M
Mitä tehdä?
Vieras
Olen pulassa muuten ihanassa suhteessani siksi että mieheni/ miesystäväni on niin kärkäs huomauttelemaan aivan jokaisesta pikkuasiastakin minulle. Olemme seurustelleet pian vuoden ja olemme alkaneet suunnittelemaan yhteenmuuttoa.
Nyt kuitenkin olen alkanut miettimään, osittain siksikin että olen jo muutamalta ulkopuoliseltakin saanut kommenttia siitä että mieheni "mollaa" minua ja huomauttelee paljon asioista.
Asiaan on vaikea suhtautua koska hän on todella huomaavainen, ihana, lämmin, hellä, huomioi minut, on seksikäs, vastuuntuntoinen, huumorintajuinen, sosiaalinen, jne.
Hän on niin työssään kuin kodinkin suhteen todella pedantti ja perfektionisti. Edes mikään pieni sisustuksellinen yksityiskohta ei saa olla yhtään pielessä, samoin ei työhön liittyvät asiat.
Siksi hän odottaa minultakin lähes täydellisyyttä. Hän kehuu ulkonäköäni, sosiaalisuuttani, ruoanlaittotaitoani, ym. joissa olen hyvä mutta enemmän hän huomauttelee aivan pikkuasioista. Välillä tulee päiviä kun hän sanoo kaikesta, kampaukseni on väärin, hiusteni väri olisi parempi toisen värisenä, olen huolimaton, pyykkään väärin, yleissivistykseni on "hävettävän" huono ( olen opiskellut 10 v kaummin kuin hän), jne. Lista on pitkä. Hän saattaa huomauttaa asioista huumoriksi verhoiltuna tai heittää kovaan ääneen jopa vanhempieni kuullen kuinka osaamaton olen jossain aivan yksinkertaisessa asiassa joka todella pitäisi näin 27:n ikävuoteen mennessä osata. Se on tietenkin aina ikäänkuin vitsi mutta kaikki ymmärtävät että viestin tarkoitus on saada esim. vanhempani häpeämään asioita joita eivät ole minulle opettaneet tai minut tuntemaan itseni huonoksi.
Tämä on jotain aivan ennen näkemätöntä minulle?? En voi ymmärtää miksi hän tekee noin ja mihin hän sillä pyrkii? Aivan sairaalta vaikuttaa näin kun asiaa miettii.
Aivan kun hänelle tulisi "pakkomielle" saada jokin ikävä huomautus tai kommentti pullautettua ulos ja sitten hän voi unohtaa sen ja olla taas normaali/ mukava.
Tietynlaista alistamista ilmeisesti.
Joskus hän on kertonut kuinka ovelasti hän on sanallisesti "kettuillut" jollekin asiallisella äänensävyllä mutta silti saanut toisen aivan vaivautuneeksi. Ikään kuin tämä tapahtuma olisi hieno asia ja tuottanut hänelle mielihyvää.
Kun huomautin asiasta, hän tulistui. Miksi??? Keskustelu asiasta ei johtanut mihinkään muuhun kuin että kun kerroin luettelonomaisesti mistä kaikesta hän on huomauttanut, hän jäi puimaan jokaista kohtaa, kuten pyykkäysasiaa siten että "oletko niin tyhmä, yksinkertainen vai.." Jatkuen siten etten osaa poistaa tahraa oikealla aineella.
Ettei voi tuollaista yksinkertaisuutta ymmärtää, ei ole hänen tehtävä alkaa opettaa tämän ikäiselle pyykinpesua. Ikäänkuin tahranpoisto vaatteesta olisi elämän tärkein asia? Voiko se jollekin todella olla vai onko tuo alistuskeino? Pitäisikö minun ymmärtää häntä?
Eikä hän ymmärtänyt lainkaan että pointti oli se, että jos on minut valinnut, hyväksyköön minut tälläisenä kuin olen. Että on todella epäkunniottavaa ja huonoa käytöstä huomautella aikuiselle ihmiselle kirjahyllyjä myöten kaikesta mikä ei ole hänen mieleensä.
Olen miettinyt että yrittääkö hän muuttaa minut mieleisekseen vai onko luonteessa syvällä tapa vaan huomautella. En saanut vastausta kun kysyin.
Olen tehnyt huomion että hän arvostelee kärkkäästi muitakin ja kommentoi tyyliin että "et sitten ole tullut miettineeksi.." tai "kävikö kenties mielessä että.."
Eli aina halveeraavaan tyyliin.
Voiko tälläistä ominaisuutta saada toisesta keskustelemalla pois? Miten tälläisen ihmisen kanssa voisi elää? Ikään kuin ideana olisi hänellä etten tunne itseäni liian hyväksi. Ihmettelen miten hän kehtaa huomautella. Ja itsessään hän siis ei näe juurikaan vikoja tai ei välitä niistä. Jos olen jostain joskus sanonut, hän on sanonut että anna hänen olla sellainen kun hän on.
Tämä on aivan uskomaton tilanne. En halua uskoa että hän on tuollainen. Mitä tuollainen käytös kertoo hänestä? Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta kumppanista?
Suurimman osan aikaa meillä kuitenkin on hyvä olla ja hauskaa yhdessä. Hänessä on myös niin paljon hyvää etten haluaisi ihan helpolla luovuttaa.
