Koiramme PURI vauvaa/taaperoa, KOIRAIHMISILTÄ neuvoja?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tämän kokenut:
Kokemuksesta voin kertoa miten tämä jatkuu. Yhtä ainotta ja oikeata helppoa ratkaisua ei olekaan. Ja huom. puhun nyt helposta ratkaisusta.

Se ensimmäinen murina ruokakupista oli jo se varoitus. Tämä oli nyt toinen varoitus. Kolmannella kerralla asiat ovat vielä huonommin. Eikä tällä oikeastaan ole mitään tekemistä sen ongelmakoiruuden kanssa.

Minulla oli kaksi koiraa. Molemmat saman rotuisia ja saman ikäisiä. Molemmat ovat aina pitäneet lapsista ja niiden kanssa leikkimisestä.

Lapsi tuli taloon. Toinen koirani aloitti jossain vaiheessa murinan. Yritin välttää turhia kontakteja koiran ja lapsen kanssa. Voin kertoa, että menee stressaavaksi ja vainoharhaiseksi.

Pääsiäisen aikaan lapselle oli ilmestynyt otsaan jälki, jonka voisin väittää koiran hampaiden aiheuttamaksi. (en ollut kotona, mies sanoi kuulleensa jotain murinaa).

Mentiin pari kuukautta eteenpäin; lapsi 10 kk lattialla ja koira jonkun matkan päässä.
Koira vain yksinkertaisesti käännähti ja kävi kimppuun. Iski sitten hampaat yläluomeen ja otsalle.

Tuo koira oli ollut minulle erittäin rakas 12 vuotta. Paljon ennen lapsen tuloa. Mutta...
Ei ole olemassa vaihtoehtoja tällaisessa tilanteessa. Lapsen terveys ja henki ovat minulle etusijalla. Joten koirani oli talostamme lähdettävä.

Ja me lääkäriin--- tikattavaksi --- haava tulehtui --- neljä päivää lastenklinikalla. Voit uskoa, että mikään ei ole pahempaa, kuin katsoa oman lapsen sairaalassa oloa tällaisen takia.

Valitan, vaihtoehtoja ei ole. Toki lopettamiselle voi olla vaihtoehto. Onneksi pystyin sellaisen järjestämään, mutta kotiini ei tuolla koiralla enää asiaa ollut.
Meillä oli myös suomenpystykorva joskus, kun itse olin melkein täysi-ikäinen. Eräs ala-asteelainen poika potkaisi polkupyörällä ohiajaessaan sitten kerran tätä koiraa ja tämä alkoi pelätä hulluna polkupyöräilijöitä.

Kerran sitten kaupan pihalla eräs (onneksi sukulainen) nainen ajoi suoraan koiraa kohti polkupyöräillä ja koira hermostui täysin ja puraisi tätä naista jalkaan. Onneksi ei pahasti, enemmänkin sellainen varoituspuraisu ja edes lääkärireissua ei tarvittu.

Mutta isäni päätti silloin, että mitään pahempaa tilannetta ei odotetakaan, koska koira selkeästi häiriintyi siitä polkupyöräilijän potkmisesta.

Eläinlääkäriin lopetukselle vietäessä koira oli välittömästi aloittanut uhkaavan käyttäytymisen, kun oli nähnyt siinä odotustilassa muita ihmisiä lemmikeineen. Isäni kertoi siis jälkikäteen, että silloin kun he sinne menivät ja näki koiran käytöksen niin se vahvisti sitä käsitystä, että päätös lopettamisesta oli oikea.

Hieno koira oli, mutta valitettavasti kävi näin.

Itselläni on 10v tiibetinspanieli ja voin vain kuvitella miten vaikeita asioita ja ratkaisuja nuo ovat ja itsekin viimeiseen asti etsisin vaihtoehdoksi jotain muuta kuin lopettamisen. Mutta lasteni terveydellä en leikkisi. Meidän mummeli on onneksi jo hampaaton melkein kokonaan eli tuo pikkuinen ei paljon pure. :D Tosin eipä se ole käyttäytynyt uhkaavasti hampaidenkaan kanssa, mutta tipsu onkin nyt vähän eri asia kuin joku isompi ja jo valmiiksi ongelmakoira.

