Kriisistä yli?

[Piitu]

Ajattelin kirjoitella tänne, kun en viitsi laulaa tätä asiaa tuttavapiirissäni. Minua mietityttää sellainen asia, että en ole hirveästi aikuisella iällä harrastanut treffailua. Seurustelin tiiviisti 19 vuotiaasta 24 vuotiaaksi ja erosin silloin. Suhde oli alkanut periaatteella, että ei siitä varmasti elämäni lopullista suhdetta tule. Lähdin suhteeseen seikkailumielellä. Tämä oli siis ensimmäinen seurustelusuhteeni. Olimme hyvin tiiviisti yhdessä koko suhteen ajan ja asuimme yhdessä reilut kaksi vuotta. Eroaminen oli minulle vaikeaa, koska oli tottunut olemaan yhdessä ja elämä ei siis ollut mitään helvettiä. Tuntui vain siltä, että hän ei ole minulle se oikea (oli eri koulutustaustat ym.) Ihastuin jo suhteemme loppuaikana työkaveriini, mutta en kuvitellut alkavani seurustella hänen kanssaan, koska en tiennyt hänen tilanteestaan. Kuitenkin erottuani tämä työkaveri pyysi minua luokseen ja siitä meidän suhde alkoi. Olin todella ihastunut enkä halunnut katsella muita miehiä. Ainoa tavoite oli panostaa tähän suhteeseen. Huomasin heti suhteemme alussa, että emme ole ""ihan samasta puusta veistettyjä"", mutta ihastumisen tunne oli silti voimakas. Nyt suhteemme on kestänyt viisi vuotta ja tunnen olevani kriisissä. Olen nyt 29 v. ja koen voimakasta tarvetta edetä elämässäni. On siis tehtävä päätöksiä! Olen hyvin ristiriitaisessa olotilassa tällä hetkellä, kun rakastan miestäni ja meillä menee pääpiirteissään hyvin. Riitoja tietysti on ja välillä sapettaa kovastikin. Olen lukenut parisuhteen kehitysvaiheista ja luulen, että etenemme sitä normaalia polkua. Välillä siis tuntuu, että jonkun toisen kanssa sujuisi varmasti paremmin. Ongelmani on se, että välillä tuntuisi mielenkiintoiselta hypätä seikkailuun ja tutustua eri miehiin aikuisella iällä. Nyt osaisin ottaa siitä jotain irti. Sehän ei tietenkään onnistu kuin luopumalla nykyisestä miehestäni. Olen siis inhottavassa tilanteessa, kun en halua luopua hänestä, mutta osittain elämätön nuoruus hieman kaihertaa. Haluaisinkin kuulla, että tämä tunne menee ohi enkä ole katkera vanhana. Yritän muotoilla elämästäni sellaisen, että en ole katkera vanhana, sitä en todellakaan halua. Kuitenkin tuntuu siltä, että onko vaatimukseni elämänkulusta jotenkin epärealistisia, vaadinko liikaa. Jos kunnollinen mies on tullut vastaan, niin pitäisi varmaan osata tyytyä eikä ajatella pakonomaisesti, että sitä treffailuakin olisi pitänyt enemmän harrastaa. Pelkään sitä, että joskus perheen äitinä, kun lapseni elävät treffailuikää, minulle tulee katkera olo. Haluan siis pitää mieheni, mutta myös saada käsiteltyä tämän ikävän asian pois. Onko se mahdollista käsitellä rikkomatta nykyistä suhdetta?

 

[Alkuperäinen]

Toivottavasti jaksatte lukea viestini. Toivon asiallisia vastauksia ja tsemppiä tämän asian läpikäymiseen!

 

[Samaa...]

Hei,

en osaa auttaa - valitettavasti. Olen paljon nuorempi ja mietin, että lähteäkö tästä omasta ""nuoruuden suhteesta"". Rohkaistuin kirjoituksestasi - tosin en tiedä koska uskallan tehdä siirtoja minkään suhteen... Jos sinulle on vaikeaa lähteä suhteesta kolmenkympin korvilla, pitäisi se olla mulle helppoa 23- vuotiaana.

