Kun on sotkenut asiansa oikein kunnolla...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saa haukkua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saa haukkua

Vieras
...miten siitä selvitään, vai selvitäänkö? Musta tuntuu että mä olen totaalisen umpikujassa kaikin puolin. Perustin vuosisitten oman yrityksen, jolla aluksi menikin ihan hyvin, mutta sitten tuli pikku vastoinkäyminen jossa maahantuoja oli saanut erän valmistusvirheisiä tuotteita, jotka mä sitten ehdin jo asiakkaille asentaa. Valitusten määrä räjähti käsiin, ihmiset eivät suostuneet uskomaan ettei ole musta johtuva virhe, ja lopulta jouduin maksamaan korjaukset omasta pussistani. Maahantuoja vitkuttelee korvaamisissa edelleen, ja mulla on jo pahasti maksuja rästissä. Vuokra ollaan kyllä saatu koko ajan maksettua, mutta mulla on mm. 2kk:n liiketilan vuokra, lapsen päivähoitomaksut, useampien satojen sähkölaskut, autovakuutukset jne rästissä. Maksamattomia laskuja on pelkästään n. 10 000€,maksuaikaa alle kuukausi. Mulla ei itselläni ole luottotietoja, ja miehelläkin vika merkintä poistuu vasta loppuvuodesta, lainaa emme siis saa.

Ikään kuin tuo ei jo riittäis, mä olen tyrinyt lisäksi tosi pahasti. Tiedän tämän olevan selittelyä, mutta tuon maahantuojan aiheuttaman ongelman aikana mun mies syyllisti, haukkui ja painosti mua monin tavoin siitä että yrityksen tuottavuus romahti lähes nollaan. Normaalipuolisohan ois tukenut ja auttanut pulaan joutunutta, mutta mun miehen stressi purkautui tuossa tilanteessa syyttämällä mua, ja siitä syystä mä lopulta ajauduin kännipäissäni vieraan miehen sänkyyn. :( viikko sitten havahduin siihen että mulla on viimeksi ollut menkat vuoden alussa. Jotenkin vaan tän stressin aikana en oo ees huomannut niiden puuttumista. Tein sitten raskaustestin ja raskaanahan sitä ollaan. :'( kävin perjantaina lääkärissä, ja huomenna menen ultrattavaksi jotta voin selvittää miten pitkällä raskaus on, ja onko abortti enää mahdollista. Muuta mahdollisuutta mulla ei näet ole, mieheni kanssa käytämme kondomia, tuosta yhdenillan jutusta en ole ollenkaan varma. :( 95% todennäköisyydellä lapsi on siis vieraan miehen, enkä voisi tehdä miehelleni sitä että synnyttäisin lapsen ja salaisin toisen isän mahdollisuuden kokonaan. Jos raskaus on liian pitkällä, joudun ottamaanmiehestäni eron ja alkamaan nykyisen ja tulevan lapsen yh:ksi, enkä usko että pystyn siihen henkisesti saati sitten taloudellisesti.

Musta tuntuu että olen umpikujassa. Haluaisin painaa peruutusnappia, mutta se ei tietenkään ole mahdollista. Rahaa on tilillä nolla, seuraavaksi menee asunto alta, odotan vieraan miehen lasta jota en ehkä enää saa abortoitua, yritys menee pian konkurssiin ja masennus hiipii niskan päälle, paniikkikohtaukset ovat jo palanneet. Oon niin yksin pimeässä etten enää nää muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni. En haluaisi tehdä sitä lapsemme takia, kuinka hän muuten pärjää ilman äitiään, mutta en näeenää muutakaan ratkaisua.
 
No nyt ensin selvität sen raskaus asian.
Sitten selvität, milloin sitä rahaa tulee sieltä maahantuojalta jos kerran on tulossa ja sovit laskujen maksuun jonkun aikataulun.
Sitten mietit kaikkea muuta.
 
Kuulostaa tosi hullulta, mutta nyt kun vain pysyt vahvana ja viet kaiken ns. kunnialla loppuun, niin tulee päivä, jolloin kaikki on vielä paremmin kuin on koskaan ollut. Näin on elämällä usein tapana koulia meitä.

