Kun sanotaan,ettei kenellekkään anneta painavampaa taakkaa minkä jaksaa kantaa niin...

tytönjapoikienmamma
Elämän nurjaakin puolta nähneenä voin myös todeta, että ei pidä paikkaansa tuo sanonta...Toivon silti, että vielä saat apua tuohon tilanteeseen ja kovasti jaksamista. Älä anna periksi....minäkään en anna (vaikka eri tilanne, mutta silti...)
 
JONSERED Karhunkantaja
Laitan yv:llä kokemuksiani, kun ehdin.

Firman olemassa oleminen vaikeuttaa asioita ihan julmetusti. Jos mahdollista, kannattaa tehdä keskeyttämisilmoitus ja kaivaa lafka esille, kun hommia on.
 
pohjantähdenalla
Alkuperäinen kirjoittaja samperin puusilmä;25872067:
Ei kuulosta herkulta tuokaan...
Itellä varmaan samantyyppinen ruljanssi edessä.
Mä niin vihaan tätä tilannetta kun ei itse ole tätä aiheuttanut eikä tähän tilanteeseen halunnut!
Ja kun on aina omillaan pärjännyt.....
Sitäpä,sehän siinä eniten ketuttaakin,kun ei itselleen mitään tällaista halunnut koskaan,vaan olisin halunnut sen ammatin ja olin perustamassa omaa firmaa,mutta asiat eivät menneetkään niinkuin oli suunnitellu. Ja työkkärille mikään ei ole syy jättää työtä/opiskelua vaan lätkäsevät karenssia,itse kulutin kaikki vaivalla säästetyt rahat,ettei sossuun tarvitisi mennä.

Mutta kyllä sinne munkin tie menee kun karenssi taas alkaa,ellen ole jo silloin saanut asioita selvitettyä itse. Voimia ja pinnaa se vaatii tapella noiden kanssa.
 
Joo ja minkä olen huomannut niin yks laitos sanoo yhtä ja toinen toista.
Sain niin huonoa palvelua eilen kun soitin etten voi hakea tarjottuja työpaikkoja,hyvä ettei nainen tullut lankoja pitkin..
Suuttui siitä etten voi olla työmarkkinoiden käytettävissä leikkauksen jälkeen ainakaan 6vkoon.
Ja mikä sekin on kun mulle sanottiin,että ilmoittaudu vajaakuntoiseksi työnhakijaksi,sellaisesta ei oltu tietävinään te-toimistossa.
Tiedoissani sielläkin kuitenkin lukee,että olen ollut vuoden jo työkyvytön niin en ymmärrä miksi tarjoavat oman alani töitä kun en niihin pysty...

Kiitos tuosta diakonia vinkistä,kaikkiin keinoihin tässä täytyy tutustua!! :flower:




Kirkon diakonia työ pystyy toimimaan yleensä nopeammin. Sieltä voi saada esim. maksusitoumuksen kauppaan, että voi perustarpeita (ruokaa ja hygieniatuotteita) ostaa akuutissa hädässä.

Kelan ja te-toimiston kanssa vääntäminen vie aikaa ja sekin aika pitäisi pysyä ruuassa ja hengissä. Voimia taisteluun!
 
Kiitos :flower:



Alkuperäinen kirjoittaja tytönjapoikienmamma;25872083:
Elämän nurjaakin puolta nähneenä voin myös todeta, että ei pidä paikkaansa tuo sanonta...Toivon silti, että vielä saat apua tuohon tilanteeseen ja kovasti jaksamista. Älä anna periksi....minäkään en anna (vaikka eri tilanne, mutta silti...)
 
"jeps"
Tuo sanonta voidaan lopettaa! Tiedän tunteen, sillä olen ollut vastaavassa tilanteessa. Taloudellista ahdinkoa ei tosin ole tuossa määrin ollut, mutta selästä leikkauksia.
Voimia sulle!!! Suunta on tuosta vain ylöspäin! Usko pois!
 
Kiitos tosi paljon!
En vaan oikein tiedä mistä mä niitä voimia kerään ja leikkauskin jo ensi vkolla niin olen niin kipeä sitten monta vkoa,että vaikea hoitaa näitä käytännön asioita.
Tuntuu kyllä äärimmäisen raskaalta tämä tilanne,itku tulee joka ilta kun on peitellyt lapset nukkumaan..:'(
Mä hauaisin vaan olla terve ja käydä töissä...




