Kun kumppani ei halua lasta -ketju

Olen pahoillani teidän puolesta. Miehet eivät monesti tunnu tajuavan kuinka paljon voivat puheillaan toista satuttaa.

Itse asiassa meilläkin kävi loppuvuodesta sellainen vahinko, että oli aivan selkeät raskausoireet, jotka sitten päättyivät myöhästyneisiin kuukautisiin. Mies ei sanonut juuri mitään, kun ensin kerroin oireista ja myöhemmin kuukautisista. Humalassa hän sitten totesi, että "Ei se niin hirveätä olisi ollut", mutta se onkin ainoa myönnytys tässä asiassa.

 

Talvi80 (ja muut): Luulen, että miehesi oikeasti ajattelee (ja pelkää) että tekisit sille huijaukset ja tulisit raskaaksi. Onhan niitä keinoja. Varmaan siksi suuttui.
Ymmärrän hyvin tuskasi, varsinkin kuin mietit, että ehkä mies sittenkin suostuisi lapseen. Ehkä tilanne olisi toinen, jos ei olisi tullut keskenmenoa ja raskaus olisi jatkunut. Ehkä mies olisi pikkuhiljaa kypsynyt ajatukselle. Ehkä. Tai sitten hän olisi ollut katkera sinulle loppuelämänsä, kun luulisi, että olisit "huijannut".

Me puhuimme taas tänään erosta. On alkanut ärsyttämään suunnattomasti, kun mies toistelee koko ajan, kuinka ärsyttäviä lapset ovat (en siis ole itse puhunut lapsihalusta pitkään aikaan paitsi tänään kun mies otti puheeksi). En itsekään ole vauva/lapsikuumeestani huolimatta mikään kovin lapsirakas. Silti en kategorioisi jotain tiettyä ikäluokkaa ärsyttäviksi.

Olisi niin paljon helpompaa, jos ei rakastaisi tuota miestä. Sen kun laittaisi poikki ja jatkaisi elämää. Mutta kun rakastan niin että sydämeen sattuu. Edelleen, monen vuoden seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen, rakastan.

 

Kiitos myötätunnosta. Kirjoittelen ongelman ympäriltä blogia osoitteessa taivaasta.vuodatus.net, jos jotakuta kiinnostaa.

 

En ehdi nyt kaikkia ketjun kirjoituksia lukea, mutta kerron nyt meidän tilanteestamme.
Aloimme seurustelemaan alle kaksikymppisinä, emme todellakaan ajatelleet vielä lapsia. Itse olisin ollut yllytettävissä lapsentekoon joskus 24-vuotiaana, kun huomasin, että haaveilen perheestä, mutten tuntenut mitään kiirettä. Mutta opiskelimme opiskelut loppuun. 25-vuotiaana olin kyllä jo aivan kamalassa vauvakuumeessa! Mies oli sitä mieltä, että ei vielä. Ei tyrmännyt lapsia kuitenkaan koskaan täysin. Ehdin potea kamalaa vauvakuumetta kolme vuotta, kunnes terveydentilassani tuli ilmi uhkaava tilanne. Selvisimme säikähdyksellä, mutta tämä ilmeisesti laittoi asiat tärkeysjärjestykseen mieheni päässä. Hän suostui viimein ajatukseen lapsista! Tulin aika helposti raskaaksi. Mies oli alunpitäen sitä mieltä, että kaksi pientä pienellä ikäerolla on hyvä, ja saimmekin toisen vauvan vielä perään. Olin lopulta siis 29, kun esikoisemme syntyi. Mutta meillä tosiaan mies ei koskaan sanonut "ei koskaan lapsia". Aika kamalaa oli kyllä vain odotella... mutta odotus kohdallani palkittiin!

 

onnea riittaliina!

