Kumpi parempi että mies elättää vai että yhteiskunta elättää?

[kotirouvake]

[QUOTE="Vieras";29044739]Mikä vika miehen elättämisessä on? Jos perhe on yhdessä tehnyt sellaisen ratkaisun, että nainen haluaa olla lasten kanssa kotona ja mieskin haluaa naisen olevan kotona, mutta itse töissä ja se on tahtotila molemmille, niin onkos siinä sitten jokin vika? Ja jos tienaa niin hyvin, että rahankaan takia ei toisen tarvitse käydä töissä?[/QUOTE]
Näin meillä! En ymmärrä, miksi se on niin monelle ongelma? Yhteinen tahtotila, emmekä oikeastaan tiedä mitä tekisimme sillä ylimääräisellä rahalla jonka saisimme minun töistäni. Varmaan osteltais merkkikuteita... Blaah!

 

[Vaimo-Rakas]

Meillä on ollut suhteemme aikana erilaisia tilanteita; mies työttömänä, minä töissä. Mies töissä ja minä äitiyslomalla, mies töissä ja minä kotihoidontuella, minä töissä ja mies kotihoidontuella.
Koskaan ei olla kyllä mietitty kuka elättää ja ketä. Kaikki menot ja tulot olleet alusta saakka yhteisiä.
Nyt olemme molemmat suht hyvillä palkoilla töissä ja tämä tilanne toivottavasti pysyy. Minä tienaan 1000-1500 euroa enemmän kuussa kuin mies mutten koe milläänlailla häntä elättäväni, molemmat annamme yhtä paljon panosta yhteiseen, hyvään elämään.

 

["muu"]

Meillä on ollut suhteemme aikana erilaisia tilanteita; mies työttömänä, minä töissä. Mies töissä ja minä äitiyslomalla, mies töissä ja minä kotihoidontuella, minä töissä ja mies kotihoidontuella.
Koskaan ei olla kyllä mietitty kuka elättää ja ketä. Kaikki menot ja tulot olleet alusta saakka yhteisiä.
Nyt olemme molemmat suht hyvillä palkoilla töissä ja tämä tilanne toivottavasti pysyy. Minä tienaan 1000-1500 euroa enemmän kuussa kuin mies mutten koe milläänlailla häntä elättäväni, molemmat annamme yhtä paljon panosta yhteiseen, hyvään elämään.

Aamen. Perheessä ei mietitä kuka on loinen ja kuka se sankari. Perheessä jokainen antaa oman panoksensa ja se on perhekohtaisesti aina erilaista. Joillekin sopii se, että molemmat on töissä ja luovat uraa. Jotkut "tyytyvät vähempään", pienempiin tuloihin siitä ilosta, että arki kotona on helpompaa toisen hoitaessa sen ruljanssin sataprosenttisesti. Jos rahat riittää, niin sitten voi valita. Jos ei, niin töihin.

 

[kriittinen]

Parempi olisi, että mies elättäisi. Loppuisipa heikommankin aineksen lisääntyminen, kun ei yhteiskunta enää elättäisi. Tämän toteutuminen tosin vaatisi verotuksen ja "hyvinvointiyhteiskunnan" uudelleenorganisointia. Samalla kevenisi keskituloisen nettomaksajan taakka ja vain ne ihmiset hankkisivat lapsia, joilla olisi todennäköiset mahdollisuudet elättää ja kasvattaa lapsensa. Luultavasti huostaanototkin vähenisivät..

 

[Isämies]

[QUOTE="Vieras";29044739]Mikä vika miehen elättämisessä on? Jos perhe on yhdessä tehnyt sellaisen ratkaisun, että nainen haluaa olla lasten kanssa kotona ja mieskin haluaa naisen olevan kotona, mutta itse töissä ja se on tahtotila molemmille, niin onkos siinä sitten jokin vika? [/QUOTE]

Ei kai tuossa mitään vikaa olekaan, jos yhdessä on noin sovittu. Tuollainen sopimus on nähty ongelmalliseksi ainoastaan niissä tapauksissa, että tapahtuu jotain odottamatonta ja ei-toivottua (ero, miehen sairastuminen tai jopa kuolema tms.). Vaikka kenellekään ei tietenkään tapahdu mitään ikävää, niin yllättävän monelle sitä kuitenkin tapahtuu.

