Kun sanotaan,ettei kenellekkään anneta painavampaa taakkaa minkä jaksaa kantaa niin...

Kyllä siltä rupeaa tuntumaan..
Mulle on tehty selkäleikkaus viime vuonna toukokuussa ja olin jo hetken ennen sitä sairaslomalla.
Selkä ei kuitenkaa ruvennu paranemaan vaan reistas koko ajan(tuli uusia oireita)
Lääkärissä ramppasin ja olen ollut sairaslomalla viime keväästä asti.
Kukaan ei ottanut ns.tosissaan leikkaava kirurgikin sanoi viime syyskuussa,että vaivat johtuu leikkauksen jälkeisestä tilasta.
Nyt vihoviimein minut laitettiin lähetteellä magneettikuvaan,joka oli helmikuun lopulla.
Tämän vkon keskiviikkona tapasin kirurgin.
Kirurgi tokasi tuliin istahdettuani,että kuvissa näkyy uusi löydös ja edessä uusi leikkaus kiireelisenä eli 4vkon sisällä.

Olen ollut ke lähtien niin surullinen ja jotenkin pettynyt,että on pidetty ns.löysässä hirressä n.10kk ja nyt vasta tutkimukset.
Olen menettänyt työpaikkani sairastelun aikana.
Lisäksi sairaspvärahakauteni tuli juuri täyteen ja tämä uusi löydös lasketaan samaksi sairaudeksi,joten sairaspvärahalle ei jatkoa.
Minua kehotettiin hakemaan peruspäivärahaa(olen siis hakenut jo kuntoutustukea,mutta päätöksessä menee 3kk)
Enkä tiedä saanko tätä päivärahaakaan...
Taloudellinen stressikin on aivan valtava kun mistää ei ole tulossa rahaa.
On kuitenkin tottunut siihen,että käy töissä ja rahaa tulee nyt sitten sairastuin niin kyllä tuntuu että kohdellaan ku spitaalista....

Huoh...oli pakko purkautua....:'ashamed::kieh:|O: /

 

Se on TODELLA tyhmä sanonta.

Pyhien paskapuheiden kolmiyhteys''

Voimia sinulle raastavaan elämäntilanteeseesi.
:hug:

 

Ei pidä paikkaansa! Toi sanonta siis! Ihan täyttä bullshittiä....

Toivottavasti kaikki vaan alkais menemään nyt parempaan suuntaan

 

Ei ole kauaa kun tein itse vastaavan aloituksen ja saimme yhdessä todeta, että todella tyhmä sanonta. En tiedä mistä moinen tuleekaan |O


Toisaalta, jos alkaa ajatella asiaa siten, ehkä saakin jotain lisäpuhtia ja tarmoa. Ehkä.

Voimia jokatapauksessa. Pyyhitään erinäisillä sanonnoilla yhdessä p****ttä

 

Kiitos mummeliisa :flower:
Sanasi todella lämmittää mieltä...
Lisäksi meillä on muutakin vastoinkäymistä,mutta näin se meillä yleensä meneekin että kaikkai kerralla vasten kasvoja.
Näin montaa vakavaa asiaa vaan ei ole yhtäaikaa ollut päällä..

 

Ihan täyttä p*skaa koko sanonta.

Paljon voimia sinne kipujen keskelle!!

 

Olen kyllä tottunut vastoinkäymisiin,niitä on riittänyt..
Ei ole ikinä mitään ruusutanssia ollut tämä elämä.
Aina sitä on vaan sisukkaasti jaksanut,mutta nyt....:'(
Jotenkin fiilis on semmonen,että ihan itteeki hirvittää tämä suorastaan masentuneisuus ja negatiivisuus ja vihaisuus.
Mietin,että onko elämällä mitään hyvää annettavaa mulle enää...paranenko mä koskaan työkuntoon..mä haluun töihin!!!
Muitakin haaveita olisi vielä toteuttamatta..:'(

 

Voimia sinulle ja toivottavasti pian helpottaisi!

Tuo sanonta on tosissaan ihan kukkua, aivan liian moni surullisesti elämänsä päättänyt ihminen on siitä todisteena.

 

Joo, mä kanssa voisin toivottaa ton sanonnan alimpaan helvettiin syöpälapsen äitinä...

 

Voimia sinulle ja toivottavasti pian helpottaisi!

Tuo sanonta on tosissaan ihan kukkua, aivan liian moni surullisesti elämänsä päättänyt ihminen on siitä todisteena.