Alkuperäinen kirjoittaja pohjantähdenalla;25872099:
Sitäpä,sehän siinä eniten ketuttaakin,kun ei itselleen mitään tällaista halunnut koskaan,vaan olisin halunnut sen ammatin ja olin perustamassa omaa firmaa,mutta asiat eivät menneetkään niinkuin oli suunnitellu. Ja työkkärille mikään ei ole syy jättää työtä/opiskelua vaan lätkäsevät karenssia,itse kulutin kaikki vaivalla säästetyt rahat,ettei sossuun tarvitisi mennä.

Mutta kyllä sinne munkin tie menee kun karenssi taas alkaa,ellen ole jo silloin saanut asioita selvitettyä itse. Voimia ja pinnaa se vaatii tapella noiden kanssa.
 
Kiitos sinullekin =)


[QUOTE="jeps";25872129]Tuo sanonta voidaan lopettaa! Tiedän tunteen, sillä olen ollut vastaavassa tilanteessa. Taloudellista ahdinkoa ei tosin ole tuossa määrin ollut, mutta selästä leikkauksia.
Voimia sulle!!! Suunta on tuosta vain ylöspäin! Usko pois![/QUOTE]
 
pohjantähdenalla
Alkuperäinen kirjoittaja samperin puusilmä;25872152:
Kiitos tosi paljon!
En vaan oikein tiedä mistä mä niitä voimia kerään ja leikkauskin jo ensi vkolla niin olen niin kipeä sitten monta vkoa,että vaikea hoitaa näitä käytännön asioita.
Tuntuu kyllä äärimmäisen raskaalta tämä tilanne,itku tulee joka ilta kun on peitellyt lapset nukkumaan..:'(
Mä hauaisin vaan olla terve ja käydä töissä...
Kyllä kaikki ihan varmasti vielä lutviutuu! Luulen tietäväni aika hyvin mitä käyt läpi,vaikka itsellä ei leikkausta vielä olekaan tulossa. Kun vain otat yhteyttä kirkon diakoniin tai sosiaalitoimeen,niin asiat alkavat rullaamaan. Sosiaalitoimikin pystyy auttamaan näissä kelan asioissa,ainakin täälläpäin :)
Lähetän sulle nyt oikein paljon lämpöisiä ajatuksia ja voimia tarpoa tämäkin läpi!
 
  • Tykkää
Reactions: maitovara
Ota sairaalassa ollessasi yhteys sairaalan sosiaalityöntekijään/pyydä häntä käymään osastolla ja pyydä häntä selvittämään asioitasi te-toimiston kanssa ja taloudellisen tilanteen kuvioita. Yksin on nyt turha alkaa vääntämään, kun tarvitset voimiasi leikkaukseen ja toipumiseen. Sosiaalityöntekijät sairaalassa ovat potilaita varten ja heillä on tietoa näistä kiemuroista. Kysy myös mahdollisuudesta jutella esim. psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tilanteestasi, sillä sairastaminen vaikuttaa aina myös ihmisen psyykkiseen puoleen.

Vino pino tsemppiä ja jaksamista sulle, toivottavasti asiat alkavat selvitä! :flower:
 
Kyllä kannattaisi käydä vaikka juttelemassa sossussa.
Josko vaikka harkinnanvaraista tt-tukea myöntäisivät pahimpaan ahdinkoon.
Tsemppiä!!

Tässä on se sitten et jos soskasta haetaan vaikka maaliskuulle toimeentuloa ja sitä saadaan, ja kela maksaa vaikka huhtikuussa takautuvasti maaliskuun tuet niin soska perii ne itselleen. Joten olet huhtikuussa taas PA tai ainakin melkein.
 
Kiitos paljon!!!!
Minulla onkin aiemmin tarjottu tuota keskustelu apua kun otin niin raskaasti
tämän diagnoosin viime vuonna sen saadessani ja kun selkä ei lähtenytkään paranemaan.
On ollut rankka vuosi kaikenkaikkiaan.
Tulevaisuuden suunnitelmat menneet uusiksi,pahinta on ollut työstä luopuminen ja nyt tämä "väliinputoaminen"ettei kuulu mihinkään eikä kenenkään piiriin.
Katselinkin tuossa jo kaupunkimme sosiaaliviraston yheystietoja valmiiksi.