 

[kotirouvake]

Ei kai tuossa mitään vikaa olekaan, jos yhdessä on noin sovittu. Tuollainen sopimus on nähty ongelmalliseksi ainoastaan niissä tapauksissa, että tapahtuu jotain odottamatonta ja ei-toivottua (ero, miehen sairastuminen tai jopa kuolema tms.). Vaikka kenellekään ei tietenkään tapahdu mitään ikävää, niin yllättävän monelle sitä kuitenkin tapahtuu.

Sitä varten järkevät puolisot jotka näin päättävät, suunnittelevat talouden myös eron varalta niin, että se joka on lapsia ja kotia hoitanut, ei jää puille paljaille. Sairauden kohdatessa on säästöjä sen verran (muutamaksi vuodeksi), että toinen puoliso voi vaikka uudelleen kouluttautua, jos töitä ei enää saa.

 

["vieras"]

Ei kai tuossa mitään vikaa olekaan, jos yhdessä on noin sovittu. Tuollainen sopimus on nähty ongelmalliseksi ainoastaan niissä tapauksissa, että tapahtuu jotain odottamatonta ja ei-toivottua (ero, miehen sairastuminen tai jopa kuolema tms.). Vaikka kenellekään ei tietenkään tapahdu mitään ikävää, niin yllättävän monelle sitä kuitenkin tapahtuu.

Tämä on aivan totta.Tämän vuoksi olisi erittäin hyvä, että sairastumisen ja kuoleman varalta olisi esim. kattavat vakuutukset. Eron kannalta olisi erittäin hyvä tehdä jo selvät sävelet, eli miettiä tarkkaan, että esim. avio- vai avoliitton, avioehdon tarpeellisuutta ja mikäli sellainen on, sen sisältöä.

"Vaikka kenellekään ei tietenkään tapahdu mitään ikävää, niin yllättävän monelle sitä kuitenkin tapahtuu", on myös kyllä niin taivahan tosi. Kotiin jääminen on aina riskialtis valinta, mutta niin harvoin sitä ymmärretään niin kauan kun hyvin menee ja suullisesti sovitut hommat pitää.

 

[kkkkkkk]

Kumpi mielestäsi parempi ratkaisu?

Mies tietysti. Itse tosin käyn töissä ja tienaan ihan kohtuullista palkkaa, enkä ole koskaan saanut nauttia tästä tilanteesta. Olin yksinhuoltaja ja tienasin silloinkin ihan kohtuullisesti, joten en päässyt edes yhteiskunnan elätiksi. Sosiaalitoimistossa kävin vain sopimassa lapsen huoltajuudesta.

Hiukan kadehdinkin veljeni vaimoa, joka on elänyt jo 5 vuotta kotona ja velipoika maxaa kaiken asuntoja ja mökkejä myöden... Rouva on hyvä vaan ja lisääntyy...

Toisaalta en olisi tuohonkaan osaan ollut tyytyväinen. Omien "lahjojen" käyttäminen oli/on mulle tärkeää... Se on aina surullista, jos kotiin jää ihminen, jolla olisi lahjakkuutta muuhunkin kuin lasten kanssa olemiseen ja yleensähän se on nainen

 

["jeah"]

[QUOTE="Purppura";29042532]Mielestäni tuossa on vain osa totuus. Työura ja kunnianhimo eivät välttämättä ole sidoksissa toisiinsa. Katsotte vain ''täydelliset naiset sarjaa'' kyllä osa ''kotirouvistakin'' näyttää olevan sangen kunnianhimoisia.

