Kolmatta kaipaavien syksy 2012

Löytyisköhän mulle seuraa haaveilemaan kolmatta lapsokaista? Kesäkuun pino oli niin hiljainen, että päätin kokeilla onneani ihan uudella pinolla. Olisi kiva jakaa haaveilua jonkun kanssa.
 
Moikka!

Minäkin haaveilen kolmannesta. Helmikuusta asti on yritetty eli nyt on kierto 7 aika lailla jo lopuillaan:) Kovasti on toiveita taas, josko tällä kertaa olisi tärppi käynyt. Menossa on kp26 ja melko epäsäännöllinen kierto, (28)32-36(45). Olipa sekavasti laitettu:) Nyt kuitenkin oviksesta vasta 8 päivää eli menee testaukset ensi viikkoon. Mitenköhän sinne jaksaisi odotella?

Aikaisemmat lapset mulla on vuosimallia 07 ja 08. Vauvakuume on ollut siitä asti kun pienin oli vuoden vanha, mutta halusin kuitenkin olla tässä joitakin vuosia työelämässäkin, kun vaihdoin lasten jälkeen kokonaan alaa. Nyt alkaa kuitenkin olla aika jo tiukilla, kun toivoisin vielä neljättäkin lasta sitten joskus, ja ikää tulee ensi viikolla 32v. Ekat kaksi lasta tärppäsivät aikoinaan "kertalaakista", joten nyt on ollut kova homma nöyrtyä ja kehittää sitä kärsivällisyyttä, kun huomaakin, ettei kaikki aina käykään ihan sormia napsauttamalla. Toki 7kk on vielä lyhyt aika, ymmärrän sen hyvin. Ja olenkin saanut pidettyä aika hyvin pääni kylmänä tämän kuumeilun suhteen. Ihanaa kun on jo nuo kaksi isompaa, he tekevät kyllä "arjesta juhlan" ja auttavat jaksamaan:)

Minkä ikäisiä sinulla on terp isommat lapsoset?

Mukavaa sateista päivää,

Äitikissa
 
Kolmatta haikaillaan täälläkin. Kotosalla olen helmikuisten 08 ja 11 tyttöjen kanssa ja yritystä on nyt ollut huhti-toukokuun vaihteelta, eli viides kierto menossa, joista kolmesta kemialliset raskaudet, eli reilun viikon ovat kuukautiset olleet myöhässä. Tyttöjen välissä oli myös viisi km, mutta ihan luomuna ovat molemmat tulleet. Tai nuorempaan oli alussa Luget tukena.

Kierto on 28-33 päivää ja parhaillaan kärvistellään ovulaation kourissa. Jos vauvahaavetta ei olisi, ovulaatiot saisi puolestani kieltää lailla tai jotain, niin tuskallisia ne itselläni ovat.
 
Ihanaa, ettei tarvitse ihan yksin kuumeilla, ja toivotaan että kenenkään ei tarvitse kauaan haaveilla. :) :) :)

