Kerroinkin täällä että meille syntyi kolme viikkoa sitten down tyttö, jolla on ollut syntymästä lähtien hapetusongelmia. Nyt on siis kulunut kolme viikkoa ja tilanne on yhä se, että lisähappea tarvitsee. Syöminenkin on onnetonta, välillä menee rinnasta jopa 60ml, mutta yleensä n. 40ml ja loput joudutaan laittamaan syöttöletkuun. Meidän elämä on pelkkää ravaamista sairaalan ja kodin välillä. Kämppä on kaaoksessa, vanhempien muksujen kanssa ei jaksa/ehdi tehdä mitään, minä itse olen niin ahdistunut että nykyisin tulen sairaalasta kotiin itkun kanssa. En jaksais enää päivääkään. Ahdistaa jo pelkästään sairaalaan meno, kun tuntuu ettei jaksa enää edes vauvasta iloita. Sairaalakäynnit on muuttuneet suoritukseksi, että paljonko syö, syöttöpunnitukset ja tissin tuputtaminen on pääosassa. Pahinta on se, että ei ole mitään tietoa kauanko vielä menee. Meidän tuurilla vielä 2kk:n kuluttua on sama tilanne. Olkaa onnellisia te, joilla vauva on kotona vaikka välillä onkin raskasta, mutta ne jotka ei ole tällaista kokeneet ei voi tietää kuinka helvetin raskasta tämä on. :'( Haluaisin vain lapseni kotiin, meidän esikoinenkin sanoi että tuntuu niin kuin vauvaa ei oikeasti olisi olemassa. Välillä kieltämättä itsestäkin tuntuu kuin kävisi hoitamassa sairaalan lainavauvaa 