Kärsivällisyyttä, kyllä se plussa vielä pärähtää! :)
 
Jepulis jee, mullekin voi päivittää kp 2 ja yk 7. Haluu muuten kans tuommosen about 28 kierron, meikä se saa ovista odotellakin taas seuraavat 23 päivää...

Ostin muuten sitä mulimenia, en tiedä vaikutuksista, liekö lumelääkettä vaan ja saisiko tuota edes ottaa ilman homeopaatilla käyntiä, mutta ei kai tuo nyt niin kovin vaarallista ole. Eli kuuri sitä ja nyt päätin että antaahan olla viimeinen poppakonsti, sit on kyllä pakko jo päästä sinne lääkärille (en oo tosin vielä kokeillut pääsisikö jo nyt, pitää varmaan huomenna soitella johonkin).
 
Täällähän on paljon tätejä liikkeellä. :hug: kaikille vierailun kohteeksi joutuneille.

Mä löysin tädin myötä uuden ystävän!! Nimittäin kuukupin!! Olen erittäin iloinen, että vihdoinkin raaskin ostaan sen. Aiemmin en ole viittinyt, kun olen koko ajan miettinyt, että jos nyt ostan sen niin sitten tulen raskaaksi enkä tarvitse kuppia vähään aikaan. No kun en kumminkaan raskaaksi tule, niin voin sen sitten ostaa.

Olen myös miettinyt sitä, että jos jos menisi lääkäriin tarkistuttamaan, että kaikki on kunnossa, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Näemme kuitenkin niin harvoin ja epäsäännöllisesti että olisi turhaa tuhlata lääkäreiden aikaa, jos emme kuitenkaan voi peittoja heilutella sopivaan aikaan. Ei ole mitään järkeä lähteä mahdollisiin hoitoihin, jos emme voi olla täysillä siinä mukana. Eli nyt vain mennään kierto kerrallaan eteenpäin. Ei mitään muuta.

.kaapo ja kuppiystävä
 
kääk miten paljon juttua yhtäkkiä... Nukkumaanki pitäs mennä, mutta kommentoinpas pikaisesti kuitenkin.

Komppaan Kaapoa: Kuukuppi on ihan ykkönen :heart: En ikinä enää vaihda takas mihinkään :heart:

Katinka meillä on tosiaan aika sama tuo pitkä matka ovikseen. Mä tässä yks päivä ajattelin, että "jos olis normaali kierto, niin tässähän vois jo alottaa tikuttelun ja odottelun jne, mutta onneks ei vielä tarvii huolia, vielä on vajaat pari viikkoa aikaa!" Mitenköhän sitä oikeen ehtiskään lyhyemmällä kierrolla, kun on jo tähän tottunut???

Mulla kävi farmaseuttikaveri kylässä ja toi tullessaan pari pakettia Clearbluen digiovistestejä. Kertokaapas niitä käyttäneet, että miten ootte menneet "halpistikkujen" ja ton clearbluen välillä. Mulla ois molempia, enkä raaskis oikeesti ihan joka päivä tollasta digisysteemiä käyttää, sen verran hintavia ovat vaikka olis kuin henksualennus... En oo viel avannut ees pakettia, joten en tiedä miten siinä ohjeistetaan.

Oletettavissa olis et O olis nyt sitten ehkä viikon päästä. Joten harjoitukset käyntiin, hep! :wave:

Palaan paremmalla ajalla kommentoimaan taas huomenna. Puss kaikille!
 
vielä kuukuppeihin:
Mulla on nykyään kaks kuppia. Aikoinaan mulla oli Mooncup, mutta koira söi sen. :ashamed: (se on oma jännä tarinansa). Tilasin tilalle Lunetten, joka tuntui mulle vähän isolta. Tilasin uuden mooncupin, josta oon tykännyt. Mooncup toimii siinä mihin se on tarkoitettukin, eli menkkojen aikaan käytössä. Lunette on saanut uuden elämän "spermakeräimenä" ja sen takia mun ei tarvii nukkua jumppien jälkeen lätäkössä, eikä kulkea pöksyt märkinä :LOL:

Sorry for the details... :saint:
 
Maanantai 11.1.2010

[/url]

