Kumppani huomauttelee joka asiasta

[Ponnistelija]

Luulen, että lievää vahvempaa narsismia on ihmisissä tänä päivänä enemmän kuin olisi hyväksi. Maailma on muuttunut ja kasvuympäristö ja vaatimukset ihan toiset kuin ns. ennen vanhaan. Tuntuu, että tasapainoiseksi kasvaminen on tehty miltei mahdottomaksi.

Ei kiukuttelu ja ärtyily tee kenestäkään narsistia, vaan yleensä parisuhteessa tällaisia ajatuksia herättää kumppanin käytöksen ristiriitaisuus ja käsittämättömyys - kyky ihailla ja halveksia yhtä aikaa. Joku kommentoija epäili, että kuinka voi yhtä aikaa rakastaa ja vihata. Kyllä voi. Narsistista ihmistä, varsinkin lievästi sellaista, voi.

Seuraavassa aioin rajusti yleistää ja yksinkertaistaa, koska minua vastaavanlainen selitys auttoi ymmärtämään asiaa. Narsisti (joka on kyllä turhan voimakas sana tässä tarkoittamalleni ihmistyypille, koska en tarkoita sairaudeksi luokiteltavaa persoonallisuushäiriötä vaan narsistisella tavalla "vaivalloista" luonteenpiirrettä) lähtökohtaisesti ei kunnioita itseään. Eikä siis muitakaan. Mutta jotta hän voisi sietää itseään, on muiden todistettava, että hän on omien kuvitelmiensa mukainen upea ihminen. (Kritiikkiä hän ei kestä hitustakaan, koska se naarmuttaa haavekuvaa.) Eli hän tarvitsee muita itsensä rakastamiseen. Se käy joko hankkimalla ihailua ja rakkautta olemalla vastustamattoman hurmaava, avulias ja huomaavainen (älyllisesti, seksuaalisesti tai molempia), tai sitten halveksimalla ja vähättelemällä muita, jolloin automaattisesti oma asema kohenee. Valitettavasti narsisti ei voi kunnioittaa ihmisiä, joiden avulla hän on saanut balsamia omalle onnettomalle itsetunnolleen, koska he ovat niin helposti hyväksi käytettävissä ja alistettavissa. Hän ei tunne olevansa heidän arvoisensa.

Jos kohdalle osuu ihminen, joka ei noin vain suostukaan narsistin (ihanne)minäkuvan pönkittäjäksi ja pelkästään hänen tarpeidensa tyydyttäjäksi, menee narsistin maailma sekaisin. Hän ei kestä katsoa itseään sellaisen ihmisen kautta, jota hänen on pakko myöntää ihailevansa, kunnioittavansa ja jopa rakastavansa (narsistihan ei rakasta kuin omaa ihanneminäänsä). Tällaisen ihmisen rinnalla narsisti halveksii itseään yhä enemmän ja käyttäytyy entistäkin käsittämättömämmin, koska hän huomaa tarvitsevansa ihmistä, joka ei olekaan hänelle pelkkä väline. "Normaali" ihminenhän tuntisi itsensä entistäkin onnellisemmaksi ja paremmaksi löydettyään unelmiensa kumppanin, ja haluaisi käyttäytyä mahdollisimman hyvin, jotta suhde toimisi.

Tajusiko kukaan mitä ajoin takaa? Meinasin mennä itsekin jo sekaisin. Joka tapauksessa puhun omasta kokemuksestani, ja täytyy sanoa, että aika saakelin monimutkaista on ollut. Jotenkin alkaa onneksi pikku hiljaa selvitä syyt miesystäväni käsittämättömälle kiukuttelulle - ja loputtomalle rakastamiselle. Ehkä meillä kuitenkin vielä on tulevaisuutta. Ainakin yritän ja uskon, vaikka epäilys vielä onkin suuri.

 

[ohhoh...]

Onko tässä pääasia kuitenkaan se, että onko mies narsisti vai ei? Mies ei jokatapauksessa selvästikään kunnioita sinua, vaan pyrkii polkemaan itsetuntoasi maan rakoon. Sinä et voi hyvin tässä suhteessa. Et ole aidosti onnellinen, vaistoat itsekin, että kaikki ei ole täysin kunnossa. Jos muutat miehen kanssa yhteen, tilanne vain pahenee ja saat kuunnella huomauttelua vuorokauden ympäri.

"saa vain minut tuntemaan itseni huonoksi tai jopa jollain tapaa vajakiksi."

Kuuluuko tasapainoisessa, onnellisessa suhteessa tuntua tältä? Vastaa rehellisesti itsellesi.