Voin kuitenkin sanoa sen, minkä olen vanhemmiltani oppinut. Tapasivat 35- vuotiaana, molemmat olivat toisaalla kihloissa ennen tapaamistaan. Ovat molemmat sanoneet, että onneksi lähtivät aiemmista suhteistaan silloin... Vaikkei se helppoa ollutkaan...

 

[Duoda...]

Mielestäni tuo koko sinun kirjoituksesi on vastausta omaan kysymykseesi. Luepa se ulkopuolisen silmin... eli kyllä sinä taidat itsekin tietää, että sinun on saatava kokeilla vapaatakin elämää, vaikka se sitten maksaakin yhden ihmissuhteen verran. Itse en ole koskaan ajautunut suhteeseen, vaan ryhtynyt siihen vain sen vuoksi, että haluan nimenomaan olla jonkun kanssa enkä mitään muuta.

 

[Alkuperäinen]

Olin ihastunut työkaveriini jo edellisen suhteeni loppuaikana. Kuvittelin, että millaista hänen kanssaan olisi olla. Se olikin aivan ihanaa aikaa, kun ryhdyimme seurustelemaan. Vaikka koinkin hänen heittävän ""pelastusrenkaan"" minulle suhteeni loputtua, en olisi ryhtynyt uuteen suhteeseen ellen olisi ollut niin voimakkaasti ihastunut häneen.

 

[mrx]

Kirjoitustesi perusteella ajattelen, että sinä et ole voinut tai halunnut sitoutua suhteisiisi. Ensimäisen aloitit seikkailun halusta, toisen ihastuksen taustana oli tarttuminen heitettyyn pelastusrenkaaseen. Et ole ilmeisesti käsitellyt edellistäkään suhdetta ja sen kariutumista loppuun asti.

Nyt sanot, että haluat edetä elämässäsi. Mitä itse asiassa tarkoitat? Uralla vai ihmissuhteissa. Onko yhden jättäminen ja ""nuoruuden eläminen"" mielestäsi elämässä etenemistä? Eikö pikemminkin taantuista aikuisen vastuullisuudesta nuoruuden seikkailuihin. Seikkailuihin, jotka eivät välttämättä kuintenkaan vastaa sitä mielikuvaa, joka sinulla niistä nyt on.

Kerrot rakastavasi miestäsi. Kuitenkin haluaist jotain muuta, mitä toivekuvissasi siintää. Haluaist kuintekin säilyttää myös nykyisen suhteesi.

Pikemminkin kannattaisi panostaa nykyiseen suhteeseen. Vahvistaa niitä asiioita ja puolia, jotka ovat hyvin ja korjata niitä, jotka mahdollisesti ovat huonommin. Ihastuminen häipyy ja rakkauskin vaihtelee. Silloin, kun tuntuu, että joku muu olisi houkuttelevampi, tarvitaan sitoutumista omaan puolisoon. Panostusta suhteeseen.

Lopussa itse asiassa annat itsellesi jo toimintaohjeen. Haluat pitää miehesi ja käsitellä seikkailunhalusi pois. Miehen pitäminen ja seikkailu ei varmasti onnistu. Siksi sinun on valittava: jos haluat miehesi, sitoudu häneen ja yhteiseen elämäänne. Jos haluat seikkailua, varaudu siihenkin, että luu jää valitsijan käteen ja olet lopulta katkera, tosin eri syystä, kuin nyt kuvittelet.

Perheasiain ammattilaiset osaavat neuvoa parhaiten. Yhtestietoja löytyy varmasti netistäkin.

 

[Krissu]

Minä olen 37-vuotias. Ensimmäinen avioliittoni kesti 9 vuotta ja tutustuin nykyiseen mieheeni ennen kuin erosin entisestä. Tätä liittoa on nyt sitten kestänyt 10 vuotta. Olin siis 18-vuotias kun avioiduin ensimmäisen mieheni kanssa enkä ole elänyt vapautta koskaan. Lapset tein heti nuorena ensimmäisessä liitossa ja he ovat kohtai aikuisia. Silloin elän jonkinasteista vapautta.