Kiitos sanoistasi :flower:

 

-
Tuossa sanonnassa ei ole kyse mistään todenperäisyyteen viittaavasta.
Viime viikolla tuli kuultua semmoisia uutisia taas, ei konkreettisesti minua koskettavia, mutta joka tapauksessa sellaisia, jotka saivat miettimään tätä elämää ja ihmisten hyvinvointia ja psyykkistä tasapainoa.
Voimia!

 

Olen kyllä tottunut vastoinkäymisiin,niitä on riittänyt..
Ei ole ikinä mitään ruusutanssia ollut tämä elämä.
Aina sitä on vaan sisukkaasti jaksanut,mutta nyt....:'(
Jotenkin fiilis on semmonen,että ihan itteeki hirvittää tämä suorastaan masentuneisuus ja negatiivisuus ja vihaisuus.
Mietin,että onko elämällä mitään hyvää annettavaa mulle enää...paranenko mä koskaan työkuntoon..mä haluun töihin!!!
Muitakin haaveita olisi vielä toteuttamatta..:'(

:hug:

Tiedän mistä puhut, enkä sen takia viitsi alkaa sössöttämään siitä, että kaikki kääntyy parhain päin. Itsellä myös taustalla pahoja selkäongelmia vaikka tuskin kuitenkaan läheskään yhtä pahoja kuin sinulla, vältyin (toistaiseksi) leikkaukselta ja kivut ovat jo alkaneet helpottamaan. Kolmen vuoden kipujen jälkeen kroppa päätti että nyt riittää, sairastuin masennukseen. Nyt pahin onneksi jo ohi, mutta nuo tunteet vellovat edelleen ajoittain aika voimakkaina... tieto ja pelko siitä, että vaivat pahenevat iän myötä, huoli siitä jäänkö sairaseläkkeelle jo ennen kun pääsen työelämään...

Muista, että on ihan tutkittu juttu ja normaalia, että pitkittynyt kipu aiheuttaa masennusta. Omalla kohdallani tieto siitä oli varmaan ainoa, mikä sai mut pysymään jotenkuten järjissäni

 

Monesti olen miettinyt, että joillekkin kasaantuu valtavasti vastoinkäymisiä ja ovat
aivan äärirajoilla jaksamisen kanssa...
Toivottavasti uusi leikkaus tuo avun selkäongelmiin ja kuntoutuisit vielä työkykyiseksi.
Samoin toivon, että nuo raha-asiat selviäisivät parhaalla mahdollisella tavalla.
Voimia:hug:

 

-
Sen verran mun on jatkettava vielä kommentointiani, että ihmettelen suuresti tätä yhteiskunnan tukijärjestelmää.
Yhteiskunta ja varsinkin sosiaalitoimi jakaa rahaa kaikenmaailman työtä vältteleville ja juopoille, mutta sitten kun joku työtä tekevä ja veronsa maksava OIKEASTI (kuten sinä) tarvitsee rahallista yms. apua, sitä ei saa, vaan silloin tiputaan peruspäivärahalle, jos sinnekään päästään.
Tämä homma suoraan sanottuna vituttaa!
Jaksamista vielä kerran!

 

Olen itse miettinyt samaa viime aikoina....
Noi mitä kirjotit oli kun suoraan mun pääkopan sisältä...

-
Sen verran mun on jatkettava vielä kommentointiani, että ihmettelen suuresti tätä yhteiskunnan tukijärjestelmää.
Yhteiskunta ja varsinkin sosiaalitoimi jakaa rahaa kaikenmaailman työtä vältteleville ja juopoille, mutta sitten kun joku työtä tekevä ja veronsa maksava OIKEASTI (kuten sinä) tarvitsee rahallista yms. apua, sitä ei saa, vaan silloin tiputaan peruspäivärahalle, jos sinnekään päästään.
Tämä homma suoraan sanottuna vituttaa!
Jaksamista vielä kerran!

