Lääkäri käski varautua pahimpaan...

Tää on varmasti ihan itestään selvyys, mut nauttikaa niin paljo kun vaan voitte tästä raskausajasta mikä on vielä jäljellä. Varmasti raskasta tietää (kerran toivoa ei juurikaan ole) että tulee synnyttämään enkelivauvan.
En mie mitään viisasta osaa sanoa, paljon voimia ja jaksamista vaan toivotella. Ajatuksissa oot! Oikeen iso voima :hug:

 

löysin yhden jonka kautta varmaan sais jonkunlaista tukea http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/

Kiitos... Laitoin talteen että voin rekisteröityä...

 

Mun periaate on, että pitää tehdä parhaansa, kaikessa. Ei liene väärin, jos vauvalle edes yrittää antaa mahdollisuuden, jos vaikka se ihme tapahtuisi?

En ikinä kykenisi tekemään sellaista päätöstä itse, että suostuisin synnytyksen käynnistykseen pikkuviikoilla, jos vauva voisi mahassa hyvin, mutta olisi tieto siitä, ettei hän selviäkään kohdun ulkopuolella. Henkilökohtaisesti antaisin luonnon hoitaa asian. Miksei vauva saisi kasvaa kohdussa täysiaikaiseksi ja antaa hänen syntyä luonnon määräämässä tahdissa? Ellei sitten myöhemmin ilmaantuisi uusia seikkoja, joiden perusteella vauva olisi pakko synnyttää aiemmin?

Minä siis en oikeen voi käsittää, miksi vauva pitäisi synnyttää ennenkaikaisena, jos hänen vointinsa kohdussa on hieno? Minä itse rakastaisin pienokaistani kohtuuni niin kauan kuin luonto sallii. En siis joutuisi itse tekemään päätöstä vauvan synnyttämisestä ja sillä tavoin päättämään hänen elämänsä pituudesta.

Minun mielestäni sinun ei edes tarvitse tehdä itse päätöstä käynnistyksestä. Senhän hoitaa luontokin ihan itsekseen jossain vaiheessa.

Mutta huomio, puhuin vain omasta puolestani. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Minun etiikkani on se, että vauvalle pitää antaa mahdollisuus myös sillä tavoin, että hankkiutuu ongelmien ilmaantuessa sellaiseen sairaalaan, jossa on paras mahdollinen apu saatavilla. Lääkärit kyllä tukevat vanhempia heidän päätöksissään.

Minusta "Keskolan hoitsuna ollut" on kirjoittanut asiaa ja asiallisella tavalla. Kiitos sinulle!

 

Mun periaate on, että pitää tehdä parhaansa, kaikessa. Ei liene väärin, jos vauvalle edes yrittää antaa mahdollisuuden, jos vaikka se ihme tapahtuisi?

En ikinä kykenisi tekemään sellaista päätöstä itse, että suostuisin synnytyksen käynnistykseen pikkuviikoilla, jos vauva voisi mahassa hyvin, mutta olisi tieto siitä, ettei hän selviäkään kohdun ulkopuolella. Henkilökohtaisesti antaisin luonnon hoitaa asian. Miksei vauva saisi kasvaa kohdussa täysiaikaiseksi ja antaa hänen syntyä luonnon määräämässä tahdissa? Ellei sitten myöhemmin ilmaantuisi uusia seikkoja, joiden perusteella vauva olisi pakko synnyttää aiemmin?

Minä siis en oikeen voi käsittää, miksi vauva pitäisi synnyttää ennenkaikaisena, jos hänen vointinsa kohdussa on hieno? Minä itse rakastaisin pienokaistani kohtuuni niin kauan kuin luonto sallii. En siis joutuisi itse tekemään päätöstä vauvan synnyttämisestä ja sillä tavoin päättämään hänen elämänsä pituudesta.

Minun mielestäni sinun ei edes tarvitse tehdä itse päätöstä käynnistyksestä. Senhän hoitaa luontokin ihan itsekseen jossain vaiheessa.

Mutta huomio, puhuin vain omasta puolestani. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Minun etiikkani on se, että vauvalle pitää antaa mahdollisuus myös sillä tavoin, että hankkiutuu ongelmien ilmaantuessa sellaiseen sairaalaan, jossa on paras mahdollinen apu saatavilla. Lääkärit kyllä tukevat vanhempia heidän päätöksissään.