 

[kannattaa yrittää]

Mitähän jos nostaisit kissan pöydälle, eli kerrot miltä sinusta tuntuu ja että moisen on aika loppua. Jos mollaaminen jatkuu, huomauta pari kertaa "ota sanasi takaisin, pyydä anteeksi" ja jos se ei auta, en ainakaan itse jatkaisi suhdetta. Mitä luulet, että vuosien väheksyminen tekisi sinulle?

 

[annarouva]

Hei 'Ponnistelija', mielenkiintoista tekstiä. Luulin ainakin ymmärtäväni mitä ajat takaa, ja antoi ajattelemisen aihetta erääseen ongelmalliseen ihmissuhteeseeni. Kyllä varmasti ongelman ydin on todellakin siinä, ettei narsisti ole kehittänyt terveen rakastavaa ja hyväksyvää suhdetta omaan itseensä.

Tsemppiä omaan tilanteeseesi!

 

[Hyvä kuvaus]

Kyllä minäkin varsin hyvin ymmärsin, kovin oli tuttua ja todeksi koettua. Onneksi kysymys ei ole omasta elämänkumppanistani, vaan hänen läheisestään, joka vaikuttaa meidänkin elämäämme.

Kovasti kehotan AP.tä harkitsemaan, onko hän valmis luopumaan omasta itsestään. Sitä elämä tuon kumppanisi kanssa tulee olemaan kauniista lupauksista huolimatta. Hän lupaa nyt ihan mitä vain, mutta todellisuudessa hän ei sitä tarkoita. Päämääränä on saada sinut suostumaan hänen toiveisiinsa, käytös on hyvin harkittua ja kylmää, vaikka se lämmöltä ja kehittymiseltä nyt vaikuttaisikin. Valitettavasti tuo ihmisluonne pystyy sellaiseen, mihin sinä et pysty, etä niinollen osaa olla sen suhteen varuillasikaan.

Liityn muiden varoittajien joukkoon. Elämä alistettuna ja vähäteltynä on surkeaa.

 

[Tuli mieleeni]

Jämsän tapaus. Muistathan, nuori poliitikkovaimo Paula ja hänen kuolemansa sekä selitykset, joita mies antoi? Tämä kirjoituksesi nosti ne mieleeni välittömästi.

Mies analysoi ja selitti kylmästi tekonsa ja sen taustat. Itseään hän ei nähnyt.

 

[Wondering...]

Kuuluuko narsistiseen käytökseen tietty "isällinen auktoriteetti" tyyliin "jos nyt alat valittaa, niin emme lähde viikonloppuna risteilylle"? Tämäntyyppistä käytöstä avokkini harrastaa aika ajoin. Hän oli suhteemme alussa empaattinen, itkimme joskus yhdessä, mutta nykyään hän suuttuu kyynelistäni. Hän myös saattaa vielä suuttua, vaikka sanomiset olisi jo sovittu. Lisäksi hänestä on kauheaa, jos joku ulkopuolinen kuulee meidän nahistelumme. Hänen sukunsa tapaaminen on tärkeämpää kuin minun ja minun myös pitää osallistua hänen harrastuksiinsa. Kaikenkaikkiaan hän on ihminen, jonka ei omasta mielestään tarvitse oppia mitään uutta. Keskustella voi vain hänen valitsemistaan turvallisista aiheista. Jotkut tuttuni ovat ihmetelleet minulle, etteivät osaa oikein puhua avokkini kanssa.

Miksikö olen tämän miehen kanssa? 80% ajasta meillä menee hyvin, vasta sitten tulee ongelmia, jos olen eri mieltä hänen kanssaan. Lisäksi otan tämän miehen haasteena, vaikka en kai minä häntä saa muuttumaan...

 

[saanat]

Miksikö olen tämän miehen kanssa? 80% ajasta meillä menee hyvin, vasta sitten tulee ongelmia, jos olen eri mieltä hänen kanssaan. Lisäksi otan tämän miehen haasteena, vaikka en kai minä häntä saa muuttumaan...

Siellähän kimpoilette narskujenne kanssa, ei kai se keneltäkään muulta ole pois. Onpahan muutama kilpasisko vähempänä poissa markkinoilta.

 

[Wondering...]

Miksikö olen tämän miehen kanssa? 80% ajasta meillä menee hyvin, vasta sitten tulee ongelmia, jos olen eri mieltä hänen kanssaan. Lisäksi otan tämän miehen haasteena, vaikka en kai minä häntä saa muuttumaan...

Siellähän kimpoilette narskujenne kanssa, ei kai se keneltäkään muulta ole pois. Onpahan muutama kilpasisko vähempänä poissa markkinoilta.

 

[Elämänmittainen haaste]

Wonderingilla. Sitä se juuri on: hyvä olla vain silloin, kun tottelet kiltisti! Muulloin olet kelvoton miten milloinkin ja syypää kaikkeen ikävään ja epäonneen, mitä ikinä eteenne tuleekin. Jos tykkäät kantaa aina epämääräistä syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, niin siitä vaan.