Äitikissa Täällä hyörii 9/2010 ja 2/2012 lapsoset. Mulla on semmonen krooninen vauvakuume ja asiaa ei auta se, ettei miehellä ole mitään sitä vastaan, et lisää tulis. Neljä olis ainakin haaveissa meidän talauteen, saas nähä miten ämmän käy. Esikoinen antoi oottaa itestään 5kk ja ne olivat tosi pitkiä kuukausia, vaikkakin siis ihan helposti luomusti raskaus alkoi, mut itestä ne 5kk tuntui niin pitkältä ajalta ennen kuin plussa testissä oli. Silloin kerkesin kuumeilemaan täälläkin. No sitten numero kakkonen päätti tulla ekasta kierrosta, kun annettiin lupa tulla. Aateltiin et siinä olis mennyt vähän pidempään, mut ei sitten. Nyt kuopus on melkein 8kk ja ekat menkat synnytyksen jälkeen tuli 3vk sitten. Tässä välissäkään ei olla ehkäisty, mutta tuo pienokainen on kyllä ollut varsin tehokas siinä, kun on nukkunut mun vieressä tiiviisti ekat 4 kk ja senkin jälkeen melko usein. Ei mitään hajua olenko ovuloinut tässä kierrossa, eikä mitään hajua kuinka pitkä kierto on. Aiemmin on kyllä olleet melko tarkasti sen 28-30 päivää, et saas nähä. Vai häiritseekö se vähäinen aamuimetys vielä hommaa. Sulla Äitikissa onkin jännät paikat sitten jo ihan kohta. Mä olen ollut semmonen hätähousu noiden testien kanssa, et ekasta en millään jaksanut odottaa. Testasin heti ekasta kierrosta, ja pettymyshän se oli, kun nega tuli. Sen jälkeen en ole testannut ennen kuin on kuukautiset jääneet pois ja silloinkin on tullut ensiksi vain semmonen hailukka haamunen ensin. Tarvis varmaan vielä olla kärsivällisempi ja testailla vasta kun menkat on viikon myöhässä, niin sais heti kunnon viivat.

tillukasMä en kyllä erota millään koska ovulaatio on, en ole koskaan erottanut. Sen sijaan nuorena (en nyt vieläkään mikään vanha toki ole, mä olen ikinuori!) oli ihan kauheat menkkakivut. Nyt menkat olivat täysin kivuttomat, se oli ihan ihmeellistä. Ei olis tietänyt et kuukautiset on, jossei verta olis tullut. Toivottavasti pysyvätkin semmoisina. Teillä on ainakin helppo ajoittaa petipuuhat oikeeseen aikaan ;)

Pistetäänkös oikein lista pystyyn, niin on helppo katella missä vaiheessa kukin on? Mä voin semmosen pistää, mutta vasta viikonlopun kiireiden jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Meilläkin haveillaan kolmannesta! Yk2 meneillään, eka yk tärppäsi, mutta meni pari vkoa sitten kesken. Nyt yritellään uudelleen. Kotona häärii pojat 9/08 ja 11/10. Itse olen 28- vuotias. Haaveena olisi ehkä vielä neljäskin, jos se meille suodaan, mutta vasta useita vuosia myöhemmin, iltatähdeksi :) minäkin olen krooninen kuumeilija, mutta mies onneksi vähän jarruttelee siinä :)
Paiviikkoinein km oli kemiallinen, eli menkat ehti olla viikon verran myöhässä. Taustalta löytyy vielä tm 6/11.

Laitetaan ihmeessä listä, jos teistä joku innostuu päivittämään. Minulla tämä palstailu voi välillä olla viikonkin katkolla, niin en luottaisi sitä omiin käsiini :D

Tällä hetkellä menossa km-kierto ja melko säännöllinen ovulaatioajankohta onkin vähän eri tällä kertaa... nyt menossa kp15 ja aamulla alkoi tikku vahvenemaan. Tikut vaan on nyt loppu, mutta veikkaan, että nyt illalla näyttäis jo plussaa ja että ovis ois huomenna. Meillä vaan viimeisin talletus oli kp12, ja enempää mahiksia töiden vuoksi ei ole, joten kovin korkeat ei odotukset tässä kierrossa ole. Eihän sitä tiedä, vaikka joku sinnikäs simppa nyt sitten sen 4-5vrk sinnittelis, mutta aika hiljaista on... eli katse jo ensi kuulle! Joka tapauksessa, menossa siis kp15/27-30.
 
Moikka.

Täälläkin haaveillaan kolmannesta ja "kärsitään" kroonisesta vauvakuumeesta. Oon 25v. ja meillä on tytöt 11/08 ja 07/11. Mä imetän vielä kuopusta ja yhdet menkat vasta ollut. Ovulaatio oli limoista ja jomotuksista päätellen tämän viikon keskiviikkona ja ovistestikin sen vahvisti. Vasta torstaina ehdittiin miehen kanssa hommiin eli nyt mietin, että oliko liian myöhään? Vielä eilen tuli paljon limoja ja jomotti. En osaa yhtään sanoa miten pitkä kierto vois olla, voihan ne ihan sekaisin vielä olla. Ennen ollut säännöllisesti 28 pvä ja meidän tytöt on saaneet alkunsa yk 1:sestä.