Katinka-82.........27.......kp 2/35-42.........................yk 7
Myrtle.................27.......kp 2/28-29.........................yk 2 (lps jlk)
danuli79.............30.......kp 3/25-32.........................yk 11
Agaetis...............29.......kp 3/27-31.........................yk 3
Sintti -79............30........kp 4/26-30.........................yk 5
Kaapo80.............29.......kp 5/25-37.........................yk 9
Manuliina.......................kp 6/25-31.........................yk 5
Iitukka80...........30........kp 10/28.............................yk 1
Opal.................. 29.......kp 10/29-41........................yk 6
Sharona.............29........kp 12/28-34.......................1v5kk
Cladoceran........29........kp 14/33-38........................yk 11
Joyan.................29........kp 15/28-33....................... yk 6
OddMolly.......................kp 26/25-29.........................yk 2
Hlemmur............27........kp 75/26-35........................yk 5



Taustalla:

maikkis123.........29
Toivo79..............30
teetee................29
Lupu...................29
Piglet..................30
Janis...................30
Oliva...................27
Tähtisäde...........29
Zeria..............29
Kultukimallus......27
Postimestari.......30
Mirna..................28
Höyrypää............29
Murmelin.............30
Vadelmaunelma ..





Piip. 30 6/2009
Hille79 (yk 9) 7/2009
Minna77.31 7/2009
Hallama80 (yk 6) 7/2009
Sun Rise 8/2009
päpsy78 (yk 4) 8/2009
Unico (yk1/07alk.) 8/2009
haaveena äitiys (yk2) 8/2009
Kevätesikko 9/2009
Odessa80 (yk2) 9/2009
IhanaOmena (yk2) 9/2009
Mekkala (yk 1) 11/09
Sipsunen (yk 5) 11/09
Pikkumangusti (yk 4) 12/09

 
Danu Laitoin sulle kp 3 kun kerran alkoi (edes jonkinlainen) vuoto jo silloin illalla.

Kaapo ja Clado Munkin on tehnyt mieli jo pidemmän aikaa tilata tuo kuppi, kiva lukea noin positiivisia kokemuksia :)

:hug: tädin yllättäneille! Inha eukko.

Katinka Siitä mulimenista on täällä pari ketjua, ja suositteleehan se "heikkikin" sitä sivullaan. En usko, että siitä mitään haittaa on, tuskin ne sitä muuten myisivät ilman reseptiä. Sen pitäis tasata hormonitoimintaa, joten ehkä se siis auttais lyhentämään kiertoa...? never know!
Mua harmittaa, kun en oo päässyt kokeilemaan, vaikka se tuolla on kummitellut jo jonkin aikaa, mutta kun noi meikäläisen tutkimukset on niiiiin nopeita, että menee kierrot odotellessa, eikä kehtaa mitään ylimääräisiä rohtoja vetää, ettei ne vaan vaikuta verikokeiden tuloksiin, tms..

Lueskelin eilen yhden kotimaisen klinikan sivustolta lapsettomuusjuttuja, ja hassusti siellä luki "naisen tutkimukset saadaan yleensä tehtyä noin kuukaudessa, jotta turhaa odottelua ei tule, ja päästään mahdollisiin hoitoihin pian." - Joo, viittiskö joku kertoa sen tänkin maan klinikoille? :kieh:

Mulla on tänään työhaastattelu, ja kiva mennä sinne vieläkin flunssassa. Ou nou.
:D Toivottavasti en höpötä mitään ihan hölmöjä.
 
Niistä kupeista... Mitä kokoja teillä on ja oletteko muitakin valmistajia käyttäneet kuin tuota mooncuppia? Clado mainitsit ainakin Lunetten. Ajattelin vaan kun osassa noissa näyttää olevan myös jotain ihme ikäsuosituksia sen lisäksi onko synnyttänyt vai ei.

Oiskohan tuollaisen pienen kupin tilaaminen varma tapa tulla raskaaksi? Olen myös kalliin matkan tilaamista loppuvuodelle ajatellut? Ei mene mitenkään epätoivoiseksi nämä poppakonstit. Uusien farkkujen ostaminen ei ainakaan tuonut tulosta...
 
