Hei!
Kiva tulla mukaan, kävin tuossa aiemmin lukemassa tuota toista enskapinoa, ja jotenkin itsensä tunsi vain niin vanhaksi... Se fiilis tässä itsellä on vähän koko ajan, että tähän vauvahommaan on jo vanha, vaikka muuten tuntee itsensä ihan pennuksi
Meillä on sellainen tilanne, että tuossa pari vuotta sitten en ollut ollenkaan varma haluanko lapsia ollenkaan. En tuntenut itseäni tarpeeksi kypsäksi tms, ja ehkä kamalin ajatus oli se, että olisi tullut raskaaksi. Tuossa reilu vuosi sitten rupesi mieli muuttumaan, ja silloin Miehen kanssa sovittiin, että jos tässä vuosi elellään vielä "nuoruutta", ja sen jälkeen aloitetaan yritys. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Gilmore tuossa jo arvailikin, että tikutuspäivät on menossa, ja kyllä. Nyt tulee avautumista, kun mulla on duunistressin lisäksi vielä ovisstressi, ja jotenkin sitä on pakko purkaa, Miehelle ei ihan kaikesta halua avautua... Eli aloitin tikuttamisen jo viikko sitten, kun tuo kierto on ollut välillä tosi lyhyt, ja en halunnut jäädä mistään paitsi. Lauantaista asti on tikkuihin tullut haamuja, mutta plussaa ei ainakaan vielä. Viikonloppuna oli mojovia kipuja, joten jotain siellä ajattelin tapahtuvan. Kuivaa vaan on kuin saharassa koko ajan, joten se vähän huolettaa. Ekoissa luomukierroissa oli selkeät limat, joten ovis oli niistä helppo huomata, mutta tässä ja viime kierrossa ei mitään.
Nyt sitten lämpö oli tänään jo vähän ylhäällä, mutta ei kokonaan, joten iski vielä "paniikki", että ovis meni eilen, ja me ei silloin heiluteltu peittoja. Kun on pitkään yhdessä (yli 9 vuotta), menee makuuhuonepuuhatkin vähän rutiiniksi, ja maanantai-iltana klo 22 ei oikein jaksa keksiä mitään uutta... :/ Nyt on siis vielä hätä siitä, että ovis meni eilen, ja sitä ei tullut hyödynnettyä. Muuten kyllä koko viikonloppu käytettiin hyödyksi, ja tuskin se ovis edes meni, joten ihan turhaa stressailua, mutta jotenkin siitä ei pääse irti. Ehkä ensi kierrossa täytyy yrittää vähän hellittää...