Selviät kyllä!
 
huh. sulla on varmasti tosi rankkaa... :( ei ole mitään viisaita neuvoja.. mutta uskon että raha-asiat järjestyy aikanaan. eikö ole mitään "turvaa" tai mahdollisuutta neuvotella asioista että saat korvaukset maahantuojalta?

minäkin olen hyvin hyvin ahdistunut, en nyt halua avata asiaa tässä enempää mutta olen halunnut pettää miestäni. tiedän ettei se ole viisasta ja tekstisi sai minut käsittämään että pitäisi vaan unohtaa koko juttu. yritetään jaksaa. älä tee itsellesi mitään pahaa, lapsi/lapset tarvitsee sinua.
 
Pesi edelliseen, eli ultrassa kuulet lisää. Sitten maksusuunnitelmat vetämään. Omaisuuden voi aina myydä, jotta pääsee eteenpäin. Raha-asioista selviää aina. Voisiko se maahantuoja tehdä noille asiakkaille vielä selvennyskirjeen, jotta voisit pestä kätesi asiasta ja saisit maneesi puhdistettua?

Voimia!
 
Yritykset on yrityksiä, ei niiden takia kannata perhettään uhrata. Konkurssin jälkeen keskityt hetken aikaa perheasioihin, ja sitten voit yrittää uudelleen. Syyhän ei ollut sinun.
 
Onpa rankka tilanne sulla. :( Varmasti on vaikea kestää tuota kaikkea kerralla. Ota siis yksi asia ja yksi päivä kerrallaan. Ja selvitä se raskausasia ihan ensimmäisenä. Onhan olemassa se mahdollisuus, että lapsi on miehesi: kortsut voivat pettää. Alat hiillostaa maahantuojaa oikein olan takaa. Voinet myös ottaa yhteyttä kuntasi velkaneuvojaan. Hae myös psykologin tms. apua jaksamiseesi ja masennukseesi.

Jaksathan uskoa, että tuokin tilanne selviää? Sinulla on ollut paljon huonoa onnea, tahallasi et yrityksesi tilannetta ole tuohon jamaan saattanut. Myös miehelläsi on peiliin katsomisen paikka, mitä parisuhteeseenne tulee: hän on ollut sinua kohtaan kohtuuton ja ymmärtämätön. Kaikkeen et ole syypää, joten itseinhoa sinun ei kannata viljellä.

Koeta jaksaa lapsesi tähden ja itsesi myös. Tämä on paha tilanne, mutta sinulla on paljon hyvää ja odottamisen arvoista edessäsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaikki selviää;28210366:
Pesi edelliseen, eli ultrassa kuulet lisää. Sitten maksusuunnitelmat vetämään. Omaisuuden voi aina myydä, jotta pääsee eteenpäin. Raha-asioista selviää aina. Voisiko se maahantuoja tehdä noille asiakkaille vielä selvennyskirjeen, jotta voisit pestä kätesi asiasta ja saisit maneesi puhdistettua?

Voimia!

mä olen jo maksanut kaikki korjaukset omasta pussistani, joten maahantuojan kirjeet ei enää saa asiakkaita maksamaan mulle niistä korjaustöistä. Meillä ei myöskään ole juyrikaan myytävää omaisuutta, asumme vuokralla ja auto on vuosimallia -96.
 
[QUOTE="vieras";28210391]Mistä sä ylipäätään olet saanut rahaa sen bisneksen aloitukseen, noihin vuokratiloihin jne, kun kerran ootte molemmat luottotiedottomia?[/QUOTE]

starttirahan saa luottotiedotonkin, ja se riitti mulle hyvin alkupääomaksi. Tai olisi riittänyt jos maahantuoja ei ois sössinyt.
 
[QUOTE="hui";28210336]Kohtuullisesti jo yritystä tässä provossa![/QUOTE]

Mulle on sattunut paljon uskomattomampiakin asioita ja paljon. Tähän on vaan elämää ja kaikki mokaa joskus. Itselläni vielä vuosi sitten oli asiat vielä pahemmin, odotin myös toisen miehen lasta ja petin tasan kerran miestäni. Tein abortin. Ja mylla myös yrityshommat mennyt nurin parii kertaan aina sieltä vaan noustaan. Usko mua ei maailma lopu tähän..
 
[QUOTE="vieras";28210402]Käy nyt sitten samantien testauttamassa mahdolliset sukupuolitaudit...ettet tartuta mieheesi mitään. Siinäpä sulla lisää selittämistä...[/QUOTE]

niissä testeissä olen jo käynyt, ja kuten sanoin, mieheni kanssa käytämme kondomia ehkäisynä. Toiset sukupuolitautitestit otetaan huomenna ultran yhteydessä.
 
