Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset helmikuussa

No niin, nettipimento on ohi.. Olipa jännä elää pari viikkoa ilman konetta ja huomata miten riippuvainen siitä voi olla.. Tilin saldosta ja tulevista laskuista ei ollut hajuakaan, niin onnistuin aika lahjakkaasti käyttämään rahaakin
Sain sentään vihdoin kelan päätöksen äippärahojen määrästä.

Hazel Kestovaippoihin olen käyttänyt vanhoja paitoja, eli sisäpuolelle puuvillainen joustava kangas ja ulkopuolelle vähemmän joustava, niin saa vähän tukea, ettei kaikki (toivottavasti) valu läpi. Lahkeensuihin kuminauhat ja yhteen laitoin selkäpuolellekin, mutta vaikutti aika turhalta.
Imut vanhoista froteepyyhkeistä niin, että leikkasin pyyhkeen n. 10 cm leveiksi (ja ehkä 30 cm pitkiksi?) suikaleiksi, ompelin kaksi kpl kiinni toisiinsa ja keskikohdan paikkeille lyhyemmän (n. 10 x 10 cm) palan. Reunat yhteen ja tikkasin koko paketin kiinni vaipan sisäkappaleeseen.
Pesun jälkeen kuivuminen kestää suunnilleen saman aikaa kun farkuilla, eli tarpeeksi monella vaipalla luulisi selviävän.
Jos tarvetta tulee, niin väliin mahtuu vielä joku lisäimu, mutta en usko, kun nämä on kuitenkin kaikki ihan nb-kokoa.

Rosehip kerroin töissä oikeastaan heti, koska vaihdoin työpaikkaa (tai osastoa) kolmannen kuukauden paikkeilla, pahimmat pahoinvoinnit käynnissä ja maha alkoi vähitellen näkyä (ainakin omasta mielestä) ne vaatteet ei sitten koskaan mahtunut päälle enää kun tilaukset saatiin perille..

Piki Onnea ja tervetuloa, toivottavasti saat pysyä mukana peloista huolimatta :hug:

Memmulle kiitokset kertomuksesta

Kvartille ja pikku-Taolle oikein paljon onnea ja myös kiitos kertomuksesta :flower:

Ada olen ollut alusta asti mukana kirjoittamassa myös maaliskuisten pinossa, kyllä ne aktiivisempien kirjoittajien nimet vähitellen jää mieleen

Hazel todella paljon onnea :flower:, ei sulle taidakaan enää jäädä pahemmin aikaa ommella niitä vaippoja :D Ja on muuten paras mahdollinen päivä syntyä, mulla oli synttärit samana päivänä..

Nyt alkaa hirvittää, mun nimi näyttäis olevan ensimmäisenä.. Aamulla kävin neuvolassa, oma täti on tämän viikkoa lomalla ja sijainen kysyi haluanko vielä kaydä lääkärissä. Edellinen käynti oli siis jo kaksi viikkoa sitten ja nyt ei pitänyt enää olla yhtään.
Sain sitten tälle iltäpäivälle lääkäriajan, kun pää painaa niin ettei yli puolta tuntia voi olla pystyssä, niin olisi ihan kiva tarkistaa tilanne. Supistuksia on ollut jo päivittäin, odottelen vaan että ne muuttuu kovemmiksi, kun en voi uskoa että nämäkin on jo ulkopuolisen mielestä pahoja, eihän ne mun tilanteesta voi tietää.. Ja pelkästään ärsyttää kun muut sanoo että mun pitäisi jo käydä ainakin näytillä tai joka ainoa puhelu alkaa kysymyksellä "ootko synnyttääs?" en ole ja jos olisin en sanoisi ja en varmaan vastaisi puhelimeen jos se edes sattuu vahingossa tulemaan mukaan!:headwall:
Eli viime lääkärikäynnillä oli jo kohdunsuu sentin auki ja kanava lyhentynyt, sen takia haluan nyt tietää missä mennään, kun epäilen että pari päivää sitten alkoi tulla jo limatulppaa, ainakin erosi kaikista mahdollisista muista raskausajan ihme-eritteistä aika lailla.. Synnäriin tutustumisen siirsin sitten tältä päivältä ensi viikon tiistaille, toivottavasti ollaan ainakin vielä silloin yhtenä kappaleena..
 
Hazel Onnea valtavasti pienestä missistä :heart: :heart: :heart: :flower:

Nää potkut on ihania :) Vaikka töissä on välillä todella kurjaa ja suorastaan stressaavaa, nii tämä pikkunen kyllä muistuttelee vähän väliä että "äiskä, on sulla tärkeämpiäkin asioita mietittävänä" :heart:
 
Hazelille onnea sylikaupalla! :flower: :heart:

Tämä pino alkaa uhkaavasti huveta! Tarvittais nyt kipeästi kuumeilupuolelta roppakaupalla sakkia tänne! Puhaltelenpas täältäkin vähän plussatuulia sinne, phuuuuuuuuh.