 

[Mitä väliä?]

Joku jo kysyikin että mitä ihmeen väliä sillä on onko APn mies narsku vai ei. Mitä jonkun keittiödiagnoosin tekeminen tilanteeseen muka auttaa? Luuletko AP että kun tiedät varmasti että mies on narsku voit ostaa apteekista jonkun ihmepillerin ja syöttää sen salaa miehelle ja simsalabim, seuraavana aamuna hän onkin yhtäkkiä ihan eri ihminen?

Viis veisaa siitä mikä miehen vittumaisuuden aiheuttaa (vaikea lapsuus, putosi koulussa rekiltä päälleen, katsoi liikaa telkkaria ym ym), pääasia on että mies on pipipää. Kuvailemasi käytös ei ole missään tapauksessa normaalia. Loputon ymmärtäminen ei ikinä paranna miestä ilkeistä tavoistaan. Aikuinen ihminen on aina vastuussa käytöksestään ja hänen on selvitettävä itse traumansa olipa ne mitä hyvänsä ennekuin ryhtyy parisuhteeseen.

Miksi sinä haluat väen vängällä suhteeseen jossa tarvitset miehen luvan ja hyväksynnän lähes kaikkeen mitä päivittäin teet, pyykinpesusta hiusten värjäykseen? Ajattele nyt vähän miten hankalaa elämäsi tulee olemaan kun joudut vääntämään itseäsi jatkuvasti viipurinrinkeliksi ettei TAAS tule jostain sanomista. Ja ajattele, kun asutte yhdessä, kritiikki om päällä 24 tuntia päivässä ja 7 päivää viikossa, nyt sinulla on sentään oma kotisi jonne pääset pois kun mies alkaa ahdistamaan. Ja miksi mies muka haluaa sinut jos sinussa on kaikki hiusten väristä alkaen väärin?

Jos muutat nyt tämän luomakunnan kruunun kanssa samaan kämppään teet kyllä elämäsi virheen. Kokeilepas ehdottaa muutaman kuukauden parisuhdeterapiaa yhteenmuuttamisen ehtona ja katso miten mies siihen reagoi. Miehen reaktio kertoo enemmän kuin mitkään kauniit lupaukset.

 

[Semantico]

Minua kiinnostaisi että milloin tuo huomauttelu alkoi? Onko mies huomautellut sinulle jostain ensitreffeistä asti, vai onko se alkanut vähitellen ja onko muuttunut aina vaan pahemmaksi ajan kuluessa?

 

[Hihhulihei]

Kokeilepas ehdottaa muutaman kuukauden parisuhdeterapiaa yhteenmuuttamisen ehtona ja katso miten mies siihen reagoi. Miehen reaktio kertoo enemmän kuin mitkään kauniit lupaukset.

Juupa juu, mitä laitetaan vetoa että mies ehdottaa että senkun menet terapiaan jos tykkäät, sinähän se meistä kahdesta se hullu olet....

 

[ystäväsi]

Vanhan sanonnan mukaan puolisoa ei voi muuttaa, vain itseä, ja se pitää ikävä kyllä paikkansa. Monet naiset uskovat pystyvänsä muuttamaan huonoja puolia puolisossaan ajan myötä, mutta tosiasia on, ettei ihminen muutu. Siksi niin moni nainen on mennyt naimisiin alkoholistin kanssa ja uskonut pystyvänsä muuttamaan tämän, mutta on karvaasti joutunut pettymään. Mitä sinun siis tulisi miettiä: jaksatko elää miehen kanssa hänen hyvien ja huonojen piirteidensä kanssa? Kuten joku hyvin ilmaisi sen: sinun tilanteessasi ei juuri auta olipa miehesi ylipedantti tai narsisti, joka tapauksessa sinä vaikutat kärsivän. Hyvä ennuste yhteiselämälle on, jos alkumetrit suhteessa sujuvat melko mutkattomasti.
Elämässä on muutenki paljon murheita ja suruja, ilman että niitä tulee kotoa, omasta takaa. Kumppanin pitäisi olla tukena elämässäsi, ei murtamassa sinua.
Toivon, että päädyt sinulle oikeaan ratkaisuun, ja sinä itse tiedät mikä sinulle on parasta. Kaikkea hyvää elämääsi. Kerrohan meille, miten muuttoaikeenne etenevät.
terv. virtuaaliystävä

 

[johan...]

Aivan sairaalta vaikuttaa näin kun asiaa miettii. "

Hienoa! kun itse huomaat että tyyppi on SAIRAS! tolla tyypillä ei ole kaikki kotona taitaa pollassa kyllä heittää.