Minusta "Keskolan hoitsuna ollut" on kirjoittanut asiaa ja asiallisella tavalla. Kiitos sinulle!

Niin, ymmärrän tämänkin, vaikka toisaalta tulee syyllinen fiilis... mutta kyllä mä lääkäreitä uskon, siinä että ei ole mitään hyötyä mennä loppuun asti. Heidän mielestä inhimillistä käynnistää synnytys lähiaikoina. Ensinnäkin ne munuaiset laajenee koko ajan, jossain vaiheessa ei vauvan masu sitä kestä... Vauva saa koko ajan painoa lisää, mutta keuhkot ei todellakaan kehity, ei vaikka mentäis kuinka pitkälle..! Mun pitää vauva perätilassa synnyttää, edellinen lapsi oli melkein 5kg ja tämä on nyt jo 2,2kg, eli jos kasvaa siskonsa kokoiseksi, ei mahdu perätilassa ulos...
Uskon lääkäreitä, kun he mulle sanovat, että ennustetta huonontamatta voidaan käynnistää ja synnyttää Lahdessa... Kun se ennuste on joka tapauksessa 0%...

 

Ennuste on 0% vain silloin, jos vauvalle ei todellakaan anneta mahdollisuutta. Minä kannustaisin kyllä antamaan tuon mahdollisuuden, olkoonkin mitättömän pieni mahdollisuus, mutta mahdollisuus kuitenkin Onpahan antanut mahdollisuuden.

 

:hug: Voimia :hug:

 

Ennuste on 0% vain silloin, jos vauvalle ei todellakaan anneta mahdollisuutta. Minä kannustaisin kyllä antamaan tuon mahdollisuuden, olkoonkin mitättömän pieni mahdollisuus, mutta mahdollisuus kuitenkin Onpahan antanut mahdollisuuden.

Edelleenkään eivät ole antaneet yhtään toivoa... Kai olisivat tehneet suunnitelman siitä miten raskaus jatkuu, missä ehdottavat synnyttämistä ja ties mitä hoitoja, jos sellainen olisi mahdollista...?! Eivätkä vain laittaneet meitä kotiin "valmistautumaan pahimpaan" ja "sulattelemaan uutisia"...

 

Voi että,vaikeeta teillä on ja mietittävää paljon.
Täällä ollut myös paljon miettimisen arvoisia kirjoituksia mutta te sen pätöksen joudutte tekemään.Oli se sitten mikä tahansa.
Kuinkas sukulaiset ja tuttavat ovat suhtautuneet?Antavatko kovasti ohjeita vai ovatko "taka-alalla"?

 

Voi että,vaikeeta teillä on ja mietittävää paljon.
Täällä ollut myös paljon miettimisen arvoisia kirjoituksia mutta te sen pätöksen joudutte tekemään.Oli se sitten mikä tahansa.
Kuinkas sukulaiset ja tuttavat ovat suhtautuneet?Antavatko kovasti ohjeita vai ovatko "taka-alalla"?

Jokainen vähän eri tavalla... En arvannut että ne ohjeet vois hermostuttaa mua melkoisen paljon eilen siitä johonkin toisen aloittamaan ketjuun kirjoitin lyhyesti...

 

en ihan koko ketjua lukenut läpi,mutta miksi sektiota ei voisi tehdä?ja voimia vielä kovasti teille :hug:

 

en ihan koko ketjua lukenut läpi,mutta miksi sektiota ei voisi tehdä?ja voimia vielä kovasti teille :hug:

Kun olen 2 lasta alakautta jo synnyttänyt, eikä ole mitään pakottavaa tarvetta sille...

 

Voi että,vaikeeta teillä on ja mietittävää paljon.
Täällä ollut myös paljon miettimisen arvoisia kirjoituksia mutta te sen pätöksen joudutte tekemään.Oli se sitten mikä tahansa.
Kuinkas sukulaiset ja tuttavat ovat suhtautuneet?Antavatko kovasti ohjeita vai ovatko "taka-alalla"?

Jokainen vähän eri tavalla... En arvannut että ne ohjeet vois hermostuttaa mua melkoisen paljon eilen siitä johonkin toisen aloittamaan ketjuun kirjoitin lyhyesti...