Lapsesi tarvitsee sinua. Abortin saa, vaikka olisi yli aikaa. Raha-asiat selviävät aikanaan, ja jos se yhtään lohduttaa sinua, niin ethän itse aiheuttanut rahallisia ongelmiasi. Eikö sinulla ole oikeutta korvauksiin? Koeta jaksaa ja pidä toivo yllä ja muista tärkein, eli se, että olet korvaamaton lapsellesi.
 
Niin kuluneelta kun tää kuulostaakin niin asioilla on tapana aina järjestyä, ja vaikka kuinka pimeältä tuntuu nyt, niin tämäkin aika menee ohi. Ota asiat yksi kerrallaan selvittelyyn. Käy ensin lääkärissä, sen jälkeen ala soitella laskuista ja uusista eräpäivistä. Yllättävissäkin paikoissa voi saada makauaikaa pidennettyä kun osoittaa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Älä ainakaan jää vain odottelemaan että laskut erääntyy ja siirtyy perintään.

Tuo raskaus on hankala tilanne toki, mutta voitko oikeasti tässä tilanteessa olla muuta kuin rehellinen miehellesi ja kertoa totuuden. Onhan myös mahdollista että lapsi on hänen, koska eipä nuo kumitkaan mitään sataprosenttisen varmoja välineitä ole. Paskaa saat varmasti niskaan roppakaupalla, mutta ainakin olet loppuviimein toimia suoraselkäisesti.

Tää on toki helppo sanoa, mutta yritä ajatella näitä ongelmia yksittäisinä asioina jotka on selvitettävissä, eikä yhtenä kaaoksena josta ei tiedä mistä aloittaa... Voimia!
 
Olet liemessä. Tuon raskausasian kai nyt pystyt heti selvittämään laskurilla. Koska olit sen vieraan miehen kanssa? Laske siitä. Aborttiraja oli 12 rv. Muistaakseni. Ja muista että lapsi voi ihan hyvin olla miehesi. Raha-asiat pystyt kyllä jotenkin ajan kanssa järjestämään, mutta tuo raskausasia pitää hoitaa heti.
 
Juuri tänään mietin samanlaisia asioita, kun tuntui etten enää jaksa. Masennusta on varmaan jo pidemmältä aikaa taakkana, vaikka kaikille yritän näytellä, että hyvin menee. Sanon sulle, että heti huomenna varaat ajan psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kaikki muu kyllä järjestyy, tavalla tai toisella. On sitä ihmiset pahemmistakin veloista selvinneet! Tavallaan ymmärrän sun reagoinnin paineen alaisena, siis että petit, kun mieheltä tuli vaan paskaa niskaan. Täysin inhimillistä. Väärin, mutta ymmärrettävää. Älä soimaa itteäs siitä. Taloudellinen alamäki ei todellakaan ole ollut sun vika, jos asiat meni niinkuin sanoit. Pakkohan sun on saada korvaukset ajallaan maahantuojalta, nyt kunnon hiillostusta vaan sinne päin!
 
höh. sulla on tosi paljon osaamista, jos olet kuitenkin yrityksen perustanut ja saanut asiakkaita. harmi että yrityksen tilanne ei kestänyt sitä maahantuojan mokaa.

siitä raskaudesta... en tiedä. sen päättää jokaine iitse. abortti vai ei. ja kertoako miehelle vai ei. kumpi on lapselle parempi... elää perheessa jossa miehesi luulee olevansa hänenkin isä. tai elää ja tietää että hänen isä on se toinen. ja kertoa totuus myös miehellesi. tai elää yksin lasten kanssa. en tiedä. vaikeaa.
 
Samoilla linjoilla kuin monet muutkin: yksi asia kerrallaan. Pyydä apua, ammattiauttajilta ja kavereilta, joille voit avautua. Rauhoitu ja yritä rentoutua. Niin pysyt selväpäisempänä. Päivä kerrallaan. Menee vähän aikaa, mutta selviät kyllä. Tsemppiä. Äläkä syyttele itteäs, kaikki tekee virheitä. (Ja se maahantuojan virhe ei edes ollu sun!)
 
Sikiön koko vastaa viikkoja 13+1. Mitä helvettiä mä nyt teen? Jos erityisluvalla abortoitu sikiö on pakko ns. synnyttää kuolleena, enkä enää saisi kaavintaa, mä olen täysin hukassa. Kuinka ihminen voi olla näin tyhmä tyhmä tyhmä?
 
