Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset vol. 3

Tervehdys!

Niinhän se täti sitten tuli... eli nyt kp 2/28-30. Niin, että jos ei nyt mitään muuta hyötyä tästä yrittämisestä ole ollut, niin ainakin olen saanut tuon ikitasaisen kiertoni sekaisin. :LOL:

simppu->salome
Olen syönyt pillereitä viimeksi keväällä/kesällä 2007. Taisin jo aikaisemmin kertoakin, ettei olla käytetty mitään ehkäisyä sen jälkeen. (Kun se keskeytetty yhdyntähän ei ole mikään ehkäisykeino.) Kai vähän salaa ollaan molemmat toivottu, että tärppäisi, minä ainakin. Tervetullut olisi ollut kuitenkin molempien puolesta.

Mielestäni en pongannut kunnon ovisplussaa? Parina päivänä kp 14-15 sain tummemman viivan ovistestiin, mutta en testiviivan vahvuista. Ne mitättömän vähäiset ovisoireet tunsin kuitenkin, mutta limoista ei tietoakaan... kp 13 laitettiin siementä ja se oli sen kierron ainoa kerta. Sitten jouduttiin taas erkaantumaan eri paikkakunnille.

Kyllä minä sen jo uskoin siitä kp 27:na tehdystä testistä, että en ole raskaana. Muutenkin miettinyt aika paljon sitä, miksi en ole raskautunut aikaisemmin? Pettymys oli molemmille...

Nyt kun soitin miehelle, että menkat alkoi, niin onneksi sentään saatiin siitäkin kunnon nauru aikaiseksi. Käytiin ensin vaisu keskustelu, jonka päätteeksi revettiin molemmat. Mies sanoi, että se ei sitten varmaan riitä se yks kerta ja minä vastaamaan, että niin, pitäisi varmaan yrittää harrastaa vähän useammin. Ja mies siihen, että niin, enemmän kuin kerran kuukaudessa. :LOL:

Eiköhän tämä tästä, jään nyt sitten teidän iloksi tänne ja poikkeuksena vahvistan sitä sääntöä, että uudet plussaa aina heti.

Sen olen kyllä päättänyt, että samalla paikkakunnalla olen kaikki tulevat hedelmälliset päivät ja pidetään huolta siitä, että aina on tuoretta siementä saatavilla. :headwall: :LOL:
 
Perjantai 10.10.2008
Janis...................30
Hammy................28............................................yk 9
Sitrus79..............28................................kesästä 2006
Kevätesikko.........29............................................2/07
Unico..................28...............................tauolla (01/07)

Oliva..................27.........................aloitus syksy 2008
Toivo79.............29......kp ?/27-55..aloitus syksy 2008

Maikkis123...........28...........kp 3/24........yk 1 (km 09/08)
Pilvilinna..............29..........kp 3/?.......................09/2007
Vadelmaunelma...29...........kp 12/25-26....................yk 13
Piglet..................30..........kp 15/29........yk 11 km 10/07 jlk
Ada.....................29.........kp 16/24-30....................5/07
delfis...................29.........kp 20/26-29....................yk 2
JoJo79................28..........kp 21/37...................yk 4
salome.................27.........kp 21/31-35.....................yk 7
Gilmore...............29..........kp 28/30-35...................yk 12
Citrus..................29.........kp 30/?.............................yk 7
Nasuli08...............27.........kp 32/28-30......................yk 1
Hannie.................28.........kp 2/28-30..........................yk 2
la bebe................28.........kp 53/?............................yk 1

Tähtisäde.............29.........kp ?/25-?...................11/07
Zeria.............29........kp ?/29-34...........n. 2 v
Piip.....................29...........kp ?/29-31..syksystä 2006
Kultukimallus.......27..........kp ?/.............lokakuusta 2007
Iines80...............28............kp ?/26-35....................yk 2
Postimestari........30...........kp ?/23-28....................yk 13

Plussanneet:

Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
Moccamaster (yk1) 5/2008
MemmuLiina (yk 6) 5/2008
Niiskunenä-78 (yk 2) 06/2008
Kvart Över (yk 2 /11) 06/2008
Hazel (n. vuosi) 7/2008
Lilla My (yk 14) 7/2008
Kaa (8/07) 7/2008
salmiakkitassu (yk 2) 9/2008
Sun Rise (yk 3) 10/2008
piki80 (yk 2) 10/2008
 
hannis kiitti listan päivityksestä! ja :hug: menkoista. ois saanu olla tulematta, mutta parempi kai ettet sen kauempaa joutunu odottelemaan. ymmärrän toiveikkuutesi sen suhteen, että jos olisi tärpännyt jo aiemmin kun olette käyttäneet ehkäisynä ei-niin-luotettavaa menetelmää. mutta onhan keskeytetyssä yhdynnässä tosi paljon pienempi todennäköisyys raskaudelle, ihan näin maalaisjärjellä ajateltuna vaikka niitä touhutippoja liikkeellä olisikin. nyt kun alatte tähtäilemään oikeille päiville, niin johan alkaa tulosta syntymään :) plussauutisia isänpäivän tienoilla odotellen...

me aloitettiin ihan tjottailupohjalla, ja kesällä vasta aloin kyttäämään ovista ja yritetiin saada ajoitus paremmin kohdalleen. olen huomannut että meillä tuo kiivain petipuuhakausi on heti sen jälkeen kun menkat on ohi, ja sitä kestää pari viikkoa. sitten tulee uuvahdus, ja voi tulla viikonkin tauko, ja juuri tuolloin on ovis. nyt kun olen tikuttanut ovista, niin olen sitten tehnyt aloitteen noina päivinä. mieskin alkaa olla perillä aikataulusta, kysyi viime sunnuntaina onko nyt ne vauvantekoviikot :D

ovistesti oli eilen yhtä tyhjä kuin tiistaina, en tajua. on mulla joskus ovis ollut vasta kp 22 eli huomenna, mutta sitä ennen kuitenkin pari päivää haamuja. tänään on vähän nippassut vasemmalta ja tullut pari mensumaista masuviiltoa. ovis? löysikö se sittenkin tänne...?

mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Tervehdys, olen 28wee rouva ja esikkoa siis toiveillaan kun tänne yritän hivuttautua.. Menossa on yk1 ja kp20. Hirmuisesti olen kehittänyt itselleni kaikenlaisia oireita... Alavatsa vihloi kolme päivää, tänään kivut vähän lievittyneet. Nännit ovat tosi arat ja pissattaa ja aineenvaihdunta tuntuu kiihtyneen sillä toisellakin saralla. Selkä on vihlonut välillä ja masu on turvoksissa. Mitäs vielä... Valkovuotoa ja vähän lämmönnousua. Välillä tekisi mieli puhua masulleen tyyliin: sinnekös sinä sitten pujahdit, pidä kiinni nyt tiukasti. Joo, siis hullu olen. Ovistakaan en edes bongannut, toki ollan heiluteltu melko tiuhaan peittoja että toivoa on jos on ovu olluna. Jännää elämätä! :p
 
Maaemolle tervetuloa, ihan hyvän kuuloisia oireita, katsotaan kauanko me saadaan sut pitää ennen kuin saadaan toivottaa onnea odotuspuolelle. Uusilla on tapana jättää meidät melko nopeasti, toivottavasti myös sulle käy samalla tavalla :D

Hannielle :hug: tädistä. Miten Salomen ovisbongaus on sujunut? Mä ajattelin olla tässä kierrossa tikuttamatta, kun ajatus oli tasaisesti yrittää. Mutta mulla olisi kyllä niitä tikkuja tuolla kaapissa, ja kyllä ne vähän tuolla polttelee. Saas nähdä miten käy ;)

