Koiramme PURI vauvaa/taaperoa, KOIRAIHMISILTÄ neuvoja?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
nipsu
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Mun mielestäni koiralla ei minkäänlaisessa tilanteessa ole oikeutta purra oman perheen jäseniä, ei aikuista eikä lasta. Meidän koirilla (3 kpl) ei ole myöskään oikeutta murista kupistaan, petipaikastaan, luustaan tai lelustaan tai saa huutia.

Miksi kukaan sallii koirallensa agressiivisen käyttäytymisen omaa "laumaansa" kohtaan?
Jos lapsi menee esim. häiritsemään nukkuvaa koiraa (kuten ap:n tapauksessa), on toisille koirille luontaista, että ne reagoivat siihen nopeasti, yhdet hampaillaan, toiset murisemalla, kolmannet jotenkin muuten. Koira ei tällöin ole aggressiivinen, vaan se on sen luontaista käytöstä. On laumanjohtajan (eli siis ihmisen) tehtävä tehdä selväksi myös lapsille, että nukkuvaa koiraa ei häiritä. So simple. Kyllä koiraakin täytyy kohdella asiallisesti, myös lapsien. Jos koira ajetaan tilanteeseen, että sen täytyy käyttää hampaitaan, niin ei se ole koiran vika. Ei koirankaan tarvitse kaikkea kestää.
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
Ei myöskään koiria. Taidan tehdä eläinsuojeluilmoituksen, jossa lapsi on pahoinpitelijä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja mamma ja pojat:
Täshän on ihan mustaa valkosella ap:lle kun ei meitä usko.
ei millään pysty antamaan periksi, kun ap on jo maininnut, että lapsi pärjää ilman lääkäriäkin :).
Naurattaa ihan kun muutamat mammat kihisee kiukusta siellä näytön takana...
 
nemo
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Jos lapsi menee esim. häiritsemään nukkuvaa koiraa (kuten ap:n tapauksessa), on toisille koirille luontaista, että ne reagoivat siihen nopeasti, yhdet hampaillaan, toiset murisemalla, kolmannet jotenkin muuten. Koira ei tällöin ole aggressiivinen, vaan se on sen luontaista käytöstä. On laumanjohtajan (eli siis ihmisen) tehtävä tehdä selväksi myös lapsille, että nukkuvaa koiraa ei häiritä. So simple. Kyllä koiraakin täytyy kohdella asiallisesti, myös lapsien. Jos koira ajetaan tilanteeseen, että sen täytyy käyttää hampaitaan, niin ei se ole koiran vika. Ei koirankaan tarvitse kaikkea kestää.
Kyllä mielestäni pitää, sillä pienet lapset eivät ymmärrä sitä mahdollista vaaraa, joka on olemassa, jos vanhempien neuvoja ei koirien kanssa toimiessa totella. Koira siis täytyy kasvattaa niin, ettei se missään tilanteessa käy oman perheensä kehenkään ihmiseen kiinni.
On vanhempien tehtävä ohjata lasta niin, että koirillakin on rauhansa. Vastuu ei olekaan lapsilla. Taidat olla halikoirien omistaja;)
 
vanhempien tehtävä on pittä ne kakarat kurissa! ei sille koirallekaan mitä vaan tehdä! sillekin on annettava oma rauha.
Se on vanhempien tehtävä vahtia tai sitten eristää lapsi ja koira toisistaan välillä päiviksi, jotta tilanne pysyy hallinnassa.
Eläin ei ole lelu!!!
 
ffffffff
Alkuperäinen kirjoittaja nipsu:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Mun mielestäni koiralla ei minkäänlaisessa tilanteessa ole oikeutta purra oman perheen jäseniä, ei aikuista eikä lasta. Meidän koirilla (3 kpl) ei ole myöskään oikeutta murista kupistaan, petipaikastaan, luustaan tai lelustaan tai saa huutia.

