Siinäpä se juuri onkin... En enää tiedä, mitä minulla on oikeus olettaa, mitä ei. Mies kun vetuaa aina siihen, että haluan kontrolloida, vaikka tilanne olisi mikä.
Toisaalta mietin sitäkin, että nyt parin päivän aikana, kun emme ole olleet missään yhteydessä olisi kai kontrollointi-friikin minussa pitänyt jo herätä. Päin vastoin, olen kyllä tietysti miestä ajatellut, mutta ei minulle ole tullut tunnetta, että pitäisi mitään tarkistussoittoja esim. tehdä tai viestiä yrittää laittaa. Siellä nyt olkoon rauhassa, miettiköön tai ei. Toivottavasti jotain selviää.
Minut taidettiin jo tuomita siitä, että oletan, että mies ilmoittaa minulle menoistaan ja koska tulee yms. Minulle tämä on molemmin puolin reilu menettelytapa. Mies kokee tämän kontrollointina. Itse hän kuitenkin aivan samalla tavalla olettaa, että ilmoitan hänelle, mihin menen, kenen kanssa ja koska tulen. Minua ei häiritse, jos olen kavereiden kanssa menossa ja mies soittaa tai lähettää viestin kysyäkseen esim. miten menee yms. Miehen mittapuullahan tuokin olisi kontrollointia. Tarkistussoittojahan nuo ovat. Itse kun noin teen, olen heti penäämässä tilanneraportteja ja taas hän on se aikuinen ja hänellä on oikeus olla ja päättää omista asioistaan.
Mies vetoaa usein myös siihen, että olen mustasukkainen (varsinkin kun on kyse noista naisista) ja tällä tavalla tuomitsee mielipiteeni turhiksi. Kuitenkin hän itse baarissa on töninyt miestä, joka oli liikaa rintojeni lumoissa (hän ei kuitenkaan koskenut tai mitään lähestymistä edes yrittänyt tai ehkä ehtinyt yrittää). Mustasukkaisuutta kai tämäkin. Ja minun mielestäni ihan ok, kunhan ei liiallisuuksiin mene.
Hänelle itselleen on päivän selvää, että kun hän haluaa, hän menee kavereidensa kanssa baariin. Siis ilman minua. Olin järjestämässä pikkujouluja lähinnä kavereilleni ja mies tuntui haluavan mukaan. Niinpä kutsuin mukaan myös muutaman miehenkin kaverin, joista kuitenkaan ei aluksi tuntunut kukaan lyhyellä varoitusajalla pääsevän. Sanoin sitten miehelle, että ehkä pidämme kuitenkin bileet ihan minun kavereideni kesken, niin kuin oli oikeastaan tarkoituskin. Mieheltä alkoi tulla vitsi-muodossa olevia kommentteja siitä, miten häntä ei ollutkaan kutsuttu ja että hän oli pettynyt siitä. Lopulta siis kutsuin miehen ja pari kaveriakin pääsi mukaan. Mutta hän siis itse kuitenkin olettaa olevansa tervetullut minun illanviettoihini (ja kyllä hän onkin), mutta taas, jos minä oletan toisin päin, tuppaudun mukaan ja rajoitan.
Hänellä on hirveästi ideoita siitä, mitä hän haluaisi tehdä. Kavereiden kanssa tietysti voikin mennä pelaamaan biljardia tai baariin, mutta minun kanssani hän tahtoo yleensä jäädä kotiin ja katsoa passiivisena televisiota. Kun yritän ehdottaa jotain, mikään ei kiinnosta tai ei jaksa, ja kun pyydän, että hän sitten keksisi jotain, hän taas hermostuu, että hänellä on oikeus levätä ja olla aivan rauhassa. Ei siinä, voi levätä toki. Ei vain joka ilta. Käymme toki kahvilla ja joskus syömässä, mutta mitään muuta hän ei tunnu jaksavankaan. Mutta kun kaveri ehdottaakin samaa kuin minä edellisenä päivänä, niin kyllähän olisi kiva mennä.
Seksissäkin menee usein niin, että kun minä haluan, ei miestä voisi vähempää kiinnostaa. Kun minä sanon ei, hän joko ei luovuta ennen kuin myönnyn tai antaa asian olla ja on vaikka kuukauden ilman seksiä. Minä olen antanut myös olla, koska olen olettanut, ettei tee mieli (minun aloitteenihan eivät siis yleensä kelpaa), sitten hän onkin yhtäkkiä pamauttanut, että minä olen pihdannut kuukauden. Siis olen pihdannut, koska sanoin, ettei tee mieli kuukausi sitten...
En tiedä mitä peliä tämä sitten on...