 

Täällä yksi vauvankaipuussa riutuva, meillä tosin on jo kolme lasta -nuorin ekaluokkalainen- ja kovasti haluaisin vielä neljännen mutta mies on sitä vastaan.
Olen jo sen ikäinen että montaa vuotta ei enää ole aikaa miehen mielen käännyttämiseen ja ymmärrän kyllä toisaalta hänenkin kantansa.
En tiedä miten tämä asian kanssa käy lopulta, samoissa vauva ajatuksissa olen ollut viimeiset kaksi vuotta. Eroa en halua mutta toisaalta halu neljännen yrittämiseen on niin suuri että pelkään sen pilaavan suhteemme. : (

 

Jostain syystä eksyin tälle palstalle, mutta löytyi aihe josta tiedän jotain. Minä naisena olin se joka ei halunnut lapsia. Ilmoitin tämän miehelle jo suhteen aika alussa että en halua lapsia, ja hänelle asia sopi. Mutta vuosien kuluttua ja kun 30 oli tullut täyteen molemmilla, hän oli sitä mieltä että nyt olisi lasten aika. Olin äärimmäisen hämmästynyt kun luulin että tämä asia oli sovittu jo alussa... Mies oli yhtä hämmästynyt että "mitä olitko sä tosissasi?". Ja syytti minua siitä miten hän on monta vuotta tuhlannut kanssani. Öö... mitä jos olisi oikeasti uskonut kun sanoin etten aio lapsia hankkia?

Jos jäät odottelemaan miehen kypsymistä isyyden ajatukseen, niin älä ainakaan sitten muutaman vuoden päästä katkerana syytä häntä miten olet tuhlannut monta vuotta hyvää lapsentekoaikaa. Mieti oikeasti ja tarkkaan mitä haluat, äläkä laske mitään miehen mielen muuttumisen varaan. Se voi muuttua, tai sitten ei. Tee ratkaisusi oman itsesi mukaan äläkä oletusten mukaan. Pystytkö elämään ilman miestäsi? Pystytkö elämään ilman lasta? Tällä hetkellä tilanteesi kun on se että et voi saada molempia.

 

Meillä takana reilu kymmenen vuotta avioliittoa ja kaksi ala-kouluikäistä lasta. Olemme molemmat alle 40 v, vakityöt, lainat viittä vaille maksettu eli puitteet kunnossa.
Olen yrittänyt saada mieheni yrittämään kolmatta lasta mutta kun ei niin ei. Nyt on tilanne se, että olen katkera ja vihainen, ehkäpä lopun ikää. Tämä on tottakai raastanut parisuhdetta ja pohdinkin jätänkö mieheni ja etsin rinnalleni uuden puolison joka haluaisi vielä lapsen vai jatkanko lasteni takia tätä avioliittoa katkeruudesta huolimatta. Lapseni ovat tällä hetkellä se voima joka auttaa ja toisaalta pakottaa jatkamaan. Ainakin toistaiseksi..

 

vai jatkanko lasteni takia tätä avioliittoa katkeruudesta huolimatta. Lapseni ovat tällä hetkellä se voima joka auttaa ja toisaalta pakottaa jatkamaan. Ainakin toistaiseksi..

Olisit siis valmis rikkomaan perheen jo olemassa olevilta lapsilta, saadaksesi vielä yhden? Ja ota sekin huomioon, että viime hetken vauvapaniikissa möyrivällä nelikymppisellä ei välttämättä kävisi flaksi ihan samantien, ellet sitten halua tehdä lasta ns. kenen tahansa baaripanon kanssa.

Voi tätä itsekkyyttä, kaksi lasta on, mutta kun minä minä minä haluan vielä lisää niin koko perhe hajalle vaan...

 

Mä olen nyt siinä vaiheessa, että olen päätynyt eroon. Yritän ottaa tän sen kannalta, että on aika avata uusi sivu elämässä. Ollaan puhuttukin erosta ja alettu sitä valmistella pikkuhiljaa mielessä. Parempi meille näin pikkuhiljaa kuin kertarysäyksellä.
Vaikeaa varmasti tulee olemaan, koska syy on vain ja ainoastaan lapsi. Ei mikään muu. Ja kuitenkin niin iso syy, että täytyy erota, vaikka rakastetaan toisiamme ihan älyttömästi.

En kyllä eroaisi, jos olisi edes yksi lapsi. Mun on vaikea kuvitella vauvakuumetta kahden lapsen jälkeen, kun itse oon ajatellut, että kaksi olisi sopivasti (ja yksikin olisi parempi kuin ei mitään ). Ehkä yrittäisin vain haudata vauva-ajatusen ja olla katkeroitumatta. Tietty se on vaikeeta, kun hormoneille ei voi minkään, mutta ehkä sitä järjen avulla voisi ainakin jonkun verran hormoneita vastaan taistella. Ja tuleehan niitä lapsen lapsia ehkä joskus sitten

P.s. voisko ylläpitäjä ottaa pois noi "lahjoittajan" provot tosta välistä?

