*KULLANKERÄT Joulukuussa*

Heippa!

Taalla ei ole tapahtunut mitaan erikoista, paivat kierrellaan ympariinsa, naisihmisina lahinna toreja jne. Tanaan kaytiin katsomassa Pekingin kuuluisia pandoja, ja olivat viela hereilla. Kaiken kukkuraksi tulivat viela koko konkkaronkka vuoden ikaisia (8kpl) painimaan suoraan meidan eteen! Samalla reissulla kaytiin aquariumissa katselemassa delfiineja, haikaloja ja jattimaisia kultakaloja. Joka paikkaan pitaa menna taksilla, kun itse keskusta on 2h paasta paahan autolla, eli hirmuisen iso paikka. Poika matkustaa valitettavasti sylissa, mutta on kayttaytynyt moitteettomasti, mita nyt aikaero ketuttaa meita molempia.. oista en sano mitaan! Ylihuomenna lahdetaan jo takaisin suomeen, sen verran pikkukraasaa ostettu sukulaisten lapsille, etta saan varmaan turpiini :D

Poika on syonyt paikallista omenabanaani-sosetta hyvalla ruokahalulla, ja tanaan kun syotiin Pekingin ankkaa ihan oikeassa kiinalaisessa (ei siis turistirysassa), niin poju napsi samalla riisia :D Mun pieni maailmanmatkaaja. Torstain lento on sitten yli 8h pitka, toivottavasti menee hyvin.

Kirjoittelen myohemmin lisaa, kello on taalla jo yli 19, poika herailee kohta iltapaikkareilta - yritan jotenkin pitaa ns. valimuotoa, eli ei mene normisti klo 20 nukkumaan, muttei valvo 01 asti kuten kotiajassa.. huoh.

Terkut kaikille, ihania kuvia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja maamuska:
MP: Mulla kans tuntuu vielä haamupotkuja. Välillä tulee jo niin todentuntuinen fiilis,että onks siellä joku. No,onneks ei kyllä pitäis olla. Ainakaan ihan vielä ei sais olla.
Juu sama täällä...luulin kanssa että ne tuntuu vaan 1-3 kertaan mut aina oviksen aikaan ne tuntuu todella HYVIN ja ihan just niinku siel olis joku...
 
Voi äääääh :/ ...eilisten mega pväunien (5,5h) nää 2h pväunet (2x1h) tuntuu älyttömän vähiltä.

Oi kui kivaa ol Elpasta kuulla =)

Ja paljon muutaki piti kommentoida...mut ajatus meni jo jättämättä mitää muistiin :headwall:
 
täälläkään ei mitään ihmeempään.
paitsi etta kuka perkule on ryöstäny miun menkat?? niitä ei näy eikä kuulu, testinki tein sunnuntaina ja selkeetä negaa se näytti. rasittavaa! ja ei pitäs olla ees mahollista että raskaana olisin. voi prkl ku pitäs viihteellekkin lauantaina lähtee |O
 
Haamupotkuista en tiedä mitään, mutta imetysliiveistä sen verran, että nämä ovat ihan parhaat:
http://www.bebes.fi/kauppa/product_info.phpcPath=36_76&products_id=1857

Harmi, että olen pari muuta alkuun erehtynyt ostamaan. Nämä venyy ja paukkuu, eli olisivat hyvät myös alkuraskaudessa, loppuraskaudessa ja varmaan ihan muutoinkin, jos rintoja kivistää esim. menkkojen aikaan. Tilaa sellaiset ja osta yöpaita miehesi mieleen ;)
 
Sorry Menhit.. mää ryöstin.. :wave:
Eilen oli suuren juhlan tuntua.. kauan niitä menkkoja odotettiinkin!! Mieskin jopa onnitteli.. :D
Nyt tuntuu kuin normaali minä olisi tullut takaisin.. haamupotkuja satelee siihen malliin vai suolistoko hakee paikkaansa, oli kummin tahansa, en uskaltanut olla edes mahallani peläten että siellä on joku... :ashamed:

Varsinkin nyt kun Nooa nukkuu täydet yöt ja on ollut muutenkin tyytyväinen niin tuntuu ettei täällä vauvaa enää olekaan.. toisaalta ihanan helppoa, toisaalta haikailee.. =)
Taitaa olla vauva-ajan helpointa aikaa vaikka toisethan on sitä mieltä että 6 kk eteenpäin ollaan jo taaperoita eikä vauvoja.

