Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset vol. 3

yk 9 :'(
Ei tästä tule ikinä mitään. Haluan lyödä hanskat naulaan ja lopettaa koko yrityksen. Miksi se onnistuisi seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla tai vuoden päästä tai viiden vuoden päästä tai koskaan!
 
Tulenpa vähän tänne moikkailemaan teitä :wave:

Hammylle kovasti voimia!! Toi tunne on varmaan sellainen, joka jokaiselle pidempään yrittäneelle joskus tulee! Ja älä masennu, kyllä se taas siitä ohikin menee. Ei ole kivaa kyllä.
Mulla oli myös pahin v*tutus, kun yk 9 lähti käyntiin. Ja ihan samat mietteet kun sulla nyt. Että mikä muka tekisi tästä kerrasta erilaisen kuin 8 aikaisempaa. Ja just siitä kierrosta sitten silloin viime joulukuussa raskauduin.
Älä menetä toivoa, kyllä kaikki vielä järjestyy. Se vaan ottaa jostain kumman syystä kauan aikaa.

Anteeksi kun hehkuttelen nyt tähän omaa napaa, toivottavasti se kuitenkin antaisi teille jaksamisia. Että pitkänkin yritysajan päästä voi asiat lutviutua.
Meillä oli eilen se mun kovasti pelkäämä np-ultra. Siellä se kaveri köllötteli, heilutteli raajoja ja hikotteli. Kaikki oli oikein hyvin, eikä turvotustakaan ollut juuri nimeksikään. Tuli kyllä oikein helpottunut ja onnellinen olo.

Toivon kovasti teille plussia ja pikaisesti!! Tässä pinossa on niin ihanaa porukkaa, että ihan kaikki on sen vauvan kyllä ansainneet!

:heart: KÖ ja Pikku Bangkok 12+0
 
Tervetuloa Salmiakkitassu! Tämä on tosi ihana ketju ja ihmiset on aivan mahtavia! Toivottavasti viihdyt seurassamme. Kiva saada lisää porukkaa, kun väki meinaa täältä loppua kun mokomat plussaavat ja siirtyvät odottavien puolelle ;) Ihan oikeasti on ihanaa, että ihmiset tulevat raskaaksi :) Kvartti: Ihana kuulla, että kaikki on hyvin! Joko olette kertoneet lähipiirissä, että vaavi on tulossa? Katoin vaan noita sun viikkoja, että josko olet uskaltanut...Ja Hammy: Haleja sulle :hug: Mä niin tiedän sun tunteen! Tutkimuksiin lähtö edessä on meillä...En jaksa uskoa, että tämäkään kierto olisi mitenkään erilainen kuin aikaisemmat. Minäkään en jaksaisi - enkä varsinkaan siksi, kun jo omassa lähisuvussa on lapsettomuutta ja vauvoja saa lähinnä hoitojen avulla, niin miksi minä olisin poikkeus? Rupesin jo miettimään, että eikö lähisuvun - äidin ja sisaren - lapsettomuuspulmat voisi olla peruste päästä tutkimuksiin ikään kuin nopeammin...No, joo, jospa vähän tätä omaa kiertoa muuten tilittäisin sitten. Ovis oli ehkä eilen tai sitten on tulossa, nyt en uskalla varmaksi sanoa. Oreita on ollut jonkin verran, mutta ei kovin vahvoja. Kipuja oli eilen kyllä. Ovistestejä en alunperin hankkinut lainkaan, mutta sitten sorruin netistä ostamaan One Stepin liuskoja + mukana tuli r-testejä. No, tänään testasin ekan kerran ja nyt siis kp14 et en tiedä, onko liian myöhään kun mun kierron mukaan ovis voi olla aiemminkin, mutta joskus taas vähän myöhemmin. Tuli kyllä selvät viivat, mutta en löytänyt mitään tekstiä siitä, pitääkö viivojen olla yhtä paksun vai riittääkö, että testiviivan väri on yhtä vahva kuin kontrolliviivan? Tietäisikö joku vastausta tähän? Jos värin voimakkuus yksin riittää, niin sitten tulos on selvä +, mutta jos pitää olla yhtä vahvat myös, niin sitten nega...Otat tästä nyt sitten selvää. No, oli tai ei, niin meillä menennään menetelmällä joka toinen päivä on makuuhuonepäivä :LOL: Tosin nyt vaan pulmaa tuottaa se, että milloin pitäisi sitten lopettaa nuo helokit? Ajattelin, että kp16 lopetan ne.
 