Vaikka mulla on vauvakuumetta niin kyllä mua silti alkaa välillä mietityttää, et nillasta ois kolmen pienen kanssa. Varsinkin jos ollaan sairasteltu ja valvottu.. mut noin mä mietin sillonkin kun toista lasta alettiin tekemään..oon muutenkin niin pessimisti :D
 
Keimai minäkin mietin, että millaista se kolmen kanssa sitten olisi :) juurikin esim vatsatautiaikana on aika jäätävä rumba.. mutta kyllä sen kestää! Esikoiset alkaa olla jo niin reippaita ja "isojakin".
Ja eiköhän se ollu hyvä kuitenkin varmistella torstaina, josko vielä ehtiskin! Vähän sama tilnne meillä, mutta päinvastoin.

Kiva, että on muitakin samassa tilanteessa olevia! Mä kaipasin tätä ketjua jo viime kuussa, mutta alkuperäinen oli tosiaan niin hiljainen ketju, että en sitten myöhemmin enää edes löytänyt.
 
kemai tervetuloa mukaan. Munasolun on noin vuorokauden hedelmöityskykyinen irtoamisesta, et kyl tosi nopee simppa voi just ja just keritä sen luo :)

Mä yritän huomenna laittaa listan pystyyn illalla, katsotaan mimmonen saadaan aikaseks. Pidetään naiset ketju aktiivisena, niin ei tiputa minnekään kauas kadoksiin ja uudetkin löytää mukaan.
 
Mä tässä mietin, että jos ovistesti näytti plussaa keskiviikkona niin eikö se sit tarkota että ovulaatio tapahtuu n.24-48 tunnin kuluttua? Siksi mä elättelen toivoa ;) torstaina tuli tosi paljon limaa ja perjantaina ei enää.
 
Sunnuntai 30.9. 2012





Mukana kuumeilemassa:

Äitikissa.......kp29/(28)32-36(45)........yk7
terp.............kp 27/?............................yk1
tillukas........kp?/28-33........................yk5
suhveli........kp17/27-30......................yk2
kemai.........kp?/?................................yk1

Päivitykset mielellään näkyvällä värillä
 
Noh nih, tommonen tuli. Halutaanko me jotain muita tietoja tohon? kuten aiemmat lapset, ikää, tms? Kysymysmerkillä laitoin jos ei heti silmään osunut mikä on kiertopäivä tai jos sitä tietoa ei tiietä muista syistä. Mä voin tota päivitellä, mut en kyllä joka päivä kerkeä, et jos 2-3 kertaa viikossa max kerkeän. Toki joku muukin saa päivitellä jos haluaa.

kemai juurikin niin se menee kuten olet ymmärtänyt.
 
Ehkäpä sitä uskaltaa nyt jo kirjoitella taas tänne palstalle :) Eli täällä ois myös yksi kolmatta kaipaava ja ennestään tytöt 6/09 ja 12/11, nuorin aika tarkalleen nyt siis 9kk. Ikää itsellä 24.v :)

Meillä ei varsinaisesti yritetä ainakaan vielä, vähän tulee jos tullakseen meiningillä mut kyllä huomaa et koko ajan kuume kasvaa ja vahtii merkkejä oviksesta ym. kiertoja ei oo viel ollu kun 1 kunnollinen ja just alko menkat taas eli tänään kp1/30. Imetän myöskin vielä, joten sekin kiertoja sotkee.

Kiva kun muilla samoja mietteitä jaksamisesta yms. :)
 
Ihanaa kun teitä on näin monta! :) Tervetuloa Astre, sulla onkin suht samanlainen tilanne kuin mulla, ikä ja meidän tytöt melkein saman ikäisiä, kivaa :)

Mä en mun kiertopäivistä tosiaan tiedä koska imetän ja yhdet menkat ollu.
 