Niin. En osaa auttaa sinua. Elämä on päätöksiä. Päätöksistä kannattaa pitää kiinni ettei elämä mene soutamiseksi ja huopaamiseksi, se on pahinta. Tee päätöksesi ja pidä siitä kiinni vaikka vaikeitakin hetiä välillä tulee. Minun päätökseni on pysyä tässä liitossa silloinkin kun lapset ovat aikuistuneet, vaikkei meillä mieheni kanssa juuri mitään yhteistä ole.

 

[Alkuperäinen]

Kiitos viestistäsi! Se oli juuri sellainen, mitä kannustusta haluankin. Tulee tippa linssiin, kun ajattelenkin yhteisten hyvien hetkiemme menettämistä. Toisina hetkinä minua raivostuttaa kovasti ja ajattelen, että jonkun toisen kanssa varmasti menisi paremmin. Olen kuitenkin koettanut ymmärtää sen, että kaikissa suhteissa olisivat omat ongelmansa. Haluan päästä näistä kiukunpuuskista ja ""paremmankin olisin saanut"" -ajattelusta pois. Ehkä minun kannattaa uskoa se eikä lähteä hakemaan todistusta uskomukselleni. Tiedän, että oloni helpottaa, kun lopullisesti sitoudun mieheeni ja hyväksyn sen, että otan hänet virheineen kaikkineen. Mieheni haluaa kovasti olla minun kanssa, meillä on yhteinen asunto jne. Kihlautuminen olisi seuraava askel. Tarkoitan elämässä etenemisellä juuri parisuhdetta. Olen luonteeltani täydellisyyden tavoittelija ja varmaan juuri siksi joudun käsittelemään tätä asiaa niin paljon. Haluaisin kuitenkin uskoa, että tämän pystyy työstämään pois niin ettei se enää tulevaisuudessa vaivaa.

 

[mrx]

Ole hyvä!
Ne yhteiset hyvät hetket antavat voimaa jatkaa eteenpäin ja auttavat myös sitoutumisessa. Ihastukset tulevat ja menevät, sille ei mitään voi. Mutta niille ei saa antaa tilaa ""jäädä asumaan"" ajatuksiinsa.

Olet tajunnut näemmä myös sen, että niissä missakin mahdollisissa suhteissa olisi omat ongelmansa. Se on varmasti totta. Ongelmatonta suhdetta ei ole olemassakaan. Ydin on siinä, miten ne ongelmat käsittelee ja miten panostaa parisuhteeseensa.

Kirjoitat aivan oikein, että olosi helpottaa, kun stitoudut lopullisesti mieheesi, etkä anna muita suhteita haikaileville ajatuksillesi valtaa. Jos ja kun niitä tulee, ne voi työntää syrjään. Meistä kukaan kun ei ole täydellinenkään Siinä voisit vähän hellittää.

Kerron vähän siitä, millä perusteella kirjoitan näitä. Ikää on kertynyt pari vuosikymmentä enemmän kuin sinulla. Olen ollut naimisissa liki 26 vuotta. Välillä on ollut vaikeitakin aikoja, ihatumisiakin. Jossain vaiheessa istuin jo kannon nokassa ja mietin suhteen hyviä ja huonoja puolia, jatkaako vai ei. Päädyin ja päädyime yhdessä jatkamaan ja nykyään olemme onnellisia. Jonkun toisen kanssa elämä olisi toisenlaista, kenties jollain tavalla parempaa ja jollain tavalla huonompaa. Mutta mitä siitä. Ajattelen, että kun vierellä on ihminen, joka rakastaa, kunnioittaa ja haluaa jakaa elänsä kanssani puutteistani huolimatta (sama asia myös kääntäen) on turha haikailla minnekään muualle.

Usko vaan, että sinäkin pystyt sitoutumaan ja siirtämään tämän nuoruuden haikailun ongelman pois päiväjärjestyksestä!