Miksi kukaan sallii koirallensa agressiivisen käyttäytymisen omaa "laumaansa" kohtaan?
Jos lapsi menee esim. häiritsemään nukkuvaa koiraa (kuten ap:n tapauksessa), on toisille koirille luontaista, että ne reagoivat siihen nopeasti, yhdet hampaillaan, toiset murisemalla, kolmannet jotenkin muuten. Koira ei tällöin ole aggressiivinen, vaan se on sen luontaista käytöstä. On laumanjohtajan (eli siis ihmisen) tehtävä tehdä selväksi myös lapsille, että nukkuvaa koiraa ei häiritä. So simple. Kyllä koiraakin täytyy kohdella asiallisesti, myös lapsien. Jos koira ajetaan tilanteeseen, että sen täytyy käyttää hampaitaan, niin ei se ole koiran vika. Ei koirankaan tarvitse kaikkea kestää.
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
Ei myöskään koiria. Taidan tehdä eläinsuojeluilmoituksen, jossa lapsi on pahoinpitelijä.
jos koira nukkuu isäntiensä sängyssä, ei sen todellakaan kuulu purra jos joku siihen vahingossa koskee.. m utta nyt mä lopet6an tähän älyttömään ketjuun kommentoimisen, kun en ymmärrä iksei lasta ole viety lääkäriin ja koiraa jonnekkin muualle
 
Alkuperäinen kirjoittaja nemo:
On vanhempien tehtävä ohjata lasta niin, että koirillakin on rauhansa. Vastuu ei olekaan lapsilla. Taidat olla halikoirien omistaja;)
Mielestäni tuollainen laumanvartijarotua omaava seropi ei ole mikään halikoira, vaikka sellainen omalle perheelleen onkin kasvatuksen tuloksena.

Vanhemmilla on tosiaankin vastuu, mutta kuten varmasti tiedät, eivät pienet lapset aina tottele vanhempiaan ja voivat selän takana sitten kokeilla rajojaan. Noista rajojen kokeiluista ei saa olla vaaraa lapselle, ei vaikka kyseessä olisi kuinka tarpeen tullen vaaralliseksi jalostettu koirarotu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Kyllä mielestäni pitää, sillä pienet lapset eivät ymmärrä sitä mahdollista vaaraa, joka on olemassa, jos vanhempien neuvoja ei koirien kanssa toimiessa totella. Koira siis täytyy kasvattaa niin, ettei se missään tilanteessa käy oman perheensä kehenkään ihmiseen kiinni.
vanhempien tehtävä on pittä ne kakarat kurissa! ei sille koirallekaan mitä vaan tehdä! sillekin on annettava oma rauha.
Se on vanhempien tehtävä vahtia tai sitten eristää lapsi ja koira toisistaan välillä päiviksi, jotta tilanne pysyy hallinnassa.
Eläin ei ole lelu!!!
Ei olekaan, sillä leluja ei voi kouluttaa eikä kasvattaa vaarattomiksi.
 
jaahs
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
käyttäytymisetä, eikä ilmeisesti taitoa koiraa myöskään kouluttaa. Tuota koiraa ei saa ikinä 100% varmaksi, koska on jo kerran purrut, ei saa edes 90% varmaksi. IKINÄ ei saa jättää samaan huoneistoon lapsien kanssa, ikinä ei saa pitää kahdestaan koiran kanssa ilman vartiointia, eikä mielellään vartioinnin kanssakaan, jos koira on noinkin epävarma käytökseltään.
Muuten ok, mutta mä olen kyllä sitä mieltä, että MIKÄÄN koira ei ole ikinä 100% "varma", enkä todellakaan ikinä jättäisi koiraani taaperon kanssa kahden vaikka todella kiltti ja lempeä koira onkin eikä ikinä ole mitään aggressiivisuuden merkkejä kenellekään näyttänyt.
 
voi jiisus
Alkuperäinen kirjoittaja ffffffff:
Alkuperäinen kirjoittaja nipsu:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Mun mielestäni koiralla ei minkäänlaisessa tilanteessa ole oikeutta purra oman perheen jäseniä, ei aikuista eikä lasta. Meidän koirilla (3 kpl) ei ole myöskään oikeutta murista kupistaan, petipaikastaan, luustaan tai lelustaan tai saa huutia.