Katinka

Mulla ei matkan tilaaminen tuottanu tulosta. Jännitin tuossa että oelnko matkan aikana raskaana (viikoilla 5-7) ja tuleeko paha olo. No eipä ole enää tästä murhetta, sillä lähtö on jo kohta :)

Kupin tilaaminen on nyt uusi yritys... pitäisi tehdä jo kesäksi suunnitelmia, jospa se auttaisi...?
 
Sharonajuu toi kp3 on ihan hyvä. Yleensä täti yllättäny heti aamusta, joten toi iltamyöhän visiitti oli mulle ihan uutta ;) Jos viitit, niin kierron pituudeksi vois laittaa 25-32.
Aika hassuu et eri maiden lääkäreillä on noin erilaiset toimitavat. Ehkä me suomalaiset ollaan niin hätäsii, et meille kaikki tutkimukset pitää tehdä mahd pian ;) Toivotaan että vauhti lisääntyy teidänkin tutkimuksissa!

Katinka :hug: tädistä. Täällä tosiaan näyttä olevan oikein tädin vierailuviikot, sais kyllä mieluummin olla plussaviikkoja! :) Mullakin oli ennen tosi pitkät kierrot, ovis yleensä kp20-28. En tiedä et oliks ne pillereiden jälkivaikutusta ja korjasko luonto sit ite itteensä, kun aikaa kulu tarpeeks. Mut rupesin tossa syksyllä syömään ihan perus vitamineja, ja lisäks extra annoksena d-vitaminia, ku olin jostain lukenut että ne tasottas kiertoo, voin kyllä olla väärässäkin. Sit aloin viel syödä omaga-3, johon ei oltu lisätty d-vitaminia. Mun kierrot alko lyhenee, ja ovis oli monta kiertoo kp18, ja nyt viime kierrossa huiman aikasin, kp13! Mut voi kyllä olla että vitamineilla ei ollut mitään osuutta asiaan, vaan mulla vaan pillerit olivat sekottaneet pakkaa, tiedä häntä. Hassuu kyllä kun nykyään on toi lyhyt kierto, jotenkin siihen jo tottu et saa sen lähes 4 vko odotella ovista, viime kierrossa en kerennytkään testaa oviksesta muuta ku plussan :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, mulla on vapaa päivä, aattelin kohta lähtee vähän hikoilee salille ;)
 
*niisk* Lenssua ilmassa täälkin. Sit on jostain syystä huono olo, tosin mua on ennenki oksettanu ku täti tulee. Mun täytyy varmaan kans investoida kuukuppiin, kuulostaa niin kätevältä, vaikkei se kipuihin autakaan, mut ei tarttis ehkä joka vessakäynnillä nähdä punaista..

Sit oon taas vähän kahden vaiheilla, että alkaisko pillerit vai ei. Ja jos ne pillerit aloittaa, niin pitääkö sitten tehdä uudestaan kaikki tutkimukset kun ne lopettaa ja jos ei tärppää? Tosin jos se endo on todettu, niin mihinkäs se sieltä häviäis. Pitäis vissiin soitella johonkin ja kysellä, miten tää oikein menee.


Sharona, noista tutkimuksista, mullakin tosiaan kaikki kokeet oli kahdessa kierrossa tehty, ja ykskin kierto ois riittänyt ilman laparoskopiaa. Tutkimuksiin pääsin myös heti kesätauon jälkeen ihan julkiselle puolelle, vaikka julkisen hitautta aina parjataan. Mut en sitten tiedä, miten mahdoi vaikuttaa Mehiläisen gynen lähete niiden endoepäilyjen kera. Olis kyl saattanu olla pinna aika kireenä, jos tollasta vetkuttelua olis joutunu kattoon, mutta mitäpä sitä ei tän asian eteen tekis... Tsemppiä ja hermoja sinne teille!

Sit kun vielä keksis, mitä tän oman tilanteensa kanssa tekis... Varmaan olis hyvä asiasta puhua jonkun kanssa. Mies sanoi, että pelkää tän kohta vaikuttavan meidän parisuhteeseen. Ja mä pelkään ja panikoin jo etukäteen kaikkea mahdollista. Ei varmaan mikään ihme kun ei tärppää.