Mikäli taasen unohdetaan sarjat

Sehän on totta että ''pullanleivonta'' tai lastenhoito ei sinällään lisää eurojen määrää perheessä.. Ensin pitäisi kai määritellä mitä kotiäidillä tai isällä tarkoitetaan. Mikäli koti-isä vaikka tekee etätöitä siinä samalla.. hän on kotona, voi hoitaa lapset ja tienaa luultavasti saman kuin puolisonsa. Yrittäjillä taasen tuo työpaikka ja vapaa-aika on iän kaiken ollut veteenpiirretty viiva..[/QUOTE]

Se kotirouvan kunnianhimo ei vain ilmene millään lailla. Jos asiaa ei voi todistaa, sitä on vähän vaikea uskoa. Vai ilmeneekö se kenties kodinhoidossa jotenkin?

 

[kotirouvake]

[QUOTE="jeah";29048343]Se kotirouvan kunnianhimo ei vain ilmene millään lailla. Jos asiaa ei voi todistaa, sitä on vähän vaikea uskoa. Vai ilmeneekö se kenties kodinhoidossa jotenkin?[/QUOTE]
Miksi koko elämän pitäisi olla tasaisen kunnianhimoinen? Miksi olisi väärin keskittyä "vain perheeseen" jossain vaiheessa elämää, ja vaikka sitten lähteä kouluttautumaan unelma-ammattiinsa. Itse olen niin kunnianhimoinen perheen kanssa, etten anna urallisen kunnianhimon ottaa siitä osaansa. Tiedän, että ehdin vielä yliopistollekin (nyt on amk tutkinto alla) vaikka käyttäisin muutaman vuoden ainokaiseni kanssa kotiäiteillessä (paitsi että melkein rouvailusta menee, kun on suhteellisen helppoa pyörittää yhden ison lapsen taloutta).

 

["Purppura"]

[QUOTE="jeah";29048343]Se kotirouvan kunnianhimo ei vain ilmene millään lailla. Jos asiaa ei voi todistaa, sitä on vähän vaikea uskoa. Vai ilmeneekö se kenties kodinhoidossa jotenkin?[/QUOTE]

Toi on suhteellista, riippuu siitä mitä tekee siinä kodinhoidon ohella. Onko esim kotoakäsin töitä tekevä kotirouva, tai yritystä kotoa käsin pyörittävä kotirouva?

 

["hmmh"]

kyllähän yhteiskunta elättää mamut ja laitapuolenkulkijat niin miksei voitas ihan kaikki vaan olla yhteisunnan elätteinä? Mutta siis parempi kai se että mies elättää vaikka kaikista parasta ois että jokainen elättää itse itsensä! Vaikkakaan tässä valtiossa ei kohta enää työtuloilla pysty itseään tai perhettään elättämään

 

[Isämies]

Miksi koko elämän pitäisi olla tasaisen kunnianhimoinen? Miksi olisi väärin keskittyä "vain perheeseen" jossain vaiheessa elämää, ja vaikka sitten lähteä kouluttautumaan unelma-ammattiinsa. Itse olen niin kunnianhimoinen perheen kanssa, etten anna urallisen kunnianhimon ottaa siitä osaansa. Tiedän, että ehdin vielä yliopistollekin (nyt on amk tutkinto alla) vaikka käyttäisin muutaman vuoden ainokaiseni kanssa kotiäiteillessä (paitsi että melkein rouvailusta menee, kun on suhteellisen helppoa pyörittää yhden ison lapsen taloutta).

Muutamaksi vuodeksi kotiin jääminen ei kyllä suoraan sanottuna kuulosta kovin suurelta ammatilliselta kunnianhimolta. Ei se kuulkaa niin mene, että voi olla vuosia poissa työelämästä ja sitten ikään kuin "kirivaihteella" tulla uudelleen mukaan ja ura etenee ikään kuin mitään katkosta ei olisi koskaan ollutkaan, ei ei...