 

[Alkuperäinen]

Kiitos mrx! Olen ollut ihan rikki tämän ajatukseni kanssa. Luopuminen tekisi niin kipeää... Välillä tuntuu, että pää sekoaa kun ei voi kenellekään puhuakaan. Kaikki vain sanoo kuitenkin, että jos tuntuu, että pitää seikkailla, niin seikkaile. Jos haluat pitää miehesi, niin sitoudu ja lopeta haikailu. Eli: Ratkaisu on omissa käsissäsi. Se on todella piinaava vastaus eikä auta yhtään. Tiedän sen varsin hyvin itsekin, että ratkaisu on minun ja minun on siitä otettava vastuu. Toiset sanoo, että elämätön elämä tulee myöhemmin elämässä vastaan. Haluaisin kuitenkin saada sen käsiteltyä pois. Toisaalta on paljon tuntemiani ihmisiä, jotka eivät ole eläneet yhtään sen enempää nuoruutta kuin minäkään. Luulen, että tämä ongelma minulla on sitä, että olen niin täydellisyyteen pyrkivä ihminen. Kun olen ostamassa jotain vaatettakin, niin kierrän kaikki mahdolliset kaupat, jotta löydän varmasti sen parhaan. Ihmissuhteissa se ei onnistu. Mieheni on minua 10 v. vanhempi ja hänellä on lapsi edellisestä suhteesta. Tämä on myös tuonut haastatetta suhteeseen ja olen mielestäni päässyt aika hyvin sinuiksi asian kanssa. Tällainen asetelma ei ollut kuulunut teini-iän haavekuviini, mutta minun on varmasti jo tajuttava, että eivät ne teini-iän haavekuvat välttämättä toteudukaan. Välillä mietin sitäkin, että olenko liian riippuvainen toisesta, enkö ole itsenäistynyt. Tiedän sen, että olisin voinut asua itsekseni seurustelematta muuttaessani vanhempieni luota pois. Minulla ei ollut mitään kiirettä sitoutua, mutta seurustelemalla kaupunkilaispojan kanssa hankin itselleni elämän. (olen maalta kotoisin). Muuttaessani kaupunkiin opiskelemaan, en osannut/halunnut erota hänestä kuitenkaan. Nyt minulla on ihminen, josta luopuessani tuntisin menettäväni jotain. Näin ollen yksinäiset hetket olisivat todella piinaa ja ikävässä kieriskelyä.

 

[mrx]

Ratkaisu on sinun ja sinä kannat siitä vastuun. Olet siinä aivan oikeassa. Kukaan sitä ratkaisua ei sinun puolestasi voi tehdä. Se sinun on ikävä kyllä (?) hyväksyttävä.

Varmaan jokainen jossain elämänsä vaiheessa miettii sitä, millaista elämä olisi jonkun toisen kanssa, jossain muualla jne. Moni on haaveensa pannut täytätöön ja katunut myöhemmin katkerasti. Joku on toki onnistunutkin saamaan paremman elämän.

Se, että käsitykseni mukaan haluat nuoruuden haaveiden sijasta sitoutua nykyiseen suhteeseesi, on sinun lähtökohtasi nyt. Siitä on edettävä eteenpäin yhdessä puolison ja perheen kanssa. Luultavasti myös poika on isänsä ohella sitotunut sinuun ja jättämällä heidät epävarman seikkailun takia tuotaisit heille molemmille tuskaa. Tuottaisit ennen pitkää tuskaa myös itsellesi, kuten viestisi lopussa näytät ymmärtävänkin. Sinulla on rakastava mies ja asiat ulkonaisesti hyvin. Mitä sinä vielä haluaisit?

Harvan ihmisen kohdalla ne teini-iän haaveet toteutuvat. Niille ei sitten kannata uhrata ajatuksiaan aikuisenna enempää. Tai miksei siinä mittakaavassa, missä niitä on mahdollista toteuttaa nykyisessä parisuhteessasi.

Olisikohan sinulla menossa nyt ns. kolmenkympin kriisi?
Haluaisitko kenties omiakin lapsia? Mitä tarkoitat sillä, että ""seurustelemalla kaupunkilaispojan kanssa hankin itselleni elämän""? Miten elämästäsi tulisi täydellisempi, jos saisit uusia seurustelukokemuksia?