 

Olen yrittänyt saada mieheni yrittämään kolmatta lasta mutta kun ei niin ei. Nyt on tilanne se, että olen katkera ja vihainen, ehkäpä lopun ikää. Tämä on tottakai raastanut parisuhdetta ja pohdinkin jätänkö mieheni ja etsin rinnalleni uuden puolison joka haluaisi vielä lapsen vai jatkanko lasteni takia tätä avioliittoa katkeruudesta huolimatta. Lapseni ovat tällä hetkellä se voima joka auttaa ja toisaalta pakottaa jatkamaan. Ainakin toistaiseksi..

Huh. Siis sinulle ei riitä se, että teillä on kaksi lasta, ehjä perhe ja taloudellinen tilanne hyvä? Aika uskomatonta nyt suoraan sanottuna. Ottaisit siis riskin, että et ehkä löytäisikään ikinä sopivaa miestä tai vaikka jos löytäisitkin, et ehkä tulisi enää raskaaksi? Ja olisit tämän takia valmis rikkomaan perheen jo kahdelta olemassa olevalta lapselta? Aika järkkyä... Mikä siinä kolmannessa lapsessa olisi niin ehdottoman tärkeää, miksi et voisi elää ilman kolmatta lasta? Ymmärrän, että jos ihminen haluaa lapsia, hän on katkera jos ei niitä saakaan. Mutta jos on jo saanut kaksi lasta, niin mikä siinä tilanteessa on niin puutteellista? Sekö, että kotona ei ole vauvaa? Hyvä, että et ainakaan vielä ole päättänyt lähteä. Mutta en siis ymmärrä, mistä ihmeestä tuossa tilanteessa tulee katkeruus, kun lapsia kuitenkin on jo.

 

Meillä takana reilu kymmenen vuotta avioliittoa ja kaksi ala-kouluikäistä lasta. Olemme molemmat alle 40 v, vakityöt, lainat viittä vaille maksettu eli puitteet kunnossa.
Olen yrittänyt saada mieheni yrittämään kolmatta lasta mutta kun ei niin ei. Nyt on tilanne se, että olen katkera ja vihainen, ehkäpä lopun ikää. Tämä on tottakai raastanut parisuhdetta ja pohdinkin jätänkö mieheni ja etsin rinnalleni uuden puolison joka haluaisi vielä lapsen vai jatkanko lasteni takia tätä avioliittoa katkeruudesta huolimatta. Lapseni ovat tällä hetkellä se voima joka auttaa ja toisaalta pakottaa jatkamaan. Ainakin toistaiseksi..

Hommaa koiranpentu, jos on pakko saada jotain avutonta hoivattavaksi! Koira on siitäkin hyvä, että sen voi myydä eteenpäin sitten kun se ei ole enää söpö avuton pallero.

 

Bete, älä tule tänne vauvahaaveisiin, kun et tosiaankaan voi tietää kuinka paljon lapset voi toisille merkitä. Jos jakaisit samat ajatukset, et varmasti olisi vapaaehtoisesti lapseton.

Kyllä minäkin haluan joka ikisen lapsen, jolle olen jo ajatuksenkin antanut. Minusta on älytöntä, ettei se mies voisi antaa vaimolleen vielä sitä yhtä ihanaa lahjaa, jota vaimo niin kovin toivoo. Tosihan on, ettei se mies rakastaisi tätä kolmatta yhtään sen vähempää kuin ensimmäistä tai toista loppuen lopuksi... Ellei se mies sitten tosi kilahtanut olisi. Mä taas ajattelen asian niin, että eikö se mieheni sitten rakastaisi minua ja välittäisi toiveistani sen vertaa, että voisi täyttää tämän hartaimman toiveeni, jota ilman elämäni ei voi olla aivan yhtä täydellistä... En nyt tarkoita sanan tuossa merkityksessa, mutta sanan "täyteläistä" merkityksessä enemmänkin... Toivottavasti ":/" saat sen kolmannen puuttuvan ja kaipaamasi lapsesi vielä!

(Minä olen onnekseni vannottanut mieheni yrittämään vaikka 10 lasta avioliittomme aikana, jos niin haluan, jo ennen kun mentiin naimisiin. Tyydyn kyllä luultavasti vähempäänkin, mutta tiedän, että rajaa ei tule vastaan. )

 

Mitä nää velat tekee täällä?!