Ota sairaalassa ollessasi yhteys sairaalan sosiaalityöntekijään/pyydä häntä käymään osastolla ja pyydä häntä selvittämään asioitasi te-toimiston kanssa ja taloudellisen tilanteen kuvioita. Yksin on nyt turha alkaa vääntämään, kun tarvitset voimiasi leikkaukseen ja toipumiseen. Sosiaalityöntekijät sairaalassa ovat potilaita varten ja heillä on tietoa näistä kiemuroista. Kysy myös mahdollisuudesta jutella esim. psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tilanteestasi, sillä sairastaminen vaikuttaa aina myös ihmisen psyykkiseen puoleen.

Vino pino tsemppiä ja jaksamista sulle, toivottavasti asiat alkavat selvitä! :flower:
 
Sellaista olen miettinytkin,että kuka voisi auttaa näissä kaikissa kiemuroissa,itse kun niistä ei ymmärrä.
Kelassa aina eri ihminen ja jokainen puhuu erilailla..
Mutta tuo sosiaalipuoli ilmeisesti voisi olla hyvä kanava nyt sitten :flower:




Alkuperäinen kirjoittaja pohjantähdenalla;25872197:
Kyllä kaikki ihan varmasti vielä lutviutuu! Luulen tietäväni aika hyvin mitä käyt läpi,vaikka itsellä ei leikkausta vielä olekaan tulossa. Kun vain otat yhteyttä kirkon diakoniin tai sosiaalitoimeen,niin asiat alkavat rullaamaan. Sosiaalitoimikin pystyy auttamaan näissä kelan asioissa,ainakin täälläpäin :)
Lähetän sulle nyt oikein paljon lämpöisiä ajatuksia ja voimia tarpoa tämäkin läpi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperin puusilmä;25872267:
Kiitos paljon!!!!
Minulla onkin aiemmin tarjottu tuota keskustelu apua kun otin niin raskaasti
tämän diagnoosin viime vuonna sen saadessani ja kun selkä ei lähtenytkään paranemaan.
On ollut rankka vuosi kaikenkaikkiaan.
Tulevaisuuden suunnitelmat menneet uusiksi,pahinta on ollut työstä luopuminen ja nyt tämä "väliinputoaminen"ettei kuulu mihinkään eikä kenenkään piiriin.
Katselinkin tuossa jo kaupunkimme sosiaaliviraston yheystietoja valmiiksi.
Kyllä kaupunginkin sosiaali-ihmiset varmasti osaavat auttaa, mutta sairaalan sos.työntekijät tietävät myös sairaushistoriasi ja pyynnöstäsi/luvallasi voivat olla yhteydessä sinne te-toimistoonkin, niin asiat selviävät yleensä viranomaisten yhteistyöllä helpommin, kuin että itse niitä hoitaisit. Saman sairauslomatodistuksen/lääkärintodistuksen te-toimisto tarvitsee siinäkin tapauksessa, mutta itse pääset helpommalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperin puusilmä;25872112:
Joo ja minkä olen huomannut niin yks laitos sanoo yhtä ja toinen toista.
Sain niin huonoa palvelua eilen kun soitin etten voi hakea tarjottuja työpaikkoja,hyvä ettei nainen tullut lankoja pitkin..
Suuttui siitä etten voi olla työmarkkinoiden käytettävissä leikkauksen jälkeen ainakaan 6vkoon.
Ja mikä sekin on kun mulle sanottiin,että ilmoittaudu vajaakuntoiseksi työnhakijaksi,sellaisesta ei oltu tietävinään te-toimistossa.
Tiedoissani sielläkin kuitenkin lukee,että olen ollut vuoden jo työkyvytön niin en ymmärrä miksi tarjoavat oman alani töitä kun en niihin pysty...

Kiitos tuosta diakonia vinkistä,kaikkiin keinoihin tässä täytyy tutustua!! :flower:
Mun mutsi on työkkärin listoilla työrajoitteinen työnhakija. Odottaa pääsyä lonkkaleikkaukseen. 22.3 menee coxaan ja sit selviää. Toivoo kans et leikkaus menee hyvin ja olis jo syksyllä jonkilaisessa työkunnossa. Iso leikkaus edessä.

