Hei,
mahdunko mukaan? Olisi tarvetta purkaa mieltä, ja lukea teidän muiden, vastaavassa tilanteessa olevien ajatuksia ja kuulumisia!
Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava ja rauhaisa joulu!
Sitten itsestäni: Olemme molemmat 34v., meillä on pieni aarre, pian 3-vuotias tytär, jonka saimme 2. icsistä. Tätä edelsi yksi km samoin icsistä. Tänä vuonna aloitimme uudet hoidot, ensin pakastetun alkion siirrolla, nega, sitten lyhyen kaavan icsillä, josta tuli suruksemme km rv 7+, ja nyt ennen joulua uudella lyhyen kaavan icsillä, josta testasin eilen puhtaan negan. Lapsettomuutemme johtuu omasta endostani sekä miehen huonoista siittiöistä, ja icsi on ollut ainoa kokeiltu hoitomuoto.
Nyt olemme laittaneet adoptiopaperitkin jo menemään, mutta sillä tiellä ollaan vielä hyvin alussa. Pelottaa jonojen pituus! Mies olisi valmis myös sijaisvanhemmuuteen, itse vielä kuitenkin sulattelen sitä. Kiinnostaa mm. tuo Pride-valmennus, kun luin Mustaruusun kirjoittaneen, että senkin aikana hoitoja saa jatkaa, ja Pride ilmeisesti korvaa tuon tavallisen neuvonnan - vai mahdanko olla ymmärtänyt väärin. Tämä kaikki on vielä niin uusi maailma termeineen ja sääntöineen.
Ennen tätä 4. Icsiä olin päättänyt, että nyt saa riittää, silllä jotenkin se tuntuu kokoajan kerta kerran jälkeen yhä raskaammalta ja kivuliaammalta (punktio). Molemmissa kevythoidoissa on myös ollut vain yksi kypsä munasolu, joka on kuitenkin onneksi hedelmöittynyt, mutta pakkaseen ei ole jäänyt mitään. Mitä tulee niiden laatuun, olivat yhtä hyviä laadultaan kuin pitkässäkin kaavassa, joten en tiedä kannattiko lyhyt hoito meillä oikeastaan muuten kuin että oli kiva päästä nopeasti hoito alusta loppuun. Samalla jäi kuitenkin vähän sellainen olo, että tuliko se tehtyä vasemmalla kädellä, olisiko siihen pitänyt jotenkin keskittyä paremmin. Onnistunutta hoitoamme edelsi nimittäin akupunktio avustamassa....
En tiedä. Nyt ajatukset on kuitenkin hieman sellaiset, että jos vielä yhden, viimeisen icsin kokeilisimme, pitkän kaavan mukaan ( vaikka ei niissäkään ole onnistuttu kasvattamaan suurta saalista, mutta enemmän kuitenkin kuin yksi ). Toisaalta pelottaa, että jaksaako enää tähän lähteä. Viime kerralla jo olin itkuinen joka kerta lääkärissä käydessäni, ja syksyn km teki käynneistä masentavia. Nt en siis osaa päättää mihin ryhdymme, pitkälle ja epävarmalle (minulla oli lievää synnytyksen jälkeistä masennusta, pelkään että sekin voi vaikuttaa mahdollisuuksiin) adoptiopolulle - varmaan todennäköisesti ainakin tälle - mutta sen lisäksikö vielä yhteen icsi-hoitoon vaikka vyöhyketerapialla maustettuna.... Ja meillä on vuoden lääkekatto täynnä, pitäisikö mahdolliset Puregonit käydä ostamassa jo etukäteen... Mutta ennen kaikkea, jaksanko enää yhtä hoitoa.
Syvä huokaus.
Viimeisen negan testaaminen otti lujille. Luget vaikuttivat tällä kertaa niin voimakkaasti, että rinnoista tuli puristamalla jopa jotain maidon esiastetta (mahtoiko km vaikuttaa vielä ), hikoilutti ym. Jouluaattona tunsin oloni ihan raskaaksi, varmaan myös siksi että niin urheasti kieltäydyin osasta jouluherkkuja, mutta turhaa se sitten kuitenkin oli. Nyt on surullinen olo, ja mietin lakkaamatta asiaa. Tuntuu, että vauvakuume kasvoi hoidon aikana potenssiin miljoona, varmaan siksikin kun kehoa huijataan ja se luulee olevansa raskaana niin mielikin alkaa valmistautumaan. Koitan kuitenkin kovasti nauttia tyttärestämme, tuntuu epäreilulta murehtia kun on saanut jo yhden. Olen itse yllättynyt näistä tunteideni voimakkuudesta. Ennen häntä meitä onnisti niin pian, että joudun nyt ehkä jopa enemmän kuin silloin suremaan tätä, niin hassua kuin se onkin. En haluaisi surra, vaan elää onnellista ja täysipainoista elämää, mutta kuin huomaamattani olen vaipunut johonkin isoon suruun ja kaipuuseen isommasta perheestä. Ehkä se suru juontaa vielä syksyn km:stakin.
On kiva, että moni tällä palstalla on menossa ensi vuonna ivf:ään/icsiin, ja erityisen kiva on, että jotkut kaikesta huolimatta ovat plussanneet ja jopa jo saaneet vauvansa maailmaan (aloitin ensin lukemaan pinoa ihan alusta, niiltä ajoilta moni on jo saanut vauvan kotiin asti, ihanaa!). Olen onnellinen, jos saan jakaa täällä tuntemuksia, vaikka nyt ovatkin niin raskaita ja mieli surua täynnä, ja ajatuksia ja mietteitä myös ehkä tuosta toisesta tiestä, ennenkuin olen valmis siirtymään sinne (adoptio ).
Valoisia ajatuksia kaikille ja rentouttavaa vuoden loppua!
Liinu