 

Mitä nää velat tekee täällä?!

Samaa kuin mammat velapalstalla, eli kerrotaan näkemyksiämme ketjussa, jossa puhutaan meidän elämänvalinnasta? Mehän tunnetaan varsin hyvin tämä aihe, että lapsia ei haluta.

Tosiaan, jos kumppani sanoo selkeästi että ei halua lasta, ja itse takuuvarmasti haluaa, ei kannata jäädä loputtomasti odottelemaan. Mieli voi toki muuttua, mutta yhtä lailla voi käydä, ettei muutukaan.

 

^Varmaan sitä samaa kuin mammat lapsettomien palstalla, kommentoivat asioita joita eivät pohjimmiltaan voi ymmärtää.

 

^ No minä ymmärrän ap:n puolisoa, joten voin antaa siinä mielessä aiheen kannalta validin näkemyksen

 

Velat, pysykääs vaan siellä omalla palstallanne, kun ette tiedä mistä puhutte. Täällä nimittäin haaveillaan vauvasta. Mäkin oon joksus käynyt lukemassa teidän juttuja, mutta en tosiaan ole kommentoinut. Kunhan kiinnosti miksi jotkut ei halua lapsia. Jos siellä teidän palstallanne nyt käy joitain vauvakuumeisia puuttumassa keskusteluihinne, jotka eivät heille tunnu kuuluvan, niin ohjeistakaa tekin sitten heitä siirtymään oikealle paikalle. Koittakaas nyt kaikki tasapuolisesti keksiä elämällenne hiukka enemmän sisältöä.

 

Velat, pysykääs vaan siellä omalla palstallanne, kun ette tiedä mistä puhutte. Täällä nimittäin haaveillaan vauvasta.

Hei rauhoitu! Ihan hyvää hyvyyttään oikaistaan niitä väärinkäsityksiä, että lapsia haluamaton jotenkin oletusarvoisesti "muuttaisi mielensä" Eli kantsii ihan vakavasti miettiä kenen kanssa vauvoista haaveilee, ja onko mahdollisesti haavevauva tärkeämpi kuin nykyinen puoliso.

Lisäksi näillä palstoilla saa kirjoitella kuka tahansa, ei tää ole teidän OMISTAMA palsta jne.

 

Meillä takana reilu kymmenen vuotta avioliittoa ja kaksi ala-kouluikäistä lasta. Olemme molemmat alle 40 v, vakityöt, lainat viittä vaille maksettu eli puitteet kunnossa.
Olen yrittänyt saada mieheni yrittämään kolmatta lasta mutta kun ei niin ei. Nyt on tilanne se, että olen katkera ja vihainen, ehkäpä lopun ikää. Tämä on tottakai raastanut parisuhdetta ja pohdinkin jätänkö mieheni ja etsin rinnalleni uuden puolison joka haluaisi vielä lapsen vai jatkanko lasteni takia tätä avioliittoa katkeruudesta huolimatta. Lapseni ovat tällä hetkellä se voima joka auttaa ja toisaalta pakottaa jatkamaan. Ainakin toistaiseksi..

Hommaa koiranpentu, jos on pakko saada jotain avutonta hoivattavaksi! Koira on siitäkin hyvä, että sen voi myydä eteenpäin sitten kun se ei ole enää söpö avuton pallero.

Koiranpentuko mielestäsi korvaa lapsen? Itseasiassa meillä on jo kaksi koiraa, tosin jo vanhempia ja joita ei ole aikanaa otettu vauvan korvikkeena vaan ihan halusta ottaa lemmikki, koira.
Ja olenko jotenkin antanut ymmärtää etten halua pitää lapsiani nyt kun eivät enää ole vauvaikäisiä??
Tarkoittaako avioero lapsen hylkäämistä kun kerran pohdit tuota eteenpäin myymistä?
Kaksi lasta on "normaalia" ja jos enemmän haluaa niin on jotenkin outo ja sellaisen pitäisi sitten ottaa lemmikki tai unohtaa houriminen, niinkö?

Minun haaveena olisi olla kotiäiti, saada vielä se kaipaamani vauva (olen 36v joten se voi olla vielä mahdollista iän puolesta), olla kotona kun koululaiset menevät kouluun ja ruoka valmiina vastaanottaa heidät koulusta. Puuhailla yhdessä ja olla läsnä muutakin kuin iltaisin.