Nää takkuamiset byrokratian kanssa on jotain ihan naurettavaa.

Isän sairasloma loppu ja eikä päässyt työpaikkalääkärille, koska firma jossa on töissä on selvitystilassa. Kaikki on lomautettuina. Tk-lääkäri ei ole perillä vaivasta joten sairasloman jatkaminen ei olis ollu mahdollista ainakaan pitkäksi aikaa. Kela takkuaa ja rahan tulo on katkastu. Soskaan oli pakko mennä kun ei yhden ihmisen sairasrahalla makseta kaikkea.

Myönnettiin toimeentuloa ja nyt kun ensimmäinen kelan raha tuli soska otti sen itselleen. Pakko oli laittaa uus hakemus ja näin saadaan soskan pyörät pyörimään.

Toivottavasti ette joudu samaan.
 
Tämä on hyvä tietää!KIITOS!!!



Kyllä kaupunginkin sosiaali-ihmiset varmasti osaavat auttaa, mutta sairaalan sos.työntekijät tietävät myös sairaushistoriasi ja pyynnöstäsi/luvallasi voivat olla yhteydessä sinne te-toimistoonkin, niin asiat selviävät yleensä viranomaisten yhteistyöllä helpommin, kuin että itse niitä hoitaisit. Saman sairauslomatodistuksen/lääkärintodistuksen te-toimisto tarvitsee siinäkin tapauksessa, mutta itse pääset helpommalla.
 
Mun mielestä tää laitosten mielivalta on ihan sairasta.
Tässä on kiitos miltei 12-vuotisesta työnteosta.
Tällä hetkellä riittäisi,että rahaa saisi jostain..




Mun mutsi on työkkärin listoilla työrajoitteinen työnhakija. Odottaa pääsyä lonkkaleikkaukseen. 22.3 menee coxaan ja sit selviää. Toivoo kans et leikkaus menee hyvin ja olis jo syksyllä jonkilaisessa työkunnossa. Iso leikkaus edessä.

Nää takkuamiset byrokratian kanssa on jotain ihan naurettavaa.

Isän sairasloma loppu ja eikä päässyt työpaikkalääkärille, koska firma jossa on töissä on selvitystilassa. Kaikki on lomautettuina. Tk-lääkäri ei ole perillä vaivasta joten sairasloman jatkaminen ei olis ollu mahdollista ainakaan pitkäksi aikaa. Kela takkuaa ja rahan tulo on katkastu. Soskaan oli pakko mennä kun ei yhden ihmisen sairasrahalla makseta kaikkea.

Myönnettiin toimeentuloa ja nyt kun ensimmäinen kelan raha tuli soska otti sen itselleen. Pakko oli laittaa uus hakemus ja näin saadaan soskan pyörät pyörimään.

Toivottavasti ette joudu samaan.
 
JONSERED Karhunkantaja
Jos sairauspäivärahakausi on käytetty, on seuraava askel kuintoutustuki, sitä hakiessa voi olla työttömänä työnhakijana. Päivärahaa varten yrittäjän tai puolison pitää pystyä osoittamaan, että yritys ei työllistä. Puolison on se helpompi todistaa, jos ei ole ollut yrityksellä töissä. Yrittäjän on todistettava olleensa ulkopuolisella töissä oliko se 10 tai 8 kk viimeisen kahden vuoden aikana, jolloin yrittäjyys voidaan katsoa osa-aikaiseksi, jolloin firma saa olla olemassa. Se ei riitä, että on esim. osapäivätöissä yhdessä paikassa ja tekee satunnaisia tuurauksia toisessa - ei, vaikka kummassakin paikassa työskentelisi saman päivänä, eri kaupungeissa. Syyksi ei käy, että ei ole löytänyt kokopäivätyötä. Te-toimisto antaa lausuntonsa, johon ei voi hakea oikaisua. Vasta Kelan päätöksestä voi valittaa. Valituksen käsittely kestää puolesta vuodesta ylöspäin.