Oltiin eilen kavereilla kylässä, ja siellä kuultiin että yksi kaveri on raskaana. siinä oli kyllä aika kova pala, oli pakko lähteä siitä keskustelusta pois, kun itku ei ollut kaukana. ja kun lähdettiin kotiin, kerroin fiiliksistä miehelle, joka oli vaan, että "eihän se ole meiltä pois". noi voi ...., ei tietenkään ole, mutta ehkä tuollaiset sanomiset ei lohduta yhtään. tuollaisia kommentteja kuulee muilta, mutta omalta mieheltä ei ihan sitä odottaisi...

mutta täällä on joka tapauksessa nyt virallisesti saatu uusi yritys käyntiin :LOL:
 
Maikkis :hug: . Tiedän kuinka pahalta toisten hyvät uutiset voi joskus tuntua! Vaikka kuinka olisi toisen puolesta iloinen, tulee olo että miksei meille. Ja varsinkin, jos itellä on ollut vastoinkäymistä ja odottelua matkan varrella ja toinen tulee heti raskaaksi suunnilleen ekalla yrittämällä. Tuntui Pahalta ja sitten oli huono omatunto siitä että tuntuu pahalta. Vaikeaa. :/

Tsemppiä kovasti uuteen yritykseen!
 
Janis...................30
Hammy................28............................................yk 9
Sitrus79..............28................................kesästä 2006
Kevätesikko.........29............................................2/07
Unico..................28...............................tauolla (01/07)

Oliva..................27.........................aloitus syksy 2008
Toivo79.............29......kp ?/27-55..aloitus syksy 2008

Maikkis123...........28...........kp 5/24........yk 1 (km 09/08)
Pilvilinna..............29..........kp 5/?.......................09/2007
Vadelmaunelma...29...........kp 14/25-26....................yk 13
Piglet..................30..........kp 17/29........yk 11 km 10/07 jlk
Ada.....................29.........kp 18/24-30....................5/07
delfis...................29.........kp 22/26-29....................yk 2
JoJo79................28..........kp 23/37...................yk 4
salome.................27.........kp 23/31-35.....................yk 7
Gilmore...............29..........kp 30/30-35...................yk 12
Citrus..................29.........kp 32/?.............................yk 7
Nasuli08...............27.........kp 32/28-30......................yk 1
Hannie.................28.........kp 4/28-30..........................yk 2
la bebe................28.........kp 55/?............................yk 1
maaemo..............28.........kp21/?.............................yk 1

Tähtisäde.............29.........kp ?/25-?...................11/07
Zeria.............29........kp ?/29-34...........n. 2 v
Piip.....................29...........kp ?/29-31..syksystä 2006
Kultukimallus.......27..........kp ?/.............lokakuusta 2007
Iines80...............28............kp ?/26-35....................yk 2
Postimestari........30...........kp ?/23-28....................yk 13

Plussanneet:

Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
Moccamaster (yk1) 5/2008
MemmuLiina (yk 6) 5/2008
Niiskunenä-78 (yk 2) 06/2008
Kvart Över (yk 2 /11) 06/2008
Hazel (n. vuosi) 7/2008
Lilla My (yk 14) 7/2008
Kaa (8/07) 7/2008
salmiakkitassu (yk 2) 9/2008
Sun Rise (yk 3) 10/2008
piki80 (yk 2) 10/2008
 