Hei vain! Meillä kuumeillaan myös YK 14.... suututtaa... Meillä tytöt 9/08 11/10... molemmat lähtivät muutamasta yrityksestä joten tää on toooooosiiii raastavaa. Olen käyny 2x lääkärissä mitään muuta "vikaa" ei löytynyt kun papan yhteydessä huomattu sekafloora johon sain antibiottivoiteen. Kierrot ovat säännölliset 25-26pv ovulaation olen bongannut aina. En ymmärrä miksi tämä on nyt näin pirun vaikeaa... :mad:
 
Moi! Ehkäpä uskaltaudun varovaisesti mukaan.. Kolmatta ehkä kuumeillaan, ennestään -10 ja -11 syntyneet muruset. Vauvakuume on vaivannut jo edellisestä synnytyksestä asti ja ehkäisytkin heitettiin kesällä menemään. Nyt syksyn myötä pahin v-kuume on alkanut omien kiireiden myötä hellittää ja olen alkanut miettimään että entä jos ei vielä sittenkään.. Toisaalta koko ajan kumminkin seuraan kiertoja ja kuumeilen kuin viimeistä päivää joten kai tässä sitten raskautta enemmän toivotaan. Ehkä vähän ristiriitaiset tunteet jyllää mutta tjot meiningillä elellään.

Itsestäni voin sen verran vielä kertoa, että olen kotona lasten kanssa ja ohessa opiskelen pääasiallisesti viikonloppuisin ja iltaisin. Palstaa olen aktiivisesti seurannut esikoisen raskausajasta lähtien, aiemmin en ole kumminkaan rekkautuneena kirjoitellut. Nyt ajattelin kirjoitella, josko saataisiin pitkästä aikaa kolmatta toivoville aktiivinen pino josta olisi jokaiselle osalliselle iloa ja tukea. :)

Rivi menee jotenkin näin kai:
Pupurtti...kp 18/25-30(32)...yk 2
 
Viimeksi muokattu:
Noniih, ilmoittaudutaan mukaan sitten :)

Menkkoja tässä odotellaan lähipäivinä alkaviksi ja sitten onkin ensimmäisen yrityskierron vuoro.. :)

Pitkään on tullut pohdittua asiaa, mieli vaihdellut ja tullut mietittyä onko järkeä antaa kolmannelle mahdollisuus tulla. Mutta ei tätä asiaa vaan pysty ajatella vain järjellä. Nyt vaan tuntuu siltä, että tulee jos on tullakseen :) Onko koskaan kaikin puolin täydellinen aika? Ei varmaan! :) Aina löytyy joku syy miksi ei.. Mutta jos vastapainona on tuhat syytä miksi kyllä, niin eiköhän ne kumoa ne muutamat syyt olla yrittämättä :) Meillä lapset -08 ja -09 :)
 
Kolmatta kuumeillaan meilläkin. :)

Eli ennestään meillä on tyttö -07 ja poika -09. Meneillään nyt kp 18, kierto yleensä 28-30. Kolmatta yrityskiertoa elellään. Olin bongaavinani oviksen vkonloppuna, joten parin vkon piinailut on nyt käynnissä.
 
Hei,

Voisin liittyä seuraanne jännäilemään kolmatta lasta. Ennestään kaksi tyttöä -08 ja -09. Itsellä ikää mittarissa 24v.

Ovis oli luultavasti lauantaina koska pe digi hymyili, mutta lauantaina oli sit vaan pyöreä pallo. Onneksi tuli pupuiltua. Kovasti on ollut koviakin kipuja varmaanki munasarjoissa. Ihan on saanut mennä kaksin kerroin. Nyt meneillään kp 23/34. Ensimmäinen yrityskerta menossa ja ehkäisynä meillä on aiemmin ollut kortsu.
 