Me tosiaan kerrottiin sitten kaikille läheisille tiistaina vauvasta. Sisko yllättyi ihan totaalisesti ja äiti oli niiiiiiiin onnellinen! Mä just mietin sitä, miten ennen oon toki ollut iloinen muiden vauvauutisista, mutta jotenkin vaan pitänyt sitä niin jokapäiväisenä ja luonnollisena asiana, ettei ne nyt mitään maita ole mullistanut. Mutta nyt kun se on omakohtaista, niin se on jotenkin aivan eri asia. Se, että minä itse psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena pystyn luomaan uutta elämää, on jotain ihan mielettömän suurta ja hienoa. Jotain, mitä en ole ymmärtänyt, ennen kuin itse olen tässä tilassa. Ja se, kun näkee sen pienen ultrassa ja kaikki konkretisoituu... :heart:
 
Ada
:flower: Paljon Onnea Hazelille!!!

Voi Kvartti, ei mennyt hyvin :'( ... Tuulimuna. Nyt täytyy vain odottaa jälkitarkastausta ja sitten jatketaan clomeilla. Onneksi niistä vaikuttaa olevan apua.
 
:'( Voi ei, Ada! :hug: Toivottavasti pääset pian takaisin, kun tilanne kohenee. Ja pitemmäksi aikaa :heart:

En tosin tiedä itsekään voinko jatkaa täällä, no ensi keskiviikkona se sitten selviää varhaisultrassa. Tää epätietoisuus on pyllystä :headwall: Ei se ainakaan ole vielä ulos tullut, toivoisin niin kovasti että kaikki oliskin hyvin eikä tarvittaisi tyhjennystä. Vuoto loppui lyhyeen, samoin kivut. Oireiden häviäminen tässä mietityttää, kun sekin sattui samaan aikaan :/
 
Voi ei Ada! :'( :'( Oon niin pahoillani. Koita jaksaa!

Ja Pikille pidän peukkuja, että varhaisultrassa kaikki on hyvin.

Omaan napaan ei mitään ihmeellistä. Seuraava neuvola on vasta maaliskuun lopussa, eikä sitä ennen ole oikein mitään, mitä odottaa. Tuskinpa mitään kovin suuria muutoksia oloon on tiedossa sitä ennen, enkä varmaan mitään potkujakaan ala sitä ennen tuntea, joten hissuksiin mennään maaliskuu.

Hyvää viikonloppua!
 
Ada :'( :hug:

Pikille toivotaan parasta.

Rosehip mulla alkoi liikkeet tuntua tosi aikasessa vaiheessa, ensimmäisiä jo viikolla 13 tai 14, vaikka kaikissa kirjoissahan sanotaan että ekakertalainen tuntee liikkeitä vasta n. 18 viikon kohdalla. Ne oli vaan alkuun tosi hentoja, nyt on jo voimaa vaikka muille jakaa. Onneksi tää on vaan ollut aina melko alhaalla, niin ei potki kylkiluihin.

Aloin äsken petaamaan sänkyä, niin ilmeisesti lapsivettä on tihkunu yön aikana, kun lakanassa oli vaaleanpunaisia tahroja. Ei paljon, mutta kuitenkin. Heikkoja supistuksia on tuntunu pitkin päivää, jos ne tästä tihenee ja kovenee, niin täytyy mennä käymään näytillä :eek:
 
Voi Ada, miten surullisia uutisia!! :'( :'( En pysty nyt muuta sanomaan, kun että olen tosi tosi pahoillani! Onneksi nyt tiedetään, että ne clomit tosiaan toimii. :hug:

Piki, sulle en vielä pahoittele, toivon edelleen kovasti että olisi vaan väärä hälytys.

Rosehip, mulla alkoi myös tuntumaan hentoja liikkeitä joskus 13-14 viikolla, eli voipi olla että saat odotella jo niitä :)

Ja Myrnalle, käy ihmeessä näytillä siellä synnärillä vaikka ei kovasti supistelisikaan. Jos se oli lapsivettä, niin tulehdusriski on kuitenkin aika suuri jos kauan odottelee. Kannattaa ainakin soittaa, luulen että pyytävät näytille. Kumpa se teidän vaaveli nyt vielä hetken malttaisi pysytellä sisällä.
 
Kvartti joo, soitin sinne eilen, ei kuulemma tarvi huolestua, mut jos supistukset lisääntyy niin matkaan vaan. Onneksi ne kuitenkin ihan rauhottu eilisen aikana, ainoastaan oksentelu jatkuu, eli taitaa nyt olla se vatsatauti mitä on ollu liikkeellä. Ehti kyllä tulla jo vähän paniikki ja ainakin nyt mulla sitte vihdoin on sairaalakassi kokonaan pakattuna odottamassa..
 

Yhteistyössä