Nooa pääsi viime viikolla pitkästä aikaa hyppykiikkuun ja voi hitsi mikä meno pojalla, suu auki katsottiin kun poika nauroi ja pomppi kunnolla.. mitä isot edellä.. esikko on pomppinut tuossa kiikussa musiikin tahdissa silloin tälloin ja poika on seurannut näköjäään tarkkaan, ihanan näköistä kun pikku-ukko yritti musiikin mukana pomppia. :heart:

Joulusiivous.. en muista milloin olisin viimeksi tehnyt.. meillä mies hoitaa sen yleensä.. tekee myös laatikot ja paistaa kinkun. Eilen vaihtoi töiden jälkeen olohuoneen järjestystä että sai samalla siivottua sen kunnolla.. :whistle:
Noo, kodin askareiden lisäksi harrastuksiin kuuluu pokerin peluu ja veikkauksen pelit eikä se lasiinkaan sylje ettei kuulosta liian unelmamieheltä.. :LOL:

Meillä on tuo pikkuneiti 2v 3kk, tullut tuohon ihanaan ikään että saa päivittäin nauraa sen jutuille, tosin melkein päivittäin se saa myös käämit palamaan, eipähän käy arki tylsäksi. :D
On siitä tullut kans kelpo pikkuapulainen, kiva kun tykkää auttaa, raskausaikana ojensi aina pyykit koneesta ettei tarvinnut mahan kanssa kumarrella.
Nyt olen uskaltanut luottaa että osaa ojentaa astianpesukoneesta painavia astiota jotka pistän sitten kaappiin.
Eilen leivottiin sitten pipareita. Niitä, torttuja ja kuivakakkuja jopa minäkin osaan tehdä. B)

Joku kyseli imetyksen lopettamisesta.. minä lopetin pikkuhiljaa ja poika vierotti itsensä siinä samalla eli sujui kaiken puolin hyvin. Meillä poika sai pullosta myös joten ei sen suhteenkaan ollut ongelmia. Vähensin ihan viikoittain yhden imetyksen pois, viimeinen viikko meni siis yhdellä imetyksellä, sitä edellisen viikon imetin kaksi kertaa päivässä.
Poika aloitti kuukausi sitten nukkumaan täydet yöt syömättä joten sekin sai imetyksen loppumaan helposti. Ei ole tarvinnut siis pumppailla eikä lypsää kun noin pikkuhiljaa lopetin.

Imetysliivit on muuten päällä tälläkin hetkellä vaikken ole kohta kahteen viikkoon enää imettänyt. :D

Onnittelut 11.12. ja sen jälkeen puolen vuoden iän saavuttaneille! :flower:

äää & Nooa 6kk ja kohta puolikas kk päälle
 
Palstan kirous on näköjään yllä.. ei olisi pitänyt "ääneen" puhua helppoudesta.. nousin äskeisen käyntini jälkeen koneelta lattialle kummemmin katsomatta ja menin keittiöön ja nostin esikon piirtämään ja lattialta alkoi kuulua ääntä tyyliin saisiko sapuskaa.. lämmitin samalla 50 ml Tuttelia ja nappasin jogurttipurkin ja lusikan ja menin hakemaan poikaa..
ääni kuului muttei miestä näkynyt.. Nooa oli liikkunut sohvan taakse sellaiset pari metriä.. :eek: Ja minä en edes nähnyt miten se sinne liikkui.. :headwall: :headwall:
Noo, eiköhän se anna siitä kohta näytettä mutta joo, se siitä helppoudesta, nyt alkaa sitten se perässä meneminen.. no, pikkuhiljaa, mutta jos se tuolla lailla yllättää niin kohta se konttaa vastaan.. :D
Ja purkki jogurttia ja maito meni alle viiteen minuuttiin, kai se otti sitten koville.. =)
 