Ole rauhassa Marge, enkelit ovat kanssasi -tapahtuipa mitä tahansa. Omalla pyristelyllä väsyttää vain itsensä, laittaa umpisolmuun. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Sinulla on erityinen asema Luojan ajatuksissa juuri nyt.

:hug:

 

Paljon voimia ja halauksia! Jos toivoa ei anneta niin eikai sitä sitten ole. Pitäisin kumminkin jokatapauksessa viimiseen asti mielessä, että niin kauan kun on elämää, on toivoa.

 

Paljon voimia ja halauksia! Jos toivoa ei anneta niin eikai sitä sitten ole. Pitäisin kumminkin jokatapauksessa viimiseen asti mielessä, että niin kauan kun on elämää, on toivoa.

Niin, kyllähän sitä ajattelee että entäs jos... Mutta kyllä mä olen ymmärtänyt, että ilman vauvaa sairaalasta lähden :'(

 

Voimia, voimia ja voimia teille koko perheelle! :'( :'( Muuta en osaa sanoa...Ihan kamala tilanne! :hug: :hug: :hug:

 

voi ei! olen syvästi pahoillani teidän puolesta.
Tuo on jokaisen äidin ja isän suurin pelko, että omalle lapsella käy jotakin :'(
Toivottavasti vauvan tila ei ole kuitenkaan korjaamaton ja kaikki kääntyy hyväksi, jaksamista kovasti! :hug:

 

*HALAUSRUTISTUS* :hug: :hug: :hug:

:'(

 

En tiedä onko tätä mitään järkeä sanoa tähän, mutta ymmärrän mitä nuo muutamat tarkoittavat kun sanovat ettei kannata antaa periksi vielä. Kymmenen vuotta sitten loukkasin kyynärpääni pahasti onnetomuudessa ja ennen leikkausta lääkäri käski varautua pahimpaan eli siihen että saatan palata leikkauksesta ilman kättä tai sitten se voidaan joutua amputoimaan myöhemmin kiireellisesti, jos infektio yllättää. Musta se oli silloin maailman typerimmin sanottu, en kai mä nyt etukäteen luovuta! Ehtii sitä sitten siihen yksikätisyyteen sopeutua loppuelämänsä, silloin on taisteltava kun vielä toivoa on. Kerran myöhemminkin olen törmännyt tähän lääkärien asenteeseen, että mitään ei voi tehdä ja kun olen vaan vaatimalla vaatinut, niin yllätys, yllätys: olinkin oikeassa.

En tiedä, onhan tää ihan eri asia enkä tietäisi itsekään taistelisinko vai yrittäisinkö sopeutua Margen asemassa. Tuli vaan mieleen, että joskus olen jotain saman suuntaista kohdannut ja todennut silloin, että surutyö kannattaa aloittaa vasta jälkikäteen, siihen on sitten koko loppuelämä aikaa. Toivottavasti en aiheuta Margelle enempää surua sanomalla tämän Jokainen tietää kuitenkin itse parhaiten, miten omalla kohdalla on vaikeissa paikoissa toimittava.

 

:'( en mä tiedä enää keneltä ammattilaiselta kysyn... Kallistuin jo hieman toiseen vaihtoehtoon, mutta miksi musta tuntuu että se on joidenkin mielestä väärin... Tai lääkäreiden mielestä ei ole... Mutta kun ei saisi heihinkään luottaa

Miehen mummokin taas soitti, kännissä ja sanoi että "jos mä olisin sä, antaisin niiden ottaa pois sen"... Ei löydy hymiötä kuvaamaan kuinka paska fiilis tuollaisesta jää :'(

 

En halunnut sanoa, että teet väärin jos uskot lääkäreitä Pelkäsin kyllä, että siltä ehkä kuulostaa. Tarkoitin lähinnä että kuuntele asiassa lopulta vaan itseäsi, luovu toivosta tai älä luovu, sen mukaan mihin olet valmis. Kukaan ei odota että olet urheampi kuin mihin pystyt. Sulla on oikeus omaan ratkaisuusi, omien voimiesi mukaan. Kunhan itse hyväksyt sen ja koet oikeaksi niin se riittää.