Mut jos mä nyt vielä vähän aikaa sinnittelisin. Oviskin saattais tässä kierrossa osua mukavasti viikonlopun rentoiluun. Ajattelin pistää itseni terveellisemmälle ruokavaliollekin, josko siitä olisi mitään hyötyä. Einekset pois ja jos onnistuis sitä valkoista vehnäjauhoakin välttämään kun "niksi-Heikkikin" sen kieltää. Niin ja vaihtaa minttupurkat vaikka hedelmään tai salmiakkiin. :D Se hammastahnahomma kuulosti jotenkin todella utopiselta, joten sitä tuskin vaihdan. Enhän mä sitä niele!? Jos tää on hammastahnasta kiinni, niin sit antaa olla.
 
Myrtle Toivottavasti saat päätettyä mitä teet! Eihän se tietysti yhtään hyvä asia ole, jos alkaa vaikuttaa jo negatiivisesti parisuhteeseen. Ois varmaan joo hyvä päästä juttelee asiasta jonkun kanssa! Onks sulla muuten mitään jatkoa noihin tutkimuksiin/hoitohin tulossa? Terveellisempi ruokavalio kuulostaa hyvälstä! Itsekkin sitä tässä yritän, kun mulla tulee syötyä karkkia/suklaata ja muuta makeaa oikeastaan joka päivä :whistle: Tsemppiä sulle päätöksiin!

Sharona Mites sun työhaastattelu meni? Unohdin kokonaan onnea siihen toivotella!

 
Mä olen kans tota kuukuppia miettinyt, mutten ole vielä raaskinut ostaa... Samoin oon miettinyt, että kannattaisko ruveta oviksia tikuttamaan. Niistä olaan vaan niin kahta mieltä. Mä tunnen ovikseni melko selvästi ja mun kierto on aika säännöllinen, joten onko siitä hyötyä? Vai lisääkö vaan rahamenoa ja paineita?

Myrtle sun suhtautuminen kuulostaa ihailtavalta, tuolla asenteella kannattaa meidän kaikkien edetä! Nauttia siitä omasta parisuhteesta, ettei vaan käy niin, ettei ole vauvaa eikä miestäkään... :p

Ja mulla on siis nyt yk 3, taulukossa on vielä 2 :)
 
Agaetis kuukuppi tulee tosi halvaksi. Sillä voi hoitaa kaikki vuotopäivät, sekä niukat että runsaat. Tosi äkkiä maksaa itsensä takaisin kun ei tarvitse enää ostella kertakäyttösuojia. Minä maksoin kupistani alle 30 euroa, vuosi sitten ostin. Eipä ole kertakäyttöisiin suojiin tarvinut sen jälkeen pistää senttiäkään rahaa.

Se kuppi on mun mielestä aivan käsittämättömän mahtava keksintö. Niin mahtava, etten voi ymmärtää, miksi kukaan enää haluaisi ahdistavia, hiostavia, rapisevia ja falskaavia siteitä, tai raapivan raastavia tamponeja käyttää. Onhan sen kupin kanssa ensin vähän opettelua ja se on semmoista ronklaamista se sen käyttö, mutta kun sen oppii niin ei mitään muuta suojaa enää kaipaa. Sitä voi käyttää yölläkin! Ihan loistava vehje.

Nyt mä kuulostan joltain mainostelijalta :D
 
Danuli Kiitos kysymästä :D Ihan hyvin se meni, vaikka meninkin paikalle todella tukkoisena ja yskien, mutta mua alkoi mietityttää kyllä vähän se pikkuinen pointti, että kyseessä on myyntityö ja en oo ihan varma haluanko soitella kaikenmaailman artisteille ja sirkuksille ja myydä palveluita. :eek:

Tosin kyseessä on pikkuinen yritys, siellä on vaan 10 ihmistä töissä tällä hetkellä, ja mun nykyisessä on useampi tuhat työntekijää, eli tavallaan mua kauheasti houkuttelis tuo pieni yritys, sillä se kasvaa kovaa vauhtia ja etenemismahdollisuudet on tosi hyvät. Kaiken lisäksi matkustelua ympäri maailman kuuluu työnkuvaan, mikä mun silmissä on iso plussa (paitsi tän yhdessä tämän vauvautumisen kanssa vähän hankala). Ja parasta siinä olis se, ettei enää tarttis olla kenenkään pomo! :LOL: Mä en jaksa enää... :p