 

[Isämies]

[QUOTE="vieras";29048280]
"Vaikka kenellekään ei tietenkään tapahdu mitään ikävää, niin yllättävän monelle sitä kuitenkin tapahtuu", on myös kyllä niin taivahan tosi. Kotiin jääminen on aina riskialtis valinta, mutta niin harvoin sitä ymmärretään niin kauan kun hyvin menee ja suullisesti sovitut hommat pitää.[/QUOTE]

Niinpä. Sairastumisen ja kuoleman varalta voi tietysti vakuuttaa itsensä ja puolisonsa, mutta entäpä sitten ero, joka on kuitenkin se todennäköisempi skenaario? Muistetaan nyt se, että noin puolet kaikista avioliitoista päättyy eroon.

 

["Zap"]

Minua ex-vaimon elättäminen risoi niin paljon että on nykyisin juuri se ex. Erityisesti se, että ex-rouvan rahankäytöllä olisi elättänyt viisihenkistä perhettä pisti aavistuksen risomaan.

 

[uraäiti]

Käyn töissä koska olen yrittäjä ja hankin enemmän kuin korkeakoulutettu mieheni. Sen vuoksi mieheni hoitaa lasta kotona. En koe elättäväni häntä. Perheemme on yhteinen ja hänen työnsä on toistaiseksi kotona ja hän on loistava isä.

 

[Phoebsi]

Muutamaksi vuodeksi kotiin jääminen ei kyllä suoraan sanottuna kuulosta kovin suurelta ammatilliselta kunnianhimolta. Ei se kuulkaa niin mene, että voi olla vuosia poissa työelämästä ja sitten ikään kuin "kirivaihteella" tulla uudelleen mukaan ja ura etenee ikään kuin mitään katkosta ei olisi koskaan ollutkaan, ei ei...

Miten se sitten pitäisi tehdä, jos saa lapsia?

Tai miten sen pitäisi mennä, jos on ollut kotona hoitamassa lapsiaan monta vuotta ja palaa työelämään?

 

[Isämies]

Miten se sitten pitäisi tehdä, jos saa lapsia?

Tai miten sen pitäisi mennä, jos on ollut kotona hoitamassa lapsiaan monta vuotta ja palaa työelämään?

Ammatillisesti kunnianhimoinen ihminen ei jää moneksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia. Mikäli ammatillisesti kunnianhimoinen ihminen ylipäätään päätyy lapsia tekemään, hän palaa töihin heti kun se vain on mahdollista.

Ja minä en sitten ottanut kantaa siihen, kuinka suuri painoarvo työlle ylipäätään pitäisi elämässä antaa. Kommentoin ainoastaan sitä viestiä, jossa minun nähdäkseni oltiin sitä mieltä, että työelämästä voi olla vuosia pois ilman että ura kärsii siitä lainkaan.

 

[fvnsdjkf]

Yhteiskunta on tärkeä viimesijainen turvaverkko. Tosin vanhempien ei tarvitse elättää aikuista lastaan, minusta olisi hyvä jos heidän pitäisi. Lapsenlapsia myöten, samoin aikuisilla lapsilla olisi velvollisuus elättää vanhempansa ja esivanhempansa. Sisaruksilla ei tarvitsisi ehkä olla velvollisuutta.

Asiaa! Sekä kaikki yhteiskunnantuet pois yksinhuoltajilta ja lasten kulut vanhempien maksettaviksi. Olkoon sitten elatusmaksut niin paljon kuin lapset kuluttaa ja kaikki pitäisi jakaa vanhempien kesken. Miksi yhteiskunnan pitää tukea eroperheiden lapsia?
Kyllä se kuuluu vanhemmille.

 

["vieras"]

Muutamaksi vuodeksi kotiin jääminen ei kyllä suoraan sanottuna kuulosta kovin suurelta ammatilliselta kunnianhimolta. Ei se kuulkaa niin mene, että voi olla vuosia poissa työelämästä ja sitten ikään kuin "kirivaihteella" tulla uudelleen mukaan ja ura etenee ikään kuin mitään katkosta ei olisi koskaan ollutkaan, ei ei...