Hei kaikille! Onnea plussanneille ja tervetuloa uusille! Täällä on tänään todettu digitaalisella testillä ovis+ ja kolmen päivän kuluttua pitäisi aloittaa ensimmäinen lääkekuuri eli terolutit, joita pitäisi sitten popsia 12 päivää ja toivoa parasta. Minä olen kyllä oikeasti aika pessimistinen, meillä on nyt päästy siihen mielentilaan, että on luovutettu ja yritämme velvollisuudesta, yhtään ei seksi kiinnosta. Pakko, pakko, pakko...Omassa tuttavapiirissä vauvamahoja pyörii ympärillä enemmän kun mun sietokyky tällä hetkellä kestää. Ja kaikki todellakin raskautuvat joko vahingossa tai tyyliin yk3 jälkeen ja selittää, miten heillä jo tuli paniikki, että he jää lapsettomiksi. Mä en jaksa siihen, että joo täällä on yk13 meneillään...Ehdotin tänään jo miehelle, että jos me jäädän lapsettomiksi, niin haluan muuttaa pois tällaiselta lapsiperheiden kansoittamalta omakotialueelta ja hankkia suuren keskustalukaalin taloyhtiöstä, jossa asuu vaan sinkkuja, vanhoja leskimummoja, eläkeläisiä ja tällainen kitkerä lapseton pariskunta. Naapuritkin irvailee kun hoidan siskon lasta, että onko teillä lainalapsi kokeiltavana ennen kuin uskallatte omaa hankkia. Varmaan yrittävät olla hauskoja jotenkin - sillä eiväthän he tästä meidän jutusta mitään tiedä - mutta nyt vaan kaikki tuollaiset kirpaisee niin pahasti. Mä oon jotenkin miettinyt sitä, kun olen nykyisin niin synkkä tän lapsiasian kanssa, että jotain pitäisi tehdä. Tai mä en vaan jaksa uskoa enkä toivoa, olen kaikkea muuta kun toiveikas. Tällä hetkellä yritän hukuttaa itseni työhön ja tutkimukseen ja shoppailen suruuni...
 
Vadelmaunelma :hug: No nyt on kerrankin sellainen tilanne, että uskallan sanoa että mä niiiiiiiiiin tiedän miltä susta tuntuu. Ja kyllä, ihan samalta täällä! Mä oon miehelle selittäny että hittojako me mitään omakotitaloa tarvitaan, kun ei me lapsia saada kuitenkaan, ruvetaan keski-ikäisiksi city-dinkuiksi.

Salome jos ovisoireet on muuten vahvat, niin voi kokeilla testata ovista vähän eri aikaan päivästä, tai kahdestikin päivässä. Viime kierrosta mulla näytti plussapäivänä normaaliin testiaikaan vielä aika haaleaa viivaa, mutta olin sen verran varma asiasta että testasin iltapäivällä uudestaan, ja plussa oli.

Tervetuloa pinoilemaan Maaemo :wave: . Oisko ne mahavihlasut voineet olla ovista, jos ne alko kp 17? Minkä mittanen kierto sulla on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja maikkis123:
Kun tuolla odotus-puolella tulee välillä käytyä kurkkimassa, niin siellä on coke, matarena ja nanna vauvelinsa saaneet maailmaan. että voisi varmaan sen suhteen tuota meidän plussanneiden pinoa päivittää :)
..ja kun mäkin näköjään täällä koko ajan käyn lueskelemassa niin voisin vielä lisätä näihin, että Siilura on varmaankin laitoksella tai kiireinen pikkuisen kanssa kun ei ole hetkeen kuulunut ja viikot on jo 42. Ja Novellekin ihan näinä päivinä ilmeisesti samoissa hommissa :)

Gilmorelle ja Vadelmaunelmalle isot halaukset!! Eikä varmasti teidän tarvitse lapsettomiksi kummankaan jäädä! Jostain syystä tässä nyt vaan kestää, mutta uskon vakaasti että odotus palkitaan vielä. :hug:
 
Gilmore ja Vadelmaunelma Minäkin tiedän hyvin tuon tunteen, valitettavasti. :hug:

ON: olikohan mun limis nyt jotenki kauheen ohut? Ku menkat kesti vaan kolme päivää, jos sitäkään. Eiks se olis sen merkkin? Limis kyl katottiin ennen ovulaatiota ja se oli sillon vaan 5mm mutta olihan sillä mahollisuus vielä kasvaa. Ja eikä lugejen pitäs sitä myös kasvattaa. No, en valita, pääsipähän taas uuteen kiertoon. Tosin luomuihmeeseen ei jaksa enää uskoa...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!! Kvartti kiva kun käyt meitä täällä moikkailemassa :wave:
 
tervetuloa Maaemo!