 

Kiitos sinullekin sanoistasi :flower:

Monesti olen miettinyt, että joillekkin kasaantuu valtavasti vastoinkäymisiä ja ovat
aivan äärirajoilla jaksamisen kanssa...
Toivottavasti uusi leikkaus tuo avun selkäongelmiin ja kuntoutuisit vielä työkykyiseksi.
Samoin toivon, että nuo raha-asiat selviäisivät parhaalla mahdollisella tavalla.
Voimia:hug:

 

Kyllä kaikki vielä järjestyy ja alkaa sujumaan paremmin :hug: Nyt yritä löytää se positiivinen asia kaikesta mitä olet läpikäynyt.
Itse ajattelen,että kaikki kivut ovat kasvattaneet mua henkisesti. Osaan arvostaa terveyttä,edes sitä yhtä terveempää päivää. Vaikka kaikki välillä tuntuu kaatuvan päälle,niin sullakin on onneksi rakastavia ihmisiä ympärillä.

Ja nuo lääkärit...niiden kanssa saa sitten aina tapella,että saisi oikeaa hoitoa. Mulla se kesti 7 vuotta,ja mua kun ei uskottu vaan leimattiin luulotautiseksi,tuli onneksi sosiaalitoimi ärjymään mun rinnalle

 

saahan sitä sanoa, uskovaisten höpötystä. tuo ei pidä paikkaansa

 

Minullekin sairastuminen tuli ihan puun takaa ja sitä oli/on vaikea hyväksyä.
Itse täytin loppuvuodesta 30.v. joten kyllähän sitä toivoisi paranevansa.
Kirurgi teki kuitenkin selväksi,että alan vaihto tai työtehtävienvaihto tulee ehdottomasti eteen.
Selkä ei koskaan kokonaan parane,tällä leikkauksella yritetään helpottaa oireita ja sairauden etenemistä.

:hug:

Tiedän mistä puhut, enkä sen takia viitsi alkaa sössöttämään siitä, että kaikki kääntyy parhain päin. Itsellä myös taustalla pahoja selkäongelmia vaikka tuskin kuitenkaan läheskään yhtä pahoja kuin sinulla, vältyin (toistaiseksi) leikkaukselta ja kivut ovat jo alkaneet helpottamaan. Kolmen vuoden kipujen jälkeen kroppa päätti että nyt riittää, sairastuin masennukseen. Nyt pahin onneksi jo ohi, mutta nuo tunteet vellovat edelleen ajoittain aika voimakkaina... tieto ja pelko siitä, että vaivat pahenevat iän myötä, huoli siitä jäänkö sairaseläkkeelle jo ennen kun pääsen työelämään...

Muista, että on ihan tutkittu juttu ja normaalia, että pitkittynyt kipu aiheuttaa masennusta. Omalla kohdallani tieto siitä oli varmaan ainoa, mikä sai mut pysymään jotenkuten järjissäni

 

Mä en ihan tuota sanontaa allekirjoita, mutta oon kyllä sitä mieltä, että asioilla on tapana järjestyä.
Edessä on aina vielä tätä päivää parempi päivä (todennäköisesti myös huonompikin).

Ihmisen mielellä on sellainen ihmeellinen voima, että terve mieli kyllä kehittää ihmiselle selviytymiskeinon mistä vain. Terve mieli ylläpitää toivoa. Lähes kaikenlaisiin olosuhteisiin tottuu ja niitä alkaa pitää normaalina. Sitten elämä ei tunnukkaan, enää niin raskaalta.

Itsekin olen kahlannut läpi useammankin helvetin ja kaikesta olen tähän mennessä selvinnyt. Parempi päivä on aina tullut.

 

Kyllä sitä iloa on yrittänyt repiä pienistäkin asioista jos saa yöllä nukutta esim yli 3 tuntia heräämättä kipuihin.
Pystyy kävelemään pidemmän matkan kun yleensä vähemmissä kivuissa.
Omat lapset ja niiden touhut,onnistumiset yms..
Oman miehen läsnäolo,vaikeaa tämä on hänellekin..
Läheisiä mulla ei paljoa olekaan,oikeastaan oma perhe ja sisarukset.
Välillä on siis myös yksinäistä...

Minustakin rupesi tuntumaan,että mua pidetään luulosairaana.
Monella eri tk lääkärillä käyneenä ni muutamat oli asenteella "no eihän siellä nyt mitään pitäis olla kun on leikattukin,miten se nyt ei muka ole kunnossa yms yms.."

Kyllä kaikki vielä järjestyy ja alkaa sujumaan paremmin :hug: Nyt yritä löytää se positiivinen asia kaikesta mitä olet läpikäynyt.
Itse ajattelen,että kaikki kivut ovat kasvattaneet mua henkisesti. Osaan arvostaa terveyttä,edes sitä yhtä terveempää päivää. Vaikka kaikki välillä tuntuu kaatuvan päälle,niin sullakin on onneksi rakastavia ihmisiä ympärillä.