 

[Alkuperäinen]

Uusilla seurustelusuhteilla kokisin saavani ehkä varmuutta siihen, että olen valinnut oikein. Mielessäni kuitenkin vielä kaihertaa hieman se teini-iän haavekuva. Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että minulla on kolmenkympin kriisi. Tähän asti on voinut elää huolettomasti tekemättä sen suurempia päätöksiä. Nyt joku minussa pakottaa tekemään päätöksen ja siitä tämä suuri tuska. Sinä olet mrx kullanarvoinen kertoessasi kokemuksiasi ja näkemyksiäsi. En tiedä, miten tämä nyt niin ahdistaa...

 

[Alkuperäinen]

Niin vielä vastauksia kysymyksiisi. Seurustellessani kaupunkilaispojan kanssa minulla oli paikka mihin tulla viikonloppuna ja elää nuoruutta. Siinä vaiheessa minulla ei ollut oikein kavereita ja vaihtoehtona olisi usein ollut viikonloput maalla vanhempien luona. Omien lasten hankintaa olen pohtinut kovastikin. Mieheni kanssa olemme siitä myös puhuneet, että ehkä muutaman vuoden kuluttua pari lasta. Pohdin kovasti sitäkin, että olenko ikinä valmis äidiksi.. Vielä en koe olevani. Mietin myös sitä, että kuinka suhteemme kestää, jos tulee lapsia jne...

 

[mrx]

Vai kullanrvoinen! Kiitos. Toivon, että ajatuksistani ja elämänkokemuksestani olisi sinulle hyötyä

Niin, olet tullut sille rajalle, jossa nuoruus on lopullisesti takanapäin. Et haluaisi sitä ehkä myöntää, vaan haluaisit vielä palata nuoruuden huolettomiin vuosiin, jolloin koet saaneesi elää vapaana tarvitsematta tehdä päätöksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkasti ottaen ole totta: olethan tehnyt päätöksiä muuttaessasi kotoa, muuttaessasi aikanaan silloisen seurustelukumpanisi ja sittemmin nykyisen miehesi luokse jne. Ainakin tältä osin - ja totta puhuen muiltakin - se nuoruuden vapaus on vain harhaa. Asiaa auttaisi, jos hyväksyisit sisimmässäsi sen, että sinusta on tullut aikuinen - lähestyt pikku hiljaa keski-ikää Aikuisuuteen kuuluu vastuulisuus sekä itsestä että toisista ihmisistä.

Olet siis normaali nainen siinä(kin) mielessä, että pohdit äitiyttä ja sitä oletko siihen valmis ja kykenevä. Miksi et olisi nyt valmis äidiksi? Mitä sinun pitäisi vielä saavuttaa, että olisit valmis? Ja milloin kenties olisit?

Äidiksi tuleminen vaikuttaa sekä naiseen että parisuhteeseen, mutta ei välttämättä millään tavalla huonossa mielessä. Parhaimillaan lapsi yhdistää puolisoita toisiinsa, yhteinen ilo ja yhteinen vastuu.

Ps. Sanon jo nyt, että lähden viiden kieppeillä muutamaksi tunniksi muihin hommiin, palaan sitten illemmalla koneelle.

 

[Keltaruusu]

Minä olen ""kaupunkilaistyttö"" alkujani ja kaipa jonkinlainen uranainen nykyään. Ja perfektionisti minäkin, vaikka hammasta purren olen oppinut vähän hellittämään. Olen 24. Suoraan en sinua osaa auttaa, mutta ehkäpä oma erilainen tarinani tuo jonkinlaista uutta näkemystä.

Noin 20-vuotiaana minulla oli samanlaisia ajatuksia kuin sinulla nyt, tosin ikäpaineita ei luonnollisestikaan ollut. Elin elämäni ensimmäistä pitempää ihmissuhdetta ja en ehkä oikein osannut kuvitella eläväni loppuelämääni kyseisen henkilön kanssa - syystä, että tunsin jotain olevan kokematta. Suhde päättyi enimmäkseen molempien tajutessa, miten nuoria me oltiin.

Opiskeluvuodet vietin sitten epämääräisessä ""kaikkea täytyy kokeilla ennen kuin löydän sen oikean"" -kierteessä. Täytyy myöntää, että en ole toisaalta katunut yhtään seikkailua, mutta...