 

[Helkaelli]

Parisuhteessa hämärtyy helposti se, mikä on ns. normaalia ja mitä toiselta ihmiseltä pitäisi sietää. Sanottakoot se nyt hyvin selvästi: EI ole normaalia, että kumppanisi huomauttelee ilkeään sävyyn esimerkiksi ulkonäöstäsi tai yrittää muokata sitä mieleisekseen. Sitä ei kenenkään tarvitse sietää. EI myöskään ole normaalia, että parisuhteen toinen osapuoli vaatii täydellisyyttä toiselta, on yltiöpäisen pikkutarkka ja pedantti. Meitä on sekä suurpiirteisiä että pikkutarkkoja ihmisiä, mutta liiallisuuden terve ihminen kyllä tunnistaa ainakin sisimmässään nopeasti.
Älä muuta miehen kanssa yhteen. Pysähdy miettimään kunnolla, haluatko todella, että sinua kohdellaan kuten mies sinua kohtelee. Olen varma, että olet arvokkaampi ihminen, etkä ansaitse tuollaista!

 

[Mitä tehdä? ( ap)]

Olipa kiva huomata että oli tullut näin paljon lisää kommentteja, kiitos kaikille. Täältä tulee taas lisää kuulumisia..

Tilanteeseen tuli erikoinen käänne ainakin hetkellisesti. Otin tuolloin muutama päivä sitten asian ( =huomauttelun, sen miltä se minusta tuntuu, etten siedä sitä) puheeksi puhelimessa ja selvitimme asiaa pari tuntia. Silloin minusta tuntui että mies sentään kuunteli ja osittain jopa ymmärsi minua, mutta tuntui kuitenkin olevan niskan päällä. Mieleeni jäi esim. lause että kun sanoin että kummankin täytyy suhteen eteen tehdä kompromisseja, joka ei tarkoita sitä että meidän elämämme rakennetaan hänen toiveidensa ja tarpeidensa ympärille, hän totesi että niin, tai sitten hän kertoo ehtonsa ja jos ne eivät minulle käy niin sitten se on niin. Että ei voi tyyliin mitään. Lisäsi että minä voin tietenkin tehdä samoin.

Seuraavana päivänä menimme hänen siskonsa luokse illanviettoon ja puhuin asiasta hänen siskonsa kanssa. Sisko kummasteli veljensä käytöstä ja kertomieni asioiden kuuleminen sai hänet lähes raivon valtaan. Hänen teki kokoajan mieli mennä sanomaan asioista miehelleni, mutta kielsin. Vaikka sisko ei mitään sanonutkaan, hän käytöksellään osoitti miehelleni että pitää tätä aivan toopena eikä hyväksy tuollaista käytöstä/ puhetta. Perimmäisin syy miksi kerroin siskolle, oli selvittää oliko muut huomanneet hänessä samoja piirteitä, ex- tyttöystävät tm. Sisko itse oli joskus kiinnittänyt muutamiin "outoihin" kommentteihin ( ilmeisesti minulle tarkoitettuna) huomiota, mutta pääasiassa esim. edellisten tyttöystävien kohdalla tälläistä ei ollut tapahtunut. Hän kysyi olenko minä sitten liian kiltti.Käski laittamaan vastaan ja kielsi hyväksymästä tuollaista. Mietti onko mieheni ex- naisilta ym.saanut niin nenilleen että nyt on muuttanut linjaa liikaakin tuollaiseksi että "minä määrään.." Myöhemmin illalla vielä sanoin miehelleni että juttelin siskonkin kanssa ja että hän on minua kohtaan ollut kohtuuton ym. Sitten hän myönsi että ehkä niin ja ensireaktio oli kommentti kuinka häntä on suolattu.Sitä ennen hän kuitenkin halaili, pyysi anteeksi, kertoi kuinka tykkää minusta ym.

Seuraavana päivänä hän halasi minua paljon, kehui minussa pieniäkin juttuja, kertoi kuinka ihana olen, ymym. Jatkoin sinnikkäästi keskustelua samoista asioista, ja hän alkoi jo hermistua "jankkaamisesta"että on kuulemma ymmärtänyt nyt pointin jo. Olin siihen asti aina hillinnyt itseni, siis AINA, ja puhunut kauniisti ja rauhallisesti, mutta ensimmäistä kertaa korotin ääntäni (= huusin), annoin takaisin samalla mitalla, sanoin että hän on outo, jotenkin viallinen ym. Kerroin että jos hän on kuvitellut että olen kiltti ja pompoteltavissa, hän on erehtynyt, että olen yrittänyt keskustella rakentavasti mutta jos se ei hänen kohdallaan toimi niin huudetaan sitten ym. Alennuin jopa haistattelemaan joka ei ollut minulta kovin fiksusti mutta latasin takaisin samalla mitalla korkojen kanssa. Hän aivan kuin kavahti minua, ei haistatellut takaisin, sanoi vaan ettei ikinä ole minulle noin puhunut kuten minä hänelle, ym. Hän alkoi selvästi sen jälkeen varomaan sanomisiaan ja tarkkailemaan minua ja reaktioitani. Hän halasi ja pyysi ettei riidellä ja kysyy nyt mielipiteitäni ja neuvottelee asioista. Loppun hän kuitenkin kysyi milloin minulla on alkamassa kuukautiset, että onko niihin alle viikko. Selitti siis käytöstäni itselleen pms- oireilla, kuinka olen aina aina aivan outo tähän aikaan kuukaudesta. Eli saa nähdä onko nyt varuillaan vaan sen aikaan että "normalisoidun" hormonaalisesti.