Mutta toisaalta siinä vaiheessa, kun Kela katsoo, onko työssäoloehto täyttynyt yrittäjyysaikana, ainoa kriteeri on maksetun yel:n määrä tietyllä tarkastelujaksolla (jonka pituutta en nyt muista). Eli jos on maksanut minimiä (esim. siksi, että firman tärkein omaisuus, meillä äijä, on sairaana ja hommat eivät juuri nyt kannata, mutta lopettaakaan ei voi ennen kuin ne on tehty - eikä äijän sairauden kulusta ole tietoa tai ennustetta), Kelan mielestä yritystoiminta ei ole ollut laajuudeltaan huomattavaa, eikä työssäoloehto täyty.

Siis ensin te-toimisto sanoo, että yrittäjyys estää työn vastaanottamisen, sillä se on laajuudeltaan sellaista, että ei ole voinut olla kokopäiväisesti töissä ulkopuolisella, kun työtä ei ole löytynyt, vain osapäiväistä ja satunnaisia sijaisuuksia. Kela päättää tämän lausunnon pohjalta, että ihminen ei ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan.

Sitten, kun firma on seisauksissa, sama Kela sanoo, että yrittäjyys ei olekaan ollut laajuudeltaan merkittävää, vaikka firma on esim. työllistänyt 2-5 hlöä omistajan lisäksi. Ja kun tekee osapäivätyötä ja saa työmarkkinatukea soviteltuna, myös sovitellulta ajalta lasketaan päiviä työmarkkinatuki oikeuden loppumiseen.

Ja työkyvyttömyyseläkettä ei äijä voi hakea, sillä lääkärit eivät kirjoita siihen B-todistusta, vaan antavat saikkua vähän kerrassaan. Eli kun sairauspvärahaoikeus loppuu, on haettava kuntoutustukea. Käsittely kestää n. 4 kk ja sinä aikana voi hakea työmarkkinatukea. Mutta jos saa työpaikan, jota ei pysty ottamaan vastaan työkyvyttömyyden vuoksi, taitaa iskeä karenssi. Ja kuntouttaa ei voida, sillä ei tiedetä, mitä kuntouttaa ja äijä on "kykenemätön minkäänlaiseen työhön" lääkäriä lainatakseni.

Eli älkää kukaan, koskaan, ikinä, milloinkaan ryhtykö yrittäjiksi! Älkääkä antako kenenkään sairastua!
 
Kiitos jonsered kirjoituksestasi!!!
On tullut tässä asioita hoitaessa selväksi,että tässä maassa ei kannata sairastua.
Itselläni on tosiaan tuo sairaspäivärahakausi täynnä(eli vuoden olisi saanut sairastaa),mutta kun kävi paska mäihä niin olen edelleen sairas ja kykenemätön mihinkään työhön.
Kuntoutustukihakemus on vetämässä missä menee tosiaan tuo n.3kk ja sille ajalle kehoitettiin hakemaan peruspäivärahaa mitä en välttämättä saa kun miehellä tuo tmi.
Lisäksi veemäisyyttään varmaankin laittoivat nuo työtarjouksetkin,että saisivat karenssin päälle.
Tiedoissani lukee kuitenkin,että olen ollut työkyvytön n.vuoden.
Ja tulevasta ei ole mitään tietoa jos leikkaus ei auta niin olen edelleen täysin työkyvytön.
Ja miksi olen ihan normaalina työnhakijana jos on olemassa ns "vajaakuntoinen"työnhakija juttukin..tähän en mistään laitoksesta saanut vastausta..
 
JONSERED Karhunkantaja
No, toivotaan, että tilanne muuttuisi parempaan. Ja jos sinulle töitä osoitetaan, kerrot vain rehellisesti haastattelussa, että sinulla on tällaista ja tällaista vaivaa, joista on olemassa lääkärinlausunto ja tiedustelet, ovatko silti halukkaita palkkaamaan sinut.


"Kärsi, kurja, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"
 
"vieras1"
Luulin kuolevani kun sairastuin psykoosiin läpsen imetyksen jälkeen. Silloin tuntuu, että taakka oli jo liikaa mutta selvisin jollain lailla :)

Ja tämä on mietityttänyt kovasti, kun täällä palstalla puhutaan synnytyksistä jotka menee yli ja äidit kärsii univelasta jo ennen lapsen syntymää. Kannattaisi ottaa viimeisillään olevat ja synnyttävät äidit tosissaan, niin vältyttäisin lapsivuodepsykoosilta tms !!!
 

Yhteistyössä