 

Ihan mielenkiinnosta lueskelin tätä ketjua ja äitinä/vauvahaaveilijanakin täytyy sanoa että jos on valmis rikkomaan lastensa perheen omien tarpeidensa (tässä tapauksessa vauva) tähden, niin on kyllä melkoisesti jotain viallaan.

Vauvankaipuu on todella suuri tunne, se siirtäisi vaikka vuoriakin jos sen antaisi tehdä niin. Mutta teillä on siinä perhe!
Voitko sinä katsoa lapsiasi ja sanoa että heidän perheensä hajoaa koska sinä haluat jotakin? Uskoisin että lapsillasi on myös yhtä palava halu (ja varmasti suurempikin halu) pitää perhe yhdessä.
Liitossa on varmasti muutakin ongelmaa, mutta nekin ongelmat voi juontua täysin siitä, että suhde on jätetty hoitamatta silloin kun mies on sanonut ettei tahdo enempää lapsia ja on alettu ajautumaan erilleen.

Todella surullista, en kykene ymmärtämään ollenkaan :-(

 

Tarkoittaako avioero lapsen hylkäämistä kun kerran pohdit tuota eteenpäin myymistä?
Kaksi lasta on "normaalia" ja jos enemmän haluaa niin on jotenkin outo ja sellaisen pitäisi sitten ottaa lemmikki tai unohtaa houriminen, niinkö?

Ei, mutta se ei ole "normaalia", että jos on jo kaksi lasta ja asiat kaikin puolin muuten kunnossa, niin ihan vakavissaan harkitsee rikkovansa jo olemassa olevilta lapsilta kodin saadakseen vielä yhden vauvan, vaikka puoliso ei niitä enempää halua.

Minun haaveena olisi olla kotiäiti, saada vielä se kaipaamani vauva (olen 36v joten se voi olla vielä mahdollista iän puolesta), olla kotona kun koululaiset menevät kouluun ja ruoka valmiina vastaanottaa heidät koulusta. Puuhailla yhdessä ja olla läsnä muutakin kuin iltaisin.

Kuule lapsi kulta kun elämässä ei kaikkea voi saada. Deal with it. Tai jos heivaat nykyisen miehesi, niin onnea vaan uuden KUNNOLLISEN äijän etsintään. Niitä kun ei välttämättä heti löydy edes sellaiselle, joka ei hingu vauvaa heti kättelyssä. Saati sellaista joka on myös niin varakas, että voit jäädä kaikessa rauhassa vuosikausiksi kotiäidin unelmaasi elämään. Semmoisille on ottajia, ja voi olla että jonossa sut kiilaa nainen, jolla ei ole jo yhtä pesuetta mukanaan.

Ihan vaan vinkkinä: jos työelämä ei kiinnosta, voit uuden lapsen tekemisen sijasta heittäytyä ihan vaan työttömäksi.

 

Velat, pysykääs vaan siellä omalla palstallanne, kun ette tiedä mistä puhutte. Täällä nimittäin haaveillaan vauvasta.

Hei rauhoitu! Ihan hyvää hyvyyttään oikaistaan niitä väärinkäsityksiä, että lapsia haluamaton jotenkin oletusarvoisesti "muuttaisi mielensä" Eli kantsii ihan vakavasti miettiä kenen kanssa vauvoista haaveilee, ja onko mahdollisesti haavevauva tärkeämpi kuin nykyinen puoliso.

Lisäksi näillä palstoilla saa kirjoitella kuka tahansa, ei tää ole teidän OMISTAMA palsta jne.

Häh!!! Sotahan siitä tulee, jos vauvahaaveilijat ja isojen perheiden äidit alkavat tunneksimaan vela-palstalle! Voisin sanoa, että siellä ei kyllä varmaan hirveästi tykätä. On hiukka eri asia toivoa lasta sellaiselta, joka ei ole sitä koskaan halunnut, kuin sellaiselta, jonka kanssa on ollut jo liitossa useamman vuoden ja lapsia on vanhastaankin ja ovat ennenkin olleet tervetulleita. En mäkään suosittele jäämään suhteeseen, jossa toinen ei kuitenkaan koskaan halua lapsia. Hölmöähän se on, varsinkin jos asia on ollut kauan selvä.