Nyt olen aivan ymmälläni. Näinkö nämä asiat sitten pitää "neuvotella"? Kerroin hyvällä ja pahalla että minua on loukannut kaikki huomautukset vaikken sitä ole näyttänytkään, ja että nyt se loppui. Tarkkailen hämmästyneenä että nytkö se oikeasti loppui se huomauttelu, että tämänkö se vaan vaati että ärähdän kunnolla vai onko kyseessä jokin välivaihe? Että koveneeko aseet ja keinot ja vuorotellen vai tarvitsiko mies ikäänkuin rajat käytökselleen? Aivan kun hän olisi alkanut kunniottamaan minua kun huomasi että luonnetta löytyy. Ei vaan istu minun aikaisempien käsityksieni kanssa yksiin että huutamalla ja haukkumalla takaisin saa arvostuksen...

Aika näyttää kuinka kauan tätä jatkuu taas ennen kuin piikittely alkaa. Tiedänpähän miten reagoin sitten, eli suuttumalla ja huomauttamalla takaisi n (jota olen pitänyt tähän asti epäkypsänä ja junttimaisena käytöksenä) enkä keskustelemalla rakentavasti ja kyselemällä miksi hän ajattelee niin tai näin.

 

[onnittelen sinua ap]

Olipa kiva huomata että oli tullut näin paljon lisää kommentteja, kiitos kaikille. Täältä tulee taas lisää kuulumisia..

Tilanteeseen tuli erikoinen käänne ainakin hetkellisesti. Otin tuolloin muutama päivä sitten asian ( =huomauttelun, sen miltä se minusta tuntuu, etten siedä sitä) puheeksi puhelimessa ja selvitimme asiaa pari tuntia. Silloin minusta tuntui että mies sentään kuunteli ja osittain jopa ymmärsi minua, mutta tuntui kuitenkin olevan niskan päällä. Mieleeni jäi esim. lause että kun sanoin että kummankin täytyy suhteen eteen tehdä kompromisseja, joka ei tarkoita sitä että meidän elämämme rakennetaan hänen toiveidensa ja tarpeidensa ympärille, hän totesi että niin, tai sitten hän kertoo ehtonsa ja jos ne eivät minulle käy niin sitten se on niin. Että ei voi tyyliin mitään. Lisäsi että minä voin tietenkin tehdä samoin.

Seuraavana päivänä menimme hänen siskonsa luokse illanviettoon ja puhuin asiasta hänen siskonsa kanssa. Sisko kummasteli veljensä käytöstä ja kertomieni asioiden kuuleminen sai hänet lähes raivon valtaan. Hänen teki kokoajan mieli mennä sanomaan asioista miehelleni, mutta kielsin. Vaikka sisko ei mitään sanonutkaan, hän käytöksellään osoitti miehelleni että pitää tätä aivan toopena eikä hyväksy tuollaista käytöstä/ puhetta. Perimmäisin syy miksi kerroin siskolle, oli selvittää oliko muut huomanneet hänessä samoja piirteitä, ex- tyttöystävät tm. Sisko itse oli joskus kiinnittänyt muutamiin "outoihin" kommentteihin ( ilmeisesti minulle tarkoitettuna) huomiota, mutta pääasiassa esim. edellisten tyttöystävien kohdalla tälläistä ei ollut tapahtunut. Hän kysyi olenko minä sitten liian kiltti.Käski laittamaan vastaan ja kielsi hyväksymästä tuollaista. Mietti onko mieheni ex- naisilta ym.saanut niin nenilleen että nyt on muuttanut linjaa liikaakin tuollaiseksi että "minä määrään.." Myöhemmin illalla vielä sanoin miehelleni että juttelin siskonkin kanssa ja että hän on minua kohtaan ollut kohtuuton ym. Sitten hän myönsi että ehkä niin ja ensireaktio oli kommentti kuinka häntä on suolattu.Sitä ennen hän kuitenkin halaili, pyysi anteeksi, kertoi kuinka tykkää minusta ym.