Se harmittaa, että poltin loppuun jonkinlaisen kokeilunhalun. Vaikea sanoa, mitä oikeastaan tarkoitan sillä. Seksielämän suhteen ainakin, mutta ehkä laajemminkin elämänkatsomuksen kannalta. Tavallaan mitään ""mieltä kutkuttavaa"" ei ole - kuten sinulla tuo seikkailujen kokemattomuus. Vaikea sanoa, kumpi on kullekin parempi? =)

Pääsin oikeastaan aika helpolla noista seikkailun vuosista. Nyt tuntuu järkeä olevan vähän enemmän päässä, ja hämmästelen, etten ikinä saanut mitään tauteja (suojaushan voi aina pettää) tai joutunut vaikka raiskatuksi. Enkä ikinä törmännyt yhteenkään todella p...kaan mieheen. Tuon viimeisen kohdan mainitsen vain siksi, että olisi ehkä helpompi arvostaa nykyistä suhdetta, kun tietäisi mitä se voisi myös olla.

Nykytilanteeni on sellainen, että avioliitto häämöttää lähitulevaisuudessa. Parisuhde ei ole täydellinen, mutta en usko (tai ainakin näin uskottelen vakuuttavasti itselleni), että elämä tästä miestä vaihtamalla paranisi.

Nyt kun luin tekstisi uudelleen, tuli mieleen, että kaipaatko enemmän itsenäistymistä vai seikkailuja? Miten osaisit ottaa seikkailuista nyt enemmän irti kuin aiemmin? Arvostaisitko itseäsi nykyisen parisuhteen päättämisen jälkeen?

(Jälkiviisaana voin sanoa, että omat toilailuni vaikuttavat nyt harvinaisen epäkypsiltä ja että arvostan nykyistä minääni paljon enemmän. Mikä on kaiketi hyvä asia .

 

[ex-sinkku]

Jotkut vain ajautuvat suhteesta toiseen. Jos ei tiedä mitä haluaa, tekee kaikkea vähän sieltä ja vähän täältä.
Treffailussa ei ole mitään hienoa.
Oma vakioihmissuhde on niin hyvä tuki ja turva elämässä, että sitä ei käsitä ennenkuin sen menettää.

Ihmettelen käsitystä, että nuoruuden ""elämiseen"" kuuluu eri miesten tapaileminen treffailumielessä, tai muuten seuraa ehdottomasti katkera vanhuus. Eikö elämästä voi ottaa iloa irti muutenkin? Monet menestyneet ja vielä vanhanakin elämäniloiset naiset ovat eläneet elämänsä oman toiminnan, eikä miesten kautta. Sama pitkä avioliitto, pari lasta, ura vain etenee ja työpaikka ja haasteet vaihtuvat. Kun tekee mieli vaihtaa miestä niin vaihtaa ennemmin vaikka kampausta.En sitäpaitsi usko, että kovinkaan monet miessuhteita kokeilemaan lähtijät huomaavat ajatella sitä todellista syytä tähän kokeilun ja elämisenhaluunsa.
Oletko jättänyt joskus jonkin rakkaan harrastuksen kesken, tai jättänyt matkustamatta johonkin paikkaan jossa olet halunnut käydä? MIstä se elämän elämättömyyden tunne kumpuaa? Etkö ole nähnyt tarpeeksi hurjia bileitä, etkö ole juonut tarpeeksi viinaa tai kärsinyt tarpeeksi?Etkö ole alkoholistiperheestä tai asunut pienenä lähiössä jossa ammuskellaan ja kustaan rappukäytävään? Eikö mies ole koskaan pettänyt sinua?

Maailma on täynnä irstaita hulluja miehiä, treffit menee hyvin mutta myöhemmin selviää, että tämä ""normaali suomalainen mies"" pukeutuukin naistenvaatteisiin tai ulvoo kuutamoa öisin. MIelenkiintoiset persoonat, joilla on vivahteikas elämäntarina, filosofia ja poninhäntä paljastuvatkin vain wannabejulkkiksiksi tai itsekeskeisiksi hölöttäjiksi.
Netistä bongattu tuttavuus onkin entinen raiskaaja tai paljastuu lopulta vittumaiseksi nipottajaksi joka ei voi sietää sormenjälkiä lasisella tv-pöydällään.