Gilmore, Vadelmaunelma ja pilvilinna :hug: tsemppiä odotteluun, toivon kovasti että plussa-aalto osuisi teihin pyyhkäissessään tämän pinon yli. tässä pelissä ei ole kyse ansaitsemisesta, mutta voisi silti sanoa että olisi jo teidän aikanne. älkää luopuko toivosta :heart:

ovisuutisia: tosiaan oli ovismaisia tuntemuksia pe-su, ei kovin vahvoja, mutta kuitenkin. testit jäi kotiin kun lähdettiin maalle, joten sopii sitten vaan arvailla oliko se vaiko eikö. luovutusmieliala on hiipinyt sen verta vahvasti vierelle olemaan, etten jotenkin usko tämän olevan SE plussakierto. yleensä ovisoireet on vahvemmat, ja testiinkin piirtyy jotain viivaa. aivan sama, en jaksa stressata kun en voi asiaan mitenkään vaikuttaa.

tuon kadonneen oviksen myötä sitten mieleen hiipi myös ajatus siitä verikoelähetteestä. että josko nyt sitten menis kuitenkin. eipä siinä muuta menetä kuin vähän aikaa ja rahaa (tietääkö joku muuten mitä ne suurin piirtein kustantaa? entäs miehen simppatesti? ). gyne sanoi että 16.-18. päivä tätä kuuta pitäisi mennä, mutta se olisi käytännössä toi torstai, kun en muulloin pääse. onkohan sillä jotain väliä, jos kierto on nyt ehkä vähän pidempi ja ovista ei välttämättä ollutkaan? mietin vain, että katsottiinko niistä arvoista onko ovulaatiota ollut? kivat, jos se juuri nyt sitten päätti kadota teille tietymättömille... :/

jostain pinosta taisin urkkia että la bebe olisi plussannut. onnea sinne! :flower:
 
Salome yksityselle jos meette niin kannattaa niitten sivuilta urkkia hintatietoja, aika hyvin ovat laittaneet niin voi vähän vertailla. Niissä on kuitenkin yllättävän isot erot. Meillä miehen testit oli jotain 80 euron luokkaa, muistelisin. Omat otin julkisella niin en niistä tiedä.

Siirryn Vadelmaunelman seuraksi kolmannelletoista kierrokselle, täällä siis kp 1.
 
Gilmore: pahoittelut menkoista, mutta tervetuloa uudelle kierrokselle - ehkä tää onkin SE kierto, jolla napsahtaa ja kunnolla - plussa nimittäin ;) . Salome: Jos sun miehesi sattuu olemaan yliopisto-opiskelija, niin YTHS:n kautta saa lähetteen yksityiselle spermatestiin. Me otettiin se, mitä saatiin irti ilmaiseksi YTHS:ltä ja loput yksityiseltä. Käsittääkseni loppukierrosta otetuista veritesteistä näkee, oliko ovulaatiotavai ei. Multa ei ole otettu tuota progesteronia loppukierrosta, ainakaan vielä. Mutta prolaktiini ja klipirauhasarvot on. Samoin puuttuu tiedot FSH -arvosta eli follikkelia stimuloivasta. Ne ehkä otetaan clomi-vaiheessa, mutta ilmeisesti mun säännöllinen kierto ja aina bongattu ovis kertoo melko paljon. Mielenkiinnosta testasin tänään uudelleen digitaalisella, kun sain eilen sillä ovisplussan. Tänän näytti negaa. Tää oli sinällään mielenkiintoista, koska eilen klo 23 alkoi kovat oviskivut ja heräsin niihin aamulla ja ne loppui aamupäivän aikaha. LH -huippu oli siis varmuudella eilen, ei enää tänään ja munasolu varmaankin sitten irtosi, näin päättelen kivuista. Ja kotiläksyt on tehtynä
;) . Keskiviikkona alkaa nappien vetäminen ja odottelu...
 