Seuraavana päivänä hän halasi minua paljon, kehui minussa pieniäkin juttuja, kertoi kuinka ihana olen, ymym. Jatkoin sinnikkäästi keskustelua samoista asioista, ja hän alkoi jo hermistua "jankkaamisesta"että on kuulemma ymmärtänyt nyt pointin jo. Olin siihen asti aina hillinnyt itseni, siis AINA, ja puhunut kauniisti ja rauhallisesti, mutta ensimmäistä kertaa korotin ääntäni (= huusin), annoin takaisin samalla mitalla, sanoin että hän on outo, jotenkin viallinen ym. Kerroin että jos hän on kuvitellut että olen kiltti ja pompoteltavissa, hän on erehtynyt, että olen yrittänyt keskustella rakentavasti mutta jos se ei hänen kohdallaan toimi niin huudetaan sitten ym. Alennuin jopa haistattelemaan joka ei ollut minulta kovin fiksusti mutta latasin takaisin samalla mitalla korkojen kanssa. Hän aivan kuin kavahti minua, ei haistatellut takaisin, sanoi vaan ettei ikinä ole minulle noin puhunut kuten minä hänelle, ym. Hän alkoi selvästi sen jälkeen varomaan sanomisiaan ja tarkkailemaan minua ja reaktioitani. Hän halasi ja pyysi ettei riidellä ja kysyy nyt mielipiteitäni ja neuvottelee asioista. Loppun hän kuitenkin kysyi milloin minulla on alkamassa kuukautiset, että onko niihin alle viikko. Selitti siis käytöstäni itselleen pms- oireilla, kuinka olen aina aina aivan outo tähän aikaan kuukaudesta. Eli saa nähdä onko nyt varuillaan vaan sen aikaan että "normalisoidun" hormonaalisesti.

Nyt olen aivan ymmälläni. Näinkö nämä asiat sitten pitää "neuvotella"? Kerroin hyvällä ja pahalla että minua on loukannut kaikki huomautukset vaikken sitä ole näyttänytkään, ja että nyt se loppui. Tarkkailen hämmästyneenä että nytkö se oikeasti loppui se huomauttelu, että tämänkö se vaan vaati että ärähdän kunnolla vai onko kyseessä jokin välivaihe? Että koveneeko aseet ja keinot ja vuorotellen vai tarvitsiko mies ikäänkuin rajat käytökselleen? Aivan kun hän olisi alkanut kunniottamaan minua kun huomasi että luonnetta löytyy. Ei vaan istu minun aikaisempien käsityksieni kanssa yksiin että huutamalla ja haukkumalla takaisin saa arvostuksen...

Aika näyttää kuinka kauan tätä jatkuu taas ennen kuin piikittely alkaa. Tiedänpähän miten reagoin sitten, eli suuttumalla ja huomauttamalla takaisi n (jota olen pitänyt tähän asti epäkypsänä ja junttimaisena käytöksenä) enkä keskustelemalla rakentavasti ja kyselemällä miksi hän ajattelee niin tai näin.

Hienoa kun NYT HUOMAAT JA TAJUAT ettei naisten tarvitse ALISTUA kenenkään miehen ehtoihin jos itse ei halua!
noin sitä pitää! voi kun enemmistö naisista olisi tuollainen kuin sinä!
enemmistö naisista ovat vielä sellaisia 'vanhanaikaisia' alistuneita naisia,jotta herra ei vaan suutu voi voi...
Ottakaa alkuperäisestä oppia naiset niin voitte hyvin!

 

[miinus]

Uskon , että jatkuva mollaaminen ja latistaminen, vähättely käy pinnan päälle. No, tuo ensimmäinen kerta, kun raivostut ja sanot suorat sanat, saattaa vielä yllättää tuollaisen narskumiehen. Tosin taisi tuossakin olla mukana jo sitä sinun tunnerektioittesi vähättelyä, kun alkoi kysellä kuukautisista ja pani kaiken pms -oireen, naistenvaivojen piikkiin.

Toisen arvoa ja tunteita vähättelevä mies pitää naisen tunteita vain turhana kiukutteluna, mitätöi ja vähättelee nekin aina pois. Kokemusta on! Ex totesi aina ykskantaan jokaisesta ärsyyntymisestäni (siis itselleni tärkeistä seikoista), että aina kun korotat äänesi, niin peli on menetetty. Minun teoillani, kokemuksillani ja tunteillani ei ollut mitään merkitystä. Olisisi jatkuvasti pitänyt tehdä, elää ja olla toisin, erilainen ja jotenkin vielä parempi.

 

[ohhoh..]

Loppun hän kuitenkin kysyi milloin minulla on alkamassa kuukautiset, että onko niihin alle viikko. Selitti siis käytöstäni itselleen pms- oireilla, kuinka olen aina aina aivan outo tähän aikaan kuukaudesta. Eli saa nähdä onko nyt varuillaan vaan sen aikaan että "normalisoidun" hormonaalisesti.