voin kertoa että suurin osa ihmisistä/ miehistä ei ole mitenkään tutustumisen arvoinen. Parisuhteessa eläminen antaa turvan tutustua ihmisiin pariutumismarkkinoiden ulkopuolelta, jolloin paljastuu kivoja juttuja, mutta ei tarvitse tietää joka jampan unelmia ja haaveita seksin ja naisten suhteen.
Joskus kuuntelen ihmisten juttuja ja käsityksiä nuoruudesta ja elämisestä ja ajattelen, (pitkäaikaiset turvattomat sinkkuvuodet takanapäin)että tietäisittepä raukat miten vähästä olette jääneet paitsi. Onko elämä siitä kiinni, että tapaa ja kokeilee vaan mahdollisimman monia miehiä? Ehkä joillakin, jotka eivät ole niin tehneet, ruoho on aina vihreämpää jne.
Eri asia on jos ei rakasta, ja tapaa jonkun toisen-oikeasti. Aina pitää tehdä niinkuin hyvältä tuntuu, mutta jos epävarma on niin, eikä tunnu erityisesti miltään, kannattaa kyseenalaistaa vähän hetkellisiä motiivejaan

Tämä nyt vain yleisesti, ajatuksina, en syytä ap:tä mistään enkä tiedä hänestä mitään, eikä kiinnostakaan kovin kauheasti.

 

[Alkuperäinen]

Kiitos vielä kaikille vastaajille! Ajatus alkoi piinaamaan minua niin kauheasti, että oli pakko soittaa yhdelle läheiselle ihmiselle. Olen purkanut ajatuksiani pitkin iltaa. Ensin tuntui, että minun on pakko päästä tästä tilanteesta HETI ja lähteä heti huomenna treffeille jonkun nettituttavuuden kanssa. Olin aivan paniikissa kaikesta, mitä muutos toisi tullessaan. Tuntui vain, että en kestä tätä oloa enää hetkeäkään. Äsken juttelimme vielä tuttavani kanssa ja aloimme tulla siihen tulokseen, että ehkä tässä olisi minulla kasvun paikka ja asiat eivät parane kumppania vaihtamalla vaan omaa asennetta korjaamalla ja asioita läpikäymällä. Nyt tuntuu siltä, että jos saisin mieleni tasapainoon työstämällä asioita itsekseni, niin olisin todella tyytyväinen.

 

[toukka]

Luultavasti sinulla on yliromantisoitu käsitys parisuhteesta ja myös sinkkuelämästä. Kummassakaan ei ole pidemmän päälle mitään erityistä hohtoa sinänsä, vaan kaikki se ""hohdokkuus""
kumpuaa ihmisestä itsestään. Eli sinun olisi nyt vain tutkailtava itseäsi ja pohtia todella, mitä haluat.

 

[minä]

haluatko sinä sääliä sitten lopussa, kun on jo myöhä? tietenkin sinun on parempi päästä eroon sen miehen kaa ja tavata uusia...

 

[mrx]

Hienoa, että olet voinut jutella jonkun ystävän kanssa. Asioista puhuminen selkeyttää omiakin ajatuksia ja ystävältä saa aina myös uusia näkökulmia asioihin.

Olet ymmärtänyt tärkeän asian: asiat eivät parane kumppania vaihtamalla vaan omaa asennetta korjaamalla ja asioita läpikäymällä. Muista se ohjenuora, kun seuraavan kerran tekee mieli lähteä liitämään.

Yksi asia, mitä kannattaa myös miettiä, ennenkuin lähtee etsimään ""kadotetua nuoruutta"", on se, että kaiken kokeneelta loppuu mielenkiinto elämään. Parisuhdeneuvonnassa on yhä enemmän pari-kolmekympisiä ihmisiä, jotka kertovat ettei mikään enää tunnu missään. Juuri siinä on kaiken kokemisen varjopuoli. Elämässä ei ole odotettavissa enää mitään uutta. Oman kumppanin kanssa ei voi tehdä enää löytöjä, kun ei ole mitä löytää.

Toivottavasti mielen tasapaino löytyy!