Gilmore: mietin itekin että olisiko ollut vasta ovis. En oikein tiedä kun oon lopettanut ehkäisyn vasta viimekierrossa. Ei oo tuo kierron pituus vielä selvilä. Nyt mietityttää että mistä johtuu tämä nännien kipeys (alkoi kp20) ja hienoiset muutokset, mies sanoi että ovat vähän erilaisen näköiset kun ennen, keskellä pieni kuoppa, ovat kasvaneet hiukan ja näppyjäkin oli tullut nännipihaan. Voiko johtua ehkäisyrenkaan pois jättämisestä -> hormonaaliset muutokset? Ovat vaan todella kipeät, ei voi tavallisia rintsikoita laittaa, pakko pitää sporttiliiviä ja nekin painaa. Normaalisti mulla rinnat melko "tunnottomat". Lämpökin pysyttelee 37 asteessa (normaalisti vähemmän), mutta en oo mitannut säännöllisesti aamuisin ja suusta, vaan moneen otteeseen päivän mittaan kainalosta. Valkkariakin tulee, mutta alamasun nippailut ovat vähentyneet melkein olemattomiin. Jos ovu ois ollut 17. niin tuskin olisi vielä muita oireita? En mä ymmärrä kehoani tällä hetkellä ollenkaan. Ärsyttää tämä luulotautisuus ja kun ei voi oikein keskittyä juuri muuhun kun tähän vauvan toivomiseen. Ihan hullua! :kieh:
 
:hug: pilvilinna, vadelmaunelma ja gilmore! Nyt sais kyllä plussa-aalto temmata teidät mukaansa! Onnea ovisplussasta vadelmaunelma! :flower:

Minä laskeskelin, että menkkojen pitäis alkaa keskiviikkona. Miksi sitten jo nyt maanantaina käyn vessassa aina kauhunsekaisin tuntein - peläten, että jokohan ne alkoivat... Miksi ei vois vaan ottaa rennosti ja katsoa, mitä tuleman pitää?? Miksi asia pitää muistaa joka ikisellä vessareissulla?? Ja sitten yrittää vakuutella itselleen, että tässä kierrossa en pety, kun paljon todennäköisempäähän on että ei tärppää... Ja silti kuitenkin pettyy.

maikkis, mullakin tekee vaikeaa eräs lähipiirin raskausuutinen. Oon jo aiemmin täällä siitä kirjoittanut, mutta jotenkin pelkään, että kunhan menkat alkaa, niin tunteet pukkaa taas pintaan tässäkin asiassa...
 
pilvilinnalle, vadelmaunelmalle ja gilmorelle :hug: Kyllä munkin mielestä näiden pienten yk:den plussien jälkeen saisi tulla vuoro isommille numeroille, ja ennen kaikkea siis teille!

Myös Citrukselle :hug:, toivottavasti täti ei tällä kertaa löydäkään sinne teille! Mutta ihan saman olen huomannut, että kun tädin vierailu rupeaa lähestymään, niin vessareissuista tulee pieniä painajaisia...

Maaemo, kun mä lopetin hormonaalisen ehkäisyn erittäin monen vuoden jälkeen, mulla oli ekassa kierrossa kanssa todella kipeät nännit, vaikka yritystä ei edes ollut. Muutenkin oli kaikenlaista omistuista oiretta ja vaivaa, mitä ei ehkäisyn kanssa ollut. Mutta toivottavasti sulla on kyse onnistuneesta yrityksestä, tsemppiä piinailuun!
 
Maikkis123: Höh, mä oon kyllä yrittänyt varautua siihen että kuvittelen enimmäkseen... :ashamed: Mutta koska mieli on itseppäinen niin tukeudun vielä tuohon lämmönnousuun.. ;) Johonkinhan sita on turvauduttava. Hih. Täytyy nyt vain toivoa että oikein suuri plussamyrsky iskisi ja veisi meidät kaikki mukanaan! :D
 

Yhteistyössä