Miksi kukaan sallii koirallensa agressiivisen käyttäytymisen omaa "laumaansa" kohtaan?
Jos lapsi menee esim. häiritsemään nukkuvaa koiraa (kuten ap:n tapauksessa), on toisille koirille luontaista, että ne reagoivat siihen nopeasti, yhdet hampaillaan, toiset murisemalla, kolmannet jotenkin muuten. Koira ei tällöin ole aggressiivinen, vaan se on sen luontaista käytöstä. On laumanjohtajan (eli siis ihmisen) tehtävä tehdä selväksi myös lapsille, että nukkuvaa koiraa ei häiritä. So simple. Kyllä koiraakin täytyy kohdella asiallisesti, myös lapsien. Jos koira ajetaan tilanteeseen, että sen täytyy käyttää hampaitaan, niin ei se ole koiran vika. Ei koirankaan tarvitse kaikkea kestää.
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
Ei myöskään koiria. Taidan tehdä eläinsuojeluilmoituksen, jossa lapsi on pahoinpitelijä.
jos koira nukkuu isäntiensä sängyssä, ei sen todellakaan kuulu purra jos joku siihen vahingossa koskee.. m utta nyt mä lopet6an tähän älyttömään ketjuun kommentoimisen, kun en ymmärrä iksei lasta ole viety lääkäriin ja koiraa jonnekkin muualle
Jos koira nukkuu isäntien kanssa samassa sängyssä, on se saanut jo vallan ja sillä on silloin mielestään oikeus komentaa muita. Miten muuten itse reagoit, jos joku tuntematon tulee yöllä vaikka kaivautumaan jalkojesi väliin sinun nukkuessa. Ai niin, taidatkin kihertää vain tyytyväisyyttäsi.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja HUS:
HUS-sairaalapiirin ohjeet purematapauksissa

Eläimen ja ihmisen purema
Eläimen ja ihmisen purema on puhdistettava huolellisesti ja desinfioitava suussa elävien bakteerien takia. Kissan ja ihmisen puremat ovat alttiimpia tulehtumiselle kuin koiran purema. Mikäli lapsi on neuvolassa tai koulussa saanut rokotukset normaalisti, ei jäykkäkouristusrokotteen tehostetta tarvita.

Hoito
Repaleinen, syvä tai kasvoissa oleva haava on syytä näyttää lääkärille. Haavasta puhdistetaan reunat ja haava suljetaan tarvittaessa. Pieniä ja pinnallisia haavoja ei suljeta yleensä tulehdusriskin takia, vaan ne voi hoitaa kotona suihkuttamalla aamuin illoin noin 5-10 minuuttia haavaa vesijohtovedellä ja vaihtamalla haavan päälle puhtaat sideharsotaitokset. Laastaria ei ole hyvä käyttää, koska haava hautuu helposti tiiviin laastarin alla.

Seuranta

Haavaa on syytä seurata kotona: mikäli haavasta erittyy märkäistä eritettä, iho haavan ympärillä punoittaa ja kuumottaa, lapselle nousee kuumetta tai haava alkaa uudelleen kipuilla, on syytä lähteä lääkärille. Haava on todennäköisesti tulehtunut ja vaatii antibioottilääkityksen.
Hussikin näyttää olevan väärässä ja kaksplus mammat ikeassa :LOL:.
Sisälukutaito kunniaan, HUS antaa myös ohjeen että kasvoissa oleva haava täytyy näyttää lääkärille...
 
kauhistelija
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
harmaasta palstalaisesta? :LOL: :LOL:
Et ehkä tiennyt, että kaikilla tietokoneilla on sellainen kuin ip-osoite? Sen näkevät mm. modet ja sillä perusteella poliisi pystyy selvittämään operaattorilta kuka ap on.
 
pulmu
Alkuperäinen kirjoittaja Besserwisser:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mielestäni pitää, sillä pienet lapset eivät ymmärrä sitä mahdollista vaaraa, joka on olemassa, jos vanhempien neuvoja ei koirien kanssa toimiessa totella. Koira siis täytyy kasvattaa niin, ettei se missään tilanteessa käy oman perheensä kehenkään ihmiseen kiinni.

vanhempien tehtävä on pittä ne kakarat kurissa! ei sille koirallekaan mitä vaan tehdä! sillekin on annettava oma rauha.
Se on vanhempien tehtävä vahtia tai sitten eristää lapsi ja koira toisistaan välillä päiviksi, jotta tilanne pysyy hallinnassa.
Eläin ei ole lelu!!!
Ei olekaan, sillä leluja ei voi kouluttaa eikä kasvattaa vaarattomiksi.
Taitaa taas joku tietämätön kuvitella tietävänsä. Ai että mä rakastan teitä!
 