Voi että. Jos minua jokin ärsyttää, niin se, että naisen mielenilmaukset ja tunnekuohut mitätöidään pms -oireiksi. Ikäänkuin taustalla ei voisi olla mitään todellisia ongelmia tai huolia, koska kyse on "vain hormoneista". Tällä toteamuksella viedään sitten pohja pois naisen mielipiteiltä.

 

[Kohtalon ivaa]

Olin juuri aloittamassa keskustelun samasta aiheesta....
Toisinaan poikaystäväni sanoo minun olevan pieni, seksikäs, kaunis, fiksu yms. kaikkea 'hyvää'
toisinaan taas haukkuu KAIKKEA MINUSSA, varsinkin sellaista josta en itsekään itsessäni pidä ja se tietää sen, kuten mm. pulleita poskiani. Poikaystävä 'tsoukillaan' sanoo mua taikinanaamaksi, pullamahaksi, lihavaksi, lättäjalaksi, big footiksi, yms. yms. yms.
toisinaan kun poikaystävä tietää että mua ahdistaa ja masentaa enkä oikeesti jaksa kuulla valitusta se alkaa mollaamaan kaikkea kuinka apaattinen olen, kuinka saamaton olen, kuinka tuhlaan aikani vaan nukkumiseen yms. kuinka en ikinä saa mitään aikaan.
poikaystävä osaa olla mailman hellin ja ihanin, mutta kovin usein myös mailman ilkein ihminen. KUKAAN muu kuin hän ei ole koko elämäni aikana sanonut niin ilkeitä asioita minulle, varsinkaan ns. vitsillä jonka kaikki tietävät niiden olevan pelkkää piilovittuilua. Kun taas suutun hänen vittuilustaan ja joskus suorastaan alan itkemään se suuttuu mulle kuin kaikki olisi mun syytä.
Hän luulee että minä kestän kaiken, kaiken vittuilun, haukkumisen, ivan yms. kun taas minä itse en voi ikinä sanoa mitään pahaa hänestä (mitä en muutenkaan tekisi, koska se on tyhmää)
Kun taas hän on pahalla päällä mun täytyy kokoajan olla hellimässä, tukemassa ja hoitamssa sekä piristämässä. Kun mulla on huono olla se vaan lisää pökköä tuleen ja syyttää mua siitä kaikesta 'Mitäs oot niin saatanan saamaton)

Välillä musta tuntuu että hänellä on tosi huono itseluottamus, toisaalta välillä tuntuu että sillä on todella iso ego. Jos se haluaa omaa egoaan parantaa laittamalla mut (läheisimmän, ainoan ihmisen) kärsimään enemmän....

enpä tiedä, mutta jotenkin musta tuntuuu ihan kamalalta kun mikään mun luonteenpiirre tai saavutus ei ole hyvää....

toisaalta kuten sanoin välillä hän saa tuntemaan kuin olisin 7 taivaassa kehumalla ja kohtelemalla tosi hyvin.

 

[mies1]

"kohtalon ivaa" , ei tuollainen käytös kuulu suhteeseen. Pojalle on jäänyt opettamatta miten toiselle voi puhua. Minun lapsuudenkodissa ei sallittu nimittelyä. Kannattaa miettiä voiko loppuelämäänsä jakaa tuollaisen nimittelijän kanssa. Häntä voisi informoida asiasta.

 

[kohtalotoveri täälläkin]

Olen juuri eronnut poikaystävästäni, joka oli just tuollainen. Ollaan molemmat parikymppisiä, mies on kaksi vuotta nuorempi. Ei asuttu yhdessä.

Alettiin seurustella viime kesänä, ja silloin mies oli niin ihana kuin olla voi. Hellä ja huomaavainen, sai minut tuntemaan itseni aivan erityiseksi, minun oli niin hyvä olla hänen kanssaan.

Pikkuhiljaa se piikittely ja mollaaminen sitten alkoi. Ensin poikaystäväni valitti vain vaatteistani ja kampauksestani, ja senkin hän teki ovelasti kehumisen varjolla. Minulla oli kuulemma tosi hyvä kroppa ja kauniit kasvot, mutta pilaan kokonaisuuden käyttämällä vääränlaisia vaatteita ja kampausta. Pienillä muutoksilla saisin itsestäni todellisen kaunottaren.

Vähitellen mollaaminen ulottui yhä useammalle alueelle. Jos en jaksanut lähteä kaupungille oluelle tai kahvilaan juuri silloin, kun poikaystäväni sitä sai päähänsä ehdottaa, olin kamalan tylsä kotonanysvääjä. Kerran valitti baari-illan jälkeen, että tanssin eilen niin huonosti, että eihän minun kanssani kehtaa enää mennä tanssilattialle (no en olekaan koskaan väittänyt tanssivani hyvin, minulla on aika huono rytmitaju ja koreografiikan taju, mutta silti tykkään tanssia, jos yökerhoon mennään, eikä ole kukaan aiemmin valittanut). Kerran tavattiin yhden hänen kaverinsa luona, jossa en ollut käynyt aiemmin. Hän oli mennyt sinne jo edeltä, minä menin vahingossa väärään bussiin ja myöhästyin sen takia. Muut tuntemani ihmiset olisivat korkeintaan vinoilleet hyväntahtoisesti mokastani, mutta poikaystäväni alkoi sättimään minua, miten typerä ja naurettava olin ollut. Minun kaverini ovat kuulemma tyhmiä, ei sellaisten ihmisten seura anna minulle mitään. Antoipa vaan kuluneen kevään aikana paljon tukea ja tunnetta, että olin hyväksytty sellaisena kuin olen - asioita joita en enää poikaystävältäni saanut.

Alkoi tuntua, etten osaa olla mitenkään "oikein" hänen kanssaan. Toisinaan hän valitti, että olen liian kiltti ja nössö. Mutta heti kun sanoin hänelle vastaan, muutuinkin kamalan itsepäiseksi ja uppiniskaiseksi. Yritin puhua, miten loukkaavaa hänen käytöksensä on, mutta hän vain käänsi puheensa omaksi edukseen. Jonkun on kuulemma pakko sanoa, kun en itse tajua, miten tyhmä olen siinä ja siinä asiassa. Hänhän vain yrittää auttaa minua saamalla minut tajuamaan omat "ongelmani".

Pari viikkoa sitten minulla kilahti, että mikä pakko minun on sietää tämmöistä, mikä pakko minun on olla suhteessa, josta en enää saa kuin pahaa mieltä. Hyvät muistot ja yhä harvemmassa olevat hyvät hetket eivät yksinkertaisesti ole enää sen arvoisia. Lopetin suhteen ja hetihän mies alkoi syyllistämään, miten ilkeä ja tyly olen, kun olen häntä niin pahasti kohdellut. Ja kaikesta huolimatta saikin minut tuntemaan syyllisyyttä.

Tämän ketjun luettuani silmäni ikään kuin avautuivat, että hyvänen aika, tällaista tapahtuu muuallakin. Se sai minut myös tajuamaan, että todellakin tein oikean ratkaisun eikä siitä pidä tuntea syyllisyyttä. Onneksi lähdin, ennen kuin oli liian myöhäistä, suosittelen teillekin samaa.

 

[Huudettu on meilläkin]

AP, olen huomannut ihan saman: oikeassa kohdassa huutamalla ja räyhäämällä pääsee toivomaansa tavoitteeseen paljon paremmin kuin loputtomalla ymmärtämisellä ja kärsivällisyydellä. Näin se vain on, ei voi mitään.

Minäkään en sitä uskonut ennen kuin lopulta pinnani loppui totaalisesti ja annoin tulla ulos kovalla äänellä kaiken, mitä ajattelin ja tunsin mieheni ääliömäisestä käytöksestä. Hänkin oli/on sellainen, joka osaa olla sekä maailman ihanin että karmein.

Niin hölmöltä ja käsittämättömältä kuin se tuntuukin, niin paitsi lapset ja koirat myös aikuinen ihminen jatkaa typerää käytöstään niin kauan kuin sen sallitaan jatkua. Sille on jonkun pistettävä piste. Ja se joku on se fiksumpi.

 

[mies1]

AP, olen huomannut ihan saman: oikeassa kohdassa huutamalla ja räyhäämällä pääsee toivomaansa tavoitteeseen paljon paremmin kuin loputtomalla ymmärtämisellä ja kärsivällisyydellä. Näin se vain on, ei voi mitään.

Minäkään en sitä uskonut ennen kuin lopulta pinnani loppui totaalisesti ja annoin tulla ulos kovalla äänellä kaiken, mitä ajattelin ja tunsin mieheni ääliömäisestä käytöksestä. Hänkin oli/on sellainen, joka osaa olla sekä maailman ihanin että karmein.

Niin hölmöltä ja käsittämättömältä kuin se tuntuukin, niin paitsi lapset ja koirat myös aikuinen ihminen jatkaa typerää käytöstään niin kauan kuin sen sallitaan jatkua. Sille on jonkun pistettävä piste. Ja se joku on se fiksumpi.

Tuo voi onnistua, mutta kannattaa kokeilla. Olit onnekas, kun viesti meni perille. Aina ei mene, vaan huutaminen saa aikaa vastarektion. Jos mies on kiltti ja ymmärtäväinen, niin hän tajuaa.