Kumpi on oikeassa? ;) *Älä avaa jos ärsyttää*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja höh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Suola on ihan eriasia lisätä jälkikäteen ruokaan, ei yhtään sama efekti! Miksi lapsen ruokaa ei voi tehdä erikseen vaan aikuiselle miehelle syötetään lastenruokaa? JOs työssäkäyvä ei saa kotonaan mieleistään ruokaa (järkevyyden rajoissa) on tottakai oikeus syödä muualla. JOs ei ole rahaa syödä kunnolla niin tottakai rokotetaan lomarahastosta. JOs ap on mielellään ruuatta tai huonomalla ruualla jotta saadaan lomailla niin se ei tarkota että työssäkäyvä ihminen mielellään elelee lastenruualla. Mies on oikeassa ehdottomasti. Töissä käyvälle hyvä ja maukas ruoka on se päivän pelastushetki ja nautinto.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksvaan:
Uskomatonta että mammoilla meni 9 sivua ennenkuin tajusivat pointin.
No mä tavallaan ymmärrän, että meni. Siis jos aloittaa ongelmansa kuvaamisen sillä suolajutulla, niin silloin lukija kuvittelee - ihan ymmärrettävästi - että suolalla on jotain tekemistä ongelman kanssa. Jos olisi vaan kertonut, että mies ei halunnut ottaa edellisen päivän ruokaa evääksi töihin, niin kukaan ei olisi takertunut suolaan :D

En nyt alkanut lukemaan koko ketjua. Mutta...

Mä teen aina meille makaronilaatikon ilman suolaa. Suola on myös pahasta aikuisillekin ja sitä saa leivästä, juustosta yms. päivän tarpeeseen ihan riittämiin. Ja toisekseen voihan makaroonilaatikkoon lisätä KETSUPPIA!!! Mikä ongelma siinä on ja sitä on aikas helppo lisätä ja sekoittaakin.

Mitä tuohon rahankäyttöön työpaikkaruokalaan tulee niin meillä isäntä käy myös syömässä työpaikkaruokalassa. Todella ärsyttävää, kun teen kotona kuitenkin ihan joka päivä ruokaa ja ihan hyvääkin sellaista. Melkein 200euroa joka kuukausi "hukkaan", kun kotonakin olisi mitä syödä. Meidän perhe saisi tuolla summalla jo melkein koko kuukauden ruuat.
Vielä en ole saanut miestä ymmärtämään tuota rahanmenoa ja sen summan voisi laittaa säästöön vaikka lomarahoiksi. Joku kerta jo sanoin sille, että alan kohta ottaa itselleni käyttörahaa 200euroa kuukaudessa ihan omiin juttuihini... Ei ollut kuulemma hyvä idea...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mymmeli:

Mä teen kotona hyvää ruokaa, mutta kun olen työpaikalla, käyn työporukan kanssa yhdessä syömässä. Kyse ei ole siitä, ettenkö voisi ottaa itse tekemääni ruokaakin rasiassa mukaan ja lämmittää sitä työpaikalla mikrossa vaan siitä, että työporukan kanssa yhdessä lounastaminen kuuluu asiaan. Lounaalla kun puhutaan asioista, joista noin yleensä olisi ihan mukava olla tietoinen, ettei vaikuta täysin törpöltä, kun ei tajua, mistä työkaverit myöhemmin puhuu. Ymmärrän siis hyvin miestäsi.

Alkuperäinen kirjoittaja Mymmeli:
Melkein 200euroa joka kuukausi "hukkaan", kun kotonakin olisi mitä syödä. Meidän perhe saisi tuolla summalla jo melkein koko kuukauden ruuat.

Aika taikuri olet, jos teet ihan ilmaiseksi muun kokkauksen ohessa ne ruoat, jotka työpaikkaruokalassa maksavat melkein 200 euroa kuussa.

Valitettavasti hyvä ja laadukas ruoka maksaa. Mies tai nainen voi syödä työpaikalla purkillisen makaronilaatikkoa ja pärjätä sillä ihan hyvin (mitä nyt vähän verensokeri heittelee, jos sellaiseen on taipumusta) mutta kyllä hän jossakin vaiheessa päivää tarvitsee monipuolisempaa ruokaa. Eli sen mitä lounaalla säästää, joutuu maksamaan myöhemmin päivällisellä. Tai sitten huonosti syöminen kostautuu jossakin vaiheessa aliravitsemuksena ja/tai ylipainona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

Voisin allekirjoittaa kaiken ihan sanasta sanaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:

Voihan sitä hyvää ja laadukasta ruokaa tehdä kotonakin ja ottaa evääksi töihin. Mä käyn työpaikkaruokalassa tosi harvoin, tai missään muuallakaan ulkona syömässä, mutta syön esim. laadukkaita, itse tehtyjä salaatteja lähes joka päivä töissä.

