Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset vol. 3

Kaa
Itsellä ei ole oikein mitään kertomista. Tuntemuksia ei ole menkkoihin tai raskauteen. Aamulämpö oli aamulla 36.8, normaalisti se on 36.3. Ihan positiivista siis ainakin sen suhteen. Aamulla tein kaksi eri testiä, kumpaankaan ei tullut selvää viivaa testiajan sisällä. Testiajan jälkeen kyllä sitten tuloi jonkinlainen värillinen rantu molempiin. Mutta ne ei siis olleet testiajan sisällä tulleita, joten en luota niihin. Katsellaas nyt taas päivä kerrallaa mitä eteen tulee. Kerron sitten, kun on jotain kerrottavaa. =)
 
Hei pitkästä aikaa

Mulla on jäänyt palstailu vähemmällä työkiireiden takia ja osin sen takia, ettei omassa tilassa ole kerrassaan mitään kerrottavaa. Kierrot ovat nyt sitä n. 43 päivää. Tikut kyllä näyttää tummaa viivaa pari viikkoa ennen menkkoja, mutta tiedä sitten tuosta myöhäisestä ovulaatiosta, onko mahkuja ikinä raskautua. Kuukauden päästä tulee vuosi yritystä täyteen. Viikonloppuna sain kuulla kaverin raskautuneen kai melkein "kertalaakista" ja itkuhan siitä kotona tuli.

Nyt painiskelen sen kanssa mennäkö tarkempiin tutkimuksiin kesällä vai siirtääkö syksyyn. Olimme jo päättäneet sen syksyn, mutta nyt alkoi taas ahdistamaan ja mietityttämään...

Kaa sulla on jännät paikat =)
 
Gilmore: kyllähän se mahdollista on raskautua noinkin myöhäisestä oviksesta, niin mulle on lääkäri sanonut. Joten uskotaan sitä ja toivotaan. Oliko sulla ollut terolut- tai muita kuureja noihin kiertoihin? Mulla ne ei kyllä auttaneet. On noi megakierrot aika rasittavia. Mutta nythän sulla loppu häämöttää, kun ovis on paikannettu ja toivotaan että tulee vielä paljon pidempi tauko menkkoihin tällä kertaa!
 
:hug: Hazel :hug:

On täällä palstalla varmasti ennenkin puhuttu siitä, miten ristiriitaisia tunteita muiden vauvauutiset herättää. Kateus on kamalaa, samalla on iloinen toisen puolesta ja tuntee huonoa omatuntoa kateudesta. Itsellä herättää kateutta ystävien lapsetkin, itse ei pääse edes siihen raskautumisvaiheeseen ja muitten lapset kasvaa vaan kovaa vauhtia. Kyllä tässä vauvakuumeessa kestämistä on kylliksi!
 
Olisin tullutkin eilen laittelemaan viestiä, mutta kaksplussan sivuille ei päässyt ollenkaan aamulla . :kieh: Meinasi tulla ihan vieroitusoireita... Mä hommasin ovistestejä viime viikon lopulla, oikeastaan ihan mielenkiinnon vuoksi. Halusin katsoa, että tuleeko se ovis näin pillereiden jättämisen jälkeen ollenkaan. No lauantaina tuli haaleaa viivaa ja sunnuntain tuloksesta ei voi erehtyä, eli plussaviivat pärähti. No sunnuntain aikana tulikin houkuteltua ukkoparka pariin otteeseen petipuuhiin. :saint: Nyt ei auta kuin odotella ja toivoa parasta. Tosin meillä yritys on vasta alkamassa, mutta tuo vuoden kestänyt miehen pään kääntäminen oli sellainen ajanjakso, et nyt tuntuu ettei jaksais odottaa enää hetkeäkään. Olispas se hienoa päästä tekemään testiä ensi viikon lopulla.

Tää viikko onkin ihan mukava, töitä vaan 3 päivää, kun perjantaina pidän lomapäivän! Mites te muut, jotain mukavia suunnitelmia vapuksi tai loppuviikoksi?
 
Tähtisäde
Moikka,

Olen ollut reissussa, joten enpä ole edes päässyt katsomaan mitä teille kuuluu. Kaikille :wave:

ON: Kp 5 menossa. Täti tuli, mutta se oli kyllä jotain tosi säälittävää. Hyvä jos voi menkoiksi sanoa. Mutta puolen vuoden tädittömyyden ja jo yhden tehottoman Tero-kuurin jälkeen edes pieni punaväri tuntuu jo voitolta. Nyt sitten eilen alkoi eka Clomikuuri, joten katsotaan tehoaako se mitenkään. Otin ekan pillerin illalla ennen nukkumaan menoa ja koin melkoisen liskojen yön. En tiedä oliko Clomilla asiaan vaikutusta, mutta olipahan mielenkiintoista.