:LOL: Ai joku on oikein ollut huolissaan onko minulla koiria. Kuulkaapa on koira, ja lapsikin. Ai kauheeta. :xmas:

Edelleen oon sitä mieltä, ettei meidän koira pidä lasta ylempiarvoisena, vaan meitä, aikuisia. Me määräämme säännöt, ja siksi homma pelittää. Koira tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.

Vaikka samapa tuo, lopputuloshan on sama kummassakin tapauksessa.
 
kirsi
Toivottavasti joku ilmoittaa poliisille, koska poliisin velvollisuus on huolehtia pois koirat, jotka käyvät lapsen kimppuun. Jos eivät vanhemmat itse sitä tajua.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
harmaasta palstalaisesta? :LOL: :LOL:
Et ehkä tiennyt, että kaikilla tietokoneilla on sellainen kuin ip-osoite? Sen näkevät mm. modet ja sillä perusteella poliisi pystyy selvittämään operaattorilta kuka ap on.
Varoitus; Poliisit voivat repeillä :D.

Netissäkin voi rikosilmoituksen tehdä. Et nolaisi itseäsi niin pahasti :D.
 
harmaa

No tuskinpa poliisit nyt repeilee sentään... Mutta kyllä minäkin menisin ensimmäiseksi sossuun ja kyselisin vaihtoehtoja lastensuojelun puolelta.

pelle
Alkuperäinen kirjoittaja kirsi:
Toivottavasti joku ilmoittaa poliisille, koska poliisin velvollisuus on huolehtia pois koirat, jotka käyvät lapsen kimppuun. Jos eivät vanhemmat itse sitä tajua.
Jos naapurin setä käy sun tisseihin kiinni ja sä potkaiset sitä, niin sinutko silloin viedään poliisilaitokselle? Ihme logiikka.
 
Missu
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Olis mielenkiintoista tietää, miten ihmiset, esim. ap toimivat tilanteessa, jossa ihminen käy lapseen käsiksi? Riittääkö ymmärrystä ja yritättekö vielä henkeviä keskusteluja sen ihmisen kanssa?
Näiden keskustelujen tiimoilta se ihminen viedään piikille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Missu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Olis mielenkiintoista tietää, miten ihmiset, esim. ap toimivat tilanteessa, jossa ihminen käy lapseen käsiksi? Riittääkö ymmärrystä ja yritättekö vielä henkeviä keskusteluja sen ihmisen kanssa?
Näiden keskustelujen tiimoilta se ihminen viedään piikille.
Tarkoitin lähinnä niitä, joiden mielestä siitä koirasta ei hankkiuduta eroon, esim.antamalla se uudella omistajalle.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kauhistelija:
Aivan sama mikä on koiralle luontaista käytöstä. Lapsia ei pahoinpidellä. Käyn maanantaina tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
harmaasta palstalaisesta? :LOL: :LOL:
Et ehkä tiennyt, että kaikilla tietokoneilla on sellainen kuin ip-osoite? Sen näkevät mm. modet ja sillä perusteella poliisi pystyy selvittämään operaattorilta kuka ap on.
Varoitus; Poliisit voivat repeillä :D.

Netissäkin voi rikosilmoituksen tehdä. Et nolaisi itseäsi niin pahasti :D.
Jep! Vauvojen pahoinpitely ja koirille syöttäminen naurattaa varmasti poliisisetiä.
 
Jaahs
Alkuperäinen kirjoittaja Lily of the valley:
:LOL: Ai joku on oikein ollut huolissaan onko minulla koiria. Kuulkaapa on koira, ja lapsikin. Ai kauheeta. :xmas:

Edelleen oon sitä mieltä, ettei meidän koira pidä lasta ylempiarvoisena, vaan meitä, aikuisia. Me määräämme säännöt, ja siksi homma pelittää. Koira tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.

Vaikka samapa tuo, lopputuloshan on sama kummassakin tapauksessa.
Siis ootko tosissas, että koira ja lapsi on samalla viivalla arvoasteikossa? Että lapsenne on koiran silmissä kanssaan samanarvoinen tai jopa alempiarvoinen?
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä