Voi ei
Piki!! :'( Toivotaan nyt vielä kovasti, että sun olotila hämäisi ja kaikki olisi kunnossa! Kumpa ultrassa olisi hyviä uutisia!
Isot kiitokset vielä kaikille meitä onnitelleille! Ihania ootte! :heart:
Ja sitten synnytyskertomusta..
Eli ekat selkeästi niistä aiemmista "kuukautiskivuista" erottuvat supistukset tulivat maanantaina (40+6) aamulla klo 9. Kävin kävelyllä ja neuvolassa ja klo 15 alkoi supistuksia sitten tulla alle kymmenen minuutin välein ja selvästi kipeinä. Soitin miehelle, että ei kiirettä kotiin, mutta nyt tää kyllä taitaa viimein olla sitä itseään.
Kotona pärjäsin hyvin kaurapussin kanssa, kymmeneltä soitettiin Kättärille, että oltaisiin varmaan tulossa jossain vaiheessa yötä. Sieltä pyydettiin soittamaan uudelleen sitten kun haluan tulla. Puolen yön jälkeen sitten alkoi tuntumaan, että kaurapussi ja suihku eivät enää riitä, joten soiteltiin että nyt tullaan. Pyysivät soittamaan vartin päästä uudelleen, käyvät tarkistamassa salien tilanteen. No, soitettiin taas ja sieltä ilmoitettiin että täyttä on, soittakaa Naistenklinikalle. Sinne onneksi sitten päästiin (kuulemma joskus voi joutua Jorviinkin) ja sairaalassa oltiin yhden maissa tiistaiaamuna.
Kätilö tarkisti tilanteen, olin vain 1,5 auki ja meidät passitettiin olohuoneeseen odottelemaan pariksi tunniksi. Puoli neljä oli kohdunsuun tilanne edelleen sama, vaikka jo tosi kipeitä supistuksia tuli n.4 minuutin välein. Synnytys ei siis ollut varmuudella käynnissä, joten saliin ei ollut pääsyä. Olisin voinut tulla vielä kotiin, mutta en uskaltanut lähteä, joten jäin osastolle "yöksi" (kello oli siis 5 aamulla kun sinne pääsin) ja mies tuli vielä kotiin. Sain kipupiikin, joka ei auttanut kipuun, mutta venytti supistusten välin 15 minuuttiin, joten torkahdin muutaman kerran. Aamulla 8 aikaan taas uusi tarkistus, nyt olin 3 senttiä auki, mutta suositeltiin vielä odottelemaan. Kävin osastolla suihkussa ja 9 jälkeen tilanne oli 4-5 senttiä, joten vihdoin pääsin saliin ja mies sai tulla mukaan!
Salissa supistukset olivat jo tosi kipeitä, joten pyysin aika nopeasti epiduraalia, joka sitten laitettiin klo 11. Kivut lähtivät tehokkaasti, eikä mitään sivuvaikutuksia tullut. 12.10 alkoi tihkuttaa lapsivettä ja kalvot puhkottiin kunnolla 12.35, jolloin myös vauvan päähän asennettiin anturi sykkeen tarkkailua varten. Sain lepäiltyä parisen tuntia, kunnes vaikutus alkoi lakata. Kohdunsuu ei ollut avautunut edellisestä juuri ollenkaan, joten kätilö suositteli, ettei laiteta uutta annosta epiduraalia vielä. Sain kärvisteltyä pari tuntia ilman lääkkeitä salissa ympäriinsä kävellen ja seisoskellen ja se kannatti. Seuraavassa tarkistuksessa olin täysin auki. Vauvan laskeutumista piti vielä odotella, joten klo 15 sain toisen epiduraaliannoksen, jonka aikana synnytys ei taas juurikaan edistynyt. Kivut palasivat ja kätilö käski alkaa tekemään harjoitusponnistuksia, jotta vauvaa saataisiin alemmas. Samalla oksitosiinitippaa lisättiin ja supipstukset olivat aika järkyttäviä, loppuaika meni aikamoisessa usvassa... (16.40 mies on kirjoittanut, että toisesta lapsesta ei kannata nyt puhua
)
Ponnistusten alkaessa (papereihin merkitty 17.40) sain vielä pienen annoksen epiduraalia, sillä mua alkoi pelottaa kamalasti ja lääke vei kai vähän kipua pois. Paljon apua siitä ei kyllä tuntunut olevan, paine ja kipu tuntuivat kunnolla takapuolessa. Varsinaisen ponnistusvaiheen kestoksi on merkitty tunti, mutta miehen muistiinpanojen mukaan oon alkanut ponnistaa jo tuolloin 17.40. Ponnistaminen oli sinänsä musta helppoa, sain hyvin suunnattua voiman alaspäin ja kipukin tuntui vähän helpottavan, kun sen sai kanavoitua ponnistukseen. Yhdellä supistuksella ehdin aina ponnistaa 3 tai 4 kertaa ja tässä vaiheessa miehestä sekä kätilöstä ja mukana olleesta lääketieteen opiskelijasta oli ihan suunnaton apu! Mulla alkoi usko aina välillä loppua ja pari kertaa tulikin vähän itku, hätä ja paniikki, olisin varmasti luovuttanut tuolloin jos se olisi vielä ollut mahdollista. Viimein kuitenkin (19.40) tuli se viimeinen ponnistus ja tyttö oli maailmassa! :heart:
Olin miettinyt tota hetkeä raskausaikana varmaan miljoona kertaa aina kyyneleet silmissä, mutta kun se hetki oikeasti tuli, oli eka tunne mielessä helpotus
Kätilö ei ollut aivan varma, oliko lapsivesi vihreää, joten tytön hengitystiet puhdistettiin varmuuden vuoksi. Napanuora oli tosi lyhyt, joten miehen piti ensin leikata se ennen kun sain tytön rinnalle. Tässä vaiheessa fiilis oli ihan uskomaton, miten voi olla mahdollista että me ollaan saatu aikaiseksi tollainen pieni, täydellinen ihme!
Istukka syntyi 10 minuutin sisään vaikeuksitta ja mä sain pari tikkiä välilihaan ja virtsaputken suulle. Tyttö siirrettiin mun pyjaman sisään rinnalle ja hän alkoi heti imeä :heart: Kätilöt jättivät meidät rauhassa ihmettelemään perheemme uutta kokoonpanoa ja tulivat vasta vähän myöhemmin punnitsemaan ja mittaamaan tytön, 3920g ja 52cm, pään ympärys 34 cm.
Saatiin vielä kahvit ja leivät iltapalaksi saliin ja parin tunnin kuluttua, kun olin käynyt suihkussa, siirryttiin osastolle perhehuoneeseen. Vaikka synnytys sinänsä olikin aika pitkä, pelottava ja kivulias kokemus, jäi mulle hyvät fiilikset siitä. Henkilökunta Naistenklinikalla oli aivan ihanaa, varsinkin meidän kätilö ja synnytyksessä mukana ollut lääketieteen opiskelija olivat aivan mahtavia! Ja kaikki ikävät tuntemukset kyllä katoavat sillä sekunnilla kun näkee sen oman lapsen!
Huh, mikä romaani tästä tulikin. Toivottavasti joku jaksoi lukea...
:heart: Onnellinen Kvartti ja pikkuneiti kohta viikon