Tervetuloa kaikille!! :)

Mäkin mietin viime yönä, kun jouduin pienemmän kanssa valvomaan kun on kipeänä, että onko nyt oikea hetki kolmannelle lapselle? Oon sitä senkin takia miettinyt, kun oon parilta kaverilta kuullut että lapset 2v. ikäerolla on ollut tosi rankkaa ja olisivat toivoneet isomman ikäeron. Meidän tytöillä on 2v 9kk ikäeroa ja se on ainakin ollut tosi hyvä.. Ja jos nyt on tässä ekassa kierrossa tärpännyt, niin ikäeroksi pienemmän kanssa tulis 1v 11kk. No kaikennäköstä tulee mietittyä..

Tänään mua nippaili vasemmalta puolelta alavatsaa, nyt ois sit oviksesta kulunut 5 päivää. Nyt tulee varmaan jokainen kolotus ja vihlaisu huomattua ja joku lääkäri joskus kommentoi, että synnyttäneellä naisella voi noita vihlasuja ym. olla herkemmin kuin ei synnyttäneellä. Ens viikolla sit näkee miten käy :)
 
Ilmoitaudun mukaan. Meiltä kotoa löytyy tyttö-07 ja poika -09. Ehkäisy on jätetty pois toukokuussa, eli nyt alkoi yrityskerta 4. Viimekierto venyi 54vrk:n, joten hieman hankaluutta on ollut tuon raskaaksi tulon kanssa. Periaatteessa noin pitkistä kieroista ei yleensä edes raksaaksi edes tule.... Toivotaan, että tästä kierrosta tuli hieman lyhkäisempi. Oviksen osaan jo aika hyvin hoksata....
Eli: Aliila kp5/28-54 YK 4
 
Alkais nyt ne menkat että pääsis sitten ensimmäinen yrityskierto oikeasti alkamaan..Oviksen tunnistin tossa 13 pvää sitten (tunnen sen siis tosi selvästi, kivut pahemmat kuin menkkojen aikaan..) joten kyllä pitäis ihan lähipäivinä menkkojen alkaa.

Tähän asti meilläkin ollu kumi käytössä, eli onneksi ei pitäisi olla mitään hormoneja kropassa "häiritsemässä" :) Aika uskomaton fiilis kyllä ajatella, että meille tulis kolmas lapsi? Mutta ihanan oudolta se tuntuu, ei kovin ahdistunut olo.. Toki vähän, mutta se varmaan kuuluu asiaan. JOS heti tärppäisi, meille tulis esikoisen ja kolmannen väliseksi ikäeroksi n. 5v5kk ja toisen ja kolmannen väliseksi 4v2kk :)

Tuntuu vähän julmaltakin, jos nyt kolmas lapsi saataisiin. Miten isommat ottaisi vauvan vastaan? Toki heillä olisi ns. toisensa siinä vaiheessa tukemassa kun vauva taloon tulisi. Jos jotain mustasukkaisuutta ym esiintyisi.. En tiedä.. Kaikkea tulee mietittyä, mutta ehkä pohdinnat tosiaan kuuluu asiaan. :) Hulluahan se olisi jos mikään ei mietityttäisi..
 
Eiköhän nää ajatukset kuulu asiaan ja jokainen ne omalla tavallaan käsittelee ja käy läpi. Toisaalta tulee just mietittyä, et onko kolmannen aika vielä mut sit taas hetken päästä mä laadin jo mielessäni nimilistoja tytöille ja pojille :D kunhan kaikki vaan menis hyvin.
 
Joo näitä tulee kyllä mietittyä tosi paljon, että onko nyt hyvä aika kolmannelle kun nyt tää elämä tuntuu silleen helpolle. Mutta silti tää vauvakuume nostaa päätään ja ajattelee nyt tai ei koskaan. Ihana kun täällä on monia samoissa asioissa painivia. Ei tarvitse yksin pohtia. Nyt vaan sitten jännätään. ;)
 

Yhteistyössä