*** KOLMATTA KAIPAAVAT ELOKUUSSA PART 2 ***

Täytyy kyllä sanoa, että tässä kierrossa olen tehnyt kaiken mitä voin tehdä mahdollisuuden parantamiseksi. Ovis bongattu (mikäli se munasolu sitten irtosi) ja siittiöitä talletettu. Greippimehua juotu jne. Kuinkahan hulluksi sitä ensi kierrossa tulee :D

Oireita ei ole kyllä muita kun menkkoihin liittyviä.
 
Hello!!

Nyt on sitten naistenpolilla käyty eikä mitenkään hyvien uutisten kanssa sieltä poistuttu. Kohdusta löytyi viellä jäänteitä siitä keväisestä tuulimunasta, ei siis ollut tyhjentynyt kokonaan lääkkeillä. Keskiviikkona palattava takaisin ja joudun kaavintaa. Sinänsä hyvä jos nyt sitten tulis paikat puhtaaksi, mutta todennäköisesti joudun ne yhdet kuukautiset odottamaan ennen uutta yritystä. Mielipiteitä?
Jotenkin raastaa syvältä tämä odottaminen, koko kesä mennyt vaan odotellessa että vuodot loppuis ja kierto normalisoituis ja nyt sitten taas odotellaan :'(

Eilen olin jotenkin niin väsynyt ja tympääntynyt tähän tilaanteeseen. Ei jaksanut oikein mitään tehdä, märähdin vaan tätä asia. Toivon nyt todella, että asia tulisi tällä kertaa kuntoon!!! Tiedänpähän sitten jos tälläinen tilanne tulee toistamiseen, että vaadin jälkitarkastuksessa ultrauksen.

 
Muumi82 :hug: Varmasti todella rankkaa sinulla ja ikävä odotella pitkään! Eihän monikaan tunnu odottavan menkkoja kaavinnan jälkeen. Eikös sitäkin suositella siksi, että laskettuaika on helpompi määrittää, kun odottaa menkat? Mutta kyllä sen nyt suunnilleen saa laskettua vaikka heti raskautuu ja ultrassa viimeistään tiedetään oikea la!

Ninnuski :hug:

Täällä alkaa mieli aurinkoistumaan, kun tätsykkä pakkas kamansa ja saikin porttikiellen taas pariksi vuodeksi ;)

 
huoh,kiitos onnitteluista! juhlat on juhlittu,kaveri synttärit on vielä torstaina edessä.
mutta joo tänään alkoi taas terolut kuuri,10p syönti ja sit menkat,ja ens kierrolla aion panostaa miestä toimimaan...ilmotinkin jo asian hälle..mulla vähän sama tilanne kuin sulla m0308 ihan kuin olisi ollut mun kirjoittamaa.

pahoittelut kaikille joilla ei ollut tärpännyt,ja uutta yritystä vaan!!

muumi82 :hug:
 
Halauksia niitä tarvitseville! :hug:

muumi82: Mulle ainakin hoitaja sanoi kaavinnan jälkeen, että ei se niin tarkkaa ole edes niitä yksiä menkkoja odottaa. Että kunhan nyt käyttää kondomia tyyliin sen jälkivuodon ajan tulehdusten varalta, mutta sitten antaa mennä vaan. Näin siis kättärillä viimesyksynä. Tsemppiä! Tiedän, että odottaminen on kaikista rankinta!

ON. Tänään on ollut sellaista jomottelua mahassa ja runsasta valkovuotoa alkaa pikkuhiljaa ilmaantumaan - voi olla merkki menkoista tai alkaneesta raskaudesta, ei voi tietää.. Ei auta kuin odotella. Mulla on yleensä menkat tehnyt tuloaan päivän tai kaks asteittain verisemmäksi muuttuvan valkkarin myötä, joten eiköhän sen torstain jälkeen tiedä onko ne menkat puskemassa. Toivottavasti ei, niin pääsisi lauantaiaamuna testaamaan. Ehkä houkuttelisi testata jo pe, mutta se on varmaan liian aikaista. Perjantaina on vähintäänkin se noin 2vko kulunut oletetusta oviksesta... Voiskohan silloin jo näkyä jotain? Ehkäpä torstaina työmatkalla ostan pari testiä, niin voisi sitten testata pe ja uudestaan viikonloppuna tarvittaessa... Jos vaikka sais haalean viivan ja haluais katsoa vahvistuuko se. :LOL: *toiveajattelua*
 
Voi ihmettä...menee varmaan tovi ennen kuin silmmä taas tähän tottuu...

Pahoittelut muumi82 :hug:

M&M samoilla fiiliksillä mennään tänään alkanut kuukautis jomotukset prkl ! Toiveita vielä on. Miun pitäis vielä ensi viikolle odotella.
 
Ja omaa napulia:

Mä olen ihan TÖÖT! Mulla iski eilen ihme kipu alavatsaan, tänään en herää näemmä ollenkaan vaikka nukuin muuten hyvin. On paha olo, vatsa sekaisin ja juilii menkkamaisesti..... eli olisko se sitten ovistelua nyt... tiätä mä en, mutta umbh mikä olo.... tai jos se vatsatauti nyt sitten rantautuu, kun ei tarttis..... :headwall: voi pyh pah!
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
No jopas on outo.. menee taas pitkä tovi kunnes taas osaa käyttää..:mad:

Tännepä ei mitään uutta, nyt viimein alkaa menkat olla lopuillaan ja nyt on HYVÄ FIILIS, vihdoin menkat näytti sellasilta kuin yleensä ilman pilsuja ollut.. runsaat ja kivuliaat.. ja ehkä tää hyvä fiilis vie meidät siihen plussaan tässä kierrossa, ovistestei löytyy liuskaa ja digiä, joten tuossa viikonloppuna aloittaa taas bongaus..:vampire:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ja etusivun listaa päivitetty. Tosin sähläsin aika urakalla sen kanssa joten kp:t ja lasten sukupuolet kannattaa tarkistaa...