Vadelmaunelma mä olisin siinä käsityksessä, että viivan leveydellä ei oo niin väliä, niistä voi välillä tulla vähän erilevysiä. Eli se väri ratkasee, sanoisin minä.

Ja moi Salmiakkitassu, haluatko mukaan tuohon meidän kiertopäivälistalle?
 
Tunnen olevani tervetullut :) Kivaa! Hienoa että täällä on meitä samassa elämäntilanteessa olevia naisia ja saamme täällä jännäillä, jakaa kokemuksia ja tukea.

Gilmore,
Mielelläni tulen kiertopäivälistalle... mitäs mun tulee kertoa... viimeiset pillerimenkat alkoi 21.7. ja kierto mulla on hyvin tasainen 28 päivää (siis myös ilman pillereitä se on se).
 
tervetuloa salmiakkitassu :wave:

Hammylle :hug: Tädin saapuminen on aina kaikista pahinta aikaa, eiköhän se kierron edetessä tasoitu. Tai toivotaan ainakin!

Mulla menee hermot kroppaan. Oiskohan se ovis sitten voinut olla eilen: lämmöt alhaalla, vähän valkkaria, rinnat kipeät... Tänään on sitten lämmöt -taas- ylhäällä. Kp 14 on mulle vain todella myöhäinen, kun tuo kierto on tupannut olemaan 24 päivää tai alle... Eilen kun oikein aloin miettimään, niin viime kierrossa oli ihan sama homma: oletin oviksen olevan kp 10, siitä 6 myöhemmin rinnat tuli kipeiksi, tuli vähän valkkaria, ja oli samanlainen olo kuin eilen. Lämpöjä en silloin mitannut kun oltiin reissussa. Siitä sitten 8 päivän päästä tuli täti, ja vain 3 päivää kesti ennen kuin tuhruilu alkoi. Eli yritän tässä lohduttaa itseäni, että vaikka se ovis olisi ollut eilen, niin ei niillä touhuiluilla (tai siis niiden puuttumisella) ole mitään väliä, kun luteaalivaihe jää niin lyhyeksi.

Mulla oli vielä eiliseen asti tosi positiivinen olo tästä kierrosta, mutta nyt iski taas masennus. Todennäköisesti tuhruilu alkaa pe-la, ja täti tulee sitten ensi viikolla, miksipä tämä kierto olisi erilainen. Täytyy ensi kierrossa varmaan laittaa omaisuus ovistikkuihin, ja tikuttaa koko kierto, noin niin kuin varmuuden vuoksi...
 
Ada
Heippa ihanaiset!

Ensin suuronnittelut Kaalle raskautumisesta :flower: :flower: :flower: ! Tervetuloa munkin puolesta kaikille uusille ja :hug: pettyneille! :) Kiitos ihanista kuulumisista Kvartille!

Vadelmaunelma: mä mietin samaa testiviivan paksuusasiaa aika monta kuukautta ja sitten vaihdoin testit. En muista mitä ne ohutviivaiset oli, mutta babyplussan testeillä olen saanut yhtä vahvoja viivoja. Luulisin, että viivojen paksuudella ei ole merkitystä, koska tuskin mun kroppa alkoi ovuloimaan juuri samaan aikaan kun vaihdoin testejä.

Olen ollut lomalla B) ja olo on todella rentoutunut. Odotamme lähetettä kättärille. Ihan ihmeellistä, miten hyvältä voi tuntua odottaa lähetettä kättärille :LOL: . Jotenkin tässä on onnistuttu saavuttamaan sellainen olotila, että rauhassa katsellaan ja yritetään, eikä hätää jos ei onnistu, sillä apua on jossain vaiheessa luvassa. Paljon on auttanut myös uuden kodin etsintä ja remontin suunnittelu. Olen melko varma, että jos onnistun säilyttämään tämän olotilan, on raskautumisen mahdollisuudet myös paljon paremmat. Kyllä se vauva sieltä tulee, olen ihan varma :heart: . Tosin ei tässä kierrossa, tänään on kp 1.