Päivä kerrallaan. Asia kerrallaan. Ensin juttelet miehen kanssa ja mietit mitä voit tai haluat tehdä raskauden suhteen. Sitten otat yhteyttä kaikkialle mihin olet velkaa ja yrität saada sovittua maksusuunnitelmat. Sitten otat yhteyttä velkaneuvojalle. Sitten otat tarvittaessa yhteyttä mielenterveystoimistoon/terveyskeskukseen, jos tuntuu, että asiat kaatuu päälle ja masennus vaivaa.
 
...miten siitä selvitään, vai selvitäänkö? Musta tuntuu että mä olen totaalisen umpikujassa kaikin puolin. Perustin vuosisitten oman yrityksen, jolla aluksi menikin ihan hyvin, mutta sitten tuli pikku vastoinkäyminen jossa maahantuoja oli saanut erän valmistusvirheisiä tuotteita, jotka mä sitten ehdin jo asiakkaille asentaa. Valitusten määrä räjähti käsiin, ihmiset eivät suostuneet uskomaan ettei ole musta johtuva virhe, ja lopulta jouduin maksamaan korjaukset omasta pussistani. Maahantuoja vitkuttelee korvaamisissa edelleen, ja mulla on jo pahasti maksuja rästissä. Vuokra ollaan kyllä saatu koko ajan maksettua, mutta mulla on mm. 2kk:n liiketilan vuokra, lapsen päivähoitomaksut, useampien satojen sähkölaskut, autovakuutukset jne rästissä. Maksamattomia laskuja on pelkästään n. 10 000€,maksuaikaa alle kuukausi. Mulla ei itselläni ole luottotietoja, ja miehelläkin vika merkintä poistuu vasta loppuvuodesta, lainaa emme siis saa.

Ikään kuin tuo ei jo riittäis, mä olen tyrinyt lisäksi tosi pahasti. Tiedän tämän olevan selittelyä, mutta tuon maahantuojan aiheuttaman ongelman aikana mun mies syyllisti, haukkui ja painosti mua monin tavoin siitä että yrityksen tuottavuus romahti lähes nollaan. Normaalipuolisohan ois tukenut ja auttanut pulaan joutunutta, mutta mun miehen stressi purkautui tuossa tilanteessa syyttämällä mua, ja siitä syystä mä lopulta ajauduin kännipäissäni vieraan miehen sänkyyn. :( viikko sitten havahduin siihen että mulla on viimeksi ollut menkat vuoden alussa. Jotenkin vaan tän stressin aikana en oo ees huomannut niiden puuttumista. Tein sitten raskaustestin ja raskaanahan sitä ollaan. :'( kävin perjantaina lääkärissä, ja huomenna menen ultrattavaksi jotta voin selvittää miten pitkällä raskaus on, ja onko abortti enää mahdollista. Muuta mahdollisuutta mulla ei näet ole, mieheni kanssa käytämme kondomia, tuosta yhdenillan jutusta en ole ollenkaan varma. :( 95% todennäköisyydellä lapsi on siis vieraan miehen, enkä voisi tehdä miehelleni sitä että synnyttäisin lapsen ja salaisin toisen isän mahdollisuuden kokonaan. Jos raskaus on liian pitkällä, joudun ottamaanmiehestäni eron ja alkamaan nykyisen ja tulevan lapsen yh:ksi, enkä usko että pystyn siihen henkisesti saati sitten taloudellisesti.

Musta tuntuu että olen umpikujassa. Haluaisin painaa peruutusnappia, mutta se ei tietenkään ole mahdollista. Rahaa on tilillä nolla, seuraavaksi menee asunto alta, odotan vieraan miehen lasta jota en ehkä enää saa abortoitua, yritys menee pian konkurssiin ja masennus hiipii niskan päälle, paniikkikohtaukset ovat jo palanneet. Oon niin yksin pimeässä etten enää nää muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni. En haluaisi tehdä sitä lapsemme takia, kuinka hän muuten pärjää ilman äitiään, mutta en näeenää muutakaan ratkaisua.

ootat toisen lasta....se jos menettää yrityksen tänä päivänä ymmärrettävää ei siihen kuole!!!!se riskin ottoa kukaan ei tiedä markkinoista (pulliainen)

Siis ongelmia parisuhteessa ja haukku sinut ja toinen ymmärs?
 

Yhteistyössä