Pelkään vaan että tuollainen käytös kuolettaa pian tunteeni tai/ ja että alan oikeasti ajatella olevani huono. Vaikka olen aina pärjännyt elämässä, opinnoissa, työssä, minulla on paljon ystäviä, jne. Hän ikään kuin etsii minusta vikoja ja tekee niistä numeron. Miksi jos kerran olen hänelle tärkeä kuten hän sanoo. En ymmärrä;(;(
Nyt kuitenkin olen alkanut miettimään, osittain siksikin että olen jo muutamalta ulkopuoliseltakin saanut kommenttia siitä että mieheni "mollaa" minua ja huomauttelee paljon asioista.
Asiaan on vaikea suhtautua koska hän on todella huomaavainen, ihana, lämmin, hellä, huomioi minut, on seksikäs, vastuuntuntoinen, huumorintajuinen, sosiaalinen, jne.
Hän on niin työssään kuin kodinkin suhteen todella pedantti ja perfektionisti. Edes mikään pieni sisustuksellinen yksityiskohta ei saa olla yhtään pielessä, samoin ei työhön liittyvät asiat.
Siksi hän odottaa minultakin lähes täydellisyyttä. Hän kehuu ulkonäköäni, sosiaalisuuttani, ruoanlaittotaitoani, ym. joissa olen hyvä mutta enemmän hän huomauttelee aivan pikkuasioista. Välillä tulee päiviä kun hän sanoo kaikesta, kampaukseni on väärin, hiusteni väri olisi parempi toisen värisenä, olen huolimaton, pyykkään väärin, yleissivistykseni on "hävettävän" huono ( olen opiskellut 10 v kaummin kuin hän), jne. Lista on pitkä. Hän saattaa huomauttaa asioista huumoriksi verhoiltuna tai heittää kovaan ääneen jopa vanhempieni kuullen kuinka osaamaton olen jossain aivan yksinkertaisessa asiassa joka todella pitäisi näin 27:n ikävuoteen mennessä osata. Se on tietenkin aina ikäänkuin vitsi mutta kaikki ymmärtävät että viestin tarkoitus on saada esim. vanhempani häpeämään asioita joita eivät ole minulle opettaneet tai minut tuntemaan itseni huonoksi.
Tämä on jotain aivan ennen näkemätöntä minulle?? En voi ymmärtää miksi hän tekee noin ja mihin hän sillä pyrkii? Aivan sairaalta vaikuttaa näin kun asiaa miettii.
Aivan kun hänelle tulisi "pakkomielle" saada jokin ikävä huomautus tai kommentti pullautettua ulos ja sitten hän voi unohtaa sen ja olla taas normaali/ mukava.
Tietynlaista alistamista ilmeisesti.
Joskus hän on kertonut kuinka ovelasti hän on sanallisesti "kettuillut" jollekin asiallisella äänensävyllä mutta silti saanut toisen aivan vaivautuneeksi. Ikään kuin tämä tapahtuma olisi hieno asia ja tuottanut hänelle mielihyvää.
Kun huomautin asiasta, hän tulistui. Miksi??? Keskustelu asiasta ei johtanut mihinkään muuhun kuin että kun kerroin luettelonomaisesti mistä kaikesta hän on huomauttanut, hän jäi puimaan jokaista kohtaa, kuten pyykkäysasiaa siten että "oletko niin tyhmä, yksinkertainen vai.." Jatkuen siten etten osaa poistaa tahraa oikealla aineella.
Ettei voi tuollaista yksinkertaisuutta ymmärtää, ei ole hänen tehtävä alkaa opettaa tämän ikäiselle pyykinpesua. Ikäänkuin tahranpoisto vaatteesta olisi elämän tärkein asia? Voiko se jollekin todella olla vai onko tuo alistuskeino? Pitäisikö minun ymmärtää häntä?
Eikä hän ymmärtänyt lainkaan että pointti oli se, että jos on minut valinnut, hyväksyköön minut tälläisenä kuin olen. Että on todella epäkunniottavaa ja huonoa käytöstä huomautella aikuiselle ihmiselle kirjahyllyjä myöten kaikesta mikä ei ole hänen mieleensä.
Olen miettinyt että yrittääkö hän muuttaa minut mieleisekseen vai onko luonteessa syvällä tapa vaan huomautella. En saanut vastausta kun kysyin.
Olen tehnyt huomion että hän arvostelee kärkkäästi muitakin ja kommentoi tyyliin että "et sitten ole tullut miettineeksi.." tai "kävikö kenties mielessä että.."
Eli aina halveeraavaan tyyliin.
Voiko tälläistä ominaisuutta saada toisesta keskustelemalla pois? Miten tälläisen ihmisen kanssa voisi elää? Ikään kuin ideana olisi hänellä etten tunne itseäni liian hyväksi. Ihmettelen miten hän kehtaa huomautella. Ja itsessään hän siis ei näe juurikaan vikoja tai ei välitä niistä. Jos olen jostain joskus sanonut, hän on sanonut että anna hänen olla sellainen kun hän on.
Tämä on aivan uskomaton tilanne. En halua uskoa että hän on tuollainen. Mitä tuollainen käytös kertoo hänestä? Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta kumppanista?
Suurimman osan aikaa meillä kuitenkin on hyvä olla ja hauskaa yhdessä. Hänessä on myös niin paljon hyvää etten haluaisi ihan helpolla luovuttaa.
Pelkään vaan että tuollainen käytös kuolettaa pian tunteeni tai/ ja että alan oikeasti ajatella olevani huono. Vaikka olen aina pärjännyt elämässä, opinnoissa, työssä, minulla on paljon ystäviä, jne. Hän ikään kuin etsii minusta vikoja ja tekee niistä numeron. Miksi jos kerran olen hänelle tärkeä kuten hän sanoo. En ymmärrä;(;(