Ja nuo lääkärit...niiden kanssa saa sitten aina tapella,että saisi oikeaa hoitoa. Mulla se kesti 7 vuotta,ja mua kun ei uskottu vaan leimattiin luulotautiseksi,tuli onneksi sosiaalitoimi ärjymään mun rinnalle

 

ylipäänsä just nuo selkävaivat on semmosia, että vaikka kuinka olis empatiakyky kohillaan, niin siihen kipuun, pelkoon, avuttomuuteen ei vaan pääse kiinni ellei ole itse sitä kokenut..
näin ainakin minä huomasin, kun alkuvuodesta hyvin akuutisti ja ohimenevästi sairastin selkääni. ja se aika totta tosiaan aukas mun silmät ja lähetin hiljaisen anteeksipyynnön kaikille selkävaivaisille ystäville, joita en ennen sitä mun selkävaivaani ollut ymmärtänyt....
tsemppiä ja voimia sulle. toivottavasti sulla on kuitenkin joku joka kulkee rinnalla ja joka taistelee sun kanssa.

 

Kyllä selvitymiskeinoja on löytynyt vuosien varrella.
Nyt vaan tuntuu,että hajoaa perusasiatkin ympäriltä ja millä ihmeellä mä ne pidän.
Esim.katon meidän pään päällä jos mistään ei tuu rahaa...
Tämmösiä ei ennen ole tarvinnut miettiä kun on pystynyt käymään töissä..

Mä en ihan tuota sanontaa allekirjoita, mutta oon kyllä sitä mieltä, että asioilla on tapana järjestyä.
Edessä on aina vielä tätä päivää parempi päivä (todennäköisesti myös huonompikin).

Ihmisen mielellä on sellainen ihmeellinen voima, että terve mieli kyllä kehittää ihmiselle selviytymiskeinon mistä vain. Terve mieli ylläpitää toivoa. Lähes kaikenlaisiin olosuhteisiin tottuu ja niitä alkaa pitää normaalina. Sitten elämä ei tunnukkaan, enää niin raskaalta.

Itsekin olen kahlannut läpi useammankin helvetin ja kaikesta olen tähän mennessä selvinnyt. Parempi päivä on aina tullut.

 

Kiitos sinullekin.
Kipu tosiaan ja liikuntakyvyn rajoittuneisuus on pahimmat.
Näiden mukana tulee sitten nämä rikkonaiset yöt,ei voi osallistua asioihin mihin ennen on pystynyt jne..
Olen ollut erittäin itsenäinen,energinen ja tekevä nainen,joten tämä ottaa kyllä pääkoppaan kun ei enää pysty....

ylipäänsä just nuo selkävaivat on semmosia, että vaikka kuinka olis empatiakyky kohillaan, niin siihen kipuun, pelkoon, avuttomuuteen ei vaan pääse kiinni ellei ole itse sitä kokenut..
näin ainakin minä huomasin, kun alkuvuodesta hyvin akuutisti ja ohimenevästi sairastin selkääni. ja se aika totta tosiaan aukas mun silmät ja lähetin hiljaisen anteeksipyynnön kaikille selkävaivaisille ystäville, joita en ennen sitä mun selkävaivaani ollut ymmärtänyt....
tsemppiä ja voimia sulle. toivottavasti sulla on kuitenkin joku joka kulkee rinnalla ja joka taistelee sun kanssa.

 

Kyllä katto pään päällä pysyy. Ette varmasti joudu kodittomiksi. Jos nykyinen asunto on kauhean kallis, voi olla, että joudutte muuttamaan, mutta senkin voi nähdä positiivisena asiana. Uskon kuitenkin, että löytyy keino, jolla saatte nykyisen kodin pidettyä.

Itsekin olen maannut selkävaivojeni takia liikuntakyvyttömänä ja varmasti tulen ennen 60 ikävuotta olemaan todella rampa. Selässä on kulumia. Mitään ei voi tehdä.

En kuitenkaan aio vaipua synkkyyteen tämän sairauteni kanssa. Olen aiemmin lähes menettänyt mielenterveyteni erään toisen sairauden takia. Enkä aio samaan joutua enää.

Välillä tulee raskaita aikoja, mutta ihan varmasti tulevaisuudessa kaikki on paremmin. Älä menetä toivoa!