 

[Alkuperäinen]

Kiitos teille ihmiset! On ollut todella kipeää kohdata näitä tunteita. Erityisen kipeää on tehnyt se, että olen myöntänyt itselleni kaipuun johonkin, jota en ole vielä saavuttanut. Jouduin suorastaan pakokauhun valtaan ja meinasin menettää järkeni, kun tuntui siltä, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota ja lähteä etsimään ""sitä oikeaa"". Äitini mm. on kokenut sellaisen tunteen, että ""tuossa on minun tuleva mieheni"" heti, kun oli nähnyt isäni. Äitini oli silloin ollut parisuhteessa, mutta hieman tyytymätön ja sitten oli vain isän mukaan lähtenyt. Minun kuvitelmani parisuhteesta tietysti perustuvat näihin kokemuksiin ja kuva tulevaisuudessa odottavasta unelmien prinssistä on istunut todella tiukassa. Nyt yritän työstää asenteeni ja odotukseni uusiksi eli todennäköisesti realistisemmiksi.

 

[mrx]

On oikeastaan todella hälyttävää, miten tiukassa alitajunnassa on se malli, jonka parisuhteesta on vanhemmiltaan saanut - tyttö erityisesti äidiltään. Kun sen mallin olemassaolon tiedostaa, voi elää todeksi elämää sen unelmien prinssin vierellä jo nyt, ei vasta joskus tulevaisuudessa. Ja mistä lopultakaan edes tulevaisuudessa tietäisi, onko se prinssi tässä vai odottamassa nurkan takana?

Elämä on tässä ja nyt, ei vasta huomenna tai ensi viikolla.

 

[Varoitus Sonera valvoo]

Haluut sä turpiin! Jep ,tälle palstalle pitäs saada ""isoveli"" valvomaan mitä viestiä tänne lähetetään ja erityisesti, onnistuuko tai minä alan terrosoimaa?! kyllä mie kohta häivyn parisuhteen palstalle se on aivan varma! Täällä lastentarhasta- siellä voi keskustella asiallisesti, siis me aikuiset! Samalla minä ja onni voisit vihjaista soneralle että korjaisivat palstat muutenkin. Edelliselle sivuille ei pääse, viestit sekoilee. Hae viestiä toimintokaan ei toimi. Tämä on ollu puolta vuotta ! No hei homo alotti vitun kovis alko rääpi päätä. Kyl mä sun kaa voin olla asiallinen ja jos päästäs joskus pitemmälle homo! Netta on huora ja jätti minut! Halut sää minut! t:amis

 

[Varoitus Sonera valvoo]

Haluut sä turpiin! Jep ,tälle palstalle pitäs saada ""isoveli"" valvomaan mitä viestiä tänne lähetetään ja erityisesti, onnistuuko tai minä alan terrosoimaa?! kyllä mie kohta häivyn parisuhteen palstalle se on aivan varma! Täällä lastentarhasta- siellä voi keskustella asiallisesti, siis me aikuiset! Samalla minä ja onni voisit vihjaista soneralle että korjaisivat palstat muutenkin. Edelliselle sivuille ei pääse, viestit sekoilee. Hae viestiä toimintokaan ei toimi. Tämä on ollu puolta vuotta ! No hei homo alotti vitun kovis alko rääpi päätä. Kyl mä sun kaa voin olla asiallinen ja jos päästäs joskus pitemmälle homo! Netta on huora ja jätti minut! Halut sää minut! t:amis

 

[niin.]

Se kaipuu kuuluu elämään ja tulee eteesi olit sittenmissä ja kenen kanssa tahansa. Niin se tulee meille muillekin. Kaikkea ai kuitenkaan voi saada aina ja heti nyt mullekaikki-systeemillä.

Iät ja ajat ihmiset ovat etsineet sielunrauhaa ja tasapainoa elämäänsä ja niin tulevat etsimään vastaisuudessakin, kuka joogasta, kuka itämaisista opeista, kuka luonnosta. Vastausta ei kukaan koskaan löydä. Sitä on elämä.

Itse voi vähän polkua tasoitella sielunrauhan etsimisessä, jos tahdonvoimaa välttyä kiusauksilta löytyy.