Hitto että suututtaa..näin huutiksessa kantoliinan joka ois ollu nyt 12? ja tässä meijän kylällä..no kysyin sitte että voinko noutaa?? ni hän on kuulemma niin kiireinen että pelkkä postitus..no en todellakaa aijo huutaa ku postituskulut ois 8,50?..

no ei voi mitää..koittakoot sitte myydä jollekki toiselle.. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammu - The Valionauta:
Alkuperäinen kirjoittaja Mamitzu VoittamatonRautaPerse:
Niin :eek: ???
Eiks toi oo Mamitzun merkintä, et on lukenut tuohon asti :D

Haamupotkuja tuntunut täälläkin kaksin kappalein. En tiennytkään, että tulevat vasta näin myöhäisessä vaiheessa. :eek:

Kiva kuulla Elpastakin!! =)

Arvatkaas mitä mammat! Mä soitin tänään töihin, ja ilmoitin et oon koko ens vuoden vielä kotosalla :p :xmas: B) =) :) :D :saint: :whistle: Jippiajeeeeee!!!
 
Onnittelut Tiivarille! :D
Pitäisi saada aikaiseksi laskea kuukausi kerrallaan miten pitkään on varaa olla kotona, 2010 alkuun vai vieläkö syksyyn kituuttelisi.. :whistle:

On täällä kotona niin ihana olla.. jätin esikon sängylleen lepäämään kun ei päikkyjäkään nukkunut, mutta neitokainen juoksi sieltä äsken ilman vaippaa valokuva kädessään (jonka oli tietysti taas tuhannennen kerran irroittanut kehyksestään) ja huusi "otin tämän pimpistä".. :'( :headwall: :LOL:
Että siinä iässä.. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitiäitiäiti:
Onnittelut Tiivarille! :D
Pitäisi saada aikaiseksi laskea kuukausi kerrallaan miten pitkään on varaa olla kotona, 2010 alkuun vai vieläkö syksyyn kituuttelisi.. :whistle:

"otin tämän pimpistä".. :'( :headwall: :LOL:
Että siinä iässä.. :whistle:
:LOL: :LOL: :LOL:

Juu mä jätin myös vielä option hoitovapaan jatkamisesta pidemmällekin, mut ainakin aluksi 2010 alkuun asti. Kerranhan sitä on vielä mahdollisuus sitten vielä jatkaa.
 
Tiivari:
Eiks toi oo Mamitzun merkintä, et on lukenut tuohon asti
No, niin tietysti. Tästä vois kai tulla mun :headwall: ??? Ei oo tänään vissiin taas osa inkkareista jaksanu kiivetä kanoottiin ollenkaan :D

Ja onnittelut "ratkasusta" töihin paluun suhteen! Suosittelen ehdottomasti kaikille, joilla se on talouden puolesta suinkin mahdollista, olkaa kotona, kun lapset on pieniä. Jälkeen päin se aika on niiiiiiin äkkiä ohi :'( (Mun eka pieni täyttää ylihuomenna 12 v!!!! :eek: Mikä on siis lähes sula mahdottomuus, kun oon itse näin nuori ja hehkee :D ) Meillä vaan taitaa olla se tilanne ettei maatalouden tulonäkymät tästä parane, vaikka kuinka puhutaan ruokapulasta maailmalla eli pakko on ainakin keikkatyöt alottaa jo ens kesänä :/ Tai katotaan nyt ja lototaan ahkerasti...

äitiäitiäiti:
On täällä kotona niin ihana olla.. jätin esikon sängylleen lepäämään kun ei päikkyjäkään nukkunut, mutta neitokainen juoksi sieltä äsken ilman vaippaa valokuva kädessään (jonka oli tietysti taas tuhannennen kerran irroittanut kehyksestään) ja huusi "otin tämän pimpistä"..
Nimenomaan. Elämän tähtihetkiä

:LOL: :LOL:
 
HUH mikä päivä ollut tänään =) Juostu on paikasta toiseen, nyt eka kertaa kunnolla pääsen istumaan.