 

Mun tutulla oli vastaavanlainen tapaus. Ilmeni kylläkin vasta sitten kun vauva oli syntynyt ja raskaus meni normaalisti loppuun saakka. Munuaiset olivat niin isot, että veivät iso tilan vatsalaukusta ja keuhkoilla ei ollut tilaa. Vauva eli vain tunteja syntymän jälkeen. Tosiaan en voi tietää onko ihan samasta syndroomasta kyse. Osanottoni.. Olen myös vauvan menettänyt, kohtukuolema rv 39.

 

Oikeasti hei, jos ei ole mitään tehtävissä, ei ole!

Älä nyt vaan itseäsi syyllistä!

 

En halunnut sanoa, että teet väärin jos uskot lääkäreitä Pelkäsin kyllä, että siltä ehkä kuulostaa. Tarkoitin lähinnä että kuuntele asiassa lopulta vaan itseäsi, luovu toivosta tai älä luovu, sen mukaan mihin olet valmis. Kukaan ei odota että olet urheampi kuin mihin pystyt. Sulla on oikeus omaan ratkaisuusi, omien voimiesi mukaan. Kunhan itse hyväksyt sen ja koet oikeaksi niin se riittää.

En mä sua tarkoittanut... Mutta jos luet esim. tuon sivun 14... Niin, kyllä mä tiedän että me se päätös tehdään, mutta menee tässä pää sekaisin vähemmästäkin... Sitten kun nuo tutut vielä soittelee... Onhan se kiva että "ovat huolissaan" mutta en jotenkin vaan jaksa kun jokainen sanoo mitä tekisivät, jos oisivat mä... Paitsi mun isä, soitteli töistä ja parempi mieli siitä puhelusta jäi...
Tiedän, en tee väärin, kun se ennuste on todella huono, missä tapauksessa tahansa... Mutta jotenkin niin helposti menee pää sekaisin, ihan kuin mä muka haluaisin kumpaakaan vaihtoehtoa... :'(

 

Ymmärrän, menis mullakin. Tuntuu oikeesti pahalta sun puolesta, yritän täällä jotakin sanottavaa keksiä mikä auttais, mutta aika avutonta on... Töllin Ruusan kanssa oon samaa mieltä, että älä vaan itteäs syyllistä, vaikka helppohan sekin on sanoa. Tuntuu, että yrität kovasti tehdä oikein, mutta nyt jos koskaan on oikeus olla itsekäs ja vaikka haistattaa pitkät kaikille, jotka sanoo asioita joita et halua kuulla. Toivon sulle voimia, kovasti :hug:

 

En halunnut sanoa, että teet väärin jos uskot lääkäreitä Pelkäsin kyllä, että siltä ehkä kuulostaa. Tarkoitin lähinnä että kuuntele asiassa lopulta vaan itseäsi, luovu toivosta tai älä luovu, sen mukaan mihin olet valmis. Kukaan ei odota että olet urheampi kuin mihin pystyt. Sulla on oikeus omaan ratkaisuusi, omien voimiesi mukaan. Kunhan itse hyväksyt sen ja koet oikeaksi niin se riittää.

En mä sua tarkoittanut... Mutta jos luet esim. tuon sivun 14... Niin, kyllä mä tiedän että me se päätös tehdään, mutta menee tässä pää sekaisin vähemmästäkin... Sitten kun nuo tutut vielä soittelee... Onhan se kiva että "ovat huolissaan" mutta en jotenkin vaan jaksa kun jokainen sanoo mitä tekisivät, jos oisivat mä... Paitsi mun isä, soitteli töistä ja parempi mieli siitä puhelusta jäi...
Tiedän, en tee väärin, kun se ennuste on todella huono, missä tapauksessa tahansa... Mutta jotenkin niin helposti menee pää sekaisin, ihan kuin mä muka haluaisin kumpaakaan vaihtoehtoa... :'(

Mutta jos lapsen keuhkot ei kehity, niin silloinhan lapsi ei voi hengittää eikä näin ollen pysy hengissä. Eli pyrin siihen, että ne jotka jankuttaa "pienestäkin mahdollisuudesta" joka pitäisi antaa sekoittaa varmasti ajatuksiasi.
Tee niin kuin ITSELLESI parhaaksi. Sinä tämän surun kanssa jäät tänne!!
Haleja!