 
Ei jaksa käsittää
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja aivan:
älytöntä meuhkaamista...
Älä muuta sano. Toivon todella, ettei näillä hysteerisillä mammoilla ole koiraa...tai jos on...VOI KOIRA PARKAA!!!
Mä toivon,että teillä välinpitämättömillä koiraihmisillä, (jotka ette siis nää alottajan jutuissa mitään mätää...) ole lasta/lapsia!!! Jos on,niin voi lapsi parkoja....
Olishan tossa ap:llekin oiva ratkaisu: hommaa sellanen portti makuuhuoneen oveen ja koiran pikkunen peti.. Laita taapero sinne koiranpetiin nukkumaan ja ota koira viereen: toimii-ei pääse raatelemaan lasta enään....
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja aivan:
älytöntä meuhkaamista...
ai pitäiskö se hyväksyä ja vaan painaa villasella et koira puree lasta?
.
Pitäisi opetella edes jonkinlainen lukemisenymmärtämisen taito, ennenkuin tulee yleiselle keskustelupalstalle julkilausumaan kaikki mahdolliset hölmöydet joita sylki suuhun tuo.

AP PYYSI APUA KOIRAONGELMAAN JA KOKO 9 SIVUA ON LÄHES HYSTEERISTEN MAMMOJEN NYYHKYTARINAA SIITÄ, MITEN KOIRAT OVAT PAHOJA :D!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
siinä vaiheessa kun koira on purrut lasta, ei kyllä ole kuin tasan nuo kaksi vaihtoehtoa, toiseen kotiin en koiraa ees uskaltaisi laittaa
No eipä tietenkään :).
Sinunlaisillesi koirien vihaajille on ihan turha puhua. Onkuin tuuleen huutaisi :).
Elele vain onnellisena siellä kotosessasi pikku Jannican ja Jucan kanssa ja muista vaihtaa aina kaupungilla ollessasi puolta, jos joku inhottava ihminen julkeaa liikkua julkisella paikalla KOIRAN kanssa! :eek: Tai huuda ainakin kovaäänisesti ja tee kaikille selväksi, että koira on peto, jotka kaikki sietäisi lopettaa.
:headwall:

 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja aivan:
älytöntä meuhkaamista...
Älä muuta sano. Toivon todella, ettei näillä hysteerisillä mammoilla ole koiraa...tai jos on...VOI KOIRA PARKAA!!!
missä menee sitten raja että on aika luopua koirasta ? ihan hyvässä hengessä kysyn, kun tuli mieleen.
Tapauskohtaista. Ei tuollaista suoralinjaista viivaa voi vetää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja aivan:
älytöntä meuhkaamista...
ai pitäiskö se hyväksyä ja vaan painaa villasella et koira puree lasta?
.
Pitäisi opetella edes jonkinlainen lukemisenymmärtämisen taito, ennenkuin tulee yleiselle keskustelupalstalle julkilausumaan kaikki mahdolliset hölmöydet joita sylki suuhun tuo.

AP PYYSI APUA KOIRAONGELMAAN JA KOKO 9 SIVUA ON LÄHES HYSTEERISTEN MAMMOJEN NYYHKYTARINAA SIITÄ, MITEN KOIRAT OVAT PAHOJA :D!
Samalla kun ap selittää kaiken muiden syyksi ja vaikka itsellä ei ongelmaa koiran kanssa ole niin se puree lasta...Meilläkin ollut 2 koiraa ja aivan taatusti raja menis lapsen turvallisuudessa mikäli nämä koirat vielä talossa olisivat.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Luksusta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
siinä vaiheessa kun koira on purrut lasta, ei kyllä ole kuin tasan nuo kaksi vaihtoehtoa, toiseen kotiin en koiraa ees uskaltaisi laittaa
No eipä tietenkään :).
Sinunlaisillesi koirien vihaajille on ihan turha puhua. Onkuin tuuleen huutaisi :).
Elele vain onnellisena siellä kotosessasi pikku Jannican ja Jucan kanssa ja muista vaihtaa aina kaupungilla ollessasi puolta, jos joku inhottava ihminen julkeaa liikkua julkisella paikalla KOIRAN kanssa! :eek: Tai huuda ainakin kovaäänisesti ja tee kaikille selväksi, että koira on peto, jotka kaikki sietäisi lopettaa.
:headwall:
Äklä turhaan hakkaa huonoa päätäsi. Näinhän se aina näillä mammapalstoilla on se yleinen mielipide. Koirat muuttuvat uhaksi siitä hetkestä alkaen, kun se herranterttuli on tuupattu maailmaan.
 