Positiivista mieltä ja tikkua kaikille toivoo
:heart: :lla Ada
 
Heissan Ada, pitkästä aikaa. Kyllä lomailu tekee vaan ihmeitä :heart:

Kvartille onnea ihanista uutisista. :heart:

Täällä on herkistelty koko päivä. Katoin Serranot ja itkin koko jakson ajan... hormonit! Mietin tässä että mitenköhän herkkä olen sitten jos/kun olen raskaana. :LOL:

Mukavaa päivää kaikille :flower: :flower: :flower:
 
Nostellaan vähän. Adalle tervetuloa takaisin, ja ihanan seesteisen kuuloinen meno siellä teillä, kunpa se itseltäkin onnistuisi... :LOL:

Täällä on vähän kehitelty oireita, mutta kaikki on sellaisia, jotka pystyy joko a) selittämään muulla tai b) tuttuja jo aiemmista kierroista. Odotellaan, odotellaan, mutta aika on vain pitkä...

Onneksi huomenna on perjantai, ja voi sanoa selvinneensä ensimmäisestä työviikosta.
 
Janis...................30
Hammy................28............................................yk 8
Sitrus79..............28............................................kes 8;stä 2006
Kevätesikko........29................................................. ....2/07
Unico..................28.............................................tauol la (01/07)

Oliva...................27.........................................aloitus syksy 2008
Toivo79...............29...........kp 20/27-55............aloitus syksy 2008

Ada.....................29...........kp 2/24-30........................5/07
Tähtisäde...........29...........kp 5/25-?..........................11/07
Salmiakkitassu....28...........kp 11/28..........................yk 1
Maikkis123..........28..........kp 16/24-29.....................yk 7
Vadelmaunelma...29...........kp 16/25-26.....................yk 10
Simppu82............27...........kp 16/34(-37)......................yk 5
Zeria............29........kp 20/29-34............n. 2 v
Pilvilinna..............29..........kp 22/?..................... ......09/2007
Gilmore...............29............kp 23/30-35....................yk 10
Citrus..................28...........kp 44/28-33...................yk 5
Piglet..................30...........kp 49/28.........................yk 8
JoJo79................28...........kp 55/37..................yk 2
Piip......................29..........kp 83/29-31............syksystä 2006


Kultukimallus.......27..........kp ?/..................lokakuusta 2007
Iines80...............28............kp ?/26-35....................yk 2
Postimestari........30...........kp ?/23-28....................yk 13


Plussanneet:

Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
Moccamaster (yk1) 5/2008
MemmuLiina (yk 6) 5/2008
Niiskunenä-78 (yk 2) 06/2008
Kvart Över (yk 2 /11) 06/2008
Hazel (n. vuosi) 7/2008
Lilla My (yk 14) 7/2008
Kaa (8/07) 7/2008
 
Tjahans, meniköhän Salmiakkitassun rivi oikein? Edes lisänumerot? Buahhaha :LOL:

Täällä alkaa olla viikko oviksesta, eipä ihmeempää. Ollaan lähdössä mökille pariksi viikoksi, joten älkää ihmetelkö jos katoan eetteriin. Ottaa jo nyt päähän että joutuu ottamaan tädin kolmanneksi pyöräksi lomalle. Prkl.

Näkemisiin, neitokaiset! (Ja rouvat, tasapuolisesti).
 
probleemi... kauheesti tekisi mieli tehdä huomenna aamulla r-testi, vaikka ei oikein mitään erityistä syytä olekaan. tällaista fiilistä ei ole ollut sitten kuin ihan yrityksen alussa :eek: kaapissa polttelee pari kotitesti.fi:n herkkää testiä... :D huomenna on mun laskujen mukaan dpo 10, eli tuskinpa se edes ihan hirveästi mitään näyttää...

ollaan menossa huomenna syömään ja iltaa istumaan kavereille, ja pari viinipulloakin on hankittu. jos se testi jostain ihmeen syystä on positiivinen, ei voi ottaa mitään, ja tällä hetkellä tekee kauheasti mieli niitä paria viinilasillista (huh, kuulostaapa kamalalta) hyvän ruoan kanssa (no, nyt jo vähän paremmalta ;)). Jos se taas on negatiivinen (kuten todennäköistä ), tulee vain paha mieli, mutta voipahan ne pari lasia viiniä juoda hyvällä omalla tunnolla...

täytyy tässä illan aikana yrittää päättää mitä tekee. tai sitten tuhruilu alkaa, ja tekee päätökset mun puolesta...
 
