A
"asdf"
Vieras
Minusta paras olisi perustaa erilliset koulut. Ja päiväkodit. Uskoville omansa ja ateisteille omansa. Kukaan ei kärsi toisinajattelijoista eikä heidän typeryydestään. Mikäs sen parempaa.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Raamattu on tarinakirja, siinä missä Koraanikin ja kaikki muutkin "pyhät" kirjat. Ne on ihmisten ihmisille kirjoittamia aikalaisteoksia eikä mitään muuta. Ymmärrän, että ne ovat muille tärkeitä mutta minä en niitä erityisinä pidä.
Tällä hetkellä islam on Suomessa pieni tekijä. Meidän tulee huolehtia nyt ettei se pääse kasvamaan ja poistaa kasvualustaa uskonnollisuudelta. Kaikille yhteinen opetus lähentäisi eri tavoin uskovia ja toisi heitä yhteen, se toimisi paljon paremmin kuin nykyinen eriyttäminen.
Eipä ihmisillä paljoa vaihtoehtoja ollut, antiikin Rooman lopunajoista ties kuinka pitkälle uuteen aikaan. Ei miekkalähetys ollut ainoa tapa pakottaa jonkun uskonnon piiriin.
Eipä ihmisillä paljoa vaihtoehtoja ollut, antiikin Rooman lopunajoista ties kuinka pitkälle uuteen aikaan. Ei miekkalähetys ollut ainoa tapa pakottaa jonkun uskonnon piiriin.
Menkää, ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
- Mitä, jos ei halua?![]()
Kyllä se on kuule tässäkin maassa pakotettu ottamaan usko omakseen, jos ei hyvällä niin sitten pahalla.
...
Koska voit kuolla minä päivänä tahansa, tänäänkin, on oikein ja kohtuullista, että teet testamentin jossa kerrot mitä maalliselle tomumajallesi pitää tehdä kuoltuasi. On väärin jättää siitä päättäminen sukulaisten harteille.
ristiretken ja sotaretken ero oli ohut kuin perhosen siipi
ruotsalaisten offensiivistä muinaiseen Suomeen voi hyvin käyttää kumpaa vain nimitystä
Et ole tainnut lukea raamattuasi.
Alkuperäinen kirjoittaja häh?;29816328:Suomen papit kehottavat saarnoissaan tappamaan vääräuskoisia, vai mitä yrität sanoa?
Et ole tainnut lukea raamattuasi.