Osaako joku teistä sanoa, miksi noi mun menkat eivät halua alkaa millään? Mulla oli ennen pillereitä ihan säännöllinen kierto, mutta nyt pillereiden jälkeen ei puoleen vuoteen ole tapahtunut mitään. Tuntuu hassulta, jos hormonitoiminta olisi niin sekaisin, että edes Terot eivät siihen auttaisi. Ovistahan mulla ei kai myöskään tapahdu. Selittääkö se siis menkattomuuden? (Sori, mä olen aika tosi tyhmä näissä...) Mutta miten sitten ennen menkat olivat normaalit? Minne se ovis katosi? Vai onko mulla jotenkin tosi ohut limakalvo, joka selittäisi superniukat menkat ja nekin terojen avulla...? No, pian sitten ultraan. Katsotaan saadaanko muhun mitään eloa Clomeillakaan.

Tuosta kadetunteesta; meidän kaveripiirissä me ollaan viimeiset lapsettomat. Kaikki muut ovat tulleet raskaaksi tosi nopeasti ja helposti tai jopa vahingossa. Nyt niillä on monilla jo toinen tai kolmas tulossa tai tullut ja kun heiltä olen kysellyt, että miten raskaus on sujunut ja onko ollut jännittävää, niin he ovat sanoneet, että siinähän se sivussa, no big deal. Meidän yrittämisestä en ole kertonut juuri kellekään, mutta siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli sanoa, että herää pahvi, toi ei ole itsestäänselvyys. Muuten olen välttynyt tähän mennessä kateudelta, vielä.

Jaksaako joku korjata mulle pinoon kp 5/25?
 
Tähtisäde: mulla on ollut samanlaisia menkat, siis olemattomia. En vaan osaa sulle kertoa, mitä se tarkoittaa. Mutta mulla oli ainakin limakalvot ihan normaalit, joten ei se siitäkään johdu. vaikeetahan tää on....
 
On kyllä ihana kun säät on ruvennu lämpenemään. Tänäänki käpsöttelin töistä kotiin (5km). Täällä on vauvakuume karannut ihan käsistä kun kaveripiiri lisääntyy ympärillä. Vielä pitäis ainakin muutama kuukausi malttaa odottaa. Tosi nyt jo on siirrytty kondomeista keskeytykseen. Laskeskelin tossa yks päivä että milloin ois laskettu aika jos hedelmöittyis milloinkin. Ja oon merkannu kalenteriin kaikkin arvioidut ovikset ja menkkojen alkamispävät jotka laskin perhesuunnittelusivun laskureilla. Menkat ja ovikset on ollut aika helpo ennekoida kun ainakin tähän asti on ollut niin säännöllinen kierto. oonkohan vähän hölmö tai jotain. Ja tekis mieli mennä ostelemaan vauvan vaatteita sellaisia unisex malleja jotka sopii sit kummalle vaan!
 
Hei kaikille! Ja tänne voi sitten laittaa, että kp1/25-26. En vielä laita pidempää kiertoa (nyt ollut siis kaksi pidempää kiertoa), vaan katson meneekö kolmaskin pidemmäksi ja muutan sitten kierron pituutta. Piteneminenhän oli toiveissani, mutta en tiedä, pitäisikö sittenkin olla huolissaan. Nimittäin taas näytti kp 16 lähtien monta päivää tasavahvaa ovisplussaa eli mistä sen tietää, minä päivänä se sitten on ollut eli miten voi laskea sen luteaalin, jota gyne kehotti seuraamaan. Jos ovulaatio on ollut kp 16, niin sitten luteaali on ollut 11 päivää, minkä pitäisi riittää??? Vai onko liian vähän? Mutta sitten, jos ollut vasta myöhemmin, niin sitten mennyt ihan harakoille koko homma taas. Ahdistaa. Jos olisin tiennyt, miten tällainen tarkka ajoittaminenkaan ei tuota tulosta, niin en olisi varmaan käyttänyt vuosiin mitään ehkäisyä. Ihan turhaan on sitä itteään kiusannut kaiken maailman hormoneilla. Ja kyllä, minäkin olen kateellinen. Naapurissa joku viimeisillään oleva muija polttaa kuin korsteeni. Anteeksi, jos tällä loukkaan jota kuta ja valitaa kun ei saa juoda ku on paksuna. Oikein oottaa kuulemma, että vauva syntyy ni pääsisi sitten...Sori...Parempaa viikkoa muille.
 
Vadelmaunelma: :hug: . Minun käsittääkseni siitä kun saat sen ovis plussan niin ovis tapahtuu 12-24h sisällä, sen jälkeisillä plussilla ei ole mitään merkitystä kuulemma (siis ovisplussilla).

Kaalle varovaiset onnittelut :flower: . Kyllähän nuo plussilta näytti kovasti =) ! Ja lämmötki on lupaavat...

Mites muut loppukiertolaiset?

Nanna +Pippunen rv 17+6
 
Tähtisäde
Tiistai 29.4.2008
Janis...................30
Hazel..................28
Tähtisäde...........29...............kp 6/25......................11/07
Sitrus79..............28..........................................kesä stä 2006
Kvart Över..........28...........kp 22/30........................tauolla
Kevätesikko.........29...............................................2 /07
Unico..................28........................................ tauolla (01/07)

Oliva...................27....................................aloitus syksy 2008
JoJo79................28.....................................aloitus kesä 2008
Vadelmaunelma..29............kp 2/25-26....................yk 7
Toivo79...............28...........kp 6/27-34.......aloitus syksy 2008
MemmuLiina........26...........kp 11/28-34...................yk 6
Drömma..............30............kp 14/28.............syyskuusta 2007
Ada.....................29............kp 14/26-30.......toukokuusta 2007
Citrus..................28............kp 16/28-30...................yk 3
Piip......................29............kp 19/29-31.........syksystä 2006
Niiskunenä-78.....29............kp 19/n.28.....................yk1
Hammy................28............kp 21/29......................yk 5
Pilvilinna.............29.............kp 24/?........................yk 6
Moccamaster.......27............kp 24/33-34(-37)...........aloitus 5/08
Lilla My................28............kp 25/29-31..................yk 12
Piglet..................30............kp 33/28.........................yk 6
Kaa.....................29............kp 34/32........................yk 4
Iines80...............28............kp 34/26-35...................yk 2
Postimestari........30...........kp 37/23-28...................yk 13
Gilmore...............29...........kp 50/.............................yk 6
Kultukimallus.......27............kp 104/..................lokakuusta 2007



Plussanneet:

juuri (yk 3)
Hemuli (yk 2)
Renee (yk 1)
Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
 
Tähtisäde
Päivitin listaa. Toivottavasti meni oikein.

Nyt on monien kohdalla jännät ajat. Infoa meitä Kaa (ja muutkin jännääjät) HETI kun olet asiassa viisaampi. Hyvältä näyttää jo, jos haamu on kerta näkynyt! =)

).( Ultra varattu 6.5 eli kp 13. Silloin nähdään onko Clomit vaikuttaneet. Seurailen täältä sivusta siihen asti ja tulen sitten kertomaan miten kävi. Clomeista ei ole juurikaan ollut sivuvaikutuksia tähän mennessä. Olen ottanut ne tosin illalla ja yöt ovat olleet tuskasen hikisiä, mutta meillä on kyllä sisälläkin nyt aika kuuma kun aurinko on alkanut lämmittää. Saa nähdä miten käy.

Hauskaa vappua kaikille! Toivottavasti Kaalle tulee selvä vappu! ;)
 
Kaa
Kopionti omasta tekstistä toisesta pinosta:

Täällä ei mitään selventävää. Pissatesti tänä aamuna oli viivaton negatiivinen... Mutta ei mulla muutenkaan nuo pissatestit kovin luotettavia ole. Menen tänään yövuoroon, testailen sitten siellä tarkemmin... En jaksa edes stressata. Pessimisti ei pety. :/ Olen ihan hyväksynyt sen, että vuoto alkaa lähipäivinä. Jotenkin ei vaan uskalla edes odottaa plussaa, sen verran tuo km vaikutti. Optimisti muuttui pessimistiksi. Pyh. Nää on taas näitä mun aivoituksia, muuttuvat varmaan taas parin päivän päästä. :headwall:
 
:hug: Kaa! Toivottavasti yöllä sinusta tulee kuitenkin nyt positiivinen :)

Se on varmaan aika yleistä, että keskenmenon jälkeen tulee tosi pessimistiseksi ja pelokkaaksi. Jotenkin kai noista tunteista pitäisi kuitenkin päästä yli, viimeistään sitten kun on se uusi raskaus alkanut. Toivon oikein kovasti, että sulla olisi nyt tämä koitos edessä! :heart:
 
