[QUOTE="Vieras";26948103]Ei. Sulla on kyllä ihme ajatuskuviot, kun saat kaikesta keksittyä syyn marttyrismiin. Sulle joo varmaan se olis taakka, niinkuin sun älykkyyskin sun muu siniverisyys ja läpäläpä. Olet marttyyri.[/QUOTE]
En ole marttyyri. En ole kokenut edes olevani uhri, vaikka kaikenlaista kökköä on elämässä tullut koettua. Syyllisyyttä varmasti tuntisin, jos toinen kovasti ja palavasti rakastaisi ja itse ei tunteet ois samalla tasolla. Toivon vain osaavani tuoda puolisolleni ilmi kuinka paljon häntä kohtaan tunnenkaan. Niin hyvä on olla!
Voisin olettaa,että normaalissa arkielämässä ei sitä taakaa huomaa,mutta sitten kun asiaa ajattelee niin se voi sitä ollakkin ja voisi jopa syllistää itsään siitä. Tämäkin varmasti riippuu paljon suhteen laadusta.
Itse olen ollut se vämemmän rakastava osapuoli ( näin olen ollut tuntevani) joskus muinoin ja asiaa ajatellessa tuli paha mieli,mutta perhe-elämään se ei vakuttanut paitsi ehkä sillä tunteettomuudella ja läheisyyden puuttumisella. Niin, se on kyllä aika iso asia suhteessa
Joten tavalla tai toisella se ilmeisemmin muodostuu taakaksi,
Vaikeita asioita
Jaa, vaikee kysymys, mutta luulen että molemmat rakastaa yhtä paljon.
En tunne että mieheni rakastaisi minnuu vähemmän enkä itse tunne vähemmän rakkautta miestä
kohtaan.
Enpä osaa sanoa... Voiko tuota edes määritellä?
Ainakin tahtoa on yhtä paljon koska edelleen porskutetaan eteenpäin yhdessä, vaikka ero olisi voinut tulla miljoonia kertoja...