Eikä sitä ilmaiseksi tarvitse tehdä, sillä ravintolaruuasta säästetyllä 200 eurolla syö koko perhe hyvin monta viikkoa!
 
jos ruokalan ruoka annos maksaa 6e päivä, ja vkossa tekee 5pvää töitä se tekee n.120e(<--ylöspäin pyöristettynä) kuussa jos joka pvä syö.
Minusta miehellä on ihan oikeus syödä töissä tuohon hintaan jos se sitä haluaa.Se säästyy sitten sinun tekemistä ruuista kun mies ei ole siellä syömässä.
 
Niin, toisinaan se kht:lle jääminen tietää sitten sitä, että koko perhe kärsii. Tässä tapauksessa ei ole varaa laittaa kunnon liettä! Oliskohan lapsillekin kivempaa, että molemmat vanhemmat kävis töissä ja eläis sovussa, kuin että toinen on kotona ja kituuttaminen aiheuttaa sitten hirveitä riitoja ihan typeristä pikkuasioista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja epeli:
jos ruokalan ruoka annos maksaa 6e päivä, ja vkossa tekee 5pvää töitä se tekee n.120e(<--ylöspäin pyöristettynä) kuussa jos joka pvä syö.
Minusta miehellä on ihan oikeus syödä töissä tuohon hintaan jos se sitä haluaa.Se säästyy sitten sinun tekemistä ruuista kun mies ei ole siellä syömässä.

Niinpä. Kun jotkut tiukkapipomammat kuvittelee, että mies söis ILMAISEKSI sitä kotona tehtyä ruokaa. Sekinhän maksaa (ellei sit tiukkismamma dyykkaa niitä kotiruokia).
 
Alkuperäinen kirjoittaja qwer:
Voihan sitä hyvää ja laadukasta ruokaa tehdä kotonakin ja ottaa evääksi töihin. Mä käyn työpaikkaruokalassa tosi harvoin, tai missään muuallakaan ulkona syömässä, mutta syön esim. laadukkaita, itse tehtyjä salaatteja lähes joka päivä töissä.

Eikä sitä ilmaiseksi tarvitse tehdä, sillä ravintolaruuasta säästetyllä 200 eurolla syö koko perhe hyvin monta viikkoa!

En ota nyt kantaa siihen, kuinka suuresta perheestä puhumme, ja kuinka pitkä aika tuo "hyvin monta viikkoa" on. Se riippuu aika monesta asiasta.

Mutta henkilö, jonka kommenttiin vastasin, nimenomaan oli sitä mieltä, että työpaikkaruokailuun käytetty raha menee kokonaisuudessaan hukkaan. Ja minä olen edelleen eri mieltä. Ilmaisia lounaita ei ole, ei edes kotona tehtyjä.
 
Ksantippa pn ihan oikeessa. Jos tiedän että mies on poissa useamman päivän niin ostetaan reilusti vähemmän ja halvempaa ruokaa. Mies on sellainen lihansyöjä ja me tykätään kaalista ja kesäkeitosta :) eli kun mies ei ole kotona syömässä niin ruoka lasku on varmaan kolmanneksen normaalista ja meitä on 5hnklöä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
En ota nyt kantaa siihen, kuinka suuresta perheestä puhumme, ja kuinka pitkä aika tuo "hyvin monta viikkoa" on. Se riippuu aika monesta asiasta.

Mutta henkilö, jonka kommenttiin vastasin, nimenomaan oli sitä mieltä, että työpaikkaruokailuun käytetty raha menee kokonaisuudessaan hukkaan. Ja minä olen edelleen eri mieltä. Ilmaisia lounaita ei ole, ei edes kotona tehtyjä.
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että työpaikkaruokalan lounaspöydästä sillä 6 eurolla saa kyllä paljon muutakin kuin lautasellisen makroonilaatikkoa. Olen käynyt useissa eri omistajien työpaikkaruokaloissa ja jokaisessa on varsin monipuoliset salaatti&kasvispöydät. Monissa lounaan hintaan kuuluu myös jälkiruoka tai hedelmiä.

Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja qwer:
Voihan sitä hyvää ja laadukasta ruokaa tehdä kotonakin ja ottaa evääksi töihin. Mä käyn työpaikkaruokalassa tosi harvoin, tai missään muuallakaan ulkona syömässä, mutta syön esim. laadukkaita, itse tehtyjä salaatteja lähes joka päivä töissä.

Eikä sitä ilmaiseksi tarvitse tehdä, sillä ravintolaruuasta säästetyllä 200 eurolla syö koko perhe hyvin monta viikkoa!

En ota nyt kantaa siihen, kuinka suuresta perheestä puhumme, ja kuinka pitkä aika tuo "hyvin monta viikkoa" on. Se riippuu aika monesta asiasta.

Mutta henkilö, jonka kommenttiin vastasin, nimenomaan oli sitä mieltä, että työpaikkaruokailuun käytetty raha menee kokonaisuudessaan hukkaan. Ja minä olen edelleen eri mieltä. Ilmaisia lounaita ei ole, ei edes kotona tehtyjä.

Ei toki ilmaisia, mutta ravintolaruoka on aina kalliimpaa kuin kotiruoka. Jos on laadukasta eikä mitään pizzaa tai hampurilaisia. Esim. mun eväät ei maksa kuukaudessa 200 euroa. Ja meillä miehellekin kelpaa eväät kotoa. Eri asia on, kun hänellä työpaikka vaihtelee ja aina ei työmaalla ole jääkaappia jossa säilyttää eväät, saati mikroa jossa lämmittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että työpaikkaruokalan lounaspöydästä sillä 6 eurolla saa kyllä paljon muutakin kuin lautasellisen makroonilaatikkoa. Olen käynyt useissa eri omistajien työpaikkaruokaloissa ja jokaisessa on varsin monipuoliset salaatti&kasvispöydät. Monissa lounaan hintaan kuuluu myös jälkiruoka tai hedelmiä.

Muu perhe kituutelkoon pakasteruualla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja qwer:
Ei toki ilmaisia, mutta ravintolaruoka on aina kalliimpaa kuin kotiruoka. Jos on laadukasta eikä mitään pizzaa tai hampurilaisia. Esim. mun eväät ei maksa kuukaudessa 200 euroa.

Tähän lisään vain yhden sanan. Lounasetu. Kaikilla ei sellaista tietenkään ole, mutta jos on, ei ravintolaruoka välttämättä ole yhtään sen kalliimpaa kuin kotiruokakaan.

Omasta puolestani voin sanoa, että en mitenkään saisi työpaikkalounaan hinnalla ostettua tai valmistettua sellaista kasaa eri salaatteja, juustoja, lohta, tofua, jne, jonka lounaalla mahaani ahdan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksvaan:
Muu perhe kituutelkoon pakasteruualla?
Kyllä, jos kerran pitää pakasteruualla kituuttelua tärkeämpänä kuin että käyttäisi sen saamansa 100 e ruokaan. Jos se miehen työpaikkaruokaan käyttämä 6 euroa olisikin ollut perheen ainoa ruokaraha, tilanne olisi ollut aivan toinen. Nyt kuitenkin rahaa oli myös ap;lle ja lapsille, mutta ap vaan ei olisi halunnut käyttää lomakassasta rahaa omaan ja lastensa ruokaan.

Lue: Mies ei halunnut antaa omistaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja qwer:
Ei toki ilmaisia, mutta ravintolaruoka on aina kalliimpaa kuin kotiruoka. Jos on laadukasta eikä mitään pizzaa tai hampurilaisia. Esim. mun eväät ei maksa kuukaudessa 200 euroa.

Tähän lisään vain yhden sanan. Lounasetu. Kaikilla ei sellaista tietenkään ole, mutta jos on, ei ravintolaruoka välttämättä ole yhtään sen kalliimpaa kuin kotiruokakaan.

Omasta puolestani voin sanoa, että en mitenkään saisi työpaikkalounaan hinnalla ostettua tai valmistettua sellaista kasaa eri salaatteja, juustoja, lohta, tofua, jne, jonka lounaalla mahaani ahdan.

Kiva, mies varmaan jatkossa kustantaa koko perheelle tuon maittavan aterian.
 
Yhteistyössä