 

Ihan mielenkiinnosta lueskelin tätä ketjua ja äitinä/vauvahaaveilijanakin täytyy sanoa että jos on valmis rikkomaan lastensa perheen omien tarpeidensa (tässä tapauksessa vauva) tähden, niin on kyllä melkoisesti jotain viallaan.

Vauvankaipuu on todella suuri tunne, se siirtäisi vaikka vuoriakin jos sen antaisi tehdä niin. Mutta teillä on siinä perhe!
Voitko sinä katsoa lapsiasi ja sanoa että heidän perheensä hajoaa koska sinä haluat jotakin? Uskoisin että lapsillasi on myös yhtä palava halu (ja varmasti suurempikin halu) pitää perhe yhdessä.

Juuri tämä on se pointti, jota minäkin ajan takaa, ja johon haluaisin kuulla vastauksen. Kuten tosiaan tuossa edellisessä viestissä sanotaankin, niin kaikkea ei voi saada. Tässä tapauksessa ei siis sekä sitä kolmatta lasta, että ehjää perhettä.

Minusta tuo nimimerkin "Pulla uunissa" teksti oli aika valaisevaa: "Mä taas ajattelen asian niin, että eikö se mieheni sitten rakastaisi minua ja välittäisi toiveistani sen vertaa, että voisi täyttää tämän hartaimman toiveeni, jota ilman elämäni ei voi olla aivan yhtä täydellistä.."
Hmmm, eli siis miehen haluttomuus saada vielä yksi lapsi liitetään siihen, että mies ei rakastaisi naistaan?? Tätä varmaan voisi kysyä mieheltä, mutta jotenkin veikkaisin, että mies ei halua kolmatta lasta, koska kahdessa on jo tarpeeksi, joka mielessä. Kieltäytymiseen on siis käytännön syyt, ei kai sen tarvitse liittyä rakkauteen tai sen puutteeseen mitenkään. Olen huomannut itse joskus omissa ajatuksissani piirteen, että jos mies ei tee sitä tai tätä haluamaani, niin sitten hän "ei muka rakastaisi minua". Mutta tarkemmin ajateltuna olen huomannut, että siitä ei olekaan kyse, miehen kannalta katsottuna.

Kaikille niille, jotka käskevät minun tai muitten velojen pysyä pois täältä: en varmasti pysy pois, vaan kirjoitan tänne aina, jos koen että mulla on sanottavaa. Tämä on vapaa palsta. Kun joudumme kokemaan sitä, että vela-palstalle kirjoittavat jotkut mammat erittäin törkeään sävyyn viestejä aina silloin tällöin (vaikka sen palstan kuvauksessa on sanottu, että palsta on "tarkoitettu vapaaehtoisesti lapsettomille"!), niin entistä kummallisemmalta tuntuu, että minua oltaisiin ajamassa täältä pois?! Jos vaikka en olekaan vauvakuumetta kokenut, niin olen mielestäni ihan yhtä pätevä kommentoimaan tätä tapausta kuin joku, joka voisi haluta vaikka 10 lasta. Aika kaukana nimittäin sellainenkin on kahden lapsen isän mietteistä, että kolmas lapsi olisi liikaa. Ja luulisi nyt yleensäkin ihmisten haluavan näkemyksiä monelta eri kantilta. Aika yksipuolista olisi, jos tänne kirjoittaisivat vain ne, joiden mielestä mies on suorastaan renttu kun ei sitä kolmatta lasta halua, kun on sentään jo kaksi saanut kasvatettua vähän vanhemmiksi...

 

Sotahan siitä tulee, jos vauvahaaveilijat ja isojen perheiden äidit alkavat tunneksimaan vela-palstalle! Voisin sanoa, että siellä ei kyllä varmaan hirveästi tykätä.

Kyllä noita molempia on siellä ollutkin, eikä siinä sinänsä ole mitään huonoa. Jos siis vain hekin kirjoittavat asiallisesti, niin tervetuloa. (Eräs nimimerkki "4:n äiti" on kirjoitellut siellä useinkin ja ihan fiksusti.)

Asiattomat viestit ovat sitten asia erikseen. Jos joku kokee minun viestini asiattomaksi, niin voi käyttää tuota "ilmoita asiaton viesti" -painiketta. Ei siihen kannata toisella viestillä vastata. Jos moderaattorien mielestä minun ei pitäisi tänne kirjoittaa, niin he sitten varmaan tekevät toimenpiteensä. Omasta mielestäni en ole asiattomia kirjoitellut.