Wappuaatto 30.4.2008

Janis...................30
Hazel..................28
Tähtisäde...........29...............kp 7/25........................11/07
Sitrus79..............28............................................kes ä stä 2006
Kvart Över..........28...............kp 25/30................tauolla (yk 2/ 11)
Kevätesikko........29..................................................2 /07
Unico..................28.............................................tauolla (01/07)

Oliva...................27.........................................aloitus syksy 2008
JoJo79................28.........................................aloitus kesä 2008
Moccamaster.......27...........kp 25/33-34(-37)..aloitus 5/08
Toivo79...............28...........kp 7/27-34............aloitus syksy 2008

Vadelmaunelma..29...........kp 3/25-26.....................yk 7
MemmuLiina........26...........kp 12/28-34...................yk 6
Drömma..............30............kp 15/28.............syyskuusta 2007
Ada.....................29............kp 15/26-30.......toukokuusta 2007
Citrus..................28............kp 17/28-30...................yk 3
Piip......................29............kp 20/29-31.........syksystä 2006
Niiskunenä-78.....29............kp 20/n.28.....................yk1
Hammy................28............kp 22/29........................yk 5
Pilvilinna..............29............kp 25/?..........................yk 6
Lilla My................28............kp 26/29-31...................yk 12
Piglet..................30............kp 34/28.........................yk 6
Kaa.....................29............kp 35/32.........................yk 4
Iines80...............28............kp 35/26-35....................yk 2
Postimestari........30...........kp 38/23-28....................yk 13
Gilmore...............29...........kp 51/..............................yk 6
Kultukimallus.......27............kp 105/..................lokakuusta 2007



Plussanneet:

juuri (yk 3)
Hemuli (yk 2)
Renee (yk 1)
Coke (yk 4)
Matarena (yk 9)
Nanna81 (yk 14)
Siilura (yk 3)
Novelle78 (yk 14)
 
Kaalle: :hug:
Ja meille muillekin pettyneille, pettyneille ja vielä kerran pettyneille: :hug:
Mulla meinaa taas mennä kokonaan usko siihen, että joskus raskautuisin.

Tässä tämmöinen pieni lohdutuksen murunen meille kaikille, joihin sattuu kovasti se, kun aina vaan KAIKKI MUUT rupeavat odottamaan vauvaa. Lisätkää joku muu siihen tekijä; en sitä just nyt mistään bongannut.

Kun murehdit
murehtii murunen minua
Se toinen murunen minua
lohduttelee sinua

Kun sinä iloitset
melkein kaikki mikä on minua
iloitsee ilostasi
jokin pienen pieni murunen
kai lohduttelee minua.

Silti toivon, että te kaikki saisitte vauvanne, vaikka minä en saisikaan. Meidän olisi varmaan aika lähteä tutkimuksiin, mutta kesä poissa Suomesta tarkoittaa myös sitä, että tutkimuksiin menemme aikaisintaan syksyllä.

Iloista vappua kaikille joka tapauksessa! :)
 
Ada
:heart: Hyvää ja iloista vappua kaikille ihanille!!!

:) Kaalle ihan mielettömän paljon hyviä ja positiivisia tuulia testeihin ja muihinkin!

Olen ollut palstatauolla ja jatkan vielä vähän aikaa. Työnantaja sanoi mulle, että raskaaksi tuleminen ei ole vaihtoehto... vaikka en lähdekään uskomaan moisia käskyjä, niin on tuntunut jotenkin rikolliselta palstailla. Ja todella erikoiselta, että tuollaista joku kuvittelee voivansa käskeä... Mutta aurinko paistaa ja nyt on pari päivää vapaata :)
 
Kaa
Kopio toisesta pinosta, koska v**utus on niin kova:

Meikäläisen voi varmaan heivata koko pinosta männiköön. Vatuttaa ihan hemskutisti (lue paljon vahvemmilla sanoilla!) Tein verestä siis sen HCG-määrityksen ja tulos oli vaivaiset 2.4. Eli EI MITÄÄN! Tuloksen luettuani koneelta itketti ja vatutti, teki mieli vaan mennä vessaan parkumaan. Töissä on kuitenkin oltava aamuun asti...

Nyt meikäläinen pitää taukoa kaikesta ja antaa koko vauvahommelin jäädä hetkeksi. Tein nimittäin hormonitestit itsestäni samalla ja lopputuloksena; minä en ovuloi! Kaikki kokeet viittasivat siihen. Eli nyt soitellaan yksityiselle lääkärille ja lähdetään selvittämään asiaa.

Nyt vaan tekisi mieli miehen kainaloon itkemään... :( :'(
 

Yhteistyössä