Selvisi sitten syy Maxin huutoihin ja siihen että ei syö ja juo kunnolla :kieh: Tänään käytin pojan lääkärissä kun yksinkertaisesti huuto meni aivan mahdottomaksi...DIAGNOOSI: Virusperäinen kurkkutulehdus :eek: Nyt vaan suppoja ja lämmntä juotavaa...Rohkaisi lääkäri sitten sanomalla että tuo saattaa kestää jopa 2 VIIKKOA :kieh: Toivon todella ett ei niin kauaa kestä!!!

Meillä on nyt sitten ENSIMMÄINEN hammas suussa :heart: Ja kolme muuta tulossa!

Eipä tänne sitten tämän enempää tällä kertaa =)
 
Nennin kuulumisia..sängyssä ja sitterissä ollaan konttausasennossa ( juu siis meillä sitterissä on paljon kivempi olla mahalleen ) , tukka ei oo vielkää kasvanu milliäkään, hampaita ei taida tulla viel pitkään aikaan..

ja edelleen suurimmaksi osaksi on hymyilevä oma itsensä niinkuin on ollu aina sairaalasta lähdön jälkeen!

ukkoo nenni oli kuulemma tänään kattonu pahasti ku olin kaupassa ku nenni oli ollu lattialla ja isi oli sitte ottanu koiran syliin.. :D nenni vaan on niin isin tyttö..äiti ei oo mitään ku isi tulee kotiin..

nyt on kolme kuusenkoriste palloa valmiina ja kaksi vaiheessa.. Huomen aamulla sitten sinne ultraan..JÄNSKÄTTÄÄÄ!!!! :whistle:
 
Mä sitte menetin hermoni tohon Toivon tukkaan, ku oli koko ajan silmissä. Ette arvaa mitä tein...? Leikkasin keittiösaksilla! :ashamed: :LOL: Ja tulos oli sen mukanen... :ashamed:

Meillä oli sitte vauvarokko. Tänään tuli ihottuma. En tainnu täällä kertoa, mut oltiin siis la-su yö sairaalassa. Toivolla nous kuume 41:een, ei syöny, juonu tai ottanu enää kontaktia ni oli lähettävä ensiapuun. Oli kyllä itku herkässä, ku istuttiin vauva vaippasiltaan viileessä huoneessa, ku kuumetta yritettiin saada alas (lääkkeet ei enää toiminu) ja valutettiin toiselta putki tolkulla verta. :'( :'(

On ollu voimat aika vähis, ni ei oo tullu kirjoteltua hirveesti, vaikka oon lukenu kyllä. Ollaan nyt miehen kanssa vuorotellen nukuttu sohvalla ja hoidettu Toivoa. Nyt taidetaan kuitenki olla voiton puolella. Mies onneks jäi eilen kotiin, vaikka olis ollu vielä yks yövuoro. Onneks.

Imetysrintsikat on täällä myös maksanu ittensä takas. Raskausaikana ostin parit; yhet tosi tukevat ja yhet sellaset venyvät. Ne tukevat käytin jo loppuun ja ne toiset on yökäytössä (jääny liian isoks). Päiväkäytössä on nyt parit Lindexistä ostetut ja on yllätävän hyvät! :attn:

Wiiville
tsemiä ultraan! Pidetään peukkuja. Ja ihan sikamakeet kuusenkoristeet olit duunannu! *harkitsee jo kuusen hankkimista et sais kans tehä koristeita... B) *

Rypäle *vieläki kipeenä* ja Toivo tuhottuine tukkineen, 5,5kk
 
Pitiki vielä marista, että mulle voi kyllä lähettää ne kolmen herätyksen yöt! :attn: Nimim. yö"unet" parhaimmillaan klo 00-07 kuudella puolen tunnin herätyksellä... (onneks mies hoitaa välillä aamut...)

Ja mulla myös seksintappajayöasut suuressa suosiossa. :D :ashamed: Lemppari on sellanen pupuyöpaita, jonka sain ku olin 6v. On muuten aika huonos hapes jo. :whistle: Sillon se oli melkein nilkkoihin asti, nyt hyvä jos lantiolle yltää..- ;)
 

Yhteistyössä