MaalaisJuntti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja aivan:
älytöntä meuhkaamista...
ai pitäiskö se hyväksyä ja vaan painaa villasella et koira puree lasta?
.
Pitäisi opetella edes jonkinlainen lukemisenymmärtämisen taito, ennenkuin tulee yleiselle keskustelupalstalle julkilausumaan kaikki mahdolliset hölmöydet joita sylki suuhun tuo.

AP PYYSI APUA KOIRAONGELMAAN JA KOKO 9 SIVUA ON LÄHES HYSTEERISTEN MAMMOJEN NYYHKYTARINAA SIITÄ, MITEN KOIRAT OVAT PAHOJA :D!
Ai eikö tuo ap.n koira ollu paha?
 
MaalaisJuntti
Muuten onko tässä nuo puolistajat yks ja sama ihminen? Tai sitten heille on päivänselvää ja jokapäiväistä et koirat vaan puree ja se on okei.
Eikö tässä nyt ole ap.llekkin aika paljon annettu neuvoja miten toimia?
 
.
Itse ongelmakoiran omistajana voin sanoa, että se, että koiraa puree lasta ei automaattisesti tarkoita koiran piikille viemistä. Ihmisen, joka on ottanut koiran, täytyy myös tuntea miten koira luontaisesti käyttäytyy ja miten se asioihin reagoi. Lisäksi koiralle tulee kertoa, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Se, että sinulla nukkuu samassa sängyssä koira ja lapsi kertoo valitettavasti sen tosiasian, että sinulla ei taida olla oikeaa tietoa koirien käyttäytymisestä. Jos lapsi menee härkkimään nukkuvaa koiraa ja koira reagoi siihen vaistomaisesti puremalla, ei se ole koiran vika, vaan sinun. Sinä et ole tehnyt koirallesi selväksi perheenne arvojärjestystä: sinä tulet ykkösenä, sitten lapset ja alimmaisena on koirat. aina. Totuushan on, että koiraa ja lasta ei koskaan tulisi jättää keskenään ilman valvontaa. Myös lapselle täytyy opettaa, mitä koiralle saa tehdä ja mitä ei. Vaikka koira näyttäisi olevan kuinka lapsen ystävä, se on kuitenkin koira ja lapsen täytyy se tietää. Sinun on nyt otettava ohjat käsiin ja tehtävä selväksi kuka teillä tekee ja mitä. Ei riitä että koira teljetään johonkin vain yöksi. Sinun on oikeasti ennakoitava kaikki ne tilanteet, joissa jotakin voi sattua. Koira, joka on kerran joutunut turvautumaan hampaisiin, ei epäröi tehdä sitä uudestaan. Tsemppiä!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Ai eikö tuo ap.n koira ollu paha?
Ei yksi näykkäisy koirasta pahaa tee. Koira on eläin ja se toimii vaistojensa varassa.
Ap etsi ratkaisua ongelmaansa. HALUAA siis yhteiselon jatkuvan, mutta haluaa myös muutoksen koiran käytökseen.
Se, jos mikä, kertoo vastuullisuudesta.

Siitä teillä suurimmalla osalla ei tunnu olevan hajuakaan, törkötätte vain yhtä ja ainoaa ratkaisua -->koiralta henki pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Luksusta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
siinä vaiheessa kun koira on purrut lasta, ei kyllä ole kuin tasan nuo kaksi vaihtoehtoa, toiseen kotiin en koiraa ees uskaltaisi laittaa
No eipä tietenkään :).
Sinunlaisillesi koirien vihaajille on ihan turha puhua. Onkuin tuuleen huutaisi :).
Elele vain onnellisena siellä kotosessasi pikku Jannican ja Jucan kanssa ja muista vaihtaa aina kaupungilla ollessasi puolta, jos joku inhottava ihminen julkeaa liikkua julkisella paikalla KOIRAN kanssa! :eek: Tai huuda ainakin kovaäänisesti ja tee kaikille selväksi, että koira on peto, jotka kaikki sietäisi lopettaa.
:headwall:
Äklä turhaan hakkaa huonoa päätäsi. Näinhän se aina näillä mammapalstoilla on se yleinen mielipide. Koirat muuttuvat uhaksi siitä hetkestä alkaen, kun se herranterttuli on tuupattu maailmaan.
Mun pää on oikein hyvä, kiitosta vaan.

Nyt on kyse siitä, että koira on jo purrut lasta. Tai aloituksen mukaan "koira raateli jotain. lasta."

Musta se on ihan hyvä syy pitää sitä koiraa jo uhkana.