Ammatilliselta kunnianhimolta.. just. Ah niitä töitä kun on niin erilaisia. Esimerkiksi omalle uralleni, sairaanhoitajan työhön voin palata koska tahansa halutessani - ja ihan samalle paikalle, samaan asemaan josta lähdinkin. Ei meillä niin "huikeata" se alan kehitys siellä ole, että ihan heti muutamassa vuodessa putoaisin kärryiltä.

Että se siitä kunnianhimosta. Samaa hoitajan arkea päivästä toiseen. Mielelläni hoidan lapsia kotona ja se on myös mieheni valinta. Varmaankin siis joo mieheni minut "elättää" mutta minähän hoidan samalla hänen lapsensa ja taloutensa. Yhteiset rahat meidän perheessä on, hassua edes ajatella, että olisi minun tili ja sinun tili ja sitten budjetoidaan joka asia. Meidän perhe on yksikkö.

 

[Isämies]

[QUOTE="vieras";29049328]Ammatilliselta kunnianhimolta.. just. Ah niitä töitä kun on niin erilaisia. Esimerkiksi omalle uralleni, sairaanhoitajan työhön voin palata koska tahansa halutessani - ja ihan samalle paikalle, samaan asemaan josta lähdinkin. Ei meillä niin "huikeata" se alan kehitys siellä ole, että ihan heti muutamassa vuodessa putoaisin kärryiltä.[/QUOTE]

Ainakin itse päättelisin tästä, että sairaanhoitajan ammatti ei ole urasuuntautuneen ja ammatillisesti kunnianhimoisen ihmisen valinta. Eikä siinä mitään, ei kaikkien tarvitse ollakaan erityisen urasuuntautuneita.

 

[huuko]

joku lakipykäläkin on aviopuolisoiden elatusvelvollisuudesta toisiaan kohtaan.Siksikään en ymmärrä miten se on niin kauheaa elellä yhteisellä rahoilla.Yhteiskunta ainakin säästäisi pitkän pennin jos ei maksaisi hyvätuloisten puolisoille päivärahoja.jos mä tai puoliso jäisi työttömäksi niin ei meillä kyllä ajateltais että jompikumpi elättää vaan elettäs niinkuin ennenkin.

 

["vieras"]

Muutamaksi vuodeksi kotiin jääminen ei kyllä suoraan sanottuna kuulosta kovin suurelta ammatilliselta kunnianhimolta. Ei se kuulkaa niin mene, että voi olla vuosia poissa työelämästä ja sitten ikään kuin "kirivaihteella" tulla uudelleen mukaan ja ura etenee ikään kuin mitään katkosta ei olisi koskaan ollutkaan, ei ei...

Suurella osalla meistä ei ole mitään sen kummallisempaa "uraa" vaan lähinnä työpaikka. Olen ollut vain 1v 4kk kotona lasten kanssa mutta silti en koe että mulla olisi mitään uraa. Käyn töissä, tykkään työstäni.

 

[Isämies]

[QUOTE="vieras";29049463]Suurella osalla meistä ei ole mitään sen kummallisempaa "uraa" vaan lähinnä työpaikka. [/QUOTE]

Aivan. Mutta minähän kommentoinkin tuossa hiukan eri asiaa.

 

["vieras"]

Aivan. Mutta minähän kommentoinkin tuossa hiukan eri asiaa.

Jaa, no mun tuttavapiirissä on ihmisiä jotka ovat vaikkapa tutkijoita ja heillä on silti 3 lasta, väitöskirja yms tehtynä jo hiukan reilu 30-vuotiaana. Väikkärin kirjoittaminen ja kotiäitiys tuntuu onnistuvan joiltakin.

Sitten taas toiset kuten minä ovat vain lyhyen aikaa pois työelämästä mutta ei silti ole mitään sen erityisempää uraa. Oma koulutukseni on AMK-insinööri.