Gilmore, juu kyllä rivi on oikein, nyt sitä pääpottia sitten vain odotellaan ;) :D

Citrus, kiitos kiitos :)

Joo... oon koittanut olla liikaa ajattelematta vauvajuttuja, mutta kyllä vaan väkisinkin tulee mieleen. Ovulaatio lähenee joten koitetaan olla aktiivisia kammarin puolella :D

Rentoa viikonloppua kaikille! :hug:
 
Toivolle onnea!

maikkis123: ;) sittenhän on varmempaa juhlia jos tarkistaa. (täällä mene kyllä jos menkat alkaan nini viunaa vältellä sillon tulee puhuttua ihan liikaa ;))

Citrus: :hug:

Määpä tuun jauhamaan teijän riesaksi taasen tänne ;) Täällä se tuki on kuitenkin :)
No joo aletaas sitten. Mun kierto kun on sekoillu yms, ja alkanut tuhruilla välillä useemman päivän ja välillävähemmän. N viikolla sitten ihan niihinaikoihin kun lyhimpienmukaan pitäskin kuulua jotain nin tuli nooh 2 päivänä se 10ml mikä ei oo mulle tyypillistä noin mini vuodot, nyt sit ei oo tullu pariinpäivään ees veri viiruista. Mua oikeesti ahistaa (välillä näinkin päin et tulemattomuus ahistaa). Voiko tuo nyt oikeesti olla et mun menkat oli noin minit ja muuta ei oo odotettavissa. Ja kaiken huippuhan tässä on et kumi ollu mukana puuhissa melkein joka kerta :kieh: ja sillon kun ei oo ollu niin on ollu menkat just tulossa ja tullukkin. plääh, kuhan purin tänne... Ja toivossa on hyvä elää et se laukaisis noin tuolta piilostaan.
On se meinaan kumma et puoltoista vuotta yrittämällä yritetään ja jos nyt sitten mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta tapahtuskin jotain... Hermo menee ja pelottaa...
 
On se kroppa kummallinen. Unicolle jaksamista, uskaltaiskohan sitä siellä(kin) sen r-testin tehdä, varmuuden vuoksi?

En ole vielä päättänyt mitään testin tekemisen suhteen. Virtsaa odottamassa kupissa, että jos sen liuskatestin haluaa tehdä, mutta en oikein osaa päättää mitään. Rinnat on arat, en muista että näin pitkään ne olisivat olleet missään kierrossa, yleensä kestää vain pari päivää. Välillä tulee vähän huono olo, mutta mulle tulee muutenkin tosi helposti. Ja lämmöt oli tänä aamuna tosi ylhäällä, vaikka heräsi (ihan liian) aikaisin. Eli ihan positiivisia oireita :)

Ehkä eniten tässä miettii, että osaako nauttia illasta, jos ei tee sitä testiä, vai miettiikö koko ajan, että jos sitä kuitenkin... Toisaalta menkkojen ei edes pitäisi alkaa vielä, joten jos odottaisi sitä ja yrittäisi olla ihan normaalisti siihen asti... Onpas vaikeaa ;)
 
maikkis123: no on todella kumma. :hug: Hauskaa iltaa!

Ja tänne auttoi tää kirjoittelu. Mula lako vuotamaan kunnolla viimeyönä ;) ei tarvi tehä testiä. Mull aon vaan pien pelko jos käviskin "vahinko" (mulle siis toivottu mut) et lääkäri tulee silimille ja muuta ja onhan siinä sekin et mitä ongelmia vois pikkuselle tulla. Nooh yritän pitää hermot kasassa ja kumin mukana :( hormoneja en ehkäsyyn ota ennen kun muksui on nih. koskakohan vois taas alkaa vääntämään lupaa :)
 
mittasin äsken lämmöt, kun aamulla ei ollut mahdollisuutta, niin näytti 37,4. Kuulostaa aika paljolta, mutta toisaalta mulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä siitä millaisia lämpöjä on normaalisti keskellä päivää. Rinnat on edelleen kipeähköt, mutta muita oireita ei ole suuntaan tai toiseen. Joka kerta kun käy vessassa tihrustaa, että joko tuhruilu on alkanut. Vielä siis ei, vaikka välillä onkin näkevänsä jotain paperissa, mutta sitten seuraavalla kerralla ei taas olekaan mitään. Jotenkin kyllä sellainen olo, että tänään se tuhruilu alkaa, mutta sellainen on kyllä ollut jo tässä pari päivää. Kyllä sitä pienessä mielessä ehtii kaikenlaista miettimään ja kuvittelemaan.

Ihanan sateinen sunnuntaipäivä, voi hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä mitään :D
 

Yhteistyössä