Typerää se on ruveta huuteleen tollasia mikä sai mut (vain täällä virtuaalimaailmassa, älä huoli) hakkaamaan päätä seinään.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Muuten onko tässä nuo puolistajat yks ja sama ihminen? Tai sitten heille on päivänselvää ja jokapäiväistä et koirat vaan puree ja se on okei.
Eikö tässä nyt ole ap.llekkin aika paljon annettu neuvoja miten toimia?
Just joo, että jos uskaltaa seisoa omien mielipiteidensä takana, eikä ole ensimmäisenä laahaamassa hirveätä petoa piikille, on yksi ja sama ihminen ja mikä lienee provo :whistle:.

Ei ole mitenkään päivänselvää tai jokapäiväistä, että koira puree. ETKÖ OSAA LUKEA? OLETKO TODELLAKIN NOIN TYHMÄ?
 
Meillä on erittäin tärkee ja rakas vuffe, mut jos tilanne menis tollaseks niin kyl koira lähtis taloudesta ennen ku pahemmin kävis. Piikki ei ehkä ole se eka vaihtoehto jos löytyis joku lapseton ja enemmänkin koirien kans ollut uusi, hyvä koti.
Mä en pystyis elämään itseni kans jos koira raatelis lapsen vaan mun oman tyhmyyden takia.
 
Kyllä mun mielestä myös ap:n pitäisi pyytää joku kokenut koirakouluttaja kotiin käymään ja tutkimaan miten koira käyttäytyy. Täältä et varmastikaan sellaista apua saa.

Onko koiranne muuten leikattu? Uros vai naaras? Hormonipiikki olisi varmaan hyvä tapa koittaa rauhoittaa koiraa ja mikäli auttaa niin tehdä sterilisaatio.

Ja kun ap täällä kertoo että koira puri lasta niin eikös se ole aivan normaalia että äidit täällä hätääntyvät? Koirat, varsinkin ongelmakoirat, vaativat pätevän kasvattajan joka osaa käsitellä koiria niin ettei tällaista pääse tapahtumaan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Itse ongelmakoiran omistajana voin sanoa, että se, että koiraa puree lasta ei automaattisesti tarkoita koiran piikille viemistä. Ihmisen, joka on ottanut koiran, täytyy myös tuntea miten koira luontaisesti käyttäytyy ja miten se asioihin reagoi. Lisäksi koiralle tulee kertoa, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Se, että sinulla nukkuu samassa sängyssä koira ja lapsi kertoo valitettavasti sen tosiasian, että sinulla ei taida olla oikeaa tietoa koirien käyttäytymisestä. Jos lapsi menee härkkimään nukkuvaa koiraa ja koira reagoi siihen vaistomaisesti puremalla, ei se ole koiran vika, vaan sinun. Sinä et ole tehnyt koirallesi selväksi perheenne arvojärjestystä: sinä tulet ykkösenä, sitten lapset ja alimmaisena on koirat. aina. Totuushan on, että koiraa ja lasta ei koskaan tulisi jättää keskenään ilman valvontaa. Myös lapselle täytyy opettaa, mitä koiralle saa tehdä ja mitä ei. Vaikka koira näyttäisi olevan kuinka lapsen ystävä, se on kuitenkin koira ja lapsen täytyy se tietää. Sinun on nyt otettava ohjat käsiin ja tehtävä selväksi kuka teillä tekee ja mitä. Ei riitä että koira teljetään johonkin vain yöksi. Sinun on oikeasti ennakoitava kaikki ne tilanteet, joissa jotakin voi sattua. Koira, joka on kerran joutunut turvautumaan hampaisiin, ei epäröi tehdä sitä uudestaan. Tsemppiä!
Juuri näin. AP:lla ja hänen perheellä ei ole oikeaa tietoa koiran käyttäytymisetä, eikä ilmeisesti taitoa koiraa myöskään kouluttaa. Tuota koiraa ei saa ikinä 100% varmaksi, koska on jo kerran purrut, ei saa edes 90% varmaksi. IKINÄ ei saa jättää samaan huoneistoon lapsien kanssa, ikinä ei saa pitää kahdestaan koiran kanssa ilman vartiointia, eikä mielellään vartioinnin kanssakaan, jos koira on noinkin epävarma käytökseltään.