Katinka ja Kaapo ei noi suunnitelmat kyllä auta, mä kun olin ihan varma, että kun häät lähenee, niin tulis se plussa, ihan vaan piruuttaan, etten mahtuiskaan hääpukuun, mutta ei se auttanu. Eikä auttanu Egyptin matkakaan! :ashamed:

Huomenna on pakko mennä takaisin töihin tältä sairaslomalta, kun on niiiiiin monta kehityskeskustelua pidettävänä ja deadline on vika päivä, OMG. Kuolen stressiin varmaan ens viikkoon mennessä. Aloitin tänään jo toisen antibioottikuurin, ugh.
 
moi kaikille!

meille tosiaan syntyi pieni poikanen 21.12.2009. :heart: silti tuntuu kuin olisin ollut vielä eilen täällä piinailemassa. toivon kovasti plussia tänne! muistan ihan elävästi sen jokakuukautisen pettymisen, jotenkin sitä jaksoi vaan pysyä järjissä vaikka koville otti. minua lohdutti ja lohduttaa edelleen ajatus siitä, että juuri tämän pienokaisen piti olla meidän esikoinen, kaikki se odotus ja keskenmenot jotenkin saa siten merkityksen.

erityistsempit tutuille: sharona, cladoceran, murmelin ja vadelmaunelma. :hug:

salome ja tonttupoika
 
Heippa! Saako liittyä joukkoon? Esikoisesta haaveillaan, mies lopultakin suostui yrityksen aloittamiseen =) Ollaan siis vuodenvaihteen jälkeen heitetty kumit nurkkaan ja alettu pupuilemaan enemmän tai vähemmän vauvankiilto silmissä... Jännää! Minä siis 27, mies 30, yhessä ollaan oltu reilut 3 ja puol vuotta. Meneillään kp 14/28-32, yk 1.
 
Delfis ja salome Paljon onnea pikku prinsseistä!! Noin äkkiä se aika sitten hurahtaa..justhan salomekin vasta plussas.. :heart:

Mä oon nyt taas liian paljon täällä pyöriny, on vaan niin ihana lukee teiän kuulumisia, on itellä niin samanlaisia tunteita ja ajatuksia. Itukan eilistä kirjotusta kun luin, niin tuli jotenkin hyvä mieli, ihanaa tsemppausta ! kiitos :flower:

Mun osalta ei ainakaan oo valkosen viljan ja sokerin välttäminen tuonu mitään apua, oon jo yli vuoden enemmän ja vähemmän säännöllisesti ollu syömättä mitään "turhaa"hiilihydraattia.. tarkotus oli, että se kiertoa ja hormonitoimintaa olis tasottanu..mutta ei ainakaan vielä oo mitään muutosta tapahtunu. Plussana kyllä vaatteet vaan suurenee ja suurenee vaikken koskaan mikään ylipainonen ookkaan ees ollu =)

Kuukuppiin minäkin alkukeväästä tutustuin, ei auttanu sen hankinta mullakaan raskaaks tuloon, mutta muuten on kyllä tosi mukava käytössä! Suosittelen myös! Mulla on se pienempi lunette, ei synnyttäneille, ja ihan ok se on paikoillaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pysyny.

Mulla on taas ihan hirvee tää vauvakuume.. hitsi,kun voittais jostain lottovoiton.. en oo nyt ees viittiny miehen kans koko asiasta puhua, sillä on tota stressiä edelleen ihan liikaa muutenkin, sitä vaan niin toivoo, että joskus se yks kertakin ja ihan väärään aikaan riittäis.. kun sellasta tää seksielämä on tässä stressissä ollu..joskus ja jouluna.. No, jospa tuo tammikuun lopulla saapuva karvainen kissavauva hieman hetkeksi aikaa helpottais tätä hoivaamistarvetta. Viimeks,kun olin raskaana sillon reilu vuos sitte, niin mun isosisko oli nähny unia, että oon raskaana jo ennen ku sille mitään asiasta kerroin, ja nyt se on taas jo nähny useampaan otteeseen unta,jossa olen raskaana, viimesimmässäunessa olin jo menossa synnyttään. Voi, kun ne oliskin enneunia :heart:

Tsemppiä ja :hug: :hug: Kaikille :heart:
 

Yhteistyössä