Omaa napaa ei tartte tutkia tänään, olen jonkin sortin pakkitaudin kourissa nyt.... ei voi sanoa kuin.... UMBH!
 
No joo, ei ainakaan heti vakuuta nää uudet sivut just ton hitauden takia.. Mut ihan kivalta näyttää kuitenkin :D

Tänne ei uutta. Tätiä ei näy mutta aina säännöllisin välein tulee menkkajomotuksia ja eilen illalla tais ihan kunnollakin sattua mahaan ja myös selkäpuolelle. Tiedä nyt sit mitä tuo on.. Harmittaa, kun takaraivossa paukuttaa sekin mahdollisuus, et mitäs jos sitä ovista ei sit ollutkaan silloin kp 19 mennessä.. :confused: Sit se on "herran haltuun" koko homma - ihan ku ei muuten ois :xmas:

Tuskastuttavia nää odottelupäivät!!!! Mut en prkl testaa ennen kuin aikaisintaan viikonloppuna. Mulla loppuu testit käsiin muuten :D

Nyt boxilta kattomaan eilistä jaksoa True bloodista :popcorn:
 
No, ovatpahan sivut muuttuneet: /. Menee tosiaan aika enne ku tähän tottuu=).

Omaa napaa: Tänne ei uutta paitti et isäntä on kipeenä: /. Just ku miulla pitäis alkaa ovis lähentyä! En tiiä mitä ajatella. Taitaa tuo vauvan tulo meille tässäkin kuussa mennä sivu suun:kieh:. En tiiä jaksaako mies harrastaa seksiä, ku tänää on ollu tosi flunssanen:(. Onneks viel ei olla puolvälissä kiertoa ja viikonloppuun on vielä muutama päivä jolloin ajattelen et ovis vois sattua, et jospa tuo flunssa siitä=).

Sit tilasin jo viime viikolla niitä ovistestejä tuolta halpa-testiltä eikä vieläkään oo näkyny: /. Mikäköhän mättää?! Jos ne ei kerkee tulla ennen viikonloppua ni prke sanon mie:kieh:. Just ku voisin ekaa kertaa elämässäni testata ovista ni sit ei oo mahollista ku ei oo millä testata. No, tää on taas tätä miun tuuria:whistle:.

m308 mie nostan siulle hattua, et haluut viel kolmannen lapsen vaik siun mies ei haluukaan. Miusta ei ois tuohon. Onneks meillä mies haluu ja halus lapsia. Tytön isästä erosin just sen takia, ku hää ei ollu perhe-elämässä mukana ja läsnä eikä luultavasti halunnu lasta. No, nyt on mies joka haluaa, joka kyl vähän hillitsee miun hössötystä, et hehkutetaan vasta sit ku on varmaa eli ekan ultran jälkeen. Ei meinaa enää usko raskaustestiinkään, ku kävi taas sillee, et pari viikkoa olin raskaana ja sit vuosi pois.

Ja tosiaan tulkaahan muut kertomaan jo hyviä uutisia:heart:. Plussia kehiin:flower:. Ja muumi82 :hug: pahoittelut tädistä
 
noh, mulla ois hyviä uutisia tai ainakin mut teki toooodella onnelliseks. ekaks korjatkaa mulle kp 14/31 . nyt on siis ovis menos. ja arvatkaaa!!!!! mies päätti viimeyönä ku salaman iskusta että nyt saa kolmonen tulla!!!!!!! siinä ku se päästi sisälle,ni multa itku tuli. se oli niin suuri helpotus mulle ja onnellinen asia. on ihan sama tärppääkö heti vai hetken päästä, jo se riittää,että mies antaa luvan vauvvalle :heart: on vaan niiiiiin onnellinen =)
 
Ja se ois taas päivitetty etusivua :wave:

Huldis:
Mikäs sulla on meininki?

Jadey: Onko täti tajunnut pysyä poissa?

Muumi82: Voimia sinulle ja toivottavasti kaikki sujuu suotuisasti ja tämä koettelemus saataisiin unohtaa positiivisissa merkeissä pian! Miten haluat sinut merkittävän listalle? Ethän taustalle kuitenkaan siirry?

MimSe: Meillä on säilössä vaippoja joiden käyttäjänä oma poika on parhaimmillaan se neljäs tai viides ja vielä niillä on käyttöikää jäljellä :) Ihaninta oli, kun sain pukea siskonsa vanhoja vaipattimia vaikka ikäeroa onkin reippaasti heillä kestomaailmaa ajatellen ;)

Mymosa: Miten aloitat niiden ovistestien kanssa? Mä katselin tuolla yhtä laskuria toissapäivänä ja sen mukaan mun olis pitänyt jo aikaa sitten aloittaa tikutus, tosin en tässä kierrossa meinaa.

Oma (.): Vaihdan nuin päin, koska nyt ON: turvotusta ja urakalla ja ilmaa, voi *piip* mikä kävelevä luonnon katastrofi olenkaan.... ei mun lähellä voi olla ja huomenna olis kuopuksen synttärit ja talo täynnä vieraita :ashamed:
Mä pahoin pelkään, että tää pallomainen olo, kipuilu ja "vatsatauti" olikin ovista joka nyt sitten missattiin.... meneekö mulla TAAS niin, että ovistelen joskus ja jouluna.....ei hitto! Pakko se varmaan on niitä liuskoja alkaa taas hommaamaan.....koska eipä ole kahtena iltana nyt ollut miehellä asiaa mun seitsemän tähden hotelliini.....
 

Yhteistyössä