Jos koiran ehdottomasti haluaa pitää, eikä missään nimessä anna sitä pois tai vie piikille, niin ota edes vastuu koirasta. Mene ongelmakouluttajalle, hae kokemuksen omaavista koiraihmisiltä tietoa. Jos hekin neuvovat samaa: koira piikille tai koira osaaviin käsiin, niin ehkä oikeasti kannattaa alkaa uskomaan muita. Jos ei koiraa osaa lukea/kouluttaa, sitä ei sitten osaa. Ei auta, että sinä osaat, jos muu perhe ei osaa. Ongelmakoirat ovat hyviä koiria osaavissa käsissä, mutta se vaatii paljon koko perheeltä. Ei riitä, että yksi ihminen vain yrittää.
 
MaalaisJuntti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Ai eikö tuo ap.n koira ollu paha?
Ei yksi näykkäisy koirasta pahaa tee. Koira on eläin ja se toimii vaistojensa varassa.
Ap etsi ratkaisua ongelmaansa. HALUAA siis yhteiselon jatkuvan, mutta haluaa myös muutoksen koiran käytökseen.
Se, jos mikä, kertoo vastuullisuudesta.

Siitä teillä suurimmalla osalla ei tunnu olevan hajuakaan, törkötätte vain yhtä ja ainoaa ratkaisua -->koiralta henki pois.
Minä en ole käskeny viedä piikille:eek:
Mut ihmettelen myös teidän asennetta siinä että teidän mielestä se ei ole paha jos koira puree. Se on aina paha.
Varsinki kun kyseessä on pieni lapsi.

Mut nyt minulle riittää mä lähden ruokkiin oman sakkini.Lapset ja koiran. moikka.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Itse ongelmakoiran omistajana voin sanoa, että se, että koiraa puree lasta ei automaattisesti tarkoita koiran piikille viemistä. Ihmisen, joka on ottanut koiran, täytyy myös tuntea miten koira luontaisesti käyttäytyy ja miten se asioihin reagoi. Lisäksi koiralle tulee kertoa, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Se, että sinulla nukkuu samassa sängyssä koira ja lapsi kertoo valitettavasti sen tosiasian, että sinulla ei taida olla oikeaa tietoa koirien käyttäytymisestä. Jos lapsi menee härkkimään nukkuvaa koiraa ja koira reagoi siihen vaistomaisesti puremalla, ei se ole koiran vika, vaan sinun. Sinä et ole tehnyt koirallesi selväksi perheenne arvojärjestystä: sinä tulet ykkösenä, sitten lapset ja alimmaisena on koirat. aina. Totuushan on, että koiraa ja lasta ei koskaan tulisi jättää keskenään ilman valvontaa. Myös lapselle täytyy opettaa, mitä koiralle saa tehdä ja mitä ei. Vaikka koira näyttäisi olevan kuinka lapsen ystävä, se on kuitenkin koira ja lapsen täytyy se tietää. Sinun on nyt otettava ohjat käsiin ja tehtävä selväksi kuka teillä tekee ja mitä. Ei riitä että koira teljetään johonkin vain yöksi. Sinun on oikeasti ennakoitava kaikki ne tilanteet, joissa jotakin voi sattua. Koira, joka on kerran joutunut turvautumaan hampaisiin, ei epäröi tehdä sitä uudestaan. Tsemppiä!
Juuri näin. AP:lla ja hänen perheellä ei ole oikeaa tietoa koiran käyttäytymisetä, eikä ilmeisesti taitoa koiraa myöskään kouluttaa. Tuota koiraa ei saa ikinä 100% varmaksi, koska on jo kerran purrut, ei saa edes 90% varmaksi. IKINÄ ei saa jättää samaan huoneistoon lapsien kanssa, ikinä ei saa pitää kahdestaan koiran kanssa ilman vartiointia, eikä mielellään vartioinnin kanssakaan, jos koira on noinkin epävarma käytökseltään.

Jos koiran ehdottomasti haluaa pitää, eikä missään nimessä anna sitä pois tai vie piikille, niin ota edes vastuu koirasta. Mene ongelmakouluttajalle, hae kokemuksen omaavista koiraihmisiltä tietoa. Jos hekin neuvovat samaa: koira piikille tai koira osaaviin käsiin, niin ehkä oikeasti kannattaa alkaa uskomaan muita. Jos ei koiraa osaa lukea/kouluttaa, sitä ei sitten osaa. Ei auta, että sinä osaat, jos muu perhe ei osaa. Ongelmakoirat ovat hyviä koiria osaavissa käsissä, mutta se vaatii paljon koko perheeltä. Ei riitä, että yksi ihminen vain yrittää.

Näin. Jotenki vaan minulle tuli tästä ketjusta ajatus et ap haluais simsalapim ratkaisun ongelmaan. Et koira